Joulutoivotus

 

Hyvää joulua, parhaita kirjoja, iloa ja valoa! 

♥ 
(Maisemakuvan otin Suonenjoella tapaninpäivänä 2021.)

Hyvää joulua!

 

Joulukirjoja

 

Joulu on hiipynyt meille jo hyvän aikaa. Ikkunoissa on tähtivaloa, sohvilla jouluiset tyynyt (joo, sellaisetkin täytyy olla), ensimmäiset hyasintit tuoksuvat ja piparkakkuja leivoin ensimmäisen kerran jo lokakuussa. Olen usein lukenut joulunalusaikaan yhden tai kaksi jouluista romaania. Tämä outo maailmanaika on saanut miltei villiintymään tässäkin suhteessa, sillä jo nyt minua odottaa kaikkiaan neljä jouluromaania ja näiden lisäksi palaan luultavasti muutamaan rakkaaseen kirjamieliseen joulukuvaukseen. 

Luetteko te jouluisia kirjoja? Jos, niin mitä? Onko näissä tuttuja?

♥ Francesca Hornak: Viikko on pitkä aika (kirjan on suomentanut ystäväni Karoliina Timonen)

♥ Nancy Mitford: Christmas Pudding (pieni klassikko)

♥ Jenny Colgan: An Island Christmas (taas Colgania, nyt syrjäisellä skottisaarella) ♥ Anita Hughes: Christmas in London (kaksi sanaa: joulu, Lontoo)

Näistä kaikista kirjoitan enemmän sitä mukaa, kun saan kirjat luettua. Toki aion lukea muutakin, parhaillaan lopettelen yhtä esseeteosta. Mukavaa sunnuntai-iltaa, olipa mielessä sitten jouluiset tai ihan toisenlaiset kirjat!

Joulutoivotus

Syksy meni sellaisessa vilauksessa, että kaltaiseni joulufiilistelijän oli melkeinpä vaikea saavuttaa oikeanlaista tunnelmaa. Minullehan joulu normaalisti tarkoittaa pitkää ajanjaksoa jostain marraskuun loppupuolelta loppiaiseen tai vielä mieluummin nuutinpäivään saakka. En edes osaisi sanoa, rakastanko enemmän joulua vai sitä edeltävää aikaa. Eniten rakastan kaikkea tähän vuodenaikaan liittyvää tunnelmointia.

Joulukuuhun onkin kiireiden lisäksi mahtunut paljon kaikkea sellaista ihanaa, mikä on auttanut pääsemään oikealle taajuudelle: piparkakkutalon kokoamista, päiväretki Tallinnan joulutunnelmaan, Netflixin huonoudessaan ihania jouluelokuvia, haaveita lumesta, kuusenkoristelua, joulukorttien lähettelyä, sunnuntailenkkejä ja niin edelleen.

Pieni stressi oli tulossa joulun ajan lukemisista, kun tuntui että hyllyt ovat täynnä kirjoja, muttei mitään mitään luettavaa. Tunne on varmasti tuttu jokaiselle jossain lukijuuden vaiheessa. No, sitten eilen hain postista paketin, jossa oli Risto Pakarisen Jonain päivänä Jennifer ja kauppareissulla ostin Ali Smithin Winterin. Toivon viihtyväni kummankin parissa. Lisäksi uumoilen, että jotain kirjallisuutta löytyy lahjapaketeistakin ja kaiken kukkuraksi aamun Hesari muistutti George Eliotin Daniel Derondasta, jonka Alice Martin on ilmeisen oivallisesti suomentanut (ja mikä suurtyö se onkaan ollut!). Eliotin romaani onkin ostoslistallani.

Mutta nyt tärkein:

Hyvää joulua jokaiselle Lumiomenan lukijalle! ♥

Hyvää joulua

Amaryllis kukkii ikkunalla, vuoden ihanin joululevy soi, kuusi on koristeltu ja joulukirjoista päällimmäisestä on luettu tarinoita pitkin joulukuuta, keskimmäinen odottaa lukemistaan ja alimmainen on kesken.

On aika toivottaa hyvää joulun aikaa jokaiselle Lumiomenan seuraajalle! ♥

Joulutunnelmaa Tallinnassa

Piparkakkukirjoja, -ihmisiä, -nuotio-, -maapallo, -susi ja -tuulimylly. Tallinnan vanhan kaupungin laitamilla tuoksui piparkakuilta, kun (ilmeisesti) vuosittaisessa PiparkoogiMaania-näyttelyssä oli saatu ihmeitä aikaan 300 kilogrammasta taikinaa.

Sateesta huolimatta lauantai joulutunnelmaisessa Tallinnassa oli muutenkin aisteja herättelevä. Raatihuoneen torilla tuoksui kuuselle ja erilaisille glögeille: kirsikalle, mustikalle, neilikalle ja kanelille. Siellä täällä soi ikivihreä amerikkalainen joulumusiikki, Rotermannin alueella taas juutalaiset laulut, kun satamaan palatessamme satuimme näkemään hanukan viettoon liittyvää ohjelmaa. Kirjakaupan kahvilassa maistui pulla, laivalla taas etenkin erilaiset kalat (muuten, saimme Megastarin buffetravintolasta pöydän ihan keulasta, merellä oli tosin jo pilkkopimeää, mutta kauniissa ravintolassa oli kiva istuskella ja herkutella melkein koko paluumatka).

Kaikkialla oli isoa ja pientä jouluista bongattavaa: portaikkoja, pienoismalleja, koristeita, satuhahmoja ja valoja. Tylystä kelistä huolimatta mieli oli lämmin.

Pieni irtiotto yhteen ihmemaahan. Keski-Euroopan joulutorien tunnelmaa etelänaapurissa. Melkein lähiretkisuositus teille muillekin! Ensi kerralla taas kirjoja.

P.S. Muistattehan, että Lumiomenan 10-vuotisarvontaan ehtii osallistua vielä tiistai-iltaan saakka. ♥

Toivotus

Teille kaikille! ♥

Charles Dickens: Saiturin joulu

Charles Dickens: Saiturin joulu 1843
Kirjalito 2008
Kirja kuvitus P. J. Lynch
A Christmas Carol, In Prose: Being A Ghost Story of Christmas 1843
Suomentanut Antti Autio
Englantilainen klassikkoromaani

“Kuka ja mikä sinä olet?” Scrooge vaati saada tietää.
“Minä olen menneen joulun henki.”
“Jo kauankin sitten menneen?” Scrooge uteli, koska oli pannut merkille hahmon lyhyenlännän olemuksen.
“Ei, vaan sinun menneesi.”

Täydellinen joulukirja. Monenlaiseksi variaatioiksi taipunut ja jopa arkkityyppejä poikinut klassikko. Charles Dickensin Saiturin joulu ei varmastikaan kaipaa juuri esittelyjä edes niiden parissa, jotka eivät ole kirjaa lukeneet. En minäkään ollut ennen tätä joulukuuta, mutta silti tunsin tarinan: itsekkään saiturin Ebenezer Scroogen (ajatelkaa vaikkapa Roope Ankkaa ja tämän englanninkielistä nimeä!), hänelle ilmestyvät joulun henget - menneen, nykyisen ja tulevan - sekä tietenkin sen opetuksen, että rakkaus ja anteliaisuus kantavat itaruutta paremmin.

Ja totta onkin, Dickensin jouluinen romaani on mitä parhainta luettavaa näin joulunaluspäivinä. Sen yltiöjouluisen tarinan myötä on helppoa päästä sisälle joulun ytimeen, mutta myös kurkistaa jonkinlaisen brittiläisen joulun kulttuurihistoriaan. Scroogelle näytetyt tulvivan onnelliset ja pohjattoman surulliset joulun kuvat täyttävät lukijankin mielen.Tietenkin kokonaisuus on - varsinkin, kun tarina on tavallaan tuttu - ennalta-arvattava, mutta niin joulutarinassa pitää usein ollakin. Saiturin joulu on koskettava satu kaikille.

Minua sykähdyttää tietenkin myös Dickensin Lontoo-kuvaus. Lumen peittämät kadut - mitä mielikuvaa! - joululaulut ja muu iloittelu, notkuvat ruokapöydät: kaiken yltäkylläisyys. Sen vastapainoksi on tietenkin viimeisen hengen tuoma yksinäinen lopullisuus: vain ulkoa lankeava hailakka kajastus ja… Onnellinen loppu täydentää tämän joulusadun kaaren, lukija voi helpottuneesti riemuita Scroogen kanssa.

Luin Saiturin joulun nyt ensimmäisen kerran, mutta voisin kuvitella että tulen palaamaan kertomukseen uudelleenkin. Niin alkukielinen romaani kuin joitakin vuosia sitten ilmestynyt Tero Valkosen suomennos kiinnostavat.  

Hänen oma sydämensä riemuitsi, ja se riitti hänelle vallan mainiosti. Voisiko mikään olla joulussa oikeastaan tärkeämpää? Kun oma mieli on jouluinen, puitteista ja joulunviettotavoista riippumatta, on kaikki juuri oikeanlaista.

Kuvia joulukuisesta Lontoosta

Meillä kaikilla on varmasti paikkoja, joita kohtaan on syntynyt suuri rakkaus: koti- tai ulkomailla, oman kodin sisällä, jossain aivan toisaalla. Näitä paikkoja on minulla muutamia. Yksi on tietenkin Lontoo. Rakkauteni Lontooseen on jonkinlaista helppoutta olla, olla hetki irti omasta arjesta, mutta tuntea olonsa kuitenkin tutuksi, jollain tapaa juuri oikeanlaiseksi. Lontoo-rakkauteni on syttynyt jo ennen kuin kaupunkiin koskaan menin, ja useamman vierailukerran yhteydessäkin se aina vaan syttyy uudelleen.

Se syttyy puistoissa: jouluisessa auringossa - kuin olisi saanut valohoitoa! -, lehtien kahinassa Greenwichissä ja Hyde Parkissa. Sen saavat aikaan (liian kaukaa kuvatut) kauriit, linnut, oravat, puuvanhukset, jokaisella matkakerralla tervehdittävät Peter Panin keijukaiset, joulukuiset ruusut.

Ja museoissakin sitä on: käytävien kaiussa, taulujen perheissä, sisäänkäynneissä, hiljaisissa huoneissa; ja pienoismalleissa, jotka muistuttavat yhdestä lempikirjasta reilun vuoden takaa (ja kyllä, nyt matkalla viimein luin linkitetyn kirjan yhtenä innoittajana olleen romaanin, siitä lisää pian).

Ja se syttyy hotelleissa, joita niin usein rakastan.

Hotelleista vähän enemmänkin: Olen usein pohtinut loma-asunnon vuokraamista, mutta asuntoon olemme perheeni kanssa päätyneet vain muutaman kerran: viimeksi kesällä Bad Gasteinissa. Mukavimmissa hyvätasoisissa hotelleissa on mielestäni parhaimmillaan menneen maailman tuntua, tarinoita kerrottavanaan. On pieniä kummallisuuksia, mutta silti kaikki palvelut toimivat ja tunnelma on rento ja aavistuksen ylellinen. On toki erinomaisia uutuuttaan kiilteviä hotelleja, joiden suhteen ei ole mitään moitittavaa, mutta tietty persoonallisuus puuttuu. Paikkansa niillekin.

Tällä kertaa päädyimme taas tällaiseen vanhaa huokuvaan majapaikkaan. 11 Cadogan Gardens sijaitsee Chelsean ytimessä, ihan Sloane Squaren tuntumassa. Viktoriaaninen hotelli on vuosien saatossa toiminut yksityisklubina, mikä selittää osaltaan sen interiööriä: on salaperäisiä portaikkoja, sekalaisia muotokuvia ja kirjanystävien toivehuone (kirjasto). "Piirustus"huoneeksi (engl. drawing room; olen yleensä ahkera googlettaja, mutta tämän selitystä en ollut koskaan selvittänyt, lukekaa Elegian kommentti, niin huoneen etymologia selvitää) nimetty takkahuone takasi puitteet hurmaavalle teehetkelle (joka oli vaarassa jäädä väliin, kun varauksessamme oli ollut sekaannus, mutta onneksi saimme pöydän ja pääsimme nautiskelemaan monenlaisista herkuista). Koko hotelli oli kuin pieni aikahyppy jonnekin!

Paikkarakkaus syttyy joulutunnelmastakin. Pieni viikonloppupyrähdys vahvisti kaipuutani Lontooseen, jossa turistin on aina niin hyvä olla - tällainen joulunalusmatka riittää kesyttämään tämän kaipuuni, ainakin hetkeksi. ♥ (Ei siis sillä, ettenkö jo haaveilisi uusista reissuista...)