Runokuu: neljä runoa rakkaudesta

Joukko kirjabloggaajia osallistuu tällä viikolla Runokuuhun, jonka tämänvuotisena teemana on rakkaus. Viikon mittaan rakkausrunoista blogiinsa ovat kirjoittaneet jo

21.8. Tuijata

22.8. Hyönteisdokumentti

23.8. Reader, why did I marry him?

24.8. Eniten minua kiinnostaa tie

25.8. Kirja vieköön!

26.8. Lumiomena

27.8. Muut kirjabloggaajat: tässä on haaste teille

Tänään on minun vuoroni, huomenna sinun! Juuri sinun, kirjabloggaaja: bloggaa huomenna rakkausrunoista, ihan millaisista vain. Ja jos et ole kirjabloggaaja, lue runoja rakkaudesta.

Minä, joka haluan aina kaiken kerralla, valitsin neljä rakkautta. Koetan löytää erilaisia rakkauksia: eroottista rakkautta, jotain muistoissa elävää, muulta maailmalta sulkeutuvaa rakkautta ja rakkautta omaan lapseen. Pieni runo-otanta ei tee oikeutta kokonaisille runoteoksille, mutta toivoakseni vinkkaa usean runokokoelman äärelle ja kertoo murusen siitä, miten laaja runojen rakkaus temaattisesti on.

Ensimmäinen rakkaus: vanhemmuus

Tässä on Valo, on yhä tässä ja puhuu kieltään, minä kannan sitä

ja se on silkka säde, kannan sitä vaikken ole mikään puu ja juureton aivan,
seison haavan alla ja tähystän kauas.

Johanna Venhon Tässä on valo (WSOY 2009) sukeltaa sekä lapsen että vanhemman näkökulmaan. Huolettomuus, huoli, vastuu ja irti päästäminen ovat kaikki Venhon runojen keskiössä. Mutta pohjimmaisena on aina rakkaus: En minä sinua rakasta /  Enempää kuin koko maailmaa.

Toinen rakkaus: Me

päätimme yhdessä, ettemme koskaan kasvaneet

vaan maailman kutistui ympärillämme

näin vielä

meillä oli toisemme

Me, sinä ja minä, ollaanko nyt parisuhderakkauden ytimessä? Ei. Runossa kyllä, ainakin ruumiillisesti (ja siitä löysin rakkautta, sillä kenen muun kesken maailma ympärillä kutistuu kuin rakastavaisten?), mutta Susinukke Kosolan Avaruuskissojen leikkikalu (Sammakko 2016) on rosoinen ja ravisteleva, kuitenkin ehjä runokokoelma, jonka alaotsikkona on tutkielma ihmisyyden valtavirrasta. Kosolan kirja on ollut minulla lainassa kirjastosta, mutta sen verran siinä on luettavaa ja tutkittavaa, että haluan palata teokseen paremmin. 

Kolmas rakkaus: omistaminen

Olen liaani. Julma liaani,

ja suljen sinut syliini,

kiedon sinut sisääni

vailla omaatuntoa.

Olen liaani. Julma liaani,
ja kiemurtelen hihaasi,

ripustaudun ihoosi

täynnä paratiisilintuja.

Runon “Liaani” tunnelma vaihtelee alun julmanhellästä erotiikasta (villiin lehtivihreään / sidon sinun jalkasi) lopun kaihoon (Elämään ( entiseen / palaat niin kuin sateeseen, / joka sinut parantee). Liaania voi myös kuunnella Vuokko Hovatan upeasti tulkitsemana lauluna.  Aulikki Oksasen Kolmas sisar (Siltala 2011) on herkkä kuin kastepisara aamu-usvaisella niityllä, mutta se on tarvittaessa myös kova kuin timantti. Siinä heijastuvat pohjoinen ja etelä, luonto - ja rakkaus.

Neljäs rakkaus: pysyvyys, muistot

Ja tuolla: köynnösten varjossa makaat iskostuneena tähän
maisemaan. Kuin maalaus, joka on unohtunut museon
varastoon ja jota kukaan ei huomaa kaivata.

Kovin vähän jää jäljelle kaikesta siitä, mikä joskus oli
kaikki mitä tiesimme [--]

Murretut päivät -kokoelmallaan Runo-Kaarinan voittaneen Pirkko Soinisen toinen runokirja Avataan siiven alta (Sanasato 2016) pohtii muistamista: ollutta, menetettyä, vielä olemassa olevaa. Hetkittäin proosarunon muodon saavat runot puhuttelevat suoraan runon kohteita, mutta avautuvat myös laajempiin sfääreihin. Linnun osat, ihmissuhteet, loputtomat kysymykset kertovat rakkaudesta olleeseen ja olemiseen. Rakkaus syntyy ajatuksissa, ehkä muistaa voi toisen puolestakin: Sinä tapahdut vain pääni sisällä.

Millaisista runoista sinä löydät rakkautta? Kenelle kuuluvaa, missä näkyvää? Suosittele, vinkkaa suosikkiteoksistasi.


--

Kaikki runot on lyhennetty. Kokonaiset löytyvät mainituista teoksista. 

Isänpäiväkortteja, Pekka Kytömäen sanoja

Kuvan vuoksi aloitetaan John Irvingistä, jonka romaani Kaikki isäni hotellit pitää sisällään koskettaviin mittoihin kasvavan lauseen "Elämä on satua". Avoimia ikkunoita pitäisi välttää, mutta aina se ei ole mahdollista. Tämän päivän teemaan liittyen kerron, että kirjassa on loistava isähahmo: Winslow Berry se jaksaa uskoa haaveisiin.

John Irving on kirjailijoita, joihin yhdistän aina myös runoilija Pekka Kytömäen nimen. Poplaari-blogia pitävä Pekka on näet suuri Irvingin teosten ystävä, kuten minäkin. Ja Pekan runot taas liittyvät tähän isänpäivään siinä mielessä, että aforistisessa kokoelmassaan Ei talvikunnossapitoa (Sanasato 2015) on useampikin isyyttä pohtiva runo. Haikuja ja vapaamittaisia runoja sisältävä kokoelma on muutenkin ihana (!). Se on sopivasti sanoilla leikittelevä, suorastaan hykerryttävä, ja oikeissa kohdissa haikeakin. Olen lukenut kirjan jo muutaman kerran - osin ääneen miehelleni, jonka kanssa olemme pohtineet Pekan runojen esiin nostamia ilmiöitä.

Toivottavasti kaikilla tätä lukevilla isillä ja kaikkien isien lapsilla on onnellinen ja sopivasti kirjallinen isänpäivä. Tänä syksynä ainakin meidän lähikoulussamme on ollut Isät lukemaan -kampanja. Meidän perheemme ei ole muistanut kampanjan virallista osuutta, eli lukulappusen täyttämistä, muttei sen niin väliäkään, sillä mieheni lukee lapsillemme päivittäin joka tapauksessa. Hän on hyvin pitkämielinen lukija: yhdessä illassa ääneen luettuja sivuja tulee kymmeniä. Kuinka se onnellistuttaakaan meitä kaikkia!

Toivotan siis hyvää isänpäivää lasteni isälle, miehelleni: ohjelmassa tänään on lukemisen lisäksi ainakin retki Heurekaan. Lähetän suuresti terveisiä myös  apelleni ja ennen kaikkea omalle isälleni, jonka päivä vierähtänee hirvimetsällä (Pekalla on muuten mainio runo marraskuisesta metsästäkin): hauskaa, onnentäyteistä päivää Pohjois-Savoon!

P.S. Kuvainnoituksesta kiitän Kaisa Reettaa, joka viikko sitten postasi taianomaisia kuvia. Käykää katsomassa! Latasin omallekin koneelleni Gimpin, jossa riittää opettelemista. Ihan en vielä tätä yhdistelyä hallitse, mutta ensi viikolla kirjoitan paremman postauksen kuvilla leikittelystä.