Jouni Hokkanen: Pohjois-Korea. Siperiasta itään
Kustantaja: Johnny Kniga 2014
Ulkoasu: Maria Mitrunen; Etukannen kuva: Anthony Asael / Corbis / SKOY
Sivuja: 294
Mistä: Arvostelukappale
Matkaopas
On syyskuun puoliväli: kaikkialla kaupungissa kansanjoukot harjoittelevat kuviomarsseja ja voimisteluohjelmia puolueen vuosipäivää varten. Pikkulapsetkin treenaavat marssikuvioita kuusi tuntia päivässä. Harjoittelu tapahtuu kouluajan ulkopuolella, eli enimmäkseen iltaisin ja öisin. Se onkin ainoa yöelämä, mitä pääkaupungista on mahdollista löytää.
Suuri johtaja, Suuri isä ja Kansakunnan aurinko. Hänen poikansa, toinen suuri johtaja, joka sävelsi kuusi oopperaa kahden vuoden aikana ja ensi kertaa golfia pelatessaan löi useita-hole-in-oneja. Ja nykyinen suuri johtaja, joka uutisten mukaan teloituttaa sukulaisiaan mitä sairaimmilla tavoilla (eri asia sitten on, mitä on totta ja mikä tarua). Ja sitten: nälkää näkevä kansa; maa, jonka rinnalla Kiina on vapauden ja yltäkylläisyyden onnela; Satelliittikuvissa mustana, siis sähköttömänä, näkyvä maa. Propagandan mestarimaa, ydinaseilla pelotteleva valtio. Työläisten paratiisi, josta halutaan pois: Pohjois-Korea.
Matkakirjoihin kuuluvat ehdottomasti matkaopaskirjat, mutta Pohjois-Korea ei lie ensimmäisiä maita, jonne tulee mieleen matkustaa - tai josta ylipäätään tulee edes mieleen, että maasta julkaistaisiin matkaoppaita suomeksi ja vieläpä suomalaisen tekemänä. Nyt sellainen on kuitenkin ilmestynyt ja kirjassaan
Pohjois-Korea. Siperiasta itään Jouni Hokkanen vie maahan, jonne vain harva matkustaa.
Ehkä kaikkein vieraannuttavimman ruokailukokemuksen tarjoaa kuitenkin hampurilaiskuppila Samtaesung, joka avattiin toukokuussa 2009. Pikaruokapaikaksi tätä singaporelaistaustaista burgerikuppilaa ei voi kutsua, sillä sen tuotteista on tullut niin suosittuja, että jonot ovat pitkiä ja ravintolaan täytyy tehdä varaus.
Virvoitusjuomaravintola Samtaesung kutsuu pari euroa maksavaa hittituotettaan nimellä "jauheliha ja leipä" koska "hampurilainen" on amerikkalainen kapitalistinen ilmaisu, eikä sen käyttäminen ole siten suotavaa.
Pohjois-Koreaan tuskin tulee massaturismin aaltoa ainakaan niin kauan kuin "Suuret johtajat" sitä hallitsevat. Valtaosa lukee varmastikin matkaoppaita kohteista, jonne on matkustamassa tai jonne matkustaminen on realistisissa haaveissa. Miksi siis Pohjois-Korea? Miksi lukea maailman omituisimmasta valtiosta kirjoitettua matkaopasta? Monestakin syystä: monia, minua ainakin, kiehtoo ajatus suljetusta ja tavallaan kielletystä maasta. On jännittävää kurkistaa rautaesirippuakin suuremman rajan taakse. Kulissit ovat melkoiset ja sekä terve tiedonjano että uteliaisuuden synnyttämä tirkistelynhalu täyttyvät ainakin omalla kohdallani: kauhistelen maan oloja (ihmisoikeuksien polkemista) ja samalla haluan ottaa selvää asioista. On myös mukava lukea hyvää tietokirjaa, ottaa selvää asioista - ja edelleen viihtyä kummallisuuksien äärellä.
Hokkanen kirjoittaa pääasiassa hyvin ja kirja tempaiseekin mukaansa, joskin tietoa on tarjolla liki lukuähkyyn saakka. Hokkanen käsittelee Pohjois-Koreaa monipuolisesti ja havainnollistaa lukijalle maan ihmeellisyyksiä. Hän vertaa maassa näkyvää pömpöösiä mahtipontisuutta suuruudenhulluudessaan Leni Riefenstahlin
Tahdon riemuvoiton näkymiin ja vertailee valtiota fundamentalistiseen Iraniin. Suuret johtajat tulevat myös käsitellyksi, mutta Hokkanen kirjoittaa heistä kriittisesti. Pjongjangin huikeuden, utopistisuudessaan miltei uskomattomien näkymien rinnalla Hokkanen kertoo myös kurjuudesta ja aliravitsemuksesta sekä tietenkin siitä, miten turisteille näytetään vain rajatut alueet, eräänlainen lume.
Kirjassa on jonkin verran, onneksi kuitenkin kohtuullisesti, äijäimäistä näyttämisen halua: liikenteenohjaajanaisten, "robogirlien", univormujen seksikkyys tulee selvästi ilmi. Koiranlihaa haukatessaan hampaat osuvat koiravainaan siitinluuhun (ymmärrän, että koiranlihaa syödään Koreassa, mutta mistä Hokkanen tietää puraisseensa juuri siitinluun palasta? No, varmasti tietää, kun niin kirjoittaa, mutta...), ja tietenkin mukana on myös dangogimuhennoksen ohje. Kirjan tunnelmaan kaikki tämä kuitenkin sopii ja kaiken kaikkiaan Pohjois-Korea. Siperiasta itään on informatiivinen katsaus Pohjois-Korean politiikkaan, elämään, kulttuuriin ja maantietoon. Se on kattava ja kiinnostava, yleistajuinen tietokirja, joka antaa kuvan valtionhallintonsa puolesta melkoisesta friikkilästä, jonka asukkaat koettavat olla toimeen. Hokkanen näyttää tuntevan maan niin hyvin kuin eurooppalainen matkailija ja toimittaja sen vain voi tuntea.
Ja kyllä Hokkasen kirjassa on matkaopasmaisuuttakin, Pohjois-Koreaan matkaa suunnitteleva saa varmasti paljon tietoa, kokemuksia ja vinkkejä. Kirjan puolivälissä on vielä "Matkailijan oppaaksi" nimetty värikuvaliite, jossa Hokkanen esimerkiksi listaa Pjonjangin hotellit. Niitä onkin yllättävän monta, kaikkiaan kahdeksan. Hän myös vinkkaa parhaimmista ostospaikoista - tosin turisti ei voi ainakaan virallisesti ostaa kaikkea - ja kertoo esimerkiksi sen, ettei Suomella ole maassa omaa edustustoa. Mukana on myös ei-niin-selkeä kartta sekä paljon faktatietoa mm. eliniästä ja armeijan huimista määrärahoista.
Matkustaisitko sinä Pohjois-Koreaan? Minä en, mutta nojatuolimatkailua niin sinne kuin ennen kaikkea muualle harrastan varmasti jatkossakin.
--
Pohjois-Koreasta kiinnostuneita kehotan lukemaan myös Barbara A. Demickin
Suljetun maan. Omalla lukulistallani on Guy Delislen sarjakuvateos
Pjongjang, josta muun muassa
Booksy,
Minna ja
Tessa ovat bloganneet.
P.S. Olen kerran, aiemmalla työpaikallani, pidellyt käsissäni
North Korea -lehteä. Ulkoasultaan se muistutti Suomessakin menneinä vuosikymmeninä julkaistua Neuvostoliitto-lehteä. Harmikseni en saanut North Koreaa enkä Neuvostoliittoa kuvittamaan tätä tekstiäni, mutta bloggaukseni kuvituskuvassa Hokkasen kirjan takana olevassa työkalupakissa lukee sentään CCCP.
