Mikko With: Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta

Mikko With: Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta
Myllylahti 2019
Kansi Karin Niemi
352 sivua
Kustantamosta

”Sitten hautaustapa. Oliks se niin että poltto?” tiedustelen kuin tarjoilija pihvin paistoastetta kysellessään.
”Joo, eiks se tuhkaus olisi ihan kiva?” Tiina vilkaisee minua.
Pieni hymy nousee huulilleni. ”No en nyt tiedä onko kiva, mutta itse ainakin sellaisen aikanaan haluaisin.”
”Otetaan se.”

Pariskunta nauttii tilkasta punaviiniä, nojatuoli on pehmeä, koira on painautunut vaimon kylkeen kiinni. Yhdessä mies ja vaimo kokoavat listaa asioista, jotka täytyy muistaa. Lista koskee kaikkea tärkeää: kummilasten syntymäpäiviä, koiran trimmauspaikan osoitetta ja loputa vaikeinta, vaimon tulevia hautajaisia. Vaimo sairastaa syöpää, joka on pian aivan loppuvaiheessa.

Tuon illan aikana pariskunta sopii myös kirjasta, joka on tätä kirjoittaessani tietokoneeni vieressä. Mikko Within Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta perustuu hänen edesmenneen vaimonsa Tiinan blogiin ja Within omiin tuntoihin. Tiina With sairastaa syöpää – tai syöpiä, kuukauden sisällä hänellä todetaan kaksi eri syöpää – kaikkiaan kahdeksan vuotta ja kirjan alusta saakka lukija tietää, että viimeiset päivät koittavat.

Vaikka kirja on surullinen, on siinä paljon valoa. Kuolema ei vain piileskele jossain nurkan takana, vaan tieto siitä on alati läsnä. Silti sairaudessakin elämä eletään: riidellään ja rakastetaan, stressataan aikatauluista ja yt-neuvotteluista. Lääkärikäynnit ja erilaiset kontrollit tarkoittavatkin (myös) parisuhdeaikaa ja yhteisiä kahvilahetkiä. Mutta kaikkialla on tietoisuus siitä, että sairaus on vakava, hetkittäin on toivoa terveistä ajoista, sitten tulee taas uutisia sairaalasta.

Aiheestaan huolimatta Within kirja on vetävää, jopa viihdyttävää (tuntuu erikoiselta sanoa näin, mutta lukiessaan myös viihtyy eikä kirjaa malttaisi lasketa käsistään) luettavaa. Teksti on luonnomaista, mikä johtuu tietenkin kirjan luonteesta, mutta kokonaisuus on ehjä. Tiina Within blogitekstit osuvat aina jonnekin ytimeen niin sairaina kuin hetkittäisinä terveempinä aikoina. Hän tuntui olleen mainio arjen kuvaaja! Mikko With kuvailee omia tuntojaan avoimesti: vaikeiden paikkojen ja ristiriitaistenkin mietteiden lukeminen auttaa varmasti muita menetyksen kohtaavia, mutta toisaalta arjessa on aina paljon muutakin, jopa iloa. Parisuhteen rinnalle nousee myös perhe: kolmilapsisessa perheessä riittää menoa ja hyvää meininkiä.

Paikoin Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta naurattaakin, usein hymyilyttää hellästi – ja monessa kohtaa se itkettää, saa pohtimaan paitsi Withien perhettä, myös omia läheisiä. Koskaan emme voi tietää, kauanko meillä on aikaa; kysymys yhteisestä ajasta on kirjoitettu myös teoksen takakanteen. Alle puoli vuotta ennen kuolemaansa Tiina With suorittaa teologian opintoja ja matkustaa. Kyse ei ole tilanteen vakavuuden kieltämisessä, vaan elämästä, hetkessä elämisestä:

Tärkeää ei ollut sen miettiminen, olisiko opinnoista enää mitään hyötyä. Tärkeää oli toteuttaa unelmia, pitää katse tässä päivässä, tässä hetkessä.

Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta on pyörinyt mielessäni jo toista viikkoa.  Lopettelin kirjan reilu viikko sitten ja siitä lähtien Within perhe on ollut mielessäni. Elinhän tavallaan heidän mukanaan kaikkien 352 sivun verran. Haluan sanoa jotain, mutta en osaa. Ehkä sen, että elämälle voi olla monella tapaa kiitollinen silloinkin kun tietää sen päättyvän. Tärkeintä on olla läsnä, ennen ja jälkeen.

♥

Laura Ertimo ja Satu Kontinen: Vesi

Laura Ertimo ja Satu Kontinen: Vesi. Kirja maailman tärkeimmästä aineesta
Myllylahti 2017
154 sivua
Kustantamosta
Kotimainen, koko perheen tietokirja

Ensin lumosi Laura Ertimon ja Satu Kontisen Yö, koko perheelle suunnattu tietokirja, joka miellytti minua niin että sijoitin sen kirjahyllyssäni taidekirjojen joukkoon sen sijaan, että olisin vienyt teoksen jommankumman lapseni hyllyyn. Ja nyt ihastuttaa Vesi, joka on alaotsikkonsa mukaisesti Kirja maailman tärkeimmästä aineesta.

Pilvistä merten syvyyksiin ja mystisestä Atlantiksesta autiomaahan lukijansa kuljettava Vesi on kauttaaltaan viehättävä tietokirja. Se on ensiksikin niin kaunis, että se sopii luettavaksi kaikille aikuisillekin ja päätynee meillä Yön kaveriksi taidekirjojen joukkoon. No, potentiaali äskeisessä lauseessa on turha: kun tämä blogijuttu ilmestyy, Vedellä on jo oma paikkansa kirjahyllyssäni.

Kokonaisuus on jaettu neljään osaan: Planeetta, Luonto, Ihminen ja Sukellus. Ne kertovat vedestä niin luonnontieteen, tarinoiden kuin ympäristötietoisuuden osalta. Vedessä tutkitaan sateen olomuotoja, kurkataan Pariisin viemäreihin ja sukelletaan alkumereen. Ertimo kirjoittaa tavalla, joka on havainnollista ja eläväistä. Kaikki alkaa tietenkin perusteista: mitä vesi ylipäätään on? Kuinka tärkeä johdatus aiheeseen, atomit ja molekyylit vertautuvat legoihin, veden olomuodot näkyvät myös kuvissa. Ertimo tarinoi ja informoi juuri sopivassa suhteessa, tekstit ovat pituudeltaankin mukavan mittaisia, sivun tai kahden pituisia ja ajattelemaan herätteleviä.

Seikkailuun, jollainen tietokirjaan mahtuu, lukijan johdattavat supersankaritar Aallotar, joka haluaa että asiat maapallolla sujuvat elävän luonnon ehdoilla, ja hänen työtään aina toisinaan häiritsevä Olomuotoprinsessa, joka on tasapuolisuuden asialla. Sankarittaret tuntuvat olevan erimielisiä, mutta he molemmat taistelevat luonnon ehdoilla. Onko esimerkiksi Olomuotoprinsessalla edes vaihtoehtoja vaikkapa ilmastonmuutoksen suhteen?

Aallottaren ja Olomuotoprinsessan on piirtänyt Satu Kontinen, jonka käsialaa koko kirjan ulkoasu on. Olen ihastellut Kontisen töitä useassakin kirjassa tai kirjan kannessa (miten monipuolisia ne ovatkaan, kuvat ovat toki kuvapankista tai taideteoksista, mutta kannen suunnittelu tavoittaa aina kirjan hengen: klik, klik, klik ja klik) eikä Vesikään petä, vaan vakuuttaa entistäkin vanhemmin Kontisen monipuolisudesta kuvittajana ja graafikkona. Kontinen on kekseliäs, hän luo kuvituksen, joka on samalla kertaa tietoa välittävä ja kaunis. Vesi-kirjan maailma on sininen tavalla, joka tuo mieleen upottavan meren – kuin pääsisi sukeltamaan jonnekin pinnan alle, syvälle sineen. Kirjassa on myös joitakin kuvituksellisia jippoja: Löysin ainakin yhden kiehtovan kuvallisen jatkuvuuteen liittyvän asian, josta ilahduin kovin.

Kaiken hyvän vastapainoksi jäin kuitenkin kaipaamaan hakemistoa, jonka avulla voisi nopeasti etsiä vaikkapa erilaisia pilviä tai veteen liittyviä uskomusolentoja koskevat kohdat. Kovin suurta hakemiston kaipuuni ei kuitenkaan ole, asiat erottuvat hyvin otsikoista ja kirjaa selaamalla.

Ertimon ja Kontisen Vesi on oikea aarre kirjaksi. Se muistuttaa, että vesi on elämää niin biologisesti kuin kulttuurisesti. Kannesta kanteen informatiivinen, persoonallinen ja kaunis kirja sopii yhtä hyvin lapsille kuin aikuisille.

Myös Kia on kirjoittanut Vedestä.

P.S. Ertimon ja Kontisen kirja avaa silmiä monella tapaa. Itse vaikutuin etenkin vesijalanjäljestä. Pääsin testaamaan omaa vesijalanjälkeäni muutama viikko sitten kirjan julkkareissa Helsingin Annantalolla. Kahvi ja etenkin suklaa, suuri herkkuni, ovat melkoisia veden tuhlaajia. Onneksi en syö juurikaan lihaa, sillä 100 gramman painoisen pihvin tuottamiseen käytetään maailmalla noin 1540 litraa vettä. Se on hurja määrä.

Suvi Piiroinen: Pahaa parempi

Suvi Piiroinen: Pahaa parempi
Myllylahti 2016
320 sivua
Arvostelukappale
Kotimainen jännitysromaani

Samalla hetkellä, kun hän oli noussut autoonsa, oli Mia toisella puolen kaupunkia nostettu potkivana ja kiemurtelevana vieraan auton takaosaan, suu peitettynä suurella kädellä, etteivät huudot kuuluisi sivullisten korviin. Koulun pihalle pudonnut vaaleanpunainen kännykkä lojui loskassa. Sen näyttö vilkkui ja se värisi, mutta ääntä siitä ei kuulunut. Eikä siihen koskaan vastattu.

Lapsen katoaminen on vanhempien painajainen. Joensuulainen 9-vuotias Mia katoaa koulun liikuntakerhon jälkeen, vain hänen kännykkänsä löytyy lumisesta maasta. Joulunalusajasta tulee pimeä niin Mian äidille kuin rikoskonstaapeli Rob Peurallekin, joka on Mian ikäisen Loten isä. Epätietoisuus ja pelko valtaavat pohjoiskarjalaisen kaupungin asukkaita. Onko Mia elossa? Liittykö tytön sieppaus hänen äitinsä toiseen ammattiin "viihdyttäjänä"? Ja kuka alkaa auttaa poliisia? Onko auttaja pahaa parempi – vai pahempi?

Ah, Joensuu. Opiskelukaupunkini, jossa viihdyin vuosia opintojeni jälkeenkin ja jonne voisin muuttaa takaisin vaikka heti. Ei siis ihme, että kiinnostuin Suvi Piiroisen Joensuuhun sijoittuvasta esikoisdekkarista Pahaa parempi. Romaanin teema, lapsen katoaminen ja mahdollisesti lapselle tehtävä paha, hieman pelottivat ennakkoon, mutta dekkarinkaipuu yhdistettynä Joensuuhun vei voiton teemalta.

Hyvä että vei: Piiroisen dekkari ei ole niin pahaa luettavaa kuin mitä nimensä ja teemansa antaa ymmärtää. Pahaa paremmassa on toki paljon hyytävääkin, etenkin henkilö joka asettaa salakameroita alakouluikäisten tyttöjen pukuhuoneeseen: Huomenna hänen odotuksensa palkittaisiin. Huomenna hän saisi vieraan. Piiroinen kuitenkin käsittelee teemojaan tyylikkäästi, aineksia olisi pahempaankin. Pienen tytön piina, lapsiperheiden arki ja huolenaiheet sekä poliisin ja opettajien työ nivoutuvat jännityskirjassa pääosin onnistuneesti yhteen.

Sen sijaan Joensuu-kuvausta odottavat tulevat luultavasti pettymään, ainakin minä petyin. Kaikki paikallisuus on riisuttu: on joki, ostoskeskus, pohjoinen kaupunginosa, koulu… Kaikki yleisellä tasolla. Miksei Pielisjoki, Iso Myy, Rantakylä tai Noljakka ja niin edelleen? Kaupunginosien nimeäminen ei toki sano kaupunkia tuntemattomille mitään, mutta lisää paikallisväriä; onhan kiehtovaa lukea vaikka Turun Aurajoesta, Helsingin Kalliosta, Kuopion Puijonlaaksosta tai Ilmajoen Rengonkylästä vaikkei kyseisiä paikkoja tuntisikaan. Pahaa paremman takakansi lupailee kokonaista kirjasarjaa, joten toivottavasti seuraavassa Rob Peura -dekkarissa Joensuu näyttää paikallisemmalta. Ehkä vanhempi poliisimies Väiski ostaa suklaata Eväskontista, kenties Robin Anna-vaimo käväisee lenkillä Linnunlahdella tai liikunnanopettaja Tea pyöräilee Utransaarille…

Dekkarina Pahaa parempi on mainiota, koukuttavaa luettavaa joulunaluspäiviin. Jännitystä tosin saisi olla roimasti enemmänkin, mutta Piiroisen kirjoittaman tarinan imu on vahva, arvoitus – tai arvoitukset – kasvaa lukiessa. Dekkarissa on myös haparointia tai huolimattomuuksia; epäloogisuuksia, jotka saavat hetkittäin palaamaan aiemmille sivuille, mutta kokonaisuutta ne eivät kuitenkaan syö. Tarinalangat solmiutuvat yhteen osin ennalta-arvattavasti ja osin yllätyksellisesti. Jatko-osaa ennakoidaan tarinankin tasolla, ja ainakin minä odotan sellaista innolla.

Ajatus mahdollisesta jatko-osasta suorastaan hykerryttää: on saatava tietää, miten muutamalle henkilölle ja joillekin jo punoksellaan oleville juonilangoille käy. Lisäksi Rob Peuran ja tämän perheen sekä Väiskin hahmot ovat sellaisia, joihin kiintyy liki samaan tapaan kuin 1990-luvun Maria Kallioon konsanaan. Joten: lisää Joensuuta, uusia rikoksia Peuran tutkittavaksi ja paluu Peuran ja tämän kollegoiden arkeen. Voiko tämän tilata jo nyt?

--
Myös Krista on lukenut Piiroisen esikoisdekkarin.

Niina With: Lähettäjä tuntematon

Niina With: Lähettäjä tuntematon
Myllylahti 2016
282 sivua
Arvostelukappale
Kotimainen rikosromaani

Laura epäröi hiiren kursori lähetä-näppäimellä väristen. Valmiimpia käsikirjoituksia saapui päivittäin, mutta tässä oli jotain erityistä. Ainakin hän halusi tietää, mitä Markon ja Siljan kuolemien taustalla piili. Leikisti.

Kustannustoimittaja Laura Sirola saa luettavakseen käsikirjoituksen, joka on osoitettu suoraan hänelle eikä koko kustantamolle. Käsikirjoituksen lähettäjä jää tuntemattomaksi. Samaan aikaan seinäjokelaisen paikallislehden toimittaja Sami Vilén saa erikoisia toimeksiantoja, joihin hän tarttuu hankalan perhetilanteensa vuoksi. Käsikirjoitus ja paikallislehteen Samin kirjoittamat jutut alkavat muistuttaa toisiaan. Kaiken kukkuraksi sanomalehdessä julkaistaan kaksi kuolinilmoitusta, joissa vainajien nimet ja syntymä- ja kuolinajan muistuttavat Lauran saaman käsikirjoituksen henkilöistä...

Jos jotain jännitysromaania voisi kutsua perinteiseksi, tiheätunnelmaiseksi arvoitusdekkariksi, niin Niina Within teosta Lähettäjä tuntematon. Myllylahti-kustantamon kustannuspäällikkönä työskentelevä With on kirjoittanut jännärin, joka ei konstaile liikaa, mutta kietoo lukijan koko lailla pauloihinsa. 

Se, että päähenkilö on kustannustoimittaja, kollegani siis, on samalla kertaa sekä kutkuttavaa että hivenen kiusallista. Laura näet työskentelee keskisuuressa kustantamossa, jossa ei ole samoja markkinointi- tai mediatyömahdollisuuksia kuin keskustan kivilinnoissa. Tämä tuntuu tietenkin todelta. Kustantamotyön - samoin Samin työn paikallislehden toimituksessa - kuvaus onkin osin karikatyyrisenäkin tarkkanäköistä, rivien välissä on monia totuuksia, hetkittäin jopa hykerryttävissä määrin. Myös Samin perhe-elämän kuvaus on eloisaa, samoin Lauran tempolu tuoreen sinkkuutensa kanssa.

Romaanin heikkoudet ovat pieniä, enemmänkin tyyliseikkoja kuin lukukokemusta häiritseviä. Kokonaisuudessaan Within teksti kulkee vaivattomasti ja nautittavasti, mutta paikoin kielikuvat ovat kuluneita, kuten se miten Sami olisi mieluusti valunut itsekin ruskeana likavetenä viemäriin. Tapahtumien keskeispaikan Etelä-Pohjanmaan olisin suonut näkyvän hieman omaleimaisemmin esimerkiksi nimistön suhteen. Nyt ainakin minä lähinnä ihmettelin sitä miten Seinäjoella sukunimet ovat Markkasia ja Tikkasia, joista ensimmäinen on hyvin sisä- ja jälkimmäinen yläsavolainen nimi. Laura on toki Sirola ja kaupungin virkamiehistössä mellastaa Halla-aro, mutta Markkasen tilalla olisi voinut olla Ala-Könni tai Hautakorpi. No, kyllähän lakeuksillekin savolaisia mahtuu. Yhden muistamiseen liittyvän asian koin epäuskottavana, mutta toisaalta tarinan jännitteiden rakentamisen kannalta ratkaisu on ymmärrettävä.

Kovin pelottava tai ahdistava Within jännäri ei ole, mutta aikoina jolloin monet pohjoismaiset dekkarit alkavat toistaa itseään mässäilevillä ja shokeeraavilla raakuuksilla, tuntuu perinteinen arvoitusdekkari ihan erityisen raikkaalta. Lähettäjä tuntematon onkin dekkari, jollaisia arvostan ehkä eniten. Siinä jännitys rakentuu pikkuhiljaa, koko ajan tiivistyen, sopivasti peläten. Lukija saa tehdä aivotyötä ja olla askeleen edellä Lauraa ja Samia.

Summaten: Lähettäjä tuntematon on page turner ilmaisun täydessä merkityksessä. Se pitää otteessaan alusta loppuun saakka. Within toivottavasti jatkuvaa dekkaristin uraa kannattaa seurata.

--

Kirjallisia-blogissa on  myös viihdytty Within dekkarin äärellä.

Laura Ertimo ja Satu Kontinen: Yö. Kirja unesta ja pimeän salaisuuksista

Laura Ertimo ja Satu Kontinen: Yö. Kirja unesta ja pimeän salaisuuksista
Myllylahti 2016
122 sivua
Kustantamosta
Kotimainen lasten tietokirja

Mitä yö on? Mitä tapahtuu kun hämärä laskeutuu? Ja miksi ihmeessä sinne nukkumaankin pitäisi mennä, vaikka kaikki hauskat puuhat ovat kesken? Entä jos uni ei tule ja painajaiset pelottavat jo ennakkoon? Voiko niitä torjua? Vastauksia näihin ja moneen muuhun niin aikuisia kuin lapsia pohdituttavaan kysymykseen antaa Laura Ertimon kirjoittama ja Satu Kontisen kuvittama Yö. Kirja unesta ja pimeän salaisuuksista.

Vau! Huudahdukseni kuvastaa täysin mielipidettäni kirjasta, josta en ennakkoon tiennyt juuri mitään. En ole kova huudahtelemaan enkä mielelläni hehkuta mitään ylisanoin, mutta joskus sitäkin voi ja jopa täytyy blogissaan tehdä. Yö on suoraan sanottuna niin kiehtova ja upea kirja, että sitä lukiessa vaipuu miltei liikutuksen tilaan. Että tällaisiakin tehdään: taiteellisesti korkeatasoisia kotimaisia ihan koko perheelle sopivia kirjoja.

Ertimon ja Kontisen kirja tarjoaa laajan tietopaketin yöhön liittyvistä asioista: mukana on yhtä lailla tähtitiedettä ja luonnontietoa, talviunisia eläimiä, silmän toimintaa ja tarinoita eri puolilta maailmaa. Mitä esimerkiksi japanilainen Baku tekee? Entä mitä kummaa on aboriginaalien uniaika? Viimeksi mainittu on kiehtonut minua jo vuosia. Vaikka kokonaisuus on temaattisesti laaja, on se hallittu, selkeä ja perusteltu. 

Teksti kulkee sujuvasti, tietoa, tarinoita ja uskomuksia on kaikkea sopivassa suhteessa, viehättävästi kerrottuna. Pientä toisteisuutta tekstissä on kohdissa, joissa korostetaan rauhoittumisen merkitystä. Toisaalta tällaisessa koko perheelle suunnatussa kirjassa sekään ei niin haittaa, koska kaikki vanhemmat tietävät, miten toisto on usein välttämättömyys. Lisäksi Yö on kirja, jonka voi lukea joko alusta loppuun tai kappaleen sieltä ja toisen täältä; Onhan selvää, että toista lukijaa kiinnostaa enemmän silmän fysiologia, toista intiaanien tarinat "Yön Herrasta" ja kolmatta askarruttaa taivaalla mollottava kuu. 

Yö-kirjan ulkoasu ansaitsee vielä erityiskehut. Se on kunnianhimoisesti ja tyylikkäästi toteutettu. Taitavan Satu Kontisen piirrokset ja maalaukset kietoutuvat lukijan mieleen. Kankainen selkämys, kansitekstin hopeinen foliointi ja sisäkansien painatus ovat huoliteltuja jopa siinä määrin, että Yön voi siirtää lastenhuoneesta vaikkapa olohuoneeseen niin kutsutuksi kahvipöytäkirjaksi.

Summaten: Yö on kirja, jota en voi kuin suositella. Sen tyylikäs ulkoasu suorastaan kutsuu luokseen, mustavalkoisuus miellyttää esteetikon silmää ja informatiivinen, hyvin kerrottu sisältö kestää monta lukukertaa, monia vuosia. 

--
Meillä ei vielä näin kahdeksan maissa mennä nukkumaan, mutta: Unnuaqsatkun! Gute Nacht! Ar labunatki! Hyvää yötä!

Kaksi lastenkirjaa: Sikin sokin oudoilla poluilla ja Mimmit ja luolan salaisuus

Blogiani pitempään seuranneet tietävät, että meillä luetaan paljon lastenkirjoja. Aina toisinaan tuon niitä blogiini, mutta vain joskus, sillä muuten en muista kirjoista ehtisi edes kirjoittaa. Mielestäni jokainen lastenkirja ansaitsisi yhtä perusteellisen esittelyn kuin aikuisten kirjatkin, mutta aikapulan vuoksi kerron nyt samalla kertaa kahdesta värikylläisestä kirjasta.

Niina With: Sikin sokin. Oudoilla poluilla.
Kustantaja: Myllylahti 2013
Kuvitus: Satu Kontinen
Mistä: Arvostelukappale
Kotimainen lastenlorukirja

Jo vain, ei mene sisu kaulaan
pistetään ensin
hanskat naulaan,
sitten livahdetaan portin alta
postikortti lähetetään maailmalta!
(ote lorusta Viidakon valtiaat oudolla polulla)

Täällä on kaikki vähän Sikin sokin taidamme olla Oudoilla on Niina Within toinen lastenlorukirja. Ensimmäisen Sikin sokin -kirjan tapaan se on mitä mainiointa luettavaa. Se on hauska, värikäs, riimeiltään iloitteleva ja silti monitunnelmainen. Niina With taitaa riimit ja punoo loruistaan myös ehjän tarinan, Satu Kontisen kuvitusjälki on selkeää ja reipasta. Yhdessä kuvat ja sanat kertovat sukkaparin seikkailuista oman kotitalon ja -pihan ulkopuolella.

Yksi sukka tipahtaa vessanpyttyyn ja toisaalla kastelukannulta lirahtaa jännityspisu. Sikin sokin -sukkaparin uudetkin seikkailut naurattavat lapsiyleisöä. Myös aikuinen lukija viihtyy: Niina With osaa lorutella ja Oudoilla poluilla ollaan tutuissa arkiympäristöissä - kaikkea tuttuakin uusin silmin katsoen. Toki kirja on toisteinen ensimmäiseen Sikin sokin -kirjaan nähden, mutta kyse ei ole puutteesta eikä moitteesta, sillä kumpikin teos toimii niin itsenäisenä kirjana kuin eräänlaisena lorusisarusparinakin. Kokonaisuudessaan hyvin toteutettu lastenlorukirja on ilo kenelle tahansa.

Pauliina Lerche: Mimmit ja luolan salaisuus
Kustantaja: Lasten keskus 2013
Kuvitus: Meri Mort
Mistä: Kustantamosta
Kotimainen lastenkirja

- Kummallista, Mimmit hämmästelevät. - Miksi nuo lehdet eivät ole muuttaneet väriä, vaikka syksy on jo pitkällä? Kaikki ei ole nyt kunnossa!
Outo ääni johdattaa Mimmit suuren, jylhän kallion luo. Kallion seinästä he löytävät synkän luolan suun.

Levyiltä ja lastenohjelmista tutut Mimmit seikkailevat näköjään myös kuvakirjoissa. Posti toi jo jokunen aika sitten yllättäen Pauliina Lerchen ja Meri Mortin kirjan Mimmit ja luolan salaisuus. Kirja ihastutti tokaluokkalaistani niin, että se oli tovin hänen "omassa jemmassaan". Tänään siivouksen yhteydessä löysin kirjan ja luin sen vihdoin itsekin. Kirjassa syksy on saapunut Vaskimetsään ja Mimmit keräävät ja säilövät syksyn satoa. Jostain kantautuu kuitenkin outo ääni, joka houkuttelee Mimmit tutkimusretkelle kallioluolaan.

Mimmit ja luolan salaisuus on tarinaltaan varsin perinteinen, mutta sujuvasti kirjoitettu seikkailu, joka tutustuttaa erilaisiin pohjoismais-baltialaisiin metsäneläimiin ja uskomusolentoihin, kuten ilveksiin, karhuihin, maahisiin ja haltioihin. Kekriäkin juhlitaan.  Tarina toimii ja viehättää. Koska Lerche on kansanmusiikin ammattilainen, on kirjassakin paljon soittoa. Mortin kuvitus tukee sadusta välittyvää äänimaailmaa, mutta on hieman epätasaista. Luontoa ja eläimiä Mort kuvittaa ihastuttavasti, sen sijaan uskomusolennoissa soisin olevan enemmänkin ilmeikkyyttä. On myös makuasia, pitääkö enemmän kynällä tai tietokoneella piirretyistä kuvista, itse ihastelen yleensä ensin mainittua. Parasta kirjassa on hyvän metsäseikkailun ohella se, että kaikki päättyy lauluun, mikä on toki arvattavaa Mimmien ollessa kyseessä. Kunpa vain mukaan olisi saatu nuotitkin!

--
Lapseni ovat erimielisiä siitä, kumpi kirja on parempi. Esikoinen pitää enemmän Mimmeistä, kuopus taas Sikin sokin -kirjasta. Minä viihdyin kummankin parissa, mutta Within kirjan raikkaus vetää nyt (aavistuksen) pitemmän korren.

P.S. Huomenna alkava joulukuu tuo mukanaan lumisia kirjoja. :)

Niina With: Taisit narrata, Stella

Niina With: Taisit narrata, Stella
Kustantaja: Myllylahti 2013
Kansi: Satu Kontinen
Sivuja: 198
Mistä: Arvostelukappale
Kotimainen chick lit -romaani

- Jaa, kukas se naapuri on? isä uteli ja vinkkasi silmää.
- Yksi Markus, se lainasi mulle aamulla kahvia, kun niitä Guatemalan viestejä kilahteli niin usein, etten ehtinyt kioskille, Stella kuuli suustaan pääsevän. Ei voi olla totta, Markuksen seurassa ollessaan hän puhui täyttä palturia ja Markuksesta puhuessaan sama jatkui!

Stella Kaarnisto on hyvä työssään. Hänellä on myös mukava asunto, ihania ystäviä, harrastuksia sekä espoolaisjuuret: äidin ja isän omakotitalossa on hyvä piipahtaa. Yksi kuitenkin puuttuu, se oikea. Esimies Petri Puumala on asiallinen, mutta niin komea. Naapurissa asuva Markus taas ystävällinen, hyvää kaveriainesta. Kaiken lisäksi nettideittipalstan Figarokin vaikuttaa kiinnostavalta. Kaiken pyörityksessä Stella lipsauttaa valheen jos toisenkin. Minne saakka valheet kantavat?

Niina Within lastenlorukirja Sikin sokin riemastutti koko perhettäni. Kun sitten kuulin Within uusimmasta, chick lit -romaanista Taisit narrata, Stella, päätin oitis lukea sen. Ennen kaikkea halusin lukea sen siksi, että etsin hyvää kotimaista viihderomaania. Minulla ja chick litillä on kuitenkin ongelma: en erityisemmin pidä lajityypin kirjoista. Muutama helmi, kuten Bridget Jonesin päiväkirja ja Sophie Kinsellan Varsinainen talousihme, ovat ihastuttaneet, mutta pääosin olen aina kokenut pettymystä genren parissa. Erityisen pettynyt olen ollut pariin suomalaiseen kirjaan. Silti jaksan yrittää aina ajoittain ja toivoin, että nyt tärppäisi.

Petri oli hymytön mies ja juuri siksi niin puoleensa vetävä. Stella oli varma, että jossain komean ja kolkon ulkokuoren alla lymyili Mr Darcy, ja sen löytämiseksi oli syytä tehdä töitä AAA-luokituksen mukaisesti: Asiallisuus, ammattimaisuus, avuliaisuus. Yhtään virhettä ei Stellan käsien läpi pääsisi maailmalle pujahtamaan, siksi hän käytti jopa sisäisissä sähköposteissa automaattisen korjauksen toimintoa.

Heti ensisivulta saakka on selvää, että Taisit narrata, Stella on eräänlainen Brigdet Jones -pastissi (minkä huomaa myös alempana linkittämäni Taikakin). Within teksti onkin lajityypilleen uskollista Se on ajassa kiinni, kuten viittaukset Gangnam Styleen ja sosiaaliseen mediaan osoittavat. Kirjan päähenkilö Stella on nolojen tilanteiden nainen - omasta syystään. Kerronnassa on kaikkea, mitä perinteiseen ja kunnolliseen chick litiin kuuluu: huumoria, tunnetta, joitakin tuotemerkkejä (suomalaiseen makuun Marimekkoa, mutta totta kai Sinkkuelämää-sarjaa kunnioittaen myös Manolo Blahnikit) sekä pohjimmiltaan perinteinen sukupuoliroolitus. Nainen on toki aktiivinen toimija, mutta kuitenkin miestä alempi: mies on pomo, nainen assistentti, joka haluaa päästä siihen oikeaan syliin.

Ei siis mitään uutta chick lit -taivaan alla, mutta With kirjoittaa raikkaasti ja Stellan narraukset naurattavat useaan otteeseen. Ihan lajityypin klassikoihin, Helen Fieldingiin ja Maria Keyesiin, With ei yllä, mutta olen varsin tyytyväinen lukija, sillä edelliset lukemani kotimaiset chick lit -kirjat ovat saaneet minut potemaan miltei myötähäpeää tai ainakin ärsyyntymään. Within kirjan luin ihan mielelläni samalla, kun paistoin vohveleita perheelleni ja pakko myöntää, että olin lukiessani polttaa muutaman vohvelin. Kirja siis piti otteessaan, mutta:

Taisit narrata, Stella ei kuitenkaan ollut minun kirjani, koska (kotimainen) chick lit ei taida olla minun genreni. Se ei ole Within kirjan vika, en vain saa lajityypin romaaneista mitään irti. Taisit narrata, Stella on kuitenkin ehdottomasti paras viimeisen kahden vuoden aikana lukemani kotimainen viihderomaani. Omassa lajissaan Within kirja on mainio: se on kepeä, se naurattaa ja viihdyttää. Se tuo hyvän mielen eikä sen tarvitse mitään se kummempaa tarjotakaan.

----
Myös Kirsi, Mari a, Kuutar ja Taika ovat lukeneet Stellan narrauksista.

Niina With: Sikin sokin

Niina With: Sikin sokin
Kustantaja: Myllylahti 2012
Kuvitus: Satu Kontinen
Sivuja: 37
Kotimainen lastenlorukirja


Sillipurkin kannessa pieni rako,
heti silleillä mielessä pako:
"Ui pintaan veli ja kurkista,
me häivytään tästä purkista!"

Nyt kaikki on sikin sokin. Sukkapari lähtee pakoon pesukonetta ja seikkailee ympäri taloa, jossa on siivouspäivä. Myös pihan puolella ja autotallissa piipahdetaan ja tavataan monenlaisia uusia tuttavia. Meno on koko ajan railakasta, hieman hurjaakin, mutta kaveruuden ihmeellinen voima kantaa arkiseikkailun halki.

Sain Niina Within Sikin sokin -lorukirjan luettavakseni puolittain sattuman kautta kirjailijalta itseltään, mistä kiitän kauniisti. Kirja kiinnostikin heti, koska pidän riimeistä ja loruista ja Within kirja houkutteli heti myös ulkoasunsa puolesta.

Äiti oven avaa,
kaikki paikallensa ravaa.
Vielä harja hyppää hyllyyn
kaverit, nyt hymy pyllyyn.

Hihitykset ovat taattuja Within riimejä ääneen lukiessa. Riimiparit ovat pääosin mainioita: Kello kuusi - jäähtyy pottumuusi. Yllä oleva lainaus muistuttaa harjasta hyllyssä ja hymystä pyllyssä. Peppuun liittyvät asiat ovat takuunaurattajia etenkin alle kouluikäisten perheessä, ei siis ihme, että oma viisivuotiaani hoki siivoushyllyä ja oranssia pyllyä vielä pari päivää kirjan lukemisen jälkeenkin. Myös ensi syksyllä tokaluokan aloittava esikoiseni piti kirjasta, mikä yllätti minut. Oletin nimittäin, että Sikin sokin sopii huomattavasti nuoremmille, mutta kirjan graafisenvärikäs maailma ja Within lorut olivat kouluikäisenkin mieleen. Koko kirja piti lukea yhdeltä istumalta ja alkujaan pienelle serkulle kierrätettäväksi suunnittelemani kirja jääkin lasten kirjahyllyyn - sikin sokin muiden kirjojen joukkoon!

Within riimittely osuu useimmiten kohdalleen, mutta paikoin riimiparit eivät täysin stemmaa, kuten vaikkapa "vanulappu" ja "hoppu". Vaan mitäs pienistä, kun pääasiassa kirja rimmaa ja svengaakin mainiosti. Sikin sokin ei luultavasti tule olemaan jokakodin lastenkirjahyllyyn kuuluva klassikko, mutta niin ilahduttava, että uskallan suositella sitä kenelle tahansa loruttelun ystävälle. Riimit tukevat hienosti Within mainioita oivalluksia arkisista asioista: remontista, autotallista, jääkaapista, vaatehuoneesta ja Pikku Kakkosesta. Ei kai sieltä tule sukkapyykkiä! Sikin sokin on itse asiassa yhdenpäivänrunoutta: kirja alkaa aamusta ja päättyy iltaan, siinä välissä puuhataan kaikenlaista tuttua ja hassua.

Satu Kontisen kuvitus vahvistaa kirjaa riemastuttavasti. Kontisen kuvat ovat reippaita, värikkäitä, hauskoja ja eläväisiä. Kuvissa ja muodoissa riittää myös bongattavaa perheen pienimmillekin, isommat etsivät yksityiskohtia ja metkoja viittauksia arjen ilmiöihin.

Sikin sokin on reippaalla tavalla ihana lorukirja. Ennen kaikkea se jättää hymyn huulille.