Runokuu: neljä runoa rakkaudesta

Joukko kirjabloggaajia osallistuu tällä viikolla Runokuuhun, jonka tämänvuotisena teemana on rakkaus. Viikon mittaan rakkausrunoista blogiinsa ovat kirjoittaneet jo

21.8. Tuijata

22.8. Hyönteisdokumentti

23.8. Reader, why did I marry him?

24.8. Eniten minua kiinnostaa tie

25.8. Kirja vieköön!

26.8. Lumiomena

27.8. Muut kirjabloggaajat: tässä on haaste teille

Tänään on minun vuoroni, huomenna sinun! Juuri sinun, kirjabloggaaja: bloggaa huomenna rakkausrunoista, ihan millaisista vain. Ja jos et ole kirjabloggaaja, lue runoja rakkaudesta.

Minä, joka haluan aina kaiken kerralla, valitsin neljä rakkautta. Koetan löytää erilaisia rakkauksia: eroottista rakkautta, jotain muistoissa elävää, muulta maailmalta sulkeutuvaa rakkautta ja rakkautta omaan lapseen. Pieni runo-otanta ei tee oikeutta kokonaisille runoteoksille, mutta toivoakseni vinkkaa usean runokokoelman äärelle ja kertoo murusen siitä, miten laaja runojen rakkaus temaattisesti on.

Ensimmäinen rakkaus: vanhemmuus

Tässä on Valo, on yhä tässä ja puhuu kieltään, minä kannan sitä

ja se on silkka säde, kannan sitä vaikken ole mikään puu ja juureton aivan,
seison haavan alla ja tähystän kauas.

Johanna Venhon Tässä on valo (WSOY 2009) sukeltaa sekä lapsen että vanhemman näkökulmaan. Huolettomuus, huoli, vastuu ja irti päästäminen ovat kaikki Venhon runojen keskiössä. Mutta pohjimmaisena on aina rakkaus: En minä sinua rakasta /  Enempää kuin koko maailmaa.

Toinen rakkaus: Me

päätimme yhdessä, ettemme koskaan kasvaneet

vaan maailman kutistui ympärillämme

näin vielä

meillä oli toisemme

Me, sinä ja minä, ollaanko nyt parisuhderakkauden ytimessä? Ei. Runossa kyllä, ainakin ruumiillisesti (ja siitä löysin rakkautta, sillä kenen muun kesken maailma ympärillä kutistuu kuin rakastavaisten?), mutta Susinukke Kosolan Avaruuskissojen leikkikalu (Sammakko 2016) on rosoinen ja ravisteleva, kuitenkin ehjä runokokoelma, jonka alaotsikkona on tutkielma ihmisyyden valtavirrasta. Kosolan kirja on ollut minulla lainassa kirjastosta, mutta sen verran siinä on luettavaa ja tutkittavaa, että haluan palata teokseen paremmin. 

Kolmas rakkaus: omistaminen

Olen liaani. Julma liaani,

ja suljen sinut syliini,

kiedon sinut sisääni

vailla omaatuntoa.

Olen liaani. Julma liaani,
ja kiemurtelen hihaasi,

ripustaudun ihoosi

täynnä paratiisilintuja.

Runon “Liaani” tunnelma vaihtelee alun julmanhellästä erotiikasta (villiin lehtivihreään / sidon sinun jalkasi) lopun kaihoon (Elämään ( entiseen / palaat niin kuin sateeseen, / joka sinut parantee). Liaania voi myös kuunnella Vuokko Hovatan upeasti tulkitsemana lauluna.  Aulikki Oksasen Kolmas sisar (Siltala 2011) on herkkä kuin kastepisara aamu-usvaisella niityllä, mutta se on tarvittaessa myös kova kuin timantti. Siinä heijastuvat pohjoinen ja etelä, luonto - ja rakkaus.

Neljäs rakkaus: pysyvyys, muistot

Ja tuolla: köynnösten varjossa makaat iskostuneena tähän
maisemaan. Kuin maalaus, joka on unohtunut museon
varastoon ja jota kukaan ei huomaa kaivata.

Kovin vähän jää jäljelle kaikesta siitä, mikä joskus oli
kaikki mitä tiesimme [--]

Murretut päivät -kokoelmallaan Runo-Kaarinan voittaneen Pirkko Soinisen toinen runokirja Avataan siiven alta (Sanasato 2016) pohtii muistamista: ollutta, menetettyä, vielä olemassa olevaa. Hetkittäin proosarunon muodon saavat runot puhuttelevat suoraan runon kohteita, mutta avautuvat myös laajempiin sfääreihin. Linnun osat, ihmissuhteet, loputtomat kysymykset kertovat rakkaudesta olleeseen ja olemiseen. Rakkaus syntyy ajatuksissa, ehkä muistaa voi toisen puolestakin: Sinä tapahdut vain pääni sisällä.

Millaisista runoista sinä löydät rakkautta? Kenelle kuuluvaa, missä näkyvää? Suosittele, vinkkaa suosikkiteoksistasi.


--

Kaikki runot on lyhennetty. Kokonaiset löytyvät mainituista teoksista. 

Aulikki Oksanen: Kolmas sisar (+Siltalalla)

Aulikki Oksanen: Kolmas sisar
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Siltala 2011
Kuvitus: Aulikki Oksanen
Kotimainen runous
Sivuja: 93

Villit peurat

Villit peurat eivät viihdy sylissä.
Villit peurat eivät vastaa komentoihin.
Villit peurat vilahtavat puitten välissä.
Villit peurat pakenevat metsän pimentoihin.

Vaan joskus, kun yö on lumottu,
voin löytää ne edestäni.
Ja äkkiä olen siunattu,
ja ne syövät kädestäni.

Ja ne heristävät herkkiä korviaan
sille äänelle, jolla puhun.
Ja ne pudottavat kultaisia sarviaan
sille niitylle, jolla nukun.


Korintin muinaiset kylät, savolaiset mustikkametsät, hullut tytöt ja vilunsiniset vanhukset heräävät eloon Aulikki Oksasen runokokoelmassa Kolmas sisar. Kirja on teoksen esipuheen mukaan sisarteos Oksasen kahdelle aikaisemmalle runokokoelmalle Sinua, sinua rakastan (1998) ja Puskinin hevonen (2007). Se tarjoaa lukijoillensa runoja, laulurunoja sekä jokaisen runon yhteydessä Oksasen omia piirroksia.

Kolmas sisar jakautuu kahdeksaan runosarjaan, osa on kuultu aikaisemmin laulumuodossa. Esimerkiksi Sileäksi vasten sydäntä-osio muodostuu uusista sanoituksista Armas Järnefeltin, Jean Sibeliuksen ja Toivon Kuulan sävelmiin. Lumouduin jo reilu vuosi sitten Vuokko Hovatan esittämästä Liaani-kappaleesta, josta kirjoitin lyhyesti blogiini. Olin silloin sitä mieltä, että Oksasella on taikakynä, ja samaa ajattelen edelleen. Nyt Liaani, samoin kuin monet muut Hovatan esittämät kappaleet aina soljuvasta Virrasta ihanaan Heinäkuuhun ovat päässeet osaksi Kolmatta sisarta. Kuinka erilaisia sävyjä ne saavatkaan itsekseen luettuna ja laulaen esitettyinä.

Jokainen Oksasen runo kertoo ehjän tarinan, mutta Kolmannen sisaren viimeisen sarjan runot, Kolmas sisar 1, 2 ja 3 edustavat eeppistä runoutta. Ne ovat minulle kirjan vaikein osa, mikä ei kuitenkaan vähennä runojen kiehtovuutta. Tiiviiden runojen ystävänä minun oli hankala päästä sisälle laveisiin runoihin, koska ne aukesivat (ainakin minulle) eri tavalla kuin muut. Sillä tämä aika on meille annettu / ja se jää meihin / kuin loukkaamaton aurinko lukee Kolmas sisar 3:n säkeissä; ja toden totta, tälle viimeiselle runosarjalle aion antaa enemmän aikaa. Olen ylipäätään runojen lukijana hidas, koska runoja ei mielestäni voi ahmia. Ne ovat parhaimmillaan pieninä määrinä, rauhassa purtuina. Erilaisista tavoista lukea runoja on hyvää keskustelua Hannan Kirjainten virrassa, jonne suosittelen kurkkaamaan.

Kirjan ulkoasua on vielä kehuttava, sillä se on saumaton osa kokonaisuutta. Oksasen kuvitus on kaiken kaikkiaan ihanaa. Kuvat ja runot keskustelevat keskenään puhuen samaa kieltä. Kuumalla Afrikalla on aurinkosilmät, tunturilla aukeaa lappilainen rummunkalvo ja Aletta, tyttö tunturin, ratsastaa keijuna karhun selässä. Kirjan keltainen kansi ja kreikkalaistyylinen fontti kuljettavat situunantuoksuiselle Peloponnesokselle, jossa Oksanen kirjoitti osan runoistaan. Kovakantinen runokirja on harvinaisuus. Liian usein runot julkaistaan pehmeäkantisina, pieninä ja kainoina, sisäisestä vahvuudestaan huolimatta ulkoasultaan kuin huokauksina. Oksasen kirjan käyttöliittymä onkin erinomainen: Kolmatta sisarta on paitsi ilo lukea, myös ilo pidellä.

Minulla oli ilo päästä tapaamaan Aulikki Oksasta Siltala-kustantamon järjestämässä kirjabloggaajaillassa. Illan aikana Oksanen puhui kirjoittamisen ja kuvallisen ilmaisun, lähinnä piirtämisen, sekä runon ja musiikin suhteesta. Hän kertoi runojensa syntyprosessista; Siitä, kuinka joku runo voi syntyä kuin itsestään ja joku toinen ottaa monta kuukautta. Hän tarinoi lisäksi runouden vastaanotosta sekä arjen käyttörunoudesta. Hän myös kutsui kaikkia kirjabloggaajia aikamme avantgardisteiksi. On sanomattakin selvää, että olin aika lailla myyty illan jälkeen. Olen toki pitänyt Oksasen runoista ja lauluteksteistä aikaisemminkin, minkä vuoksi oli erityisen kiehtovaa päästä kuulemaan runoilijaa itseään.

Kolmas sisar leikittelee, lumoaa, hiljentää ja yllättää. Se iskee tulta, käväisee vain kesän lailla, vie lukijansa hämärään, talven kohtuun, tuskaan ja uudelleen lempeään valoon. Oksanen on samaan aikaan pienten ja suurten tunteiden tulkitsija, runotar vailla vertaa.

****½

Siltalan syksyyn voitte tutustua katalogin muodossa täällä (pdf). Kiitos Siltalalle sekä monille bloggaajille - avantgardistiystäville - mukavasta ja lämminhenkisestä illasta!
Katsokaa myös Marjiksen kirjoitus Aulikki Oksasesta ja Siltalasta.