Tytti Parras: Jojo
Otava 1968
223 sivua
Kotimainen romaani
Minä otan Lassen kengät ja sanomalehden huovan alle, kengissä on jotain sprayta, lehdissä painomuste. Jos nyt tulee äkillinen vuoto, niin minä valun tyhjiin tämän sanomalehden päälle, näiden saakelin peevelin marssiuutisten päälle.
Minä juon pullon loppuun nopeasti ja niin suurina kulauksina, että kurkkuun koskee.
Inhorealismia, ajelehtimista, kauneutta ja opiskelijaelämää. Prinssimakkaroita, tsehovilaista kesäidylliä, kortonkeja. Ystävyyttä ja sukulaissuhteita. Tytti Parraksen 1960-luvulla ilmestynyt, aikanaan kohuttu ja palkittu Jojo on nuoren naisen ja tämän ystävien elämää kuvaava yhdenpäivänromaani.
Jojo on aikanaan ollut sukupolviromaani, ja Parras kuvaakin nuorten aikuisten maailmaa taidolla. Elämä on romaanin nimen mukaisesti melkoista jojoilua. Elämä tempoo nuoria suuntaan jos toiseenkin. Yhtäältä on juuret: vanhempien perintö, sodastakin on vain reilut kaksi vuosikymmentä. Toisaalta on siivet: halu "vapaaseen" seksiin, monenlaisten seurausten kera; on nuoruus, hetket aamiaispöydässä, kaljat Tillikassa ja seurustelukumppanit. On myös kokoaikainen irrallisuus, samanaikainen jonnekin kuulumisen ja kuulumattomuuden tunne.
Tapahtumat ja kieli ovat nykylukijalle tuulahdus menneestä. Aikanaan kenties hurjat yksityiskohdat ja paikoin viljellyt kirosanat, paskat ja saakelit, eivät suuremmin säväytä, joskin romaanissa keskeinen aborttikuvaus on hätkähdyttävää luettavaa nimenomaan nykyisin, aikana jolloin abortit onneksi ovat melko harvinaisia.
Parras kirjoittaa henkilöhahmonsa tarkkaan: on joukon sovinisti, on miehiin menevä nainen, on hapuilija. Samalla jokainen on moniulotteisempi kuin lukijan ensikohtaaminen romaanihenkilöiden kanssa antaa ymmärtää. Päähenkilö on kokemuksistaan etäällä, mutta välittää kuitenkin jonkinlaista herkkyyttä ja tarkkuutta katsoa maailmaa. Kertoja tarkkailee kaikkea kuin ulkopuolelta, vaikka juuri hän on se, joka kokee abortin, käy hammaslääkärissä ja jonka yksi päivä pitää muistoissa sisällään niin kesät Tallatassa kuin elämää Tampereella ja Helsingissä. Hän on kokija, jonka kokemukset muodostuvat pikemminkin suodattimeksi kuin hengittäväksi tai vereslihaisaksi eletyksi elämäksi. Parras kirjoittaa päähenkilönsä jokseenkin etäiseksi, muttei kuitenkaan tyhjäksi tauluksi.
Vaikka Joko on kokonaisuudessaan hyvä ja aikalaiskirjanaan melko raikas, en saanut siitä kovinkaan paljon irti. En päässyt sisälle kertojan maailmaan eikä romaani säväyttänyt minua mitenkään erityisesti. Tästä huolimatta suosittelen Jojon lukemista kaikille ensiksikin kotimaisen kirjallisuuden tuntemisen vuoksi ja toiseksi kuusikymmenlukulaisuuden tavoittamiseksi. Lisäksi on huomattava, että Parraksen romaanin teemat ja niiden käsittelytavat näkyvät romaanikirjallisuudessamme edelleen.
--
Myös Jokke on kirjoittanut Jojosta.
