Luetun summaaminen tai arvottaminen vuoden päättyessä ei ole helppoa, mutta silti on aina mukava muistella vuoden mittaan luettuja. En ole tainnut ainakaan kovin usein laatia vuoden parhaimpien listaa ainakaan sellaisena, että sijoittaisin kirjat ikään kuin palkintosijoille. Suosikkejani olen listannut eri tavoin, joskus olen maininnut vaikkapa vuoden koskettavimman, kauneimman tai painokkaimman kirjan, toisinaan vuoden herkullisimman.
Nytkään en aio
nimetä vuoden parasta lukukokemustani tai listata lukemiani paremmuusjärjestykseen,
miten voisinkaan! En voisi, koska lukumieleni vaihtelee ja jo ensi viikolla
saattaisin ajatella toisin. Paljon jää poiskin: Työskentelen kirja-alalla, mutten tuo työkirjoja
blogiini kuin poikkeustapauksissa. Tänäkin vuonna olen saanut tehdä töitä
monipuolisten kirjojen parissa, joukossa on ollut mm. taiteilijaelämäkerta,
lemmenmanauksia, rautakauden lapsia, selkokieltä, seksiopas nuorille,
DDR-muistoja, autoilua Euroopassa, Italiaa (Vuoden matkakirja!), iskelmälaulajan ja muotitaiteilijan elämäntarinat,
nalleja ja peikkoja, tiedonhankintaa, ja matkaopas lapsille.
Bloggaaminen on kuitenkin eri asia, harrastus, ja blogissa esittelen sellaisia kirjoja, joita luen vapaa-ajallani. Nyt päättyvänä vuonna olen kipuillut blogini kanssa ehkä enemmän kuin aiemmin. Innostus on ollut usein poissa, mutta hiipinyt jostain takaisin. Jossain vaiheessa pohdin jopa, että kirjoittaisin tiiviitä kirjajuttuja vain Instagramiin eikä ajatus ole mahdoton ensi vuonnakaan, mutta toistaiseksi olen pääosin postannut lukemastani sekä tänne blogin että Instan puolelle.
Tuon blogiini enimmäkseen sellaisia kirjoja, joista pidän. Pettymyksiäkin kirjavuoteeni mahtuu, mutta koska olen hyvä jättämään kirjat kesken, on moni itselleni huonolta tuntunut jäänyt joko ns. vaiheeseen tai sitten ihan lopullisesti kesken. Näiden kirjojen joukossa on useita laadukkaita romaaneja, joten ne ovat kyllä löytäneet yleisönsä.
Osa hienoista lukemistani jää tästä listauksesta pois, pidin paljon esimerkiksi Monika Fagerholmin, Maija Muinosen, Omar Pamukin ja Johanna Venhon uusimmista. Niille lämmin suositus, samoin ystäväni Karoliina Timosen Kirjeitä Iijoelle -kirjalle, jonka erinomaiset kirjeet valottavat naisia Kalle Päätalon kirjoissa (Päätaloa en ole koskaan lukenut). Tammikuussa blogiini tuoma Michelle Obaman omaelämäkerta voisi sekin olla mukana listauksessani, Katja Kallion Valkokangastuksia ihastutti sekin.
Kokonaisuudessaan 2019 oli mainio lukuvuosi, jonka aikana luetuista nämä jäivät nyt kirkkaimpana mieleeni – eri syistä ja satunnaisessa järjestyksessä:
Bloggaaminen on kuitenkin eri asia, harrastus, ja blogissa esittelen sellaisia kirjoja, joita luen vapaa-ajallani. Nyt päättyvänä vuonna olen kipuillut blogini kanssa ehkä enemmän kuin aiemmin. Innostus on ollut usein poissa, mutta hiipinyt jostain takaisin. Jossain vaiheessa pohdin jopa, että kirjoittaisin tiiviitä kirjajuttuja vain Instagramiin eikä ajatus ole mahdoton ensi vuonnakaan, mutta toistaiseksi olen pääosin postannut lukemastani sekä tänne blogin että Instan puolelle.
Tuon blogiini enimmäkseen sellaisia kirjoja, joista pidän. Pettymyksiäkin kirjavuoteeni mahtuu, mutta koska olen hyvä jättämään kirjat kesken, on moni itselleni huonolta tuntunut jäänyt joko ns. vaiheeseen tai sitten ihan lopullisesti kesken. Näiden kirjojen joukossa on useita laadukkaita romaaneja, joten ne ovat kyllä löytäneet yleisönsä.
Osa hienoista lukemistani jää tästä listauksesta pois, pidin paljon esimerkiksi Monika Fagerholmin, Maija Muinosen, Omar Pamukin ja Johanna Venhon uusimmista. Niille lämmin suositus, samoin ystäväni Karoliina Timosen Kirjeitä Iijoelle -kirjalle, jonka erinomaiset kirjeet valottavat naisia Kalle Päätalon kirjoissa (Päätaloa en ole koskaan lukenut). Tammikuussa blogiini tuoma Michelle Obaman omaelämäkerta voisi sekin olla mukana listauksessani, Katja Kallion Valkokangastuksia ihastutti sekin.
Kokonaisuudessaan 2019 oli mainio lukuvuosi, jonka aikana luetuista nämä jäivät nyt kirkkaimpana mieleeni – eri syistä ja satunnaisessa järjestyksessä:
Maggie Nelson:
Sinelmiä
Sinelmiä on tiivis kirja: 240 lyhyttä tekstiä mahtuu alle
sataan sivuun. Kirjan pienen koon ei kuitenkaan kannata antaa millään muotoa
hämätä, vaan teos on täynnä kulttuurisia merkityksiä kantavia viittauksia. Sinelmiä
kurkottelee ja yltää moneen suuntaan. Lyhyet tekstit ovat luettavissa
miniesseinä, joissa on toisaalta lyyrisyyttä ja toisaalta viiltävää realismia
(eivätkä nuo kaksi välttämättä sulje toisinaan pois). Säilytän kirjaa kotini työhuoneessa
lähellä työpöytääni, jotta voin tarvittaessa lukea pätkän sieltä tai toisen
täältä, ja jotta voin saavuttaa rippeitä Nelsonin oivallisesta ajattelusta.
Pajtim Statovci: Bolla
Statovcilla on
hallussaan sanojen mahti. Hän käyttää kieltä upeasti, luo sillä uusia
maailmoja, muttei kikkaile turhanaikaisia. Bollan erinomaisuus ei
tietenkään jää vain kieleen, vaan niin romaanin tematiikka kuin sen rakennekin
toimivat. Lukija kokee hämmästystä, kauneutta, inhoa, epätietoisuutta ja ennen
kaikkea ihastusta siitä, että käsillä on näin taitavasti kirjoitettu kirja.
Bollassa kaikki on kohdillaan: kielen kauneus, rujous, rumuus, vakuuttavuus.
Kun kirjan kannet sulkee, jäävät mieleen suru ja ajatus siitä, miten hetki
onnea on saavutettavissa muttei pidettävissä.
Joel Haahtela: Adèlen
kysymys
Haahtela on yksi suosikkikirjailijoistani,
mutta Adèlen kysymys osoittautui ensin vaikeaksi palaksi, koska
romaanihenkilön itsensä ja samalla jonkun suuremman etsintä vieroksutti kaltaistani
ikuista epäilijää. Haahtela ei kuitenkaan olisi Haahtela, jos hänen tekstinsä
ei lopulta kietoisi pauloihinsa. Kuten suurin osa Haahtelan tuotannosta, kulkee
Adèlen kysymyskin ajatuksissa lukemisen jälkeenkin. Ennen kaikkea se käännyttää
puolelleen, lohduttaa, haastaa pohtimaan ihmeitä – tuo valoa. Teos on
mielessäni kasvanut koko ajan, se on oikea helmi kirjaksi.
Elizabeth Strout:
Kaikki on mahdollista
Viime vuona
Stroutin Nimeni Lucy Barton ihastutti suuresti ja nyt Kaikki on
mahdollista ehkä vieläkin enemmän. En voi kuin ihailla, miten Strout
kirjoittaa: kuin ulkoa katsoen, mutta sisälle päästen. Hänen henkilönsä ovat
kaikessa rikkonaisuudessaan niin ehjiä, oikeanlaisia. Jos kirjoittaisin fiktiota,
haluaisin osata kirjoittaa kuin Strout: hänen tekstissään Amgashin asukkaat
piirtyvät älykkäästi, sopivan tunteikkaasti, piikikkäästi ja silti omalla
tavallaan kauniisti pientä maailmaa avartaen.
Anna-Kaari Hakkarainen:
Dioraama
Jotkut – lopulta aika
harvat – kirjat ovat koirankorvakirjoja. Sellaisia, joiden sivuja taittelen
lukiessani, jotta löytäisin erityisen merkitykseltä tuntuvia kohtia uudelleen.
Teen näin korkeintaan muutaman kerran vuodessa, totta kai vain omistamilleni
kirjoille. Hakkaraisen Dioraama on eittämättä yksi koirankorvakirjoistani.
Arvoituksellinen, suorastaan salaperäinen, romaani on temaattisesti
runsaudensarvi, muttei sisällä kuitenkaan mitään liikaa. Hakkarainen kirjoittaa
älykkäästi kuin sanojen illusionisti. Moneen suuntaan kurottavassa romaanissa
on paljon kerroksia. Hakkarainen luo uusia maailmoja, jotka ikään kuin rikkovat
dioraaman tai lumisadepallon. Ihmeellistä romaania ei voi kirjablogissa
selittää, vaan Dioraama täytyy kokea.
Joan Didion: The Year of Magical Thinking
The Year of
Magical Thinking (ilmestynyt myös
suomeksi, nimellä Maagisen ajattelun aika) on surukirja, mutta samalla
se on myös lohtukirja. Analyyttisyys ja tunteikkuus kohtaavat kirjassa, mikä
sopii kaltaiselleni lukijalle (olen analyyttinen itkupilli). Suru on koko
teoksen lähtökohta, mutta mukaan mahtuu valoa ja lohtua, henkilökohtaisia
muistoja ja yleistä pohdintaa. Lukeminen ei ole raskasta, vaan jotenkin niin
hurjan sivistävää ja samalla liki tulevaa. Didion kirjoittaa tyylikkäästi,
samalla kertaa toteavasti ja kuitenkin tunteikkaasti. Ihailen tällaista
kirjoittamisen tapaa. Tämä kirja minut pohtimaan myös sitä, miten tiiviisti
alan joitakin asioita, etenkin ihmisiä, ajatella. Siitäkin enemmän
bloggauksessa.
Silvia Hosseini:
Pölyn ylistys
Hosseinin kirja ei
ole täydellinen enkä nyökyttele teoksen jokaisen esseen kohdalla, mutta: Kaiken kaikkiaan Pölyn ylistys on innostavaa
luettavaa. Hosseinin esseet ovat nopealukuisia, niihin pääsee helposti kiinni.
Pölyn ylistystä lukiessaan voi ikään kuin pinota omia kulttuurisia ja
yksityisiä kokemuksiaan ja peilata niitä kirjasta löytyviin. Hosseinin onnistuu
välittää ”pölystä” – niistä huonoista, rumista tai vähemmän yleviksi
määritellyistä kulttuurikokemuksista – valon hiukkasia. Kaikessa voi nähdä
puolensa ja puolensa, kokea suoranaista riemua. Pölyn ylistyksen lukeminen
itkettää (liikutuksesta) ja naurattaa (vapauttavasti).
Iris Murdoch:
Hiekkalinna
Rakastin Hiekkalinnassa kaikkea. Siinäpä se tulikin, lisää pitkässä
bloggauksessa.
Niina Mero: Englantilainen romanssi
Meron romaani on
sellaista kirjallisuutta, jollaista olen kaivannut Suomeen: romanttista
viihdettä niille, jotka kavahtavat romanttista viihdettä. Tällä tarkoitan sitä,
että liian usein romanttinen viihde on joko sophiakinsellamaisesti puhtaasti
vain hauskaa tai sitten se tahtoo mennä imelän puolelle. Joskus romanttinen
viihde lähenee mysteeriä, kuten Kate Mortonin teoksissa, mutta silloin taas
hauskuus on piilossa. Meron romaani onnistuu olemaan hauska ja jännittävä. Meron
esikoisromaani toisaalta ironisoi ja toisaalta herättää henkiin kaikki
romantiikan sankarit ja Lontoon palolta tuoksuvat, viktoriaanisten piknikkien
punaviinitahrojen täplittämät kirjat. Tämä synkänsuloinen romanssi puri minuun.
Mikä oivallisesti kirjoitettu, aidosti viihdyttävä kirja!
Luin vuoden 2019
aikana paljon muutakin hyvää ja toki myös paljon sellaista, joka unohtuu
nopeasti. Uusi lukuvuosi lienee tässä suhteessa samanlainen – tässä vaiheessa on
tietenkin vain lukumahdollisuuksia.
♥
Iloista alkavaa 20-lukua!
♥Iloista alkavaa 20-lukua!
Ihanaa alkavaa vuotta 2020! Hyviä lukuhetkiä!
VastaaPoistaJohanna, kiitos ja kaikkea samaa sinulle!
PoistaOikein kiva kirjakattaus uoden lopuksi. Monta hyvää kirjavinkkiä, sillä olen lukenut listaltasi vain Bollan, joka jäi minunkin mieleen kirjana, jonka voisin milloin tahansa lukea uudestaan.
VastaaPoistaIloista alkavaa 20-lukua ja lukuiloa ♥♥
Mai, kiitos ja kiva, että sait kirjavinkkejä.
PoistaHauska ajatella, että nyt alkaa 20-luku. Sitä kohti! ♥♥
Minä en innostunut tästä Stroutista, ehkä lukuhetki oli huono. Sinelmiä oli minustakin upea, Pölyn ylistys mielenkiintoinen ja Bolla taattua Statovcia... Hyvää uutta lukuvuotta!
VastaaPoistaRiitta, joskus lukuhetki on väärä tai sitten luettava kirja ei vaan iske omaan lukupirtaan. Sinelmiä ja Bolla tekivät kyllä vaikutuksen.
PoistaHyvää vuotta 2020!
Kommentoin vain Hiekkalinnaa. Se oli ensimmäinen lukemani Murdoch ja kertakaikkiaan hieno.
VastaaPoistaHyvää lukuvuotta 2020!
Margit, Hiekkalinna on upea. Luin kesällä myös Italialaistytön, mutta se jätti vieraaksi. Aion kyllä ehdottomasti jatkaa Murdochin parissa.
PoistaKiitos samoin, hyvää alkavaa vuotta 2020!
En ole lukenut listaltasi mitään, mutta toki mainitsit myös Johanna Venhon. Ensimmäisen naisen luin juuri viime yönä loppuun ja ihastuin todella! Sinun listaltasi minua kiinnostaisi lukea ainakin Bolla, Adèlen kysymys ja ehkä myös Englantilainen romanssi.
VastaaPoistaIloista ja kirjarikasta 20-lukua sinulle! Hauskaa tosiaan, että nyt alkaa 20-luku! ❤
Kirjarakkautta, Ensimmäinen nainen on kyllä upea. Uskoisin, että minun listani kirjoista pitäisit etenkin Haahtelan romaanista. Suosittelen siis sitä ihan erityisen lämpimästi.
PoistaAh, 20-luku! Hyvää alkavaa vuotta! ♥
Kyllä me muutakin samaa on luettu kuin Kaikki on mahdollista, mutta toiset kirjat jäävät muistiin/iholle, toiset katoavat nopeammin. Ach, paitsi tietysti Venhon Ensimmäinen nainen, joka oli kirjavuoteni paras. On itsensä kiduttamista yrittää laittaa kirjoja paremmuusjärjestykseen, kuten itse teen.
VastaaPoistaMukavaa tulevaa vuotta ja minä ainakin lötköilen ihan tarpeeseen, kunnes tuntuu, että taas jaksaa postata. Luen nytkin jo ensi vuodelle, mutta en kirjoita vielä...kirjoista.
♥♥
Leena, on luettu paljonkin samaa, mutta tänä vuonna nämä kirjat tekivät erityisen sopen sydämeeni. Ensimmäinen nainen on upea ja jos Anna-Kaari Hakkarainen ei olisi kirjoittanut Dioraamaansa, olisi Venhon kirja ollut mukana ihan kuvan ja luonnehdinnan kanssa. Nytkin ehdottomasti mainintana, hieno romaani! ♥
PoistaMinulla työt pakkaavat päälle heti vuoden alkaessa, mutta bloggaan silloin kun on vapaata ja silloin kun jaksan.
Ihanaa alkavaa vuotta! ♥♥
Niin minustakin:)
PoistaPölyn ylistys on muuten hieno nimi kirjalle.
Meidän joulukuu on ollut yhtä hässäkkää ja nyt vasta saan aikaa lukea. Menin onneton lukemaan helmikuussa ilmestyvän kirjan, kun se vaan oli niin kiinnostava aihe ja nyt kukaan ei missään vastaa eli kaikki kai lomalla, että onko embargoa vai ei. Eilen aloitin sitten yhden viime vuoden rästin, mutta luen hitaasti. Uusi vuosi alkaa liikunnalla, levolla ja terveellisimmillä syömisillä, sillä suklaata on mennyt paljon ja jopa pihviä ja tietty sitä gulassia. Keitän just kalalientä nuorten luota tuomistamme perkeistä: ruodot, päät, laakerinlehdet, pippurit, tuoretta tilliä, halottua sipuleita ja tomaatteja, kasvisliemikuutioita ja valkosipulinkynsiä. Sitten siilataan ja...
Kiitos samoin sinulle!♥♥
Hieno kokoelma kirjoja, en ole lukenut noista yhtäkään, mutta Didionin kirjan olen jo pitkään halunnut lukea. Hyvää tulevaa vuotta Katja:)
VastaaPoistaJael, suosittelen Didionia. Aion lukea hänen kirjojaan enemmänkin, Iltojen sinessä itse asiassa luin kesällä, mutten ole saanut tuota sitä blogiini.
PoistaOnnellista uutta vuotta sinulle! :)
Hosseinin Pölyn ylistys oli minulle yksi vuoden innostavimmista lukukokemuksista! Vastaavia olisin kaivannut omaan vähän tasapaksuun kirjavuoteeni enemmän. Pidin myös Bollasta ja Dioraamasta, ja Didionin kirja houkuttelee.
VastaaPoistaLiisa, Pölyn ylistys oli kyllä innostava ja monipuolinen, nautin sen lukemisesta. Suosittelen Didionia. Minua kiinnostaisi nyt lukea hänen esseitään, vaikkapa The White Album.
PoistaToden totta, paremmuusjärjestykseen asettaminen on väkivaltaa, listaus antaa paremmin oikeutta lukukokemuksille. Ovathan ne aina omanlaisiaan. Listastasi olen lukenut kuusi, ja osa niistä keikkuu oman listani kärjessä. Kiiton taas vinkeistä! Sain lisää pontta ylistää pölyä, joka on minulta jäänyt pyyhkimättä. Hah.
VastaaPoistaAntoisaa tätä lukuvuotta, Katja!
Tuija, niin Katja on keksinyt kuin välimuodon. Usein kompromissi on paras. Taidan olla masokistinen tyyppi sitä oikeasti sisäistämättä. On tuskaa laittaa kirjoja paremmuusjärjestykseen, mutta joskus, joskus on niin huojahtavaa nostaa ensimmäiseksi joku timantti, josta tietää, että se ei ikinä unohdu. Yksi esimerkki tällaisesta oli Ofelian suru, toinen Kirkkaus ja kolmas vaikka Blondi!
Poista♥♥
Viime vuoteesi on kuulunut upeita lukukokemuksia, joista jotkin ovat tuttuja minullekin.
VastaaPoistaToivotan sinulle ihanaa ja inspiroivaa Uutta Vuotta ja uutta vuosikymmentä! ❤️ t. Kaisa Reetta