Kirjavuosi 2019 summattuna

Luetun summaaminen tai arvottaminen vuoden päättyessä ei ole helppoa, mutta silti on aina mukava muistella vuoden mittaan luettuja. En ole tainnut ainakaan kovin usein laatia vuoden parhaimpien listaa ainakaan sellaisena, että sijoittaisin kirjat ikään kuin palkintosijoille. Suosikkejani olen listannut eri tavoin, joskus olen maininnut vaikkapa vuoden koskettavimman, kauneimman tai painokkaimman kirjan, toisinaan vuoden herkullisimman.

Nytkään en aio nimetä vuoden parasta lukukokemustani tai listata lukemiani paremmuusjärjestykseen, miten voisinkaan! En voisi, koska lukumieleni vaihtelee ja jo ensi viikolla saattaisin ajatella toisin.  Paljon jää poiskin: Työskentelen kirja-alalla, mutten tuo työkirjoja blogiini kuin poikkeustapauksissa. Tänäkin vuonna olen saanut tehdä töitä monipuolisten kirjojen parissa, joukossa on ollut mm. taiteilijaelämäkerta, lemmenmanauksia, rautakauden lapsia, selkokieltä, seksiopas nuorille, DDR-muistoja, autoilua Euroopassa, Italiaa (Vuoden matkakirja!), iskelmälaulajan ja muotitaiteilijan elämäntarinat, nalleja ja peikkoja, tiedonhankintaa, ja matkaopas lapsille.

Bloggaaminen on kuitenkin eri asia, harrastus, ja blogissa esittelen sellaisia kirjoja, joita luen vapaa-ajallani. Nyt päättyvänä vuonna olen kipuillut blogini kanssa ehkä enemmän kuin aiemmin. Innostus on ollut usein poissa, mutta hiipinyt jostain takaisin. Jossain vaiheessa pohdin jopa, että kirjoittaisin tiiviitä kirjajuttuja vain Instagramiin eikä ajatus ole mahdoton ensi vuonnakaan, mutta toistaiseksi olen pääosin postannut lukemastani sekä tänne blogin että Instan puolelle.

Tuon blogiini enimmäkseen sellaisia kirjoja, joista pidän. Pettymyksiäkin kirjavuoteeni mahtuu, mutta koska olen hyvä jättämään kirjat kesken, on moni itselleni huonolta tuntunut jäänyt joko ns. vaiheeseen tai sitten ihan lopullisesti kesken. Näiden kirjojen joukossa on useita laadukkaita romaaneja, joten ne ovat kyllä löytäneet yleisönsä.

Osa hienoista lukemistani jää tästä listauksesta pois, pidin paljon esimerkiksi Monika Fagerholmin, Maija Muinosen, Omar Pamukin ja Johanna Venhon uusimmista. Niille lämmin suositus, samoin ystäväni Karoliina Timosen Kirjeitä Iijoelle -kirjalle, jonka erinomaiset kirjeet valottavat naisia Kalle Päätalon kirjoissa (Päätaloa en ole koskaan lukenut). Tammikuussa blogiini tuoma Michelle Obaman omaelämäkerta voisi sekin olla mukana listauksessani, Katja Kallion Valkokangastuksia ihastutti sekin.

Kokonaisuudessaan 2019 oli mainio lukuvuosi, jonka aikana luetuista nämä jäivät nyt kirkkaimpana mieleeni – eri syistä ja satunnaisessa järjestyksessä:

Maggie Nelson: Sinelmiä

Sinelmiä on tiivis kirja: 240 lyhyttä tekstiä mahtuu alle sataan sivuun. Kirjan pienen koon ei kuitenkaan kannata antaa millään muotoa hämätä, vaan teos on täynnä kulttuurisia merkityksiä kantavia viittauksia. Sinelmiä kurkottelee ja yltää moneen suuntaan. Lyhyet tekstit ovat luettavissa miniesseinä, joissa on toisaalta lyyrisyyttä ja toisaalta viiltävää realismia (eivätkä nuo kaksi välttämättä sulje toisinaan pois). Säilytän kirjaa kotini työhuoneessa lähellä työpöytääni, jotta voin tarvittaessa lukea pätkän sieltä tai toisen täältä, ja jotta voin saavuttaa rippeitä Nelsonin oivallisesta ajattelusta.

Pajtim Statovci: Bolla

Statovcilla on hallussaan sanojen mahti. Hän käyttää kieltä upeasti, luo sillä uusia maailmoja, muttei kikkaile turhanaikaisia. Bollan erinomaisuus ei tietenkään jää vain kieleen, vaan niin romaanin tematiikka kuin sen rakennekin toimivat. Lukija kokee hämmästystä, kauneutta, inhoa, epätietoisuutta ja ennen kaikkea ihastusta siitä, että käsillä on näin taitavasti kirjoitettu kirja. Bollassa kaikki on kohdillaan: kielen kauneus, rujous, rumuus, vakuuttavuus. Kun kirjan kannet sulkee, jäävät mieleen suru ja ajatus siitä, miten hetki onnea on saavutettavissa muttei pidettävissä.

Joel Haahtela: Adèlen kysymys 

Haahtela on yksi suosikkikirjailijoistani, mutta Adèlen kysymys osoittautui ensin vaikeaksi palaksi, koska romaanihenkilön itsensä ja samalla jonkun suuremman etsintä vieroksutti kaltaistani ikuista epäilijää. Haahtela ei kuitenkaan olisi Haahtela, jos hänen tekstinsä ei lopulta kietoisi pauloihinsa. Kuten suurin osa Haahtelan tuotannosta, kulkee Adèlen kysymyskin ajatuksissa lukemisen jälkeenkin. Ennen kaikkea se käännyttää puolelleen, lohduttaa, haastaa pohtimaan ihmeitä – tuo valoa. Teos on mielessäni kasvanut koko ajan, se on oikea helmi kirjaksi.

Elizabeth Strout: Kaikki on mahdollista

Viime vuona Stroutin Nimeni Lucy Barton ihastutti suuresti ja nyt Kaikki on mahdollista ehkä vieläkin enemmän. En voi kuin ihailla, miten Strout kirjoittaa: kuin ulkoa katsoen, mutta sisälle päästen. Hänen henkilönsä ovat kaikessa rikkonaisuudessaan niin ehjiä, oikeanlaisia. Jos kirjoittaisin fiktiota, haluaisin osata kirjoittaa kuin Strout: hänen tekstissään Amgashin asukkaat piirtyvät älykkäästi, sopivan tunteikkaasti, piikikkäästi ja silti omalla tavallaan kauniisti pientä maailmaa avartaen.

Anna-Kaari Hakkarainen: Dioraama

Jotkut – lopulta aika harvat – kirjat ovat koirankorvakirjoja. Sellaisia, joiden sivuja taittelen lukiessani, jotta löytäisin erityisen merkitykseltä tuntuvia kohtia uudelleen. Teen näin korkeintaan muutaman kerran vuodessa, totta kai vain omistamilleni kirjoille. Hakkaraisen Dioraama on eittämättä yksi koirankorvakirjoistani. Arvoituksellinen, suorastaan salaperäinen, romaani on temaattisesti runsaudensarvi, muttei sisällä kuitenkaan mitään liikaa. Hakkarainen kirjoittaa älykkäästi kuin sanojen illusionisti. Moneen suuntaan kurottavassa romaanissa on paljon kerroksia. Hakkarainen luo uusia maailmoja, jotka ikään kuin rikkovat dioraaman tai lumisadepallon. Ihmeellistä romaania ei voi kirjablogissa selittää, vaan Dioraama täytyy kokea.

Joan Didion: The Year of Magical Thinking 

The Year of Magical Thinking (ilmestynyt myös suomeksi, nimellä Maagisen ajattelun aika) on surukirja, mutta samalla se on myös lohtukirja. Analyyttisyys ja tunteikkuus kohtaavat kirjassa, mikä sopii kaltaiselleni lukijalle (olen analyyttinen itkupilli). Suru on koko teoksen lähtökohta, mutta mukaan mahtuu valoa ja lohtua, henkilökohtaisia muistoja ja yleistä pohdintaa. Lukeminen ei ole raskasta, vaan jotenkin niin hurjan sivistävää ja samalla liki tulevaa. Didion kirjoittaa tyylikkäästi, samalla kertaa toteavasti ja kuitenkin tunteikkaasti. Ihailen tällaista kirjoittamisen tapaa. Tämä kirja minut pohtimaan myös sitä, miten tiiviisti alan joitakin asioita, etenkin ihmisiä, ajatella. Siitäkin enemmän bloggauksessa.

Silvia Hosseini: Pölyn ylistys 

Hosseinin kirja ei ole täydellinen enkä nyökyttele teoksen jokaisen esseen kohdalla, mutta: Kaiken kaikkiaan Pölyn ylistys on innostavaa luettavaa. Hosseinin esseet ovat nopealukuisia, niihin pääsee helposti kiinni. Pölyn ylistystä lukiessaan voi ikään kuin pinota omia kulttuurisia ja yksityisiä kokemuksiaan ja peilata niitä kirjasta löytyviin. Hosseinin onnistuu välittää ”pölystä” – niistä huonoista, rumista tai vähemmän yleviksi määritellyistä kulttuurikokemuksista – valon hiukkasia. Kaikessa voi nähdä puolensa ja puolensa, kokea suoranaista riemua. Pölyn ylistyksen lukeminen itkettää (liikutuksesta) ja naurattaa (vapauttavasti).

Iris Murdoch: Hiekkalinna

Rakastin Hiekkalinnassa kaikkea. Siinäpä se tulikin, lisää pitkässä bloggauksessa.

Niina Mero: Englantilainen romanssi 

Meron romaani on sellaista kirjallisuutta, jollaista olen kaivannut Suomeen: romanttista viihdettä niille, jotka kavahtavat romanttista viihdettä. Tällä tarkoitan sitä, että liian usein romanttinen viihde on joko sophiakinsellamaisesti puhtaasti vain hauskaa tai sitten se tahtoo mennä imelän puolelle. Joskus romanttinen viihde lähenee mysteeriä, kuten Kate Mortonin teoksissa, mutta silloin taas hauskuus on piilossa. Meron romaani onnistuu olemaan hauska ja jännittävä. Meron esikoisromaani toisaalta ironisoi ja toisaalta herättää henkiin kaikki romantiikan sankarit ja Lontoon palolta tuoksuvat, viktoriaanisten piknikkien punaviinitahrojen täplittämät kirjat. Tämä synkänsuloinen romanssi puri minuun. Mikä oivallisesti kirjoitettu, aidosti viihdyttävä kirja!

Luin vuoden 2019 aikana paljon muutakin hyvää ja toki myös paljon sellaista, joka unohtuu nopeasti. Uusi lukuvuosi lienee tässä suhteessa samanlainen – tässä vaiheessa on tietenkin vain lukumahdollisuuksia.

♥

Iloista alkavaa 20-lukua!

♥