Yeon Somin: Pieni korealainen keramiikkapaja

 

Yeon Somin: Pieni korealainen keramiikkapaja
Otava 2025
연 소민: 공방의 계절 2023
Suomentanut Taru Salminen
Kannen kuvitus Ensee
250 sivua
Kustantamosta
Eteläkorealainen romaani

Jeongmin ei voinut enää pysähtyä muutosten keskellä – hänen täytyi itse valita oma tulevaisuutensa.

Suloinen välipalakirja, joka toimisi erinomaisesti myös elokuvana. Se tuli mieleeni, kun suljin Yeon Sominin romaanin Pieni korealainen keramiikkapaja kannet.

Kyseessä on mitä tyypillisin hyvän mielen romaani. Se noudattaa lajityyppinsä kaavaa mallikkaasti: on päähenkilö, joka kaipaa elämäänsä jotain uutta tai muutosta tai pakoa käsillä olevasta arjesta. Ja on joku suloinen kirjakauppa, lankakauppa, kerrostalo, kyläkoulu tms., jonne palata tai muuttaa. On myös koko joukko erilaisia ihmisiä, joita tuo em. paikka yhdistää. Elämän ongelmia ratkotaan, löydetään jotain autenttiseksi katsottua, asiat ratkeavat jotenkin, lukijalle jää hyvä mieli.

Niin nytkin, kolmekymppisen Jeongminin elämä kriisiytyy, hän irtisanoutuu työstään tv-käsikirjoittajana ja viettää päiviä asunnossaan. Sattumalta hän astuu sisään pienen kahvilaan, joka osoittautuukin keramiikkapajaksi, jossa savi ja persoonallinen (ja mukava) yhteisö yhdistyvät. Jeongmin on löytämässä jotain uutta.

Eli tosiaan, sama kaava kuin muissakin feelgood-kirjoissa. Erilaiseksi ja täten raikkaaksi romaanin tekee sen sijoittuminen Koreaan. Tunnelma on osin erilainen kuin sinänsä ihanissa brittikirjoissa, jollain tapaa vähäeleisempi ja rauhoittavampi, vähemmän humoristinen. Synkkiäkin puolia (jotka nekin kuuluvat genreen) keramiikkapajan ihmisten kohtaloista löytyy, ehkä jotain hämmentävää (kuten kehonkuva-asia ja lähisuhdeväkivallan kuvaus). Pääosin romaani on kuitenkin lempeä ja lohdullinen, toiveikas, onnellinen. Sen rauhallisessa rytmissä on ehkä monien kaipaamaa pysähtymistä.

Uskoisin, että monen keramiikan harrastajan olisi helppoa innostua tästä romaanista. Itse en ole upottanut käsiäni saveen, mutta toisinaan ajatus on houkuttanut – nyt ehkä vielä enemmän.

No mutta, sitä (mahdollista) elokuvaa odotellessa. Kelpaisi sitä katsoa teetä keramiikkakupista juoden.

Elisa Dusa Shuapin: The Pachinko Parlour

 

Elisa Dusa Shuapin: The Pachinko Parlour
Daunt Books Originals 2022
Alkuteos Les Billes du Pachinko
Englanniksi kääntänyt Aneesa Abbas Higgings
171 sivua
Ranskalais-korealainen romaani

I'd like to go out to a museum, leave the neighbourhood, but my grandmother worries so much when I go out. I hear her humming a lullaby in Korean, always the same one.

Kolmekymppinen Claire on viettää kesää korealaisten isovanhempiensa luona Tokiossa ja tahtoisi viedä heidät lomalle synnyinmaahansa. Korealais-sveitsiläinen Claire alkaa opettaa kymmenvuotiaalle Mieko-tytölle ranskaa tämän äidin tyhjässä hotelissa. Kaksikko ystävystyy, ja Mieko haluaisi vierailla Clairen isovanhempien Pachinko-pelihallissa.

Elisa Shua Dusapinin The Pachinko Parlour on romaani, jonka keskiössä ovat identiteetti sekä ylisukupolvinen, kenties ikuinen vierauden ja toiseuden tunne. Vierautta kokee tietenkin päähenkilö Claire, jonka elämä on enimmäkseen Euroopassa ja toisaalta isovanhempiensa luona. Isovanhemmat elävät korealaista elämää Japanissa, nuori Meiko taas ihailee alppimaisemista tuttua Pikku-Heidiä.

Kerronnaltaan kauniisti soljuvan romaanin tunnelma on unenomainen – ja samalla jotenkin tosi cool.

Clairen päivät kuluvat jotenkin, Tokio piirtyy monikerroksisena – kiinnostavaa muuten, että Uenon alue on mukana tässäkin romaanissa, viime vuonnahan luin Yū Mirin romaanin ”Uenon asema” – on eloa ja yksinäisyyttä. Monet yksityiskohdat ovat kiinnostavia, ihastuttavia ja tarpeeksi tuttuja, jotta niistä saa helposti kiinni: joutilaat hetket, musiikki, kissat (tulee melkein mieleen Miyazakin elokuvat, vaikkei Dusapinin romaanissa ole mitään yliluonnollista), Monopolin pelaaminen, Disney ja Pikku-Heidi. Moderni, sekoittunut maailma, toisaalta korealaiset perinteet ja Pachinko-halli.

Toissa kesänä luin Dusapinin Talven Sokchossa. Sen tavoin myös The Pachinko Parlour on vähäeleinen ja silti rikas, tunnelmaltaan elokuvamaisenkin visuaalinen kirja, joka jättää jäljen. Molempien lukemista rakastin. ♥

P.S. Dusapinin romaani ilmestyy pian suomeksi nimellä ”Pachingo-kuulat” Siltalan kustantamana.

Elisa Shua Dusapin: Sokcho talvella

 

Elisa Shua Dusapin: Sokcho talvella
Siltala 2023
Hiver à Sokcho 2016
Suomentanut Anu Partanen
Graafinen suunnittelu Luke Bird / Tuula Mäkiä
148 sivua
Ranskalais-korealainen romaani

"Miksi tuli Sokchoon talvella?"
"Kaipasin rauhaa."
"Valitsit oikean paikan", naurahdin.
Hänen ilmeensä ei värähtänytkään. Ehkä ikävystytin häntä.

Kirjan kansi on yhtä värikäs kuin mitä sen tapahtumapaikan, talvisen Sokchon mielenmaisema velvoo harmaan (ja neonvalojen) eri sävyissä. Koreoiden rajamaisemissa, juuri ja juuri Etelä-Korean puolella sijaitseva Sokcho on talviaikaan hiljainen lomakaupunki. Siellä käy kuitenkin väkeä, kuten kauneusleikkauksista toipuvia naisia tai tällä kertaa ranskalainen sarjakuvataiteilija, joka saapuu hiljaiseen pensionaattiin. Pensionaatissa työskentelevä nuori nainen kiinnostuu sarjakuvapiirtäjästä eikä vähiten siksi, että juuriltaan puoliksi ranskalainen.

Elisa Shua Dusapinin romaani Sokcho talvella on vähäeleinen, konkreettinen ja viitteellinen romaani, jonka hiljaisen pinnan alla on valtavasti tunteita, ihmissuhteiden ristiriitaisuuksia, sukupolvieroja sekä erilaisista odotuksista ja niiden aikaansaamista jännitteistä rakentuvia mielikuvia.

Romaani on samalla kertaa pieni ja suuri, tai oikeammin jopa raskas, kuvaus toiseudesta ja ulkopuolisuudesta niin oman kulttuurin sisällä kuin sen reunoilla ja ulkopuolellakin. Ihmissuhteet ovat monimutkaisia, paljon on rivien välissä: äiti, poikaystävä, sarjakuvataiteilija. sekä erilaisista ja usein ääneen lausumattomista odotuksista, joita ihmisten välillä on.

Dusapinin kerronnassa on sekä symboliikkaa että konkretiaa, jotka molemmat näkyvät esimerkiksi ruokakuvauksissa. Kalatori tuoksuu, ruoanvalmistuksella osoitetaan taituruutta ja valtasuhteita: ruoan valmistaminen ja toisen valmistaman aterian välttely merkitsevät paljon, joko suoraan tai rivien välissä.

Sokcho talvella on hallittu, pieni ja suuri romaani: melankolinen ja tunnelmaltaan pysähtynyt – kuin vuorokaudet talvisessa Sokchossa. Lähtökohtaisesti pidän tällaisista hiljaisista ja hieman omilla raiteillaan kulkevista pienoisromaaneista, joten eipä ihme että ihastuin talviseen Sokchoonkin.

Kyung-sook Shin: Jään luoksesi

Into 2017

Eodiseonga na-reul chat-neun jeonhwabel-i ulli-go 2010
Suomentanut Taru Salminen
Kansi Nina Kairisalo
302 sivua
Arvostelukappale
Eteläkorealainen romaani

Pidin toisessa kädessäni hänen antamaansa muistikirjaa, toinen käteni oli hänen haaroissaan. Tunsin outoa surua. Kuiskasin hänen korvaansa: “Voimmeko mennä jonnekin kauemmas?” Mutta tiesin, että sitä kaukaisempaa paikkaa ei ollut.

Kukapa pystyisi ennustamaan tulevaisuuden?
Tulevaisuus tulee vyöryen emmekä voi muuta kuin jatkaa muistot mukanamme eteenpäin. Muisti pitää tallessa vain sen, minkä haluaa.

Oikeastaan olisin voinut aloittaa myös Rainer Maria Rilkellä, joka säkeet kaikuvat mielessäni: Mihin asti yllän elämässä? / Kuka voisi sen minulle kertoa? / [--] Vai olenko yhä varhaiskevään kalpea / Kylmyydessä värisevä koivu? Rilkellä ja lisäksi mm. Emily Dickinsonilla ja kissoilla on oma merkityksensä korealaisen Kyung-sook Shinin romaanissa Jään luoksesi.

Jeong Yunin nuoruudenrakastettu Myeong-seo soittaa vuosien jälkeen. Heidän entinen professorinsa tekee kuolemaa. Tieto vie Jeong Yunin kipeiden muistojen syövereihin, 1980-luvun Souliin ja sotilasdiktatuurin aikaan. Muistoissa liikkuvat Jeong Yunin kuollut äiti, myöhemmin sotilasdiktatuurin puolelle menevä lapsuudenystävä Dan sekä Myeong-seo ja Miru. Kahden viimeksi mainitun kanssa Jeong Yun muodostaa erottamattoman kolmikon, mutta rakkaus ja ystävyys katkeavat. Miksi? Muistot raottavat unohdettuja ja kipeitä asioita, paljastavat sitä mennyttä, joka selittää nykyisyyttä - pala palalta.

Kun aloitin kirjan, tiesin heti lukevani hienoa romaania. Ensin tunnistin sen kauneuden ja haikeuden, piirteet joista tiettyyn rajaan (huutomerkki!) saakka usein niin pidän, mutta kuvittelin myös romaanin olevan yksinomaan kaunis ja haikea - onneksi olin väärässä, sillä onnistuneimmissa teoksissa kauneuteen sekoittuu aina annos järkytystä, haikeus pitää sisällään menneen ja nykyisen painolastia, ihmissuhteet sekoittuvat laajempaan kehykseen, esimerkiksi politiikkaan.

Jään luoksesi on siis moniulotteinen kirja. Se on erinomainen ystävyyskuvaus: miten voi nähdä asioita, joita ei yksin näkisi - Kassiopeian ja Andromedan tähdet, punakat raskaan työn raatajat, pimeässä lentävät linnut. Se pohtii ruumiillisuutta ja ruokaa - nautintoa, sairautta, hyviä ja pahoja asioita, joiden uskotaan tapahtuvan ruoan seurauksena -, ja kurkottaa perustavanlaatuisiin elämänpohdintoihin. Mielenterveys, kriisit ja monenlainen luopuminen määrittävät kaikkien elämää. Nuoruusmuisto valottuu kuin jonkinlaisen verhon tapaan, ja tapa tuo osin mieleen Haruki Murakamin Norwegian Woodin, aivan kuten Maillekin. Jään luoksesi kurottuu kuitenkin kauemmas kuin nuorten omiin tuntoihin, sillä Shin kuvaa korealaisen yhteiskunnan muutoksia ja niiden syitä ja seurauksia yksilöiden kohtaloissa.

Jään luoksesi on sujuvalukuinen, arvoituksellinen ja koskettava romaani. Sen lauseisiin voisi upota, mutta sen tarina pakottaa lukemaan ahmien. Se on niitä melko harvoja romaaneja, joita lukiessani itkin - kansien sulkeuduttua jotain jäi väräjämään mieleen.

P.S. Taru Salmisen suomennos on pakahduttavan hyvä. Eipä siis ole ihme, että se on Jarl Hellemann -palkintoehdokkaana. Ehdokkaiden joukossa on toki muitakin upeita romaaneja, kuten vaikkapa Zadie Smithin Swing Time ja Hanya Yanagiharan Pieni elämä. Näistä kieleltään kaunein on Jään luoksesi. Kunpa jokaisen romaanin kääntäjä voisi saada palkinnon!

Han Kang: Vegetaristi

Han Kang: Vegetaristi

Gummerus 2017
Chaesikju-uija 2007

Englanninnoksesta The Vegetarian suomentanut Sari Karhulahti
Kansi Christopher Brand
215 sivua
Arvostelukappale
Eteläkorealainen romaani

Haluan huutaa vielä kerran, vain yhden kerran. Haluan heittäytyä pikimustan ikkunan läpi. Ehkä möykky häviäisi sitten. Niin, se saattaisi tosiaan hävitä.
Kukaan ei voi auttaa minua. Kukaan ei voi pelastaa minua. Kukaan ei voi saada minua hengittämään.

Kaikki muuttuu, kun säyseänä tunnettu Yeong-hye lopettaa lihan syönnin. Päätös ihmetyttää hänen miestään, koska Yeong-hye ei suostu edes valmistamaan lihaa, vaan heittää kaiken kotona olevan eläinperäisen ruoan pois. Yeong-hyen päätös vaikuttaa paitsi aviomieheen, myös naisen lähipiiriin: isä ei voi käsittää, sisar ja lanko yrittävät, mutta tuloksetta. Yeong-hyellä ei ole enää paluuta entiseen.

Han Kangin Booker-palkittu romaani Vegetaristi ei nimestään huolimatta kerro varsinaisesti kasvissyönnistä, vaikka Yeong-hyen päätös lopettaa lihansyönti onkin alkusyy sille, mitä kolmeosainen teos pitää sisällään – ja paljon sisältääkin.

Se oli vain unta. Minäkertojana toimivan aviomiehen, langon ja sisko In-hyen näkökulmista kerrottu romaani avaa monien henkiöiden maailmaa lukuun ottamatta Yeong-hyen. Hänen sisäistä maailmaansa raottavat vain unijaksot, jotka ovat rajuakin rajumpia. Vegetaristi on hurja matka ihmismieleen, ei vain Yeong-hyen muuttuvaan persoonallisuuteen, vaan myös - tai ennen kaikkea - hänen läheistensä tapaan toimia kriisin hetkellä. Lähipiiriin mahtuu julmuutta, ymmärtämättömyyttä, yritystä ymmärtää, hyväksikäyttöä, monitahoista avuttomuutta.

Vegetaristi on ajatuksia ja kysymyksiä herättävä romaani. Onko se yhteiskunnallinen teos? Onko se feministinen romaani ihmisen itsemääräämisoikeudesta? Parisuhde- ja perheromaani? Teos luonnon puolesta - tai luontosuhteesta? Kertomus mielenterveyden murenemisesta? Hyväksikäytöstä? Ihmisyydestä? Koreasta? Vapaasta tahdosta? Pakosta? Vastaus kaikkeen on kyllä, kaikkea mainittua ja paljon enemmänkin. Käsillä on monikerroksinen, taidolla kirjoitettu ja (englannista) hyvin suomennettu romaani, joka jättänee jälkensä lukijaan kuin lukijaan. Paitsi hyvin rakennettu, Vegetaristi on myös sanoillaan visuaalisuutta luova romaani. Hurjat unet, auki viilletyt ranteet, langon tapa tehdä taidetta tai vaikkapa tien varren vihrein liekein leiskuvat puut piirtyvät voimakkaina lukijan verkkokalvoille.

Kangin romaania voisi luonnehtia unohtumattomaksi. Sen maailma on brutaali, inhottavakin, ja silti oudosti kaunis. Sen hämmentävyys herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia – ja niin pitää ollakin. Vegetaristin unien raakuus ja niiden seuraukset pysähdyttävät. Kokonaisuus saa ajattelemaan sitä, miten ihmisyys koetaan – tai nähdään. Se näyttää, miten yksityisestä tulee vallankäytön näyttämö.

---

Vegetaristista ovat kirjoittaneet myös Elegia, Elina, Katri, Kirjaluotsi, Laura, Omppu ja Petter. Luultavasti moni, moni muukin ja mikä ettei: kuten Petter pohtii, kirja tuskin jättää ketään kylmäksi.