Annika Sandelin: Kummallista ja huipputärkeää ja muita lastenkirjasuosituksia

Annika Sandelin: Kummallista ja huipputärkeää. Yokon yökirja

Teos & Förlaget 2017
Pinsamt och livsviktigt 2016

Suomentanut Liisa Ryömä
Kuvittanut Linda Bondestam
156 sivua

Maanantai 24.3.

Hei Yökirja,

Nyt tiedän kuka sai minut salaiseksi ystäväksi. Tänään ruokajonossa Bruno yhtäkkiä tuli ja sanoi: ”Sinulla on kiva paita!” Ehdin tuskin sanoa kiitos kun hän jo juoksi pois. Eikä minulla edes ollut päällä paitaa vaan villatakki. Kumminkin minä punastuin ja ilahduin vähän, kun Brunolla on niin kauniit silmät.

Joskus kirja ja lukija kohtaavat niin, että ilmassa on lukurakkautta. Tällainen kohtaaminen on 11-vuotiaan esikoiseni kohdalle osunut tänä vuonna muutaman kerran. Tyttö toki lukee päivittäin, mutta lempikirjojen erottuminen hyvien ja keskinkertaisten joukosta on niin ilahduttavaa, että vaatii oman bloggauksensa.

Tällä kertaa kirjarakkauden kohteena on Annika Sandelinin Kummalista ja huipputärkeää, joka on itsenäinen jatko-osa pari vuotta sitten ilmestyneelle Yokon yökirjalle. Yoko on omalaatuisessa perheessä asuva 11-vuotias tyttö, jonka taiteellinen äiti on nimennyt lapsensa taiteilijoiden mukaan. Yokon sisarukset ovat Salvador ja Frida. Yokon paras kaveri Anna on adoptoitu Kiinasta, Yokon salaisen rakkauden kohde Daniel on lyhytkasvuinen, ja Yokon vaari on naimisissa Harrin kanssa. Salaisimmat tuntonsa Yoko kirjoittaa yökirjaansa.

Yokon yökirjoissa Sandelin tavoittaa hyvin alakouluikäisen tytön maailman. Elämä lapsen ja teinimaailman välillä on välillä vaikeaa ja pienet asiat voivat olla mutkikkaita, kuten se, että veli lukee Yökirjaa ilman lupaa tai koulussa ollaan pusuhippaa. Isoja asioita taas ovat vaarin aivoinfarkti, putkiremonttievakko sekä se, että Anna aikoo karata kotoa. Kaiken Sandelin kirjoittaa raikkaasti ja hauskasti, varhaisteinin maailmaan oivallisesti päästen (näin ainakin kuvittelen, en oikeasti voi tavoittaa enää varhaisteiniajan tunteita itsessäni). Linda Bondestamin kuvitus välittää omalta osaltaan Yokon ja tämän läheisten elämää.

Koska Sandelinin romaani on oikea täsmäkirja isolle alakoululaiselle, annan 11-vuotiaan lukijan kertoa itse.

Mikä kirjassa oli parasta?

Parasta oli se, että kirja oli hauska. Että siinä oli Yokon elämää ja arkea eikä kirjaa voinut jättää kesken.

Mistä et pitänyt kirjassa?

En tykännyt siitä, että Anna uhkaili karkaamisella. Kirja alku ei ollut yhtä hyvä kuin edellisessä Yokon yökirjassa. Muuten pidin kaikesta.

Missä luit kirjaa?

Kotona ja bussissa.

Kenelle suosittelet kirjaa ja miksi?

Kaikille mun ikäisille, koska kirja on hyvä.

Parhaiten tuosta mainitusta Sandelinin kirjan hyvyydestä kertonee alla oleva kuva. Kävimme joku aika sitten Helsingissä lapseni kanssa. Meillä kummallakin oli oma bussikirjansa. Omani jäi ns. vaiheeseen jo kesken bussimatkan, kun kaikenlaiset sosiaalisen median houkutukset vetivät puoleensa. Tyttäreni sen sijaan luki bussissa ja koska ei malttanut jättää kirjaa kesken, hän luki myös reilun kilometrin matkan bussipysäkiltä kotiin. Yokon toista yökirjaa ei vaan voinut jättää kesken!

En malta olla kirjaamatta muutamaa muuta kirjavinkkiä 9- ja 11-vuotialta lapsiltani. Näistä he ovat pitäneet erityisen paljon:

D. D. Everest: Archie Greene -kirjat. Suomentanut Kaisa Ranta. Art House.

Jos esikoiseni saa taika-annoksensa Harry Pottereista (ks. alla), niin kuopukseni pitää suuresti Archie Greenestä. Oxfordlaiseen Monituisen magian museoon kirjaa palauttava 12-vuotias poika saa tietää omaavansa taikavoimia, hän on velhojen sukua. Kirjakuiskaajaksi osoittautuva Archie pystyy kirjoittamaan taikuutta. Tässä on oikea kirjojen ystävän fantasiasarja: taikakirjojen maailma on ihmeellinen, ja jälleen sopivan tuttu ja raikas. Potter-vaikutteita on ilmassa, mutta myös omaperäisyyttä. Kiehtova sarja, josta on toistaiseksi ilmestynyt vasta kaksi osaa.

Johanna Hulkko: Geoetsivät-sarja. Karisto 2013-

Kun 9-vuotias kuopukseni menee kirjastoon, on hänen ensimmäinen toiveensa löytää paitsi lainattavia Xbox-pelejä, myös Geoetsivät-sarjan kirjoja. Toistaiseksi seitsenosainen kirjasarja yhdistää lasten arkea, jännitystä ja geokätköilyä. Alakouluikäisen Raparperin ja tämän kavereiden seikkailuista kertovan sarjan ensimmäinen osa palkittiin Arvid Lydecken -palkinnolla. Nopealukuiset kirjat sopivat mainiosti myös ääneen luettaviksi.

Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja -sarja. Suomentanut Marja Helanen. WSOY.

 Kun sarjasta on suomennettu ainakin 12 osaa, voi puhua menestyskirjoista. Jeff Kinneyn Neropatit tuskin esittelyä kaipaavat. Meillä tämä sarjakuvaa ja päiväkirjaa yhdistävä humoristinen romaanisarja on molempien lasten yhteissuosikki. Esikoinen on lukenut muutaman Neropatin englanniksikin, mutta suomennokset toimivat mainiosti nekin. Todella noloja tilanteita, maailman ärsyttävin isoveli, kouluarkea ja kaikenlaista alakoululaisia puhuttelevaa. Itse olen tästä sarjasta lukenut vain pätkiä, mutta luotan nyt lasteni painokkaisiin suosituksiin.

Tamsyn Murray: Kaikkien aikojen Camilla. Tähtireportteri. Tammi 2017. Alkuteos: Completely Cassidy. Star Reporter 2015. Suomentanut Sari Kumpulainen.

11-vuotiaani tuntuu nauttivan eniten humoristista lasten ja nuorten arkea kuvaavista kirjoista. Kaikkien aikojen Camilla-sarjan ensimmäisestä osasta bloggasin vuosi sitten kesäkuussa. Jatko-osa jatkaa samalla linjalla. Miten käy kun Camilla pestataan koulun lehden toimittajaksi? Koulu- ja perhekuvausta, kasvukipuja, hauskuutta. Kaikkien aikojen Camillat tuntuvat vetoavan esikoiseeni niin, että jatko-osia toivotaan kovasti.

J. K. Rowling: Harry Potterit. Suomentanut Jaana Kapari-Jatta. Tammi.

Potteria ei tarvitse esitellä, mutta esikoiseni suosikkikirjojen ja ikikirjavinkkien joukkoon kirjasarja kuuluu. Jostain syystä en ole koskaan velhopojasta blogiini kirjoittanut, mutta kirja- ja tietenkin elokuvasarja on saanut meidät Potter-studioille saakka. Luin itse ensimmäiset Potterit englanniksi jo 1990-luvun lopussa, mutta sarjan myöhempiin kirjoihin tartuin vasta esikoiseni myötä. Hän on ollut Potter-fani 7-vuotiaasta saakka ja hänen elämässään neljä vuotta on jo pitkä aika. Klassinen tarina, suuri kertomus, sopivasti tuttua sisäoppilaitos- ja orpolapsikuvausta, paljon omaperäistä, hyvän ja pahan mellastusta. 

Meillä Potter-fani on tehnyt omaan huoneeseensa jopa oman Potter-hyllykön, jossa on muun muassa Rohkelikko-huivi, muutama Funko Pop -nukke, kermakaljatuoppi ja Potter-romaanien lisäksi myös aihetta käsitteleviä tietokirjoja.

Mitä lastenkirjoja teidän muiden kesälukemisiin kuuluu? Millaisia ikisuosikkeja teillä on?

♥

3 x lastenromaani: Kaheli sakki, Yokon yökirja ja Tonttulapset

Kolme kirjaa -haasteen innostamana ja kesälomapuuhien vuoksi päätin kirjoittaa nyt kirjakolmikosta. Jokainen esittelemäni lastenkirja on niin hyvä, että ansaitsisi oman postauksensa, mutta opettelen tiivistämisen jaloa taitoa ja korostan, että nämä kaikki kirjat saisivat vähintään neljä tähteä, jos tähdittäisin kirjoja muualla kuin Goodreadsissa. Nämä kaikki kirjat ovat herättäneet meillä ihastusta, toiset enemmän lapsissa, toiset aikuisissa, mutta kaikki jollain tasolla jokaisessa.

Näin ollen ja aakkosissa, kolme loistavaa lastenromaania!


Noora Kunnas ja Jenna Kunnas: Kaheli sakki ja kauhujen kaappi
Otava 2015
109 sivua

Voiko mitään mennä vikaan lapsilukijoiden huumorintajua ajatellen, jos kirjassa kuunnellaan kuunnelmaa "Ken askelsi ripuliini", Bertta Perätuulella on nimensä haisevasta syystä ja kun riimittelyssä eno kauppaan jäi, niin tietenkin enon päästä on täi? Ei voi. Noora ja Jenna Kunnaksen Kaheli sakki ja kauhujen kaappi kertoo Majatalo Perätuuleksi nimetyn nukkekodin omalaatuisista asukkaista, joita on melkoinen kirjo. Elämä Perätuulessa olisi kommelluksista huolimatta auvoisaa, mutta ulkopuolella vaanii huonemaailmassa asuva Molla Maija.

Tällä seikkailuretkellä ei pieruja säästellä, joten kirja on parhaimmillaan lapsille ääneen luettuna. Tarina on runsas ja sopivan villi. Jenna Kunnaksen kuvitustyö on ilo silmälle. Siinä on värityksensä puolesta samaa tunnelmaa ja lumoa kuin Maija Karman kuvituksissa, esimerkiksi Marjatta Kurenniemen Onneli ja Anneli -kirjoissa. Toisaalta se on raikasta ja oivaltavaa - Noora Kunnaksen tekstin tavoin reipasta ja hupaisaa.

Majatalo Perätuulessa asuva sakki nauratti koko meidän perhettämme kaunistelemattomalla huumorillaan. Se, että perheemme seitsenvuotias on halunnut lukea kirjan jo toisenkin kerran, kertoo siitä, että Kunnasten teos ottaa kyllä kohdeyleisönsä ja saa sen nauramaan maha kippuralla ja vedet silmissä.

Kenelle: lapsiperheellisille, jotka tietävät kuinka pieruhuumori voikaan naurattaa


--

Annika Sandelin: Yokon yökirja
Teos 2015
Yokos nattbok 2014
Suomentanut Liisa Ryömä
Kuvittanut Linda Bondestam
160 sivua

10-vuotias Yoko on suomenruotsalainen koulutyttö, joka on saanut nimensä Yoko Onon mukaan ja vastaavaa nimikaavaa hänen vanhempansa ovat käyttäneet perheen muihinkin lapsiin. Se ei ole ihme, koska Yokon äiti on taidemaalari. Yoko kirjoittaa salaisuuksiaan ei päivä-, vaan yökirjaan ja tekee sen raikkaasti. Arki on läsnä, mutta se ei ole koskaan tylsää. Juhliakin on, samoin riitoja luokkakavereiden kanssa - ja jättisäkillinen maailman parhaimpia yökarkkeja.

Annika Sandelinin kirja on suosikkini nyt esittelemistäni lastenromaaneista. Yokon yökirja nimittäin solahtaa hyvin siihen maailmaan, jonka kuvittelen olevan tuttua alakouluikäisille tytöille. Kuvitteluani tukevat omat kouluaikaiset muistoni 1980-luvulta, mutta myös oman tyttäreni koulukuulumisista tutut piirteet: luokkadynamiikka ja erilaisuuden tavallisuus, ystävän kanssa koetut hetket, omaan perheeseen liittyvät lämmön ja noloudenkin hetket. Sandelin kirjoittaa kaikesta hauskasti ja sujuvasti, Liisa Ryömän laadukas suomennos tekee kirjasta nautittavaa luettavaa.

Yhdeksänvuotiaani, tuleva nelosluokkalainen tiivistää oleellisimman: "Jos kaikki kirjat olisivat tällaisia, lukisin koko ajan". Tuohon ei tarvinne lisätä mitään, toivomme kirjalle jatkoa.

Kenelle: kaikille päiväyökirjojen ystäville, koululaismaailmaan uppoaville

--

Meri Savonen: Tonttulapset ja ketuilla ratsastavat vieraat
Saarni-kirjat 2011
Kuvittanut Sirja Iisakka
171 sivua

Meri Savosen Tonttulapset ja seikkailujen joulu ilahdutti perhettäni ja minua muutama vuosi sitten. Vanhanaikainen seikkailu piti otteessaan. Saman tekee myös toinen tutuista tonttulapsista kertova kirja, Tonttulapset ja ketuilla ratsastavat vieraat, jonka Sirja Iisakka on viehättävästi kuvittanut. 

Tällä kertaa miljöötä värittää kevät ja alkukesä. Seikkailu johdattelee vanhojen puusaunojen salaisiin tunneleihin. Mukana seikkailemassa oleva Liekki-kettu on ihastuttava hahmo, tummasilmäinen ja lempeäkatseinen.

Savonen taitaa tarinankuljetuksen. Olkoonkin, että tarina on temaattisesti tuttu, on se sanomaltaan tuikitärkeä: vanha uhataan purkaa ja elinpiiri kapenee. Sen eteen on tehtävä jotain.  Tosin sen verran rauhallinen romaanin tempo on, että Kunnasten kirjalle kippurassa nauranut kuopukseni ei Tiitun ja muiden tonttulasten seurassa viihtynyt. Yhdeksänvuotias ja minä sen sijaan luimme tätä yhdessä. Mielestäni on suorastaan ilahduttavaa lukea kiireettömästi kerrottua tarinaa, joka on pohjustettu hyvin ja jossa on hitaamman elämän puolesta puhuva sanoma. 

Kiireettömyys tekee ihmiselle hyvää, kuten Savosen kirjakin. Suosittelen sitä luettavaksi myös kaikille aikuisille, joita työstressi vaivaa.

Kenelle: hidastamista kaipaaville, tarinoista viehättyville nostalgikoille