Mariia Niskavaara: Ester, teurastaja

 

Mariia Niskavaara: Ester, teurastaja
Kosmos 2025
Kansi Ulla Donner
182 sivua
Kotimainen romaani

Sielu on pieni ja liukas, samanlainen sialla kuin ihmiselläkin, kykenemätön elämään maanpäällistä elämää ilman laajoja kudosmassoja, jotka suojaavat sen herkkää olemusta

Lihakaupunki, kaupunki joka on rakennettu lihasta, Lihatehdas oli ensin, sitten kaupunki. Ihmisiä saapui töihin satoja, sen jälkeen perustettiin kaikki muu. Sellaisessa kaupungissa Ester asuu, lihakauppiaspariskunnan ainoa tytär, joka ihastelee oman kainalonsa kananlihamaista aromia ja aloittaa työnsä teurastajana – ja on siinä taitavista taitavin. Ester avioituu Keinosiementäjän kanssa, onhan tällä lempeä katse, juuri sellainen joka ei pelota emakoita. Heillä on yhteinen tavoite ja toive: saada lapsi.

Vihdoin minäkin ostin ja luin Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon viime vuonna voittaneen romaanin Ester, teurastaja. Mariia Niskavaaran teos osoittautui kaikeksi, mitä silti odotin: lihalliseksi ja groteskiksi, absurdiksi ja taitavasti kirjoitetuksi. Se on niitä romaaneja joita ei voi sanoa rakastavansa, mutta hyvänen aika miten hieno se on! Vau ja huh.

Ester, teurastaja kurottuu temaattisesti moneen suuntaan: elinkeinorakenteeseen, jossa Lihatehdas antaa elämän taloudelliset puitteet samalla tavalla kuin vaikkapa selluloosa- tai kaivosteollisuus jollain muilla paikkakunnilla takavuosina, perhesuhteisiin, lapsettomuuteen, eläinten olemassaolon ja hyväksikäytön filosofiaan jne. Niskavaara kuvailee asioita yksityiskohtaisesti ja visuaalisesti, muttei kuitenkaan paina lukijaa kaiken vyöryn alle, vaan jokainen lukija voi löytää oman rivien välinsä.

Vaikka Niskavaaran romaani on monin osin hyvin graafinen, on se myös niin tyylitelty että lukija saa tavallaan armahduksen. Ennen kuin ostin kirjan, lueskelin siitä kirjoitettuja esittelyjä täällä kirjagramissa. En enää muista lähteitä, mutta mieleeni ovat jääneet “faabeli” ja “kaurismäkeläinen”. Kyllä, kyllä. Ester, teurastaja on kuin satu ja ilmaisussa on ehkä jotain akikaurismäkeläistä. Minulle verrokkeina mieleen tulevat myös Han Kangin romaani Vegetaristi, Jean-Pierre Jeunet'n ja Marc Caron ohjaama elokuva Delicatessen (no, väistämättä: siinä outo talo vs. Lihatehdas, ja tietenkin lihaisuus) ja toisaalta jopa kuin verrokkiaan kovemmille kierroksille menevä Wes Anderson -estetiikka – toki ilman Andersonin lukuisia hahmoja ja erikoisia sattumuksia, ajattelen enemmän visuaalista maailmaa: Anderson meets Tulitikkutehtaan tyttö.

Ennen kaikkea Ester, teurastaja on ihan omanlaisensa. Se on hämmästyttävän hieno ja tyylitelty esikoisromaani, ahmittavakin (sic). Kirja on myös surullinen, oikeastaan jo alusta saakka – surullinen ja herättelevä satu aikuisille. Minua kosketti erityisesti Esterin äiti henkilökohtaisistakin syistä, myös Esterin ja Keinosiementäjän lapsihaaveet saivat hengittämään henkilöhahmojen mukana. Loppu hämmentää, mutta se on ehkä ainoa oikeanlainen lopetus tälle hienolle romaanille.

P.S. Ja vaikka sikaparkoja teurastetaan, kuten tuotantoeläinten osa on, kunnioittaa Ester, teurastaja eläimiä: niillä toden totta on sielu. Jos Niskavaaran romaanin antaisi luettavaksi kinkunsyöjälle joulunalusaikaan, saattaisi olla että lukija haluaisi mieluummin sinappihunnuttaa vaikka seitania. 

Pikku naisia Järvenpään kesäteatterissa

 

* Teatteriliput saatu markkinointitarkoituksessa *

Minulla on monia tyttökirjaklassikkosuosikkeja. Rakastan tietenkin Montgomeryn Annoja, Burnettin Salaista Puutarhaa, Virtasen Seljan tyttöjä ja Anni Swanin Iris rukkaa. Eräs rakkaimmista on Louisa May Alcottin Pikku naisia. Luin sen ensimmäisen kerran joskus ala-asteella, kirja oli äitini vanha. Luin sen toisen ja kolmannen kerran teini-iässä, sitten joskus nuorena aikuisena ja kirjablogini perustamisen jälkeenkin luin sen. Myös elokuvaversioita olen katsonut, suosikkini on 1990-luvulta, mukana siinä ovat mm. Winona Ryder, Susan Sarandon ja Kirsten Dunst. ♥

Ja eilen illalla minulla oli onni päästä näkemään Pikku naisia teatterissa! Järvenpään kesäteatterissa Vanhankylänniemessä, ja olipa ihanaa ja ilo. Sirpa Riuttalan ohjaama näytelmäsovitus oli sopivasti tuttu ja kuitenkin uusi. Alcottin romaanin varhaiset feministiset teemat korostuivat myös ilahduttavasti.

Näytelmä herätti henkiin Marchin sisaruskatraan: Megin, Jon, Bethin ja Amyn. Ilossa ja surussa, pyrkimyksissä ja kilvoittelussa, kunnianhimossa ja sisarrakkaudessa ja vähän -kateudessakin. Kokonaisuus vei mukanaan, kosketti ja naurattikin. Pikku naisia- ja Viimevuotiset ystävämme -romaanien maailma heräsi katsomon silmien edessä henkiin.

Sadekaan ei haitannut meitä katsojia, mutta näyttelijät kyllä kastuivat. He vetivät roolinsa upeasti. Kiitos ja onnea, Järvenpään teatteri ja koko produktio hienosta sovituksesta, joka oli ihan Alcottin kirjojen henkeen ja onnistuneesti oma teoksensa.

Suosittelen muillekin!

Nyt kesäkuussa näytelmä menee vielä tänään ja sunnuntaina:

pe 26.6. klo 18.30
su 28.6. klo 16

Ja elokuussa sitten:

su 2.8. klo 16
ke 5.8. klo 18.30
pe 7.8. klo 18.30
la 8.8 klo 16
su 9.8. klo 16
ke 12.8. klo 18.30
pe 14.8 klo 18.30
la 15.8. klo 16
su 16.8. klo 16
To 20.8. Klo 18.30
pe 21.8. klo 18.30
la 22.8 klo 16

Lisätietoa:
https://www.jarvenpaanteatteri.fi/ohjelmisto/pikku-naisia

P.S. Järvenpään Vanhankylänniemi on muutenkin niin kaunis paikka. ♥

Linea Maja Ernst: Napaan asti

 

Linea Maja Ernst: Napaan asti
Gummerus 2026
Kun til navlen 2024
Suomentanut Onerva Kuusi
Kannen maalaus Clara Selina Bach
279 sivua
Tanskalainen romaani

* Kirja saatu kustantajalta markkinointikappaleena *

On hiljaista. Kaikki nukkuvat, maailma pidättää hengitystään, ja tämän pienen järvenrannan hiljaisuus on yksin hänen [--].

Etsitkö kirjaa, jonka voisi sijoittaa moneen lukuhaasteeseen?
Queer-lukuhaaste, Helmet-lukuhaasteen monet kohdat, Bookish summer sundays, Pohjoismaat, kansitaidehaaste jne.

No, olen huono seuraamaan lukuhaasteita ja luulen, että monet mainitsemistani ovat jo edelliskesien kukkasia tai menneiden talvien lumia, mutta ainakin kolme ensin mainittua pyörivät parhaillaan. Niihin kaikkiin Linea Maja Erntsin Napaan asti sopii mainiosti, sillä romaanista on todellakin moneksi. Se on kuvaus ystäväporukasta kesämökillä, sen kansi on kaunis (Helmet, kansitaidehaaste), siinä seksuaalinen suuntautuminen on moninaista (queer-lukuhaaste), se sopii kesän lukulistalle ja onhan siinä metsää ja odotuksia (Bookish summer sundays), se on tanskalainen kirja ja siksi menee niin Pohjoismaat- kuin maailman ympäri -haasteisiin. Ja tietenkin ilman lukuhaasteitakin sen voi lukea (kuten itse tietenkin tein).

Lukuhaasteet tulivat mieleeni romaania lukiessani, kun mietin miten moneen suuntaan teos kurottaa. Sen lähtökohtana on opiskeluaikainen ystäväjoukko, joka viettää kesäisiä päiviä maaseudulla. Kaikki on jotenkin ihastuttavasti mielikuvien tanskalaista: rento ote ja sellainen boheemi tyylikkyys, ihmisten tuleminen ja meneminen, illalliset joiden aikana asiat pysyvät tai muuttuvat, joiden aikana joku aika esittää jotain toisille tai itselleen. Romaanin kolmekymppisillä on omat kasvukipunsa, ja niitä riittää.

Kuulostaako tutulta? Osalta viime vuosien milleniaalikirjojen jatkumoa. Ehkä. Toisaalta Ernstin romaanissa on huikeita ja pysäyttäviä kohtauksia, kuten vaikkapa tämän postauksen alkuun nostamani haave saada olla yksin tai yhden keskeishenkilön Sylvian ajatukset kirjallisuudesta ja elokuvista, fiktiosta.
Ernst kirjoittaa läsnäolevin ja luontevasti kuvailevin virkkein, ei kuitenkaan välttämättä niin rennosti kuin saattaisi odottaa. Napaan asti on kyllä hyvin kirjoitettu ja suomennettu romaani, jossa kaikki on kohdallaan mutta jokseenkin asetelmallisesti, itsetietoisesti kirjoitetun oloisesti. Toisaalta miksikäs ei, sillä ehkä itsetietoisesti kuuluukin kirjoittaa henkilöistä, jotka määrittelevät itseään (osin pilke silmäkulmassa) ja ajattelevat, että juuri kyseenalaistamisessa, hämmentämisessä hän voisi olla avuksi.

En ihan täysin lämmennyt tanskalaisen ystäväporukan noin kuudelle vuorokaudelle mökillä. Silti ihastelen Ernstin tarkkanäköisyyttä ja henkilöhahmojen moninaisuutta. Summaten: romaani on monella tapaa viihdyttävä, napaan asti itsetietoinen ja kolmekymppisen luovan luokan tempoilua osuvasti kuvaava.