Karen Joy Fowler: Olimme ihan suunniltamme
Tammi 2015
We Are All Completely Beside Ourselves 2013
Suomentanut Sari Karhulahti
362 sivua
Kustantamosta
Yhdysvaltalainen romaani
Useimmissa perheissä yksi lapsista on vanhempien suosikki. Vanhemmat kiistävät sen eivätkä tosiaankaan tajua sitä, mutta lapsille se on ilmiselvää. Epäoikeudenmukaisuus vaivaa lapsia kovasti. On vaikeaa olla aina toisella sijalla.
On myös vaikeaa olla lempilapsi. Olipa suosikin asema ansaittu tai ei, se on taakka.
On alku, keskikohta ja loppu. Joskus on paras aloittaa keskikohdasta, kuten Rosemary kertoessaan tarinaa perheestään, joka on hajalla: sisko Fern on kadonnut, veli Lowell telkien takana. Professorina työskennelleellä isällä on omat oikkunsa, samoin äidillä. Cooken perhe, se mitä siitä on jäljellä, kokoontuu yhteen lähinnä kiitospäivän tai joulun aikaan, ja välttää puhumasta aiheista, jotka jokaisen sisällä kipuilevat.
Miten vääriä mielikuvat voivat joskus ollakaan, miten jostain romaanista syntyy aivan vääränlainen kirjaetiäinen. Kymmenen vuotta sitten kesällä minulla oli matkalukemisena Kare Joy Fowlerin Jane Austen Book Club: olin raskaana, mieheni ajoi autoa Saksan moottoritiellä ja minä halusin upota kirjalliseen viihteeseen. En uponnut, sillä Jane Austen Book Clubista ei tehnyt hyvää edes romaanin houkutteleva nimi. Kun sitten posti jokunen aika sitten toi ennakkokappaleen Fowlerin romaanista Olimme ihan suunniltamme, kuvittelin saaneeni jonkinlaista keski-ikä-litiä tai ainakin kepeää luettavaa. Kansi ja siihen painetut Jussi Valtosen suositukset houkuttivat onneksi sen verran, että päätin lukea kirjan.
Onneksi luin. Nyt arvaattekin, että mielikuvani olivat täysin vääriä. Fowlerin romaani on kyllä melkoinen pageturner, mutta kepeä se ei ole. Päinvastoin, romaanin teemat ovat painavia, kirjailijalla on paljon sanottavaa. Hänellä on sanottavaa perheestä ja pahoinvoinnista sekä ihmisten, etenkin lasten, ja eläinten oikeuksista. Ja ei, kyseessä ei ole tavanomainen perhehelvettikuvaus väkivaltaisista vanhemmista tai juoposta virtahevosta olohuoneen nojatuolissa.
Vaikka Fowlerin teoksessa on yhteiskunnallinen painotus, ei kyseessä ole mitään pamfletti, vaan se on Sari Karhulahden onnistuneesti suomentama, puhdasverinen romaani. Fowlerin teos rakenteellisesti, kerronnallisesti ja tunteellisesti onnistunut. Se on samalla kertaa juonivetoinen että yhteiskunnallinen. Juonivetoisuus tarkoittaa sujuvalukuisuutta ja tietenkin sitä, että teoksessa on tarina, joka kulkee perhetragediassa, jonka suhteen Olimme ihan suunniltamme tuntuu aluksi tavanomaiselta, joskin hyvin kirjoitetulta nykyromaanilta. Sitten tapahtuu jotain: Fowler tarjoilee lukijoilleen melkoisen yllätyskäänteen. Käänne on niin keskeinen, että koko kirjaa alkaa lukea eri tavalla asian selviydyttyä; sellainen, joka tuo romaaniin uudenlaisia eettisiä tasoja, mutta myös ripauksen hyvää absurdismia.
Vaikka Olimme ihan suunniltamme on paikoin absurdi, ei se ole hauska eikä (onneksi!) humoristinen kirja, vaan pikemmin traaginen, haikea ja arvoituksellinen siinä mielessä, että Rosemary haluaa selvittää mitä muistaa, mitä haluaa muistaa ja miten menneessä tapahtunut määrittää koko hänen elämänpolkuaan. Hieno romaani saa lukijankin pohtimaan omaa paikkaansa maailmassa: mikä kaikki meitä muokkaakaan.
--
P.S. Jos Jane Austen Book Club sai minut pitämään Fowleria kevyen viihteen kirjoittajana, vakuuttaa Olimme ihan suunniltamme siitä, että Fowler kirjoittaa nokkelaa ja vakavaa proosaa painavista teemoista. Tiedän seurata kirjailijan uraa jatkossa paljon tarkemmin. Hieno, teemoiltaan herättelevä romaani!
