Charles Dickens: Saiturin joulu 1843
Kirjalito 2008
Kirja kuvitus P. J. Lynch
A Christmas Carol, In Prose: Being A Ghost Story of Christmas 1843
Suomentanut Antti Autio
Englantilainen klassikkoromaani
“Kuka ja mikä sinä olet?” Scrooge vaati saada tietää.
“Minä olen menneen joulun henki.”
“Jo kauankin sitten menneen?” Scrooge uteli, koska oli pannut merkille hahmon lyhyenlännän olemuksen.
“Ei, vaan sinun menneesi.”
Täydellinen joulukirja. Monenlaiseksi variaatioiksi taipunut ja jopa arkkityyppejä poikinut klassikko. Charles Dickensin Saiturin joulu ei varmastikaan kaipaa juuri esittelyjä edes niiden parissa, jotka eivät ole kirjaa lukeneet. En minäkään ollut ennen tätä joulukuuta, mutta silti tunsin tarinan: itsekkään saiturin Ebenezer Scroogen (ajatelkaa vaikkapa Roope Ankkaa ja tämän englanninkielistä nimeä!), hänelle ilmestyvät joulun henget - menneen, nykyisen ja tulevan - sekä tietenkin sen opetuksen, että rakkaus ja anteliaisuus kantavat itaruutta paremmin.
Ja totta onkin, Dickensin jouluinen romaani on mitä parhainta luettavaa näin joulunaluspäivinä. Sen yltiöjouluisen tarinan myötä on helppoa päästä sisälle joulun ytimeen, mutta myös kurkistaa jonkinlaisen brittiläisen joulun kulttuurihistoriaan. Scroogelle näytetyt tulvivan onnelliset ja pohjattoman surulliset joulun kuvat täyttävät lukijankin mielen.Tietenkin kokonaisuus on - varsinkin, kun tarina on tavallaan tuttu - ennalta-arvattava, mutta niin joulutarinassa pitää usein ollakin. Saiturin joulu on koskettava satu kaikille.
Minua sykähdyttää tietenkin myös Dickensin Lontoo-kuvaus. Lumen peittämät kadut - mitä mielikuvaa! - joululaulut ja muu iloittelu, notkuvat ruokapöydät: kaiken yltäkylläisyys. Sen vastapainoksi on tietenkin viimeisen hengen tuoma yksinäinen lopullisuus: vain ulkoa lankeava hailakka kajastus ja… Onnellinen loppu täydentää tämän joulusadun kaaren, lukija voi helpottuneesti riemuita Scroogen kanssa.
Luin Saiturin joulun nyt ensimmäisen kerran, mutta voisin kuvitella että tulen palaamaan kertomukseen uudelleenkin. Niin alkukielinen romaani kuin joitakin vuosia sitten ilmestynyt Tero Valkosen suomennos kiinnostavat.
Hänen oma sydämensä riemuitsi, ja se riitti hänelle vallan mainiosti. Voisiko mikään olla joulussa oikeastaan tärkeämpää? Kun oma mieli on jouluinen, puitteista ja joulunviettotavoista riippumatta, on kaikki juuri oikeanlaista.
