Ann Patchett: The Dutch House

Ann Patchett: The Dutch House
Bloomsbury Publishing / HarperCollins 2019
Kannen maalaus Noah Saterstrom
337 sivua
Yhdysvaltalainen romaani

“Do you think it’s possible to ever see the past as it actually was?” I asked my sister. We were sitting in her car, parked in front of the Dutch House in the broad daylight of early summer. The linden trees kept us from seeing anything except the linden trees. I had thought the trees were enormous when I was young but they’d kept right on growing. Maybe one day they’d grow into the wall of Andrea’s dreams.
[--]
“I see the past as it actually was”, Maeve said. She was looking at the trees.

Tiedättehän tunteen, kun romaani suorastaan imaisee mukaansa eikä sitä raaskisi laskea käsistään? Ei silloinkaan, kun lukeminen etenee hitaasti?

Ann Patchettin The Dutch House on juuri tällainen uppoutumiskirja. Hitaasti lukeminen kohdallani johtuu siitä, että luin ainakin vielä suomentamattoman kirjan sen alkukielellä englanniksi ja vaikka toki osaan englantia oikein sujuvasti, on silti aina nopeampaa lukea suomeksi. Mutta eipä lukeminen mikään nopeuskisa ole. Upea romaani on tämän vuoden Pulitzer-ehdokkaiden joukossa.

Romaani on sukutarina, jonka keskiössä ovat sisarukset Maeve ja Danny, joka on teoksen minäkertoja, sekä majesteettinen vanha talo Philadelphian laitamilla. The Dutch Houseksi kutsun talon aulaa koristavat VanHoebookien muotokuvat. Danny ja Maeve muuttavat taloon lapsina, mutta elämä on kaikkea muuta kuin onnellista. Heidän äitinsä jättää perheensä ja isän uusi vaimo Andrea on kuin satujen klassinen paha äitipuoli. Maeve ja Colin varttuvat, mutta talo ei jätä heitä koskaan rauhaan.

Kokonaisuus on liikuttava ja älykkäästi kirjoitettu romaani toimimattomasta perheestä, sisarussuhteista ja osin myös Yhdysvaltain muuttumisesta 1960-luvulta (Maeven ja Dannyn nuoruusvuosista) kohti myöhempiä vuosikymmeniä. Patchett pääsee vaikuttavalla tavalla henkilöhahmojensa nahkoihin ja siihen, miten eri tavalla samankin perheet jäsenet asiat kokevat ja muistavat.

Kokonaisuus on varsin perinteinen romaani, mutta tässä perinteisyys tarkoittaa hyvää ja laadukasta kirjallisuutta. Menetys, menetykset, väärinkohtelu ja perhesiteet nivoutuvat yhteen talon ja sen sisältämien maalausten kanssa ja sitä kehystävien puiden kanssa. Erityisen vahvasti mielen verkkokalvoille piirtyy kuva Maevesta, muutenkin kuin kirjan kannen vuoksi. Kansikuvan on Noah Saterstrom maalannut nimenomaan Patchettin romaania varten ja maalaus esittää Maevea.

Mikä koukuttava, samalla kertaa hauras ja väkevä romaani. Tätä oli i h a n a lukea.

P.S. Instagram-tililläni kommenteissa käy ilmi, että romaani julkaistaan suomeksi vuonna 2021. Loistavaa!

Tiffany Francis: Dark Skies

Tiffany Francis: Dark Skies. A Journey into the Wild Night
Bloomsbury 2019
272 sivu
Brittiläinen luontoaiheinen tietokirja

On a clear night we could always see the stars here, piercingly bright against the darkness, constellations in ever direction, telling the stories of gods and goddesses, warriors and beasts. These were the same stars that had been observed for thousands of years by human civilisations, stretching out over our heads in their glittery array, older than the earth itself.

Yö on ihmeellisin vuorokaudenaika. Se on jännittävä ja ihana, silloin mielikuvituksessa liikkuvat kaikenlaiset kummitukset ja oikeasti muun muassa mäyrät, lepakot ja monet muut – toki myös erilaiset ihmiskulkijat. Kuten minä toisinaan: kesäöiden valoa ihastelemassa, Sipoonkorvessa linnunrataa etsimässä, joulun aikaan pumpulilumen valaistessa muuten niin pimeää vuodenaikaa. Yöllä omat aistitkin ovat jollain tapaa erilaiset kuin päivällä, äänet kuuluvat kovemmin, on ehkä herkkyyttä pienimmillekin risauksille. Yön pimeys voi olla lempeää, mutta se voi myös pelottaa. Ainakin se ruokkii mielikuvitusta: Why are we afraid of the dark? Is it the darkness itself that frightens us or the fear of what it hides?

Englantilaisen Tiffany Francisin kirja Dark Skies on lumoava sukellus yöhön: yöluontoon, kulttuuriin, maisemaan, tekemiseen, aistimiseen. Teoksessaan Francis pohtii muun muassa sitä, miten pimeys muokkaa ihmisten elämää, mutta myös ja etenkin sitä, millainen yötaivas on eri vuodenaikoina ja (pohjoisen) maailman eri kolkissa.

Kirjan 12 kirjoitusta ovat enimmäkseen omakohtaisia, mutta tarpeeksi avaria antaakseen lukijalle mahdollisuuden päästä osaksi kirjailijan kokemaa. Samalla lukija ehkä muistaa myös omia yöelämyksiään. Yötä arkailevia teos saattaa rohkaista liikkumaan esimerkiksi lähiluonnossa, toiset taas innostuvat kirjallisuuden yökuvauksista, sillä Francis käsittelee muun muassa Brontën sisarusten, lordi Byronin ja Agatha Christien kaltaisten klassikkojen yökuvauksia. Christien kohdalla myös kirjailijan koti Devonissa nousee esille, kuten myös osa hänen yksityiselämänsä karikoista. (Sen verran Francisin Devon-kuvaus ihastuttaa, että nyt minäkin haluan Devoniin, ja ainakin haluan lukea jonkun hyvän Christie-elämäkerran).

Luonto on kirjassa syystäkin merkittävässä roolissa. Francis malttaa pohjustaa tekstinsä niin, että lukijakin alkaa odottaa kohtaamista saukon kanssa tai haistaa villiruusujen tuoksu aamuyön hetkinä. Kaikki tällainen johdattaa odotuksen orastavasta tunnelmasta suoranaiseen haltioitumiseen. Dark Skies -kirjaa voisi pitää jopa jonkinlaisena oodina yölle. Oodina ilman juhlavuutta, yön rauhallisten, toisinaan hiljaisten ja toisinaan jännittävienkin elämysten näyttämönä.

Dark Skies keskittyy tietenkin Isoon-Britanniaan, mikä tietenkin sopii minulle paremmin kuin hyvin. Francis retkeilee kauempanakin, hän muun muassa kokee revontulet Norjassa.

Suomelle on omistettu oma lukunsa, jossa Francis muun muassa retkeilee Nuuksiossa, tutustuu kesäöiseen juhlintaan Helsingissä ja ui keskiyön auringon alla, jolloin valo on ihmeellistä. Kuvaus kesäöisestä Suomesta on niin ihastuttavaa luettavaa, että minun tekisi mieli lähteä luontoturistiksi omaan kotimaahani. Suomen kielen sointiakin Francis ihastelee, tosin pohtii samassa yhteydessä Suomen “neuvostohistoriaa” (“Finland’s Soviet history”), mikä jää enemmän kuin kummastuttamaan. Mutta pienet lapsukset voi unohtaa, sillä Suomen kesäyöstä löytyy ...the loud, glorious harbingers of summer, of growth, of new life.

Kaikista kirjan luvuista muodostuu omanlaisiaan kertomuksia, joissa yön olemus (tai monet erilaiset olemukset) avautuu kirjailijan oman kokemusmaailman näkökulmasta. Dark Skies on miellyttävää ja innostavaa luettavaa, täynnä yötaivaan kajastusta, mustarastaan laulua, myyttejä, kirjallisuutta ja omakohtaisuutta. Lukujen alussa aihepiiriin johdattavat myös Francisin tekemät mustavalkoiset piirustukset.

♥

Yöstä kertoo myös Laura Ertimon ja Satu Kontisen ihastuttava koko perheelle sopiva tietokirja Yö. Kirja unesta ja pimeän salaisuuksista. Tiffany Francisinkin mainitsema Patrick Barkhamin Badgerlands kertoo kiehtovasta yöliikkujasta mäyrästä.