Onnellisuuden tasavalta
Kansallisteatteri
Käsikirjoitus Martin Crimp: In the Republic of Happiness
Ohjaus Minna Leino
Dramaturgia Jukka-Pekka Pajunen ja Eva Buchwald
Rooleissa Milka Ahlroth, Hannu-Pekka Björkman, Markku Maalismaa, Cécile Orblin, Terhi Panula, Kristo Salminen, Marja Salo ja Alina Tomnikov
En muista, olenko kirjoittanut teatteri-, elokuva- tai konserttireissuista blogiini. Luultavasti olen mainintoina siellä täällä, mutta en laajemmin. Tämä johtuu tietenkin siitä, että Lumiomena on pääasiassa kirjablogi ja siitä, että kirjallisuus on minulle taiteenlajeista rakkain. Nautin kuitenkin - ja tietenkin! - tavattomasti kaikenlaisista hyvistä kulttuurielämyksistä.
Siksi olinkin iloinen, kun pääsin eilen Kansallisteatteriin katsomaan Onnellisuuden tasavaltaa ensi-iltaan. Brittiläisen Martin Crimpin kirjoittama, Minna Leinon ohjaama näytelmä syventyy erään laajennetun perheen traumoihin. Onnellisuuden tasavallan rakenne mukailee Danten Jumalaista näytelmää: ensin kohdataan helvetti, sitten kiirastuli ja sen jälkeen paratiisi. Mutta miten? Millainen voi nykyihmisen helvetti olla? Onko paratiisi vapauttava?
Onnellisuuden tasavalta eroaa juoninäytelmästä virkistävällä tavalla, vaikka toki kokonaisuuden voi nähdä tarinanakin. Ensimmäisen näytöksen, helvetin, jouluillallinen on asetelmaltaan monelle tuttu: mitä tapahtuu kun vähemmän kaivattu eno tulee yllätysvierailulle kesken aterian, jonka tunnelma on jo aiemmin muuttunut kärkeväksi ja naljailevaksi? Ja kun eno välittää perheelle viestin omituiselta vaimoltaan. Toisessa näytöksessä, joka kuvastaa kiirastulta, ei enää keskustella, vaan pikemminkin lauotaan ajatuksia osittain tajunnavirtaisesti mutta kuitenkin näytelmän tematiikkaan osuvasti. Kolmas näytös on taas omanlaisensa enkä siitä sano muuta kuin että se leijuu jo omissa sfääreissään. Kannattaa käydä katsomassa!
Mitä jäi mielen? Napakka, ironinen ja osin tarkoituksella harhaileva alkujaan peribrittiläinen dialogi, joka naurattaa ja kylmää, viiltää ja osuu; loistava näyttelijäntyö (en halua nyt nostaa erityisesti ketään, mutta Hannu-Pekka Björkman on melkoinen näyttelijä, Milka Ahlroth ja Kristo Salminen tekivät mainiot roolit pariskuntana, Markku Maalismaa ja Terhi Panula saivat nauramaan ja tuntemaan jonkinlaista kummallista hellyyttä ja kyllä etenkin Marja Salo sekä Alina Tomnikov ja Cécile Orblin tekivät hyvät roolit hekin); valaistus joka vaihteli hämärästä hetkeksi sokaisevaan kirkkauteen; kaikenlaisten tunteiden läpikäyminen. Ironia ja/tai satiiri, ilkeys ja lempeys, suoranainen angsti. Läpivalaistu juusto, onnellisuuslaulu - ja se ikuisesti ajankohtainen kysymys siitä, millä keinoin onnen voi saavuttaa - tai voiko ollenkaan?
Pidinkö näytelmästä? Kyllä, kovasti. Jos näytelmä jättää olon ensin tutuksi, sitten hyvällä tavalla hämmentyneeksi ja yllättää tuon tuostakin, sen voisi mielihyvin katsoa uudelleenkin.
Ilta Onnellisuuden tasavaltaa katsoen oli paitsi muutama tunti laadukkaan näytelmän parissa, myös muistutus siitä miksi aina tilaisuuden tullen kannattaa lähteä teatteriin. Vaikka arki väsyttäisi - olin vähän uupunut ja kotisohva houkutti -niin teatteriesityksen jälkeen olo on aina osin tästä maailmasta irrallinen. Bussia odottaessani koko Rautatientori näytti taianomaiselta paikalta, etenkin kun katsoin teatterin suuntaan.
Näytelmäkuvat: Tuomo Manninen / Kansallisteatterin mediapankki
Sain teatteriliput Kansallisteatterin Bloggariklubin kautta, kiitos! Myös Isa ja Linnea ovat bloganneet Onnellisuuden tasavallan ensi-illasta.
