Pikku naisia Järvenpään kesäteatterissa

 

* Teatteriliput saatu markkinointitarkoituksessa *

Minulla on monia tyttökirjaklassikkosuosikkeja. Rakastan tietenkin Montgomeryn Annoja, Burnettin Salaista Puutarhaa, Virtasen Seljan tyttöjä ja Anni Swanin Iris rukkaa. Eräs rakkaimmista on Louisa May Alcottin Pikku naisia. Luin sen ensimmäisen kerran joskus ala-asteella, kirja oli äitini vanha. Luin sen toisen ja kolmannen kerran teini-iässä, sitten joskus nuorena aikuisena ja kirjablogini perustamisen jälkeenkin luin sen. Myös elokuvaversioita olen katsonut, suosikkini on 1990-luvulta, mukana siinä ovat mm. Winona Ryder, Susan Sarandon ja Kirsten Dunst. ♥

Ja eilen illalla minulla oli onni päästä näkemään Pikku naisia teatterissa! Järvenpään kesäteatterissa Vanhankylänniemessä, ja olipa ihanaa ja ilo. Sirpa Riuttalan ohjaama näytelmäsovitus oli sopivasti tuttu ja kuitenkin uusi. Alcottin romaanin varhaiset feministiset teemat korostuivat myös ilahduttavasti.

Näytelmä herätti henkiin Marchin sisaruskatraan: Megin, Jon, Bethin ja Amyn. Ilossa ja surussa, pyrkimyksissä ja kilvoittelussa, kunnianhimossa ja sisarrakkaudessa ja vähän -kateudessakin. Kokonaisuus vei mukanaan, kosketti ja naurattikin. Pikku naisia- ja Viimevuotiset ystävämme -romaanien maailma heräsi katsomon silmien edessä henkiin.

Sadekaan ei haitannut meitä katsojia, mutta näyttelijät kyllä kastuivat. He vetivät roolinsa upeasti. Kiitos ja onnea, Järvenpään teatteri ja koko produktio hienosta sovituksesta, joka oli ihan Alcottin kirjojen henkeen ja onnistuneesti oma teoksensa.

Suosittelen muillekin!

Nyt kesäkuussa näytelmä menee vielä tänään ja sunnuntaina:

pe 26.6. klo 18.30
su 28.6. klo 16

Ja elokuussa sitten:

su 2.8. klo 16
ke 5.8. klo 18.30
pe 7.8. klo 18.30
la 8.8 klo 16
su 9.8. klo 16
ke 12.8. klo 18.30
pe 14.8 klo 18.30
la 15.8. klo 16
su 16.8. klo 16
To 20.8. Klo 18.30
pe 21.8. klo 18.30
la 22.8 klo 16

Lisätietoa:
https://www.jarvenpaanteatteri.fi/ohjelmisto/pikku-naisia

P.S. Järvenpään Vanhankylänniemi on muutenkin niin kaunis paikka. ♥

Kirjabloggaajien joulukalenterin 16. luukku: jouluinen kirjamatsi

Kirjamatsi 3: Tyttökirjojen joulu

Louisa M. Alcott: Pikku naisia 1896 ja
Rauha S. Virtanen: Tapaamme Seljalla 1957
Molemmat WSOY.


Kris vilkaisi isää hiukan närkästyneenä. "Sinun mielestäsi ei siis ole tarpeen keittää riisipuuroa, ei laittaa lanttulaatikkoa eikä rosollia. Et kai kaipaa joulukakkuakaan", hän motkotteli ja lisäsi äkkiä luetteloonsa seuraavan muistiinpanon: "Älä unohda mantelia joulupuurosta."
"Älä jännitä niin kamalasti", rauhoitteli isä.
Dodo nousi. "Olkaa nyt ihan hiljaa ja ajatelkaa joulua".--
- Tapaamme Seljalla

Sellaista joulupäivää ei totisesti ole koskaan syöty kuin sinä päivänä Marchin perheessä. Lihava kalkkuna oli näkemisen arvoinen, kun se kannettiin pöytään komeana, ruskeaksi paistettuna ja koristeltuna. Luumuvanukas suli suussa, samoin hyytelö, jonka äärellä Amy hekumoitsi kuin kärpänen hunajassa. --
- Pikku naisia


Joulu on suosikkivuodenaikani (ja kyllä joulusta voisi melkein oman vuodenaikansa laatia!), mutta minulla ei ole nimetä mitään yhtä tiettyä joulukirjaa, johon palaisin vuosi toisensa jälkeen. Aloin pohtia joulukirjoja Tarinauttisen hämärien hetkien kysymyksen jälkeen ja hoksasin, että vaikka minulla ei ole varsinaista joulukirjaa, on minulla liuta kirjoja, joiden joihinkin lukuihin tai kappaleisiin palaan mielelläni juuri joulun alla. Nämä kirjat ovat aina nostalgiaa täynnä, koska ne ovat läpi elämäni kulkeneita lasten- ja nuortenkirjaklassikoita. Parhaita joulukirjoja ovat Astrid Lindgrenin teosten talviset luvut, mutta monien tyttökirjojen joulukuvaukset saavat minut miltei hartaaksi. Tuon joulumielen nostamiseksi jatkan nyt hieman unohtunutta Kirjamatsi-sarjaani (jonka aiemmat kaksi osaa ovat käsitelleet äänikirjoja ja Agatha Christietä) ja panen kaksi suosikkikirjaani kilpasille keskenään.

Louisa M. Alcottin Pikku naisia ja Rauha S. Virtasen Tapaamme Seljalla ovat eri aikakauden ja eri maanosien kirjallisuutta, mutta niillä on paljon yhteistäkin: molemmissa on neljä siskosta, kummassakin sota-aika vaikuttaa elämään (Pikku naisissa eletään Yhdysvaltain sisällissodan aikaa, Selja-sarjassa Suomi on jo jälleenrakennuksen kasvuvauhdissa, mutta 1950-luvulla tyttöjen isä on juuri palannut sairaalasta ja naapurissakin asuu puoliksi sotaorpoja) ja joillakin siskoksilla on taiteellisia ja kirjallisia tavoitteita, pieniä romanssinpoikasiakin on ilmassa. Mutta miten Marchin ja Seljan perheissä vietetään joulua? Kumpi saa enemmän joulupisteitä seuraavissa neljässä kategoriassa: sää, jouluherkut, taideosuus ja joulun "ihme"?

Ei-niin-tiukka kirjamatsi (osa 3) alkakoot: Marchit vs. Seljat

Sää
Pikku naisia
Ensimmäisessä joulussa sää mainitaan harmaaksi ja koleaksi. Luulen, että maassa on lunta, mutta sää ei ole keskeissä sijalla joululuvussa. Toisessa joulussa on omasta mielestäni huolestuttavan leutoa, mutta Marcheille leuto sää ennustaa ihanaa joulupäivää. Lopulta pihalla seisookin muhkea lumityttö.

Tapaamme Seljalla
Aamulla on hämärää, mutta valkoiset kinokset häämöttävät ikkunan takana. Lintukin saa lyhteensä ja joululukua seuraavassa luvussa Margarita ja naapurin Ari hiihtelevät iloisesti.

Kinokset vievät pisteet Seljoille
Marchit 1 - Seljat 2


Jouluherkut
Pikku naisia
Ensimmäisessä joulussa Marchin perhe vie aamiaisensa joululahjaksi köyhälle perheelle: sinne menevät kermat ja pullat ja puurotkin. Illalla äiti on loihtinut herkkuja aina jäätelöstä kakkuihin ja ranskalaisiin suklaamakeisiin. Toisessa joulussa on muhkea kalkkuna, luumuvanukasta, hyytelöä ja maljojakin juodaan ja juttuja kerrotaan.

Tapaamme Seljalla
Krisillä on joulustressiä ruoasta, mutta jouluaterialla on tarjolla kaikki perinteiset suomalaiset jouluruoat: laatikot, kinkku ja puurosta löytyvä mantelikin. Jouluaattoillassa tuoksuvat vielä omenat.

Marchien yltäkylläisyys ja maljojen nostelu vie voiton - nippa nappa
Marchit 2 -  Seljat 1

- Puolivälissä tilanne on tasan 3 -3

Joulun taideosuus
Pikku naisia
Ensimmäisessä joulussa Marcin tytöt  Meg, Jo, Beth ja Amy esittävät Synkkä metsä -nimisen näytelmän, jossa roolijako ja lavastus ovat kotikutoisesti kohdallaan. Alcott kuvailee näytelmää pitkään, se vie ison osan luvusta. Toisessa joulussa lausutaan joulurunoja ja heikoissa voimissa oleva Beth jaksaa vielä soittaa pianoa ja laulaa. Nyyh.

Tapaamme Seljalla
Tytöt ovat peripohjoismaiseen tapaan askarrelleet tonttu-ukkojen punaisia rivistöjä sekä tehneet itse pieniä kuusia ja kynttilöitä joulupöytää koristamaan. Perhe piirtää ja maalaa jokavuotisen joulukuvan. Virva on kirjoittanut sadun, joka on julkaistu lehdessä.

Huh, taiteellisia perheitä! Pisteet on pakko jakaa tasan
Marchit 2 - Seljat 2


Joulun ihme
Pikku naisia
Ensimmäisessä joulussa Marchit ovat oikeita laupeita samarialaisia, kun antavat oman aamiaisensa köyhille. Toisessa luvussa tapahtuu miltei itkettävä ihme: sotakokemustensa vuoksi sairastunut isä tulee kotiin ja kaikkien sydämet ovat tulvillaan. Marchin perhe saa parhaimman mahdollisen joululahjan ja kaltaiseni "itkemätön lukija" pyyhkii silmäkulmiaan.


Tapaamme Seljalla
Joulun ihme ovat tyttöjen isän ja tämän uuden vaimon Rean kaksospojat, jotka saavat lempinimet Romulus ja Remus. Joululapsen äitinä on mieleni tietenkin aika herkkä jouluvauvoille, mutta toisaalta vauvat ovat kastella Virvan kirjoittaman joulusadun. Joulun jälkeen Margaretakin saa oman ihmeensä, jota en tässä paljasta, sillä kenties joku innostuu Selja-kirjoista enkä halua paljastaa yhtä sokeria kirjan pohjalla.

Nyt meni vaikeaksi: isän kotiinpaluu vai kaksosvauvat?
Lukemisen aikainen liikutus vie pisteet Marcheille 2 - 1


Bonus
Pikku naisissa on kaksi joulua. Romaanin kaari kulkee joulusta jouluun, mistä yksi lisäpiste.
Marchit 1 - Seljat 0


Tuomio
Sekä Marcheilla että Seljoilla on joulutunnelma kohdillaan. Vaikka tuntuu vaikealta, on valittava voittaja eikä tässä matsissa oikeita eroja tullutkaan. Kuten varmasti ehditte jo pisteistä laskea, on Lumiomenan kolmannen kirjamatsin ja Kirjabloggaajien 16. joulukalenterin luukun voittanut Pikku naisia pistein 8 -6.

Leppoisaa ja kilpailu- tai kilvoitteluvapaata joulunaikaa!


P.S. Kirjabloggaajien joulukalenterin edellinen luukku avautui Tintin Tarinoiden taikaa -blogissa. Huomenna joulukalenteri lennähtää aina Norjaan saakka, Lue! Les! -blogin Reetan luo. Kaikki joulukalenteriin osallistuvat kirjablogit on listattuna esimerkiksi täällä.

Louisa M. Alcott: Pikku naisia

Kuukauden tyttökirjaklassikko
Louisa M. Alcott: Pikku naisia
Kustantaja: Wsoy 2004 (1. suomenkielinen painos 1916)
Alkuteos: Little Women 1868
Suomennos: Tyyni Haapanen
Kansikuva: Finnkino
Ulkomainen nuortenkirja, tyttökirjaklassikko, Yhdysvallat
Sivuja: 255

Kaikki kokoontuivat tulen ääreen. Äiti asettui isoon nojatuoliin, Beth hänen jalkojensa juureen, Meg ja Amy istuivat käsipuilla ja Jo kiikkui selkänojalla, jottei kukaan voisi nähdä hänen kasvojaan, jos kirje sattuisi olemaan liikuttava. Noina kovina aikoina kirjoitettiin hyvin harvoin kirjeitä, jotka eivät olleet liikuttavia - varsinkin rintamilta kotiin. Tässä kirjeessä puhuttiin vähän kestetyistä kärsimyksistä, voitetuista vaaroista, lannistetusta koti-ikävästä; se oli iloinen, toiveikas kirje, täynnä vilkkaita kuvauksia leirielämästä, marsseista ja sotatapahtumista: ja vasta lopussa kirjoittaja päästi rakkautensa ja ikävänsä valloilleen.

Joulukuun tyttökirjaklassikkoni on todellinen klasikko, eräänlainen kaikkien tyttökirjojen äiti: Louisa May Alcottin vuonna 1868 julkaistu Pikku naisia (Little Women). Kirja lie useimmille blogini lukijoille tuttu, mutta kaiken varalta on hyvä kertoa tai kerrata kirjan kehykset.

Pikku naisia sekä sitä seuranneet Viimevuotiset ystävämme, Pikku miehiä sekä Plumfieldin pojat kertovat Yhdysvaltain itärannikolla asuvan Marchin perheen vaiheista teini-iästä aina aikuisuuteen saakka. Sarjan ensimmäisessä kirjassa eletään sisällissodan aikaa ja Marchin perheen isä on sotilaspappina rintamalla. Marchit ovat kaupungin vanhimpia sukuja, minkä vuoksi perhe on köyhtymisestään huolimatta arvostettu. Rouva March on paitsi tyttöjen äiti, myös perheen herttainen johtaja ja kasvatuksellisilta ajatuksiltaan varsin uudenaikainen tarmonpesä. Tyttäristä vanhin Meg on järkevä ja käytösetiketin hallitseva esikoinen; Jo on luonteeltaan poikamainen kirjailijanurasta haaveileva uhmakas tyttö; Beth rauhallinen, kultainen ja kaikille ystävällinen; tytöistä nuorin Amy on turhamaisen pintansa alla taiteellisuuteen taipuvainen. Marchin perheen elämään kuuluvat läheisesti myös ankara Marchin täti sekä kodinhoitajatar Hanna. Ystäväpiirin kaikkein läheisimmäksi henkilöksi tulee naapurin orpo nuorukainen Laurie, aluksi pelottavan mutta pohjimmiltaan helläsydämisen vanhan herra Laurencen ainoa lapsenlapsi, joka pääsee osalliseksi lähes kaikkiin Marchin tyttöjen salaisuuksiin.

Sota-aika ja isän poissaolo leimaavat arkea, mutta perhe yrittää tulla toimeen. Elämä vaatii uhrauksia: Meg joutuu tanssiaisiin parsituissa hansikkaissa, Jo ja myöhemmin Amy pitävät seuraa Marchin tädille ja isän auttamiseksi Jo antaa oman, yllättävän panoksensa. Toisaalta tyttöjen arkeen mahtuu paljon iloakin, kuten näytelmäkerho, Kristityn vaelluksen leikkimistä, tanssiaisiin osallistumista sekä taiteen harjoittamista. Alcott kuvaa laajasti etenkin Jon kirjoitusharrastusta, joka on kulmikkaalle tytölle kiihkeä sydämenasia:

Kun Jo sai iltasuudelmansa, kuiskasi rouva March hänelle:
- Rakkaani, älä anna auringon laskea vihasi yli! Antakaa anteeksi toisillenne, auttakaa toisianne ja alkakaa huomenna alusta.
Jo olisi tahtonut painaa päänsä äidin rinnalle ja itkeä pois surunsa ja vihansa, mutta itkeminen olisi ollut heikkouden merkki, ja hän tunsi kärsineensä niin veristä vääryyttä ettei voinut ihan vielä antaa anteeksi. Niinpä hän räpäytti silmiään, ravisti päätänsä ja sanoi töykeästi, sillä Amy kuunteli:
- Se oli halpamainen teko eikä hän ansaitse anteeksiantoa.

Suuria tunteita, siskossarjan tiivistä yhteyttä ja herttaisuutta Yhdysvaltain sisällissodan vuosina. Pikku naisiin mahtuu toki muutakin. Koska Alcottin klassikko on minulle niin rakas, en osaa arvioida sitä edes omalla blogiasteikollani. Siksi suosittelen kirjaa kaikille, jotka eivät ole sitä vielä lukeneet. Jos esimerkiksi tyttökirjat ovat genrenä tuntematon, on Alcottin romaani varsin hyvä ensiaskel lajityypin maailmaan. Alcottin kieli on nimittäin siinä määrin raikasta, että kirjaa on aidosti ilo lukea. Marchin perheen tarina etenee pieninä episodeina luvusta toiseen; toisinaan näytellään Pickwick-kerhossa, joskus osallistutaan kutsuille tai autetaan vielä köyhempiä, sairastutaan ja toivotaan parempia aikoja. Kaikkea leimaa lämpö ja keskinäinen luottamus.

Pikku naisten naiskuva on toisaalta hyvin konventionaalinen: tytöistä kasvatetaan arvokkaat käytöstavat omaavia tulevaisuuden vaimoja. Köyhinäkin Marchin perheen luokka-asema on siinä määrin hyvä, että ristipistotöillä, pianonsoitolla ja kuvataiteilla on oma roolinsa kasvatuksessa. Toisaalta Marchin perheen äiti kantaa mukanaan uusia tuulia. Hänen mukaansa tytöt tai naisetkin saavat osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja hän rohkaisee isiä osallistumaan perheen arkitoimiin. Tämä uudenaikaisuus nousee omassa mielessäni Jon kirjoitustyön ohella keskeisimmälle sijalle, kun ajattelen Pikku naisia. Alcottin kasvatuspohdinnat eivät kirjassa esiinny mitenkään erityisen korostuneina, mutta kirjailija itse kasvoi transsendentalisessa aateympäristössä ja hänestä tulikin vanhempana aktiivinen naisasianainen. En voinut nyt lukiessani miettiä, että ehkäpä sekä Marchin perheen äidin sekä Jon hahmoissa näkyy niitä ihanteita, joita Alcott itse kannatti.

Minulle Pikku naisia on muistojen kirja. Olen lukenut sen muutaman kerran nyt aikuisenakin ja aina löydän kirjasta jotain uutta. Tällä kertaa kiinnitin erityistä huomiota paitsi teoksen naiskuvaan, myös romaanin rooliin monen muun kirjan esikuvana. Tämän kirjoitukseni alussa mainitsin Pikku naisia eräänlaisena kaikkien tyttökirjaklassikkojen äitinä. Tietenkään se ei pidä kaikilta osin paikkaansa, sillä varsin monissa tyttökirjaklassikoissa päähenkilöitä on vain yksi ja hänkin orpo, kun Marcheilla on ympärillä kokonainen siskosparvi sekä rakastava äiti. Mutta ei ole lainkaan vaikea pohtia, minkä verran Pikku naisia on vaikuttanut esimerkiksi Rauha S. Virtasen hienon Selja-sarjan syntyyn. Toisaalta Pikku naisia on hyödynnetty muissakin kaunokirjoissa, mainio interteksuaalinen esimerkki on vaikkapa Chilen sotilasvallankaappauksen vuosiin sijoittuva Marcela Serranon pinjantuoksuinen Näkemiin, pikku naiset. Ollaan siis selvästi tyttökirjallisuuden alkulähteillä.

Lapsena luin Pikku naisia äitini omistamana 1950-luvun painoksena, aikuisena ostin tietenkin kirjan omakseni, mutta sain sen elokuvakannella. Jäin kaipaamaan kirjaan sisällysluetteloa, mutta en muista onko sellaista teoksen muissakaan painoksissa. Osaisiko joku valaista minulle tätä asiaa? Sisällysluetteloa tai ei, Pikku naisia on minulle yksi elämäni kirjoista. Se oli F.H. Burnettin Salaisen puutarhan ja Pikku prinsessan jälkeen ensimmäinen lukemani tyttökirjaklassikko. Yhdestäkään Marchin tytöstä ei tullut minulle L.M. Montgomeryn Annan veroista läheistä suosikkia, mutta kirjan lämpö, siskosten arjen kuvaus sekä tietynlainen yllättävän ajaton vanhanaikaisuus miellyttävät minua niin, että vaalin Alcottin kirjaa aarteenani ja palaan siihen aina muutaman vuoden välein.

Loppukiteyksenä on mainittava, että joulunaikaan Pikku naisia sopii mitä parhaiten, sillä kirjan sisältämä vuodenkierto alkaa joulusta ja päättyy seuraavaan jouluun.

------------------
Pikku naisista tai Alcottin kirjasarjasta laajemminkin ovat kirjoittaneet ainakin Sara, Jokke, Sanna sekä Villasukka kirjahyllyssä.