John Boyne: Leijuva poika

John Boyne: Leijuva poika
Kustantaja: Bazar 2014
Alkuteos: The Terrible Thing That Happened to Barnaby Brocket 2012
Suomennos: Laura Beck
Kuvitus: Oliver Jeffers; Kansi: Satu Kontinen
Sivuja: 269
Kustantamosta
Irlantilainen lastenromaani


"Veljenne on hiukan erilainen kuin me muut", Alistair oli kertonut heille sinä aamuna valiten sanansa huolella. "Olen varma että se on vain väliaikaista, mutta se on silti hyvin kiusallista. Olkaa kilttejä älkääkä tuijottako häntä. Jos hän kuvittelee että hänen hulluttelunsa kiinnostaa teitä, se vain yllyttää häntä lisää."

Brocketin perhe on tuikitavallinen. Se on niin tavallinen, että tavallisempaa ja normaalimpaa saa hakea. Brocketit asuvat normaalilla asuinalueella, normaalissa talossa ja perheen vanhemmat Alistair ja Eleanor tekevät tismalleen normaaja asioita, jopa heidän koiransa Nemo on tuikitavallinen koira ja määrittelemätöntä rotua. Perheen poika Henry ja tytär Melanie syntyvät helposti eikä Eleanor aiheuta vaivaa hoitohenkilökunnalle. Kaikki on hyvin ja niin normaalisti kuin olla voi, kunnes perheen kuopus Billy syntyy. Käy nimittäin niin, että Billy Brocket on kaikkea muuta kuin normaali. Hän ei tottele kaikkein perustavimmanlaatuista lakia: painovoimaa.


Tästä alkaa John Boynen kirjoittama lastenromaani Leijuva poika. Billy-parka saa normaalit Brocketit epätoivon partaalle. He koettavat parhaansa, käyttävät poikaansa lääkärille, koettavat salata kuopuksensa tilan ja pitävät tätä sisällä. Kun he lopulta vievät Billyn ulos, kuljettavat he poikaa ensin leijassa, mutta liikaa huomiota peläten panevat tämän selkään painavan repun jonka avulla Billy pysyy maassa. Mikään ei kuitenkaan tunnu riittävän ja erään kauhistuttavan asian seurauksena Billyn reviiri laajenee huomattavasti.

Ennen kuin pohdin tarkemmin kirjaa, kehun ja ihmettelen muutamaa pikkuseikkaa. Ensiksikin, Laura Beckin käännös on laatutyötä ja kirjaa on ilo lukea. Kiitos siitä. Pari pientä, nimeämiseen liittyvää seikkaa kuitenkin hämmästyttävät: Ensiksikin kirjan nimi Leijuva poika on ytimekäs, mutta ei niin hauska ja houkutteleva luin englanninkielinen nimi The Terrible Thing That Happened to Barnaby Brocket, joka saa lukijan pohtimaan, että mitä kauheaa Billylle oikein tapahtui. Kauhistuttava asia ei nimittäin ole se, että Billy sattui saamaan leijumisoireen heti syntyessään, vaan se kauhistuttava on jotain ihan muuta. Lisäksi kummastelen samaa kuin Kirjakirpun Jenni, alkukielinen Barnaby olisi ollut päähenkilölle ihan kelpo nimi sekin. Lyhyt ja ytimekäs Billy toki on helpompi suomalaisia lapsilukijoita ajatellen, mutta toisaalta jo alakoululaiset lukevat sujuvasti Hermionen ja Dumbledoren kaltaisia nimiä. Barnaby olisi hauska myös ääntämyksellisesti silloin, kun kirjaa luetaan ääneen.

Kummastelu sikseen. Leijuva poika on mukaansa tempaiseva tarina. John Boynella on taito kirjoittaa romaaneja, jotka toisaalta vievät mukanaan ja jotka kantavat myös suuria tunteita, usein suruakin. Olen lukenut Boynelta vain kaksi kirjaa, immigranttitarinan Tarkoin vartioitu talo ja lastenromaanin Nooa Notkoniitty karkaa kotona. Niissä molemmissa viihdyttävyys ja viehätys yhdistyvät onnistuneesti. Sama toteutuu Leijuvan pojankin kohdalla. Romaani on miellyttävää luettavaa, mutta se voisi olla ripauksen anarkistisempikin, etenkin kun sen päähenkilö on lapsi, joka on erilainen kuin kaikki muut ja joka kokee mitä erilaisempia seikkailuja ja kohtaa toinen toistaan kummallisempia ihmisiä. Kehyskertomus on fantasiaa tai reaalifantasiaa, ympäri maailmaa leijuen reissaava poika jatkaa fantasiakirjallisuudesta tuttua omituisten henkilöiden perinnettä hieman samaan tapaan kuin Katto-Kassinen tai Maija Poppanen. Tarinalla on tietenkin myös opetus lukijoilleen.

Opetuksestaan huolimatta Boyne ei tyydy helppoon loppuratkaisuun. Boyne rakentaa romaaninsa jännitteen hyvin, minkä ansiosta loppuratkaisu on nimensä veroinen siinä mielessä, että vasta viimeisissä luvuissa selviää, miten Billylle käy. Ratkaisu on sellainen, jonka uskon olevan juuri se oikea - ja jollain tapaa hyvin boynemainen. Kokonaisuudessaan Leijuva poika on hyvin kirjoitettu lastenromaani, joka pohtii erilaisuutta ja vanhempien ja lasten suhteita ja tekee kaiken suurella sydämellä. Se on myös kirja, jonka aikuinenkin lukee ahmien, mikä on osoitus vahvasta tarinasta.

John Boyne: Tarkoin vartioitu talo

John Boyne: Tarkoin vartioitu talo
Kustantaja: Bazar 2011
Alkuteos: The House of Special Purpose 2009
Suomennos: Laura Beck
Suomenkielinen kansi: Helen Sepa. Kuva: Estudioidee
Ulkomainen romaani, Irlanti
Sivuja: 446

Tyttäreni oli ojentanut minulle lumisadepallon, jonka kämmeneni kokoinen pohja oli valkoista muovia ja yläosa lasinen kupu. Keskellä pohjaa nökötti kömpelö Pietarin Talvipalatsi, jonka julkisivu oli tummansininen kun sen olisi pitänyt olla vaaleanvihreä, katolta puuttuivat patsaat ja torilta Aleksanterin pylväs, mutta huolimatta rakennuksen puutteista, tunsin sen heti. Uskon, että kuka tahansa oli joskus asunut tai työskennellyt sen kullattujen seinien sisäpuolella olisi tunnistanut sen. Pidätin henkeäni sitä katsellessani kuin peläten että huokauskin saisi sen romahtamaan, ja siristin silmiäni tutkiakseni pieniä valkoisia uurteita jotka esittivät kolmikerroksisen palatsin ikkunoita.
Ja muistot vyöryivät mieleeni.

Kašin 1915: Tsaarin serkku, kunnianarvoisa Nikolai Nikolajevitš on kuolla nuoren salamurhaajan, pelkän poikasen, luoteihin, mutta musikka Georgi Daniilovitš Jatšmenevin onnistuu pelastaa jumalalliseen sukuun kuuluvan Nikolain henki. Nuori Georgi pääsee pois ahdistavasta lapsuudenkodistaan aina Pietariin saakka. Hänestä tulee osa Romanovien lähintä piiriä. Hän saa tehtävän olla tsaarin pojan, hemofiliaa sairastavan 11-vuotiaan Aleksein henkivartija. Georgi oppii tuntemaan tsaarin perheen, hänestä tulee etenkin Anastasia-tyttären erityinen uskottu.
Lontoo 1981: British Museumin entinen kirjastonhoitaja, kumara Georgi Jatšmenev käy katsomassa syöpäsairasta Zoja-vaimoaan sairaalassa. Noin kuusikymmenvuotisen avioliiton jälkeen pelko vaimon menetyksestä kalvaa Georgin mieltä, iloa pariskunnan elämään tuo heidän edesmenneen tyttärensä aikuinen poika Michael. Menneisyys elää vahvana ja mielessään Georgi alkaa purkaa elämäntarinansa kaikkein vaietuimpiakin asioita.

Irlantilaisen John Boynen eri aikatasoissa liikkuva historiallinen romaani Tarkoin vartioitu talo (2011/2009) on fiktio Romanovien viimeisistä ajoista sekä erään pariskunnan selvitymisestä historian myllerryksessä halki Euroopan. Teos on eräänlainen kunnianosoitus kaikille selviytyjille, rakastavaisille sekä muistoille, jotka kulkevat mukana läpi ihmisiän.

Ajallisesti Tarkoin vartioitu talo kiertyy jännittävästi eräänlaiseksi aikaspiraaliksi. Kirjan mennyt taso, Georgin muutamat nuoruusvuodet tsaarin hovissa etenevät kronologisesti. Sen sijaan Lontoossa vuonna 1981 alkava iäkkäiden Georgin ja Zojan, GeorginjaZojan, rakkaustarina kulkee ajallisesti taaksepäin pysähtyen niin 1970- ja 50-lukujen arkeen, toisen maailmansodan Lontooseen pommitusten aikana kuin 1920-luvun toiveikkaaseen Pariisiinkin. Suomellakin on oma, tärkeä roolinsa.

Meitä oli loukattu ja halveksittu, minä olin saanut kokea millaista on olla väkivallan uhri. Sodan aikaista työtäni olin tehnyt osittain osoittaakseni solidaarisuuttani Liittoutuneille. Mutta silti me olimme venäläisiä. Me olimme emigrantteja.

Tarkoin vartioitu talo on tarinaltaan epäuskottava ja osin ennalta-arvattavakin. Siinä on myös joitakin suoranaisia asiavirheitä, vaikka Boyne selvästi on ottanut selvää Venäjän vallankumouksesta, 1900-luvun alun elämästä sekä Romanovien viimeisistä vaiheista. Mutta - ja nyt todellakin voi korostaa tämän konjunktion tärkeyttä - epäuskottavuudet eivät häiritse lukemista, jos vain antaa itsensä astua sisään Boynen luomaan maailmaan. Boyne nimittäin selvästi tietää, kuinka laadukas ja koskettava lukuromaani kirjoitetaan. Tarkoin vartioitu talo on nimenomaan lukuromaani. Se ei haasta lukijaansa, vaan se viihdyttää, koskettaa eikä päästä otteestaan ennen kuin viimeinenkin sivu on luettu. Mitä väliä sillä on, että 1970-luvun Suomessa juodaan ravintoloissa kannukaupalla teetä tai että köyhän talonpojan, entisen maaorjan, poika pääsee tsaariperheen kaikkein lähimpään piiriin? Ei mitään, sillä tarina on fiktiota ja sellaisenaan täydellinen lukuromaani joulukuisiin päiviin. Kirjan lukeminen on nautittavaa myös hyvän suomennoksen vuoksi. Muutaman pienen huolimattomuudeksi luulemani kohdan käännöksestä huomasin, mutta pääosin kirjan lukeminen suomeksi oli miellyttävää.

Jos sallii kaunokirjailijalle vapauden muuttaa historiallista totuutta, mikä romaanin luonteeseen toki kuuluukin, tarjoaa Tarkoin vartioitu talo varsin otteessaan pitävän lukukokemuksen. Boynen henkilö- ja miljöökuvaus on onnistunutta.  Hänen henkilöhahmonsa moniulotteisia: tarvittaessa sitkeitä, toisinaan houkutuksille alttiita, muistoissaan eläviä, inhimillisiä. Niin vallankumousta edeltävän kuin sen aktuaalistumisen ajan Venäjälle ja molempien maailmansotien jälkeisen sekä sotien välisen ajan Pariisiin ja Lontooseen sijoittuvan tarinan paikat ovat Boynen kertomina elossa, niiden tunnelman pystyy aistimaan. Vaikka monet tarttuvat kirjaan varmastikin juuri tsaariperheen tarinan vuoksi, viehätyin itse eniten Zojan ja Georgin arjen ja perhe-elämän kuvauksesta Lontoossa. Irlantilainen Boyne on selvästi tutuimmalla maaperällään Brittein saarilla. Hän tekee Lontoosta elävän ja kuvaa myös onnistuneesti sitä yhteiskunnallista ilmapiiriä, jonka brittikulttuurin varsin hyvin akkulturoitunut - Georgihan työskenteleekin British Museumin kirjastossa! - venäläispakolainen kohtaa toisen maailmansodan aikana. Lukisin mieluusti vaikka kokonaisen romaanin juuri tästä ajasta ja näistä kohtaamisista.

Boynen kirja pääsi yllättämään minut. Vaikka en täysin lumoutunut ja vaikka olisin kaivannut romaaniin hieman suurempaa yllätyksellisyyttä, nautin lukemastani. Olin hieman epäluuloinen kirjaan tarttuessani, sillä koen historialliset lukuromaanit aavistuksen tylsinä ja ennen kaikkea liian helppoina. Boynen kertomana kuitenkin pääsin sisälle kirjan maailmaan enkä malttanut lopettaa lukemista mennäkseni ajoissa nukkumaan. Jännitin nuoren Georgin puolesta, surin hänen ja Zojan menetyksiä, istuin British Museumin kirjastossa ja aistin Valkoisten öiden tunnelman. Koska luen vain vähän tämän lajityypin kirjoja, oli lukukokemuksessani takuulla ripaus vaihtelun tuomaa raikkauttakin.

Aseistariisuva ei ehkä ole paras mahdollinen adjektiivi kuvaamaan Venäjän vallankumouksen aikoja, mutta Boynen kirjoitustyyliin se sopii. Hänen kerrontansa koukuttaa ja viehättää. Lukuromaanina tämä on yksi kirjavuoteni parhaimmista. Boyne on selvästikin synnynnäinen tarinankertoja.

***½ (tai ****-, en osaa nyt päättää :))

Tarkoin vartioidusta talosta ovat kirjoittaneet ainakin Leena, Norkku, Sara ja Susa.
Minulla oli kirjamessujen aikaan ilo päästä kuulemaan Boynen lehdistötilaisuutta. Sen aikana kirjailija kertoi niin urastaan, kirjojensa aiheista kuin hieman Tarkoin vartioidusta talostakin.

Kirjamessutorstai: Kiertelyä, John Boyne ja asiaa kirjastosta

Suuri osa kirjablogisteista sekä muustakin Etelä-Suomessa liikkuvasta lukevasta yleisöstä on varmasti mukana kirjamessuilla joko useana tai vähintään yhtenä päivänä. Ja vielä useampi lie mukana vain hengessä pitkän välimatkan tai aikatauluhankaluuksien vuoksi. Itse kävin kirjamessuilla eilen ja menen sinne huomenna uudestaan. Tänään perjantaina vietän välipäivää messuruuhkasta tehden kaikenlaisia pieniä työjuttuja sekä omistautuen myös sille, mikä kaltaiselle blogistille on niin rakasta: aion ottaa iltapäivän omaa lomaa ja lukea.

Ennen kuin kerron enemmän omasta eilisestä messupäivästäni, haluan onnitella lämpimästi Rakkaudesta kirjaan-tunnustuspalkinnon saaneita blogisteja. On upeaa, että kirjablogit saavat huomiota ja ansaitun tunnustuksen. En valitettavasti päässyt katsomaan palkintotilaisuutta, koska omien muiden menojeni vuoksi ehdin messuille vasta puolen päivän jälkeen, mutta sitten olinkin Messukeskuksessa iltakuuteen saakka.

Karkeasti oman eilisen messuaikani voisi jakaa kolmeen osaan: vapaaseen kiertelyyn alueella, John Boynen lehdistötilaisuuteen sekä muutamaan omaa työtäni sivuavaan tilaisuteen.

Kiertely alueella
Torstai oli hyvä päivä ottaa messualue haltuun. Oli melko väljää, lähinnä sai väistellä laumoina kulkevia koululaisia, joista osa näytti ilokseni olevan hyvinkin innoissaan kirjamessuista, olihan messuille pääsy varmasti melkoista vaihtelua pulpetin ääressä istumiseen. Itse kiertelin siellä täällä, pysähdyin Wsoy:n osastolle kuuntelemaan Katja Kaukosta, jonka Odelma on mielestäni eräs hienoimmista tänä vuonna ilmestyneistä esikoisromaaneista. Lisäksi bongasin haastattelupisteissä ainakin Jörn Donnerin, Anna-Mari Marttisen, Hannu-Pekka Björkmanin sekä Aleksis Kivi-lavalla Sofi Oksasen, Viivi Luikin sekä Arja Salokantelen. Hertan maailman Hertta käveli vastaan ja hänestä oli napattava kuva esikoistani ajatellen, eskarilaiseni kun pelaa innokkaasti Hertan maailma-peliä Pikku Kakkosen nettisivulla. Kirjaostoksia en eilen tehnyt kovinkaan paljon, mutta Jonathan Franzenin Vapaus kiinnosti siinä määrin paljon, että sen ostin Siltalan osastolta.

John Boyne
Bazar järjesti irlantilaisen John Boynen lehdistötilaisuuden iltapäivällä. Koska pidin paljon Boynen lastenkirjasta Nooa Notkoniitty karkaa kotoa, menin kuuntelemaan kirjailijan mietteitä. Bazarin tiedotuspäällikkö Vilja Perttola haastatteli Boynea lämminhenkisessä tilaisuudessa.

Alkuun Perttola ja Boyne keskustelivat Boynen kirjailijanurasta. Boyne kertoi aina omanneensa hyvän mielikuvituksen. Jo lapsena hän jatkoi lukemiensa kirjojen hahmojen elämää omissa leikeissään ja tarinoissaan. Kirjailijanuransa alkutaipaleella dublinilaisessa kirjakaupassa työskennellyt Boyne pystyi heittäytymään vapaaksi kirjailijaksi neljättä romaaniaan työstäessään. Boyne kertoi olevansa siinä mielessä vanhanaikainen, että pitää eniten suurista, eeppisistä tarinoista. En lainkaan ihmetellyt, että vahvana tarinankertojana tunnettu Boyne mainitsi suosikkikirjailijoikseen Charles Dickensin ja John Irvingin. Toisaalta Boyne kertoi nauttivansa suuresti myös Philip Rothin, Anne Tylerin ja Haruki Murakamin teoksista. Minun oli helppo nyökytellä hiljaa, sillä Irving, Tyler ja Murakami ovat kovasti omaankin mieleeni.

Boyne kertoi kirjoittavansa niin lapsille kuin aikuisille, muttei halua kirjoittaa yksinkertaisia lastenkirjoja, vaan haluaa niihinkin ajateltavaa, haasteita ja suuren tarinan. Kirjoittamisprosessi on toisinaan monimutkainen. Esimerkiksi Poikaa raidallisessa pyjamassa Boyne alkoi kirjoittaa lastenkirjana, mutta kirjan teemat pelottivat kustantajia ja lopulta kirja löysi tiensä aikuisten lukijoiden sydämeen. Boynen uusin suomennettu aikuisten romaani Tarkoin vartoitu talo oli kirjailijan mukaan helppo kirjoitettava. Tarina vaan tuli ja tekstiä syntyi. Boyne kertoi olleensa jo vuosia kiinnostunut Venäjän historiasta, Anastasian mysteeristä sekä niistä asioista, joita vallankumous sai aikaan. Hän totesi myös halunneensa tuoda kirjassaan esille uuden näkökulman vallankumouksen ja Romanovien käsittelyyn, sillä Boynen mukaan hyvän mielekkään kaunokirjallisuuden täytyy tuoda kuluneeseen teemaan jokin uusi näkökulma. Siitä olen Boynen kanssa samaa mieltä.

Bazar on julkaissut tänä syksynä toisenkin Boynen kirjan, jo mainitsemani Nooa Notkoniityn, joka on toistaiseksi ainoa lukemani Boynen kirja. Irlantilainen kirjailija piti Nooa Notkoniityn tarinaa erikoisimpana hänen itsensä koskaan kirjoittamana romaanina. Jos Tarkoin vartioitu talo syntyi helposti, niin Nooa Notkoniitty karkaa kotoa oli huomattavasti vaikeampi kirjoittaa teoksen raskaan teeman vuoksi. En nyt tässä voi kirjan juonta paljastamatta kertoa tarkemmin, mikä lastenromaanin teemasta teki raskaan tai haikean, mutta jaan mielelläni Boynen ajatuksen siitä, että Nooa Notkoniitty on kaikesta huolimatta valoisa, vapauttavakin kirja. Itse suosittelen kirjaa nimenomaan aikuisille, vaikka sen teemoista voi olla hyvä keskustella lastenkin kanssa. Sadun taikaa, kuten salaperäinen metsä tai puhuva mäyräkoira, kirjasta löytyy mitä aidoimmin.

Kirjailija kertoi myös saamastaan lukijapalautteesta. Etenkin Poika raidallisessa pyjamassa on puhuttanut lukijoita niin, että Boyne on saanut kirjeitä niin ihastuneilta kuin närkästyneiltäkin lukijoilta. Hän kertoi toivottavansa myös kielteisen palautteen tervetulleeksi, sillä hänen mielestään vahva kirja provosoi, ihastuttaa, vihastuttaa - herättää tunteita.

Mistä Boyne sitten löytää tarinansa? Hän kertoi tietävänsä sydämessään, mistä tarina tulee ja kuinka se alkaa kantaa. Boyne puhui lehdistötilaisuudessaan niin vakuuttavasti, että kyllä minun täytyy viimeistään talvella lukea hänen Tarkoin vartioitu talonsa.

Kirjasto 2012
Oman kirjamessutorstaini viimeinen ohjelmanumero oli osallistuminen Avaimen julkaiseman Kirjasto 2012-kirjan julkistamistilaisuuteen.

Kirjastoammattilaiselle suunnattu Päivi Almgrenin ja Päivi Jokitalon toimittama kirja on Asiakkaan asialla pureutuu asiakaslähtöisyyden kysymyksiin: Millaisia työkaluja kirjastoammattilainen voi käyttää asiakkuuden äärellä? Millaista on tehdä työtä tuntemattoman rakastetun  - asiakkaan – hyväksi? Miten vuorovaikutusta kirjaston käyttäjien kanssa voi syventää, miten saavuttaa ei-käyttäjä? Millainen on asiakkaan kirjasto? Kenen asialla nykyiset kirjastojen asiakkuudesta ponnistavat kehitystrendit lopulta ovat?

Vaikka kirja tullee kulumaan ennen kaikkea kirjastolaisten käsissä, on siinä paljon sellaisia tekstejä, jotka puhuttelevat myös ketä tahansa kirjaston asiakasta, kenties jopa ei-käyttäjää. Suomessa on maailman hienoin kirjastolaitos, siitä on hyvää pitää kiinni! Hyvää kirjastokeskustelua tarvitaan aina ja voiko paljon tärkeämpää teemaa ollakaan kuin asiakaslähtöisyys?

Samassa yhteydessä voisin vinkata toisestakin Avaimen uutuudesta: Pirjo Tuomen Kirjojen keskellä. Kirjastonhoitaja kaunokirjallisuuden asiantuntijana herättää varmasti keskustelua ja lämmittää kaikkien kirjanystävien mieltä.

**********************************
Vaikka en ole ruuhkien ystävä, niin jotain taikaa kirjamessuissa kyllä on. On uskomattoman hienoa, että tuhannet ihmiset kokoontuvat yhteen kirjojen ja lukemisen vuoksi. Siksipäs sukellan messutunnelmaan huomennakin. Odotan hyviä kirjallisia keskusteluja, muiden blogistien tapaamista sekä ainakin Annelies Verbeken, Annabel Lyonin sekä mahdollisesti muidenkin kirjailijoiden tapaamista.

John Boyne: Nooa Notkoniitty karkaa kotoa

John Boyne: Nooa Notkoniitty karkaa kotoa
Kustantaja: Bazar 2011
Alkuteos: Noah Barleywater Runs Away 2010
Suomennos: Laura Beck
Kuvitus: Oliver Jeffers
Ulkomainen lastenkirja, saturomaani
Sivuja: 224


Ja tässä hän nyt oli, aivan omillaan, nuori soturi matkalla taisteluun. Hän kääntyi ympäri ja ajatteli Se siitä! Tämän jälkeen en näe tuota taloa enää ikinä! ja jatkoi matkaansa, kulki eteenpäin tärkeän näköisenä kuin mies, joka tietää että seuraavissa vaaleissa hänet varmasti valitaan pormestariksi. Oli välttämätöntä näyttää itse varmalta - sen hän oli ymmärtänyt jo varhain. Aikuisilla oli nimittäin ikävä taipumus suhtautua yksin liikkuviin lapsiin niin kuin näillä olisi paha mielessä. He eivät koskaan ajatelleet, että siinä ehkä oli vain nuori henkilö matkalla näkemään maailmaa ja kokemaan suuria seikkailuja. He olivat niin kovin ahdasmielisiä, aikuiset. Se oli yksi heidän monista ongelmistaan.

Kahdeksanvuotias Nooa Notkoniitty on päättänyt jättää hyvästit kodilleen. Hän ei halua enää asua kotonaan vanhempiensa kanssa. Ei, vaikka puunhakkaaja-isä on kiltti ja maailman huonointa ruokaa laittava äiti mestari keksimään mitä ihmeellisempiä asioita; Jos perhe ei esimerkiksi pääse merelle, voi meren ihan hyvin tuoda perheen luo! Nooan kotona kuitenkin tapahtuu asioita, jotka ovat liian vaikeita pohdittavaksi ja sen vuoksi Nooa karkaa pois. Karkumatkallaan hän kohtaa kaikenlaisia vastaantulijoita puhuvista eläimistä alkaen ja päätyy lopulta vanhan miehen pitämään lelukauppaan, jossa seikkailuna alkanut karkumatka muuttuu oman elämän perspektiiviä avartavaksi pohdinnaksi.

Irlantilaisen John Boynen saturomaani Nooa Notkiniitty karkaa kotoa (Bazar 2011/2010) on liki täydellinen kirja lapsille ja aikuisille sekä kaikille siltä väliltä. Kirjassaan Boyne kertoo otteessaan pitävän tarinan, mutta haastaa samalla lukijansa painimaan vakavien teemojen kanssa.

Boynen luoma satumaailma on samaan aikaan turvallinen, hieman pelottava, melankolinen ja äärettömän metka. Vanhan miehen lelukauppaa ympäröi maaginen ilmapiiri, jossa ovet ja sätkynuket ovat yhtä eläviä kuin ihmiset ja eläimetkin.  Nooan kohtaama mäyräkoira on varsinainen tarinaniskijä. Itse lelukauppakin on erikoinen. Mikään siellä myytävistä leikkikaluista ei ole tehty muovista, vaan kaikki on työstetty hyvää laatua hohkaavasta puusta, joka tuntuu pitävän jonkinlaista etäistä huminaa. Leikkikalut eivät näytäkään leluilta, vaan paljon merkittävämmältä. Kaikkein erikoisinta on kuitenkin se, ettei kukaan asiakas, vieras ihminen, ole koskaan aikaisemmin löytänyt perille ennen Nooaa. Niinpä Nooa, fiksu (luokkansa seitsemänneksi paras!) pikkupoika, saa selittää kauppaan astumisensa kaikkien lelujen tekijälle, vanhalle miehelle. Kirjan ytimessä ovat kysymykset, miksi Nooa karkasi kotoaan ja kuinka hän ratkaisee oman elämänsä kenties kipeimmän seikan?

Mutta silti tässä puussa oli jotakin aivan erikoista jota hän ei oikein pystynyt määrittelemään. Jotakin hypnotisoivaa. Jotakin mikä sai hänen silmänsä laajenemaan ja suunsa loksahtamaan auki ja houkutteli hänet unohtamaan hetkeksi tai pariksi että hänen piti hengittääkin.
"Oletan että olet kuullut ne tarina?" sanoi ääni hänen oikealta puoleltaan, ja käännähtäessään Nooa näki iäkkään mäyräkoiran tepsuttelevan häntä kohti seurassaan raskastekoinen aasi, joka katseli metsänpohjaa niin kuin olisi etsinyt jotain kadottamaansa.

Nooa Notkoniitty karkaa kotoa on sydämellinen vanhanajan saturomaani, joka noudattelee perinteisen fantasian tuttua kaavaa Narnioista Harry Pottereihin; Periaatteessa ihan tavallinen lapsi siirtyy erikoiseen paikkaan, tapaa siellä erilaisia satuhahmoja ja oppii ymmärtämään maailmaa uudella tavalla. Nooa Notkoniityn tarinassa pieni pala fantasiamaailmaa siirtyy hänen maailmaansa lelukaupan muodossa. Boynen kirja on monia, mutta ei kaikkia, satuseikkailuja syvällisempi. Seikkailun rinnalla tarinoinnilla on suuri sija romaanin kulussa. Vanha mies ja Nooa kumpikin alkavat ymmärtää omaa itseään paremmin jaettuaan menneisyytensä ja nykyisyytensäkin toistensa kanssa elämäntarinansa kertomalla. Ehkä juuri siksi Nooa Notkoniityn tarina riipaisee aikuislukijan sydäntä; Tämä aavistaa, miksi Nooa karkasi kotoa ja minkä vuoksi se oli välttämätöntä.

Kirjoittaja Boyne on tasaisen hyvä. Hänen kerrontansa ei säväytä kielellisesti, mutta tunteellisesti sitäkin enemmän. Moitteen sijaa en kirjasta keksi. Nooa Notkoniityssä ei ole mitään liikaa, mutta mitään en ottaisi kirjasta poiskaan. Nautin kirjan lukemisesta, ja myös sain kirjalta paljon. Kirjan suomennoksessa eräs auringonnousuun ja -laskuun liittyvä pikkuseikka kiinnitti huomioni, mutta koska en ole lukenut kirjan alkukielistä versiota, en voi tietää, onko Boyne itse kirjoittanut asian toisin kuin lukijan mieli sen ymmärtää. Laura Beckin suomennos on laatutyötä. Se jatkaa samaa kotimaisten suomentajien linjaa kuin Kersti Juvan tai Jaana Kapari-Jatan. Beck on keksinyt mainiot suomalaiset vastineet henkilöhahmojen nimille ja ainakin minä sain hymyn huulilleni kohdatessani muun muassa rouva Rapelin, Niila-Kalevi Käkkäräjärven, Marjukka Kärkkään sekä Topi Sulosen.

Jäin kuitenkin miettimään kirjan luokittelua lastenkirjaksi, sillä huomaan olevani tuon luokittelun vanki. Puhuvat mäyräkoirat, aasit, nuket ja ovet tekevät kirjasta saturomaanin. Kahdeksanvuotias päähenkilö varmasti auttaa lapsiyleisöä kiinnittymään kirjaan, mutta jotenkin - kuitenkin - Boynen kirjassa on tasoja, joiden merkitysten avautumisesta lapsille en ole aivan varma. En halua aliarvioida lapsilukijoita, he ovat usein niitä parhaita, mutta kirjassa Nooan karkaamisen teeman takana olevat kysymykset ovat ainakin lukijalle melkein liiankin surullisia.Oman eskarilaiseni annan kasvaa vielä tovin ennen kuin kirjan hänelle luen. Toisaalta hiljattain kuulin viisivuotiaasta, joka tyytyväisenä ja ihastuneena kuunteli koko Boynen kirjan ääneen luettuna. Sen vuoksi pohdin, että mahdanko ylitulkita? Kentis monikerroksinen satu on lapsille "vain" hyvä tarina? Ehkä he ottavat tarinan annettuna sellaisena kuin se on? Sen haluan vielä sanoa, että jos hankitte kirjan lapsellenne, niin keskustelkaa kirjasta tämän kanssa etenkin, jos lapsi on herkkää ja pohdiskelevaa sorttia. Se kannattaa ja luo varmasti hedelmällistä ajatustenvaihtoa, sillä Nooa Notkoniitty on erittäin hyvä kirja.

Ajattomalla tavalla klassinen Nooa Notkoniitty karkaa kotoa on myös kunnianosoitus eräälle kaikkien tuntemalle satuhahmolle. Kenelle, sitä en tässä paljasta, vaan kehoitan kaikkia saturomaanin ystäviä lukemaan kirjan itse. Boynen sadussa on lumoa ja hauskuutta sekä kaiken takana piilevää vakavuutta, lohtuakin. Minua sydämeenkäypä kirja onnistui liikuttaa tavalla, jota harva aikuisten kirjakaan tekee. Kuinka moni (periaatteessa) lastenkirja naurattaa ja saa kyynelehtimään samalla kertaa?

****

Nooa Notkoniitty karkaa kotoa-kirjalla osallistun useampaankin kohtaan iki-ihanaa Totally British-haastetta.