Näytetään tekstit, joissa on tunniste Erdrich Louise. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Erdrich Louise. Näytä kaikki tekstit

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Louise Erdrich: Pyöreä talo

Louise Erdrich: Pyöreä talo
Kustantaja: Basam Books 2014
Alkuteos: The Round House 2012
Suomennos: Laura Lahdensuu
Arvostelukappale
Yhdysvaltalainen romaani

Tule sisään, äiti sanoi. Menin hänen luokseen. Silloin oli kulunut jo viikko siitä, kun hän oli noussut portaat, ja makuuhuoneessa alkoi olla tunkkaista. Ilma oli raskaana hänen hengityksestään kuin hän olisi imenyt siitä kaiken hapen. Hän piti kaikki verhot alhaalla. Halusin laskea voileivän pöydälle ja juosta karkuun. Mutta hän pyysi minua istumaan.

On vuosi 1988. Pohjoisdakotalainen Ojibwa-heimoon kuuluva nainen, asianajaja, raiskataan raa'alla tavalla ja hän vetäytyy omaan kuoreensa. Naisen poika, 13-vuotias Joe ja hänen miehensä, reservaatissa toimiva tuomari, koettavaa elää muuttunutta arkea. Joe kokee ennen niin iloisen ja reippaan äitinsä vieraaksi ja ahdistavaksi, hänen on pakko selvittää, kuka on syyllinen. Hän aloittaa vimmaisen ja hämmentyneen etsinnän, jonka jäljet johtavat Pyöreään taloon, Ojibwien pyhään palvontapaikkaan.

Jokunen aika sitten luin Helsingin Sanomista Suvi Aholan kritiikin Louise Erdrichin romaanista Pyöreä talo ja ilahduin: vuosien takaisen suursuosikkini tuotantoa on vihdoin suomennettu monen vuoden jälkeen. Tutustuin Erdrichin intiaanien elämää kuvaileviin kirjoihin lukiolaisena 1990-luvun alkupuolella ja toissakesänä kirjoitin tänne blogiini hänen mosaiikkimaisesta esikoisromaanistaan Anna meille siivet. Nyt rakenne ja näkökulma ovat erilaiset, mutta National Book Awardin voittanut Pyöreä talo palaa jälleen intiaanien arjen ja uskomuksien pariin ja kertoo kaiken nuoren pojan näkökulmasta.

Erdrich on luultavasti tämän hetken tunnetuin ja arvostetuin intiaanitaustainen kirjailija. Chippewaheimoon kuuluva kirjailija jatkaa Pyöreässä talossa aiemmalle tuotannolleen tuttuja teemoja: hän sekoittaa reservaatin arkielämää intiaanien tapoihin, tuo lukijansa eteen kokonaisen kulttuurin, johon kuuluvat onnekkaat ja epäonniset, nuoret ja vanhat, tapakulttuurin ristiriidat ja vastoinkäymiset valtaväestön kanssa. Esimerkiksi oikeus on erilainen reservaatissa ja sen ulkopuolella, tuomioistuimen valta ei ole kaikkialla sama ja rikoksen tapahtumapaikalla on vaikutusta siihen, kuka asiaa tutkii. Samoin lasten huostaanotossa, johon kirjassa myös viitataan, on erilaiset periaatteet intiaanien ja valkoisen väestön suhteen.

Lapsinäkökulma jakaa monesti lukijoita - ja jakaa myös omat mielipiteeni. Yleensä pidän kuitenkin lapsikertojan äänestä, kuten esimerkiksi Håkan Nesserin romaanissa Kim Novak ei uinut Genesaretinjärvessä, Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjan kolmannessa kirjassa ja Stephen Kingin huikean hienossa novellissa Viimeinen kesä (josta on tehty hyvä filmatisointikin). Teini-ikäisen Joen tarina on monessakin mielessä klassinen kuvaus lapsuuden lopusta ja askeleesta kohti teini-ikää, orastavaa seksuaalisuutta ja ensikännejä. Joen lapsuus loppuu rajulla tavalla, ja Erdrich kuvaa väkevästi nuoren pojan hätää tuskaa ensin äidin kokeman rikoksen ja sitten - ennen kaikkea - äidin muuttumisen vuoksi. On myös huomattava se, että tarinaa kertoo aikuinen Joe, joten kertojanääni on muisteleva, 1980-luku on jo elettyä elämää.

Erdrich kirjoittaa sujuvasti ja toisin kuin aiemmissa, laajan henkilökavalkadin täyttämissä romaaneissaan, hän keskittyy nyt Joen ja tämän perheen tarinaan. Värikäs henkilökaarti on toki taustalla ja heidän kauttaan heimon uskomukset, vanhat uhkaukset ja taiat, isoäidin mokkasiinit ja heimoon epävirallisesti adoptoidun naisen henkiusko välittyvät lukijalle elinvoimaisena ja rikkaana. Tästä johtuen Erdrich pysähtyy välillä kuvailemaan tapoja, rituaaleja ja arkea. Tarinallisuus pysähtyy ja romaaniin tulee tyhjäkäyntiä, mutta lukijaa rikastuttavalla tavalla. Juuri tässä reservaatin arjen kuvauksessa on vahvuutta, jonka ansiosta Erdrich kirjoittaa monille kokonaan uudesta maailmasta. Pyöreä talo onkin hieno romaani ja uskottava reservaattikuvaus, joskin pidän Erdrichin 1980-luvun tuotantoa kuitenkin vahvempana.


Joen tarinassa on herkkyyttä ja rosoa, ja kerronta vie ajoittaisesta tyhjäkäynnistä huolimatta mukanaan. Lukijan on pakko tietää, saadaanko syyllistä koskaan selville ja kuinka Joe voi astua vielä enemmän aikuisuutta kohti. Pyöreä talo on yhtä vahvasti sekä jännityskirja että kuvaus sorretun heimon tai kansanosan arjesta: poikien ystävyydestä, huoltoaseman makkaroista, taikauskosta ja henkiolennoista. Tämän kaiken yhteensovittamisessa on Erdrichin kerronnan suurin vahvuus.

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Louise Erdrich: Anna meille siivet



Louise Erdrich: Anna meille siivet
Kustantaja: Tammi 1985 (Suuren Suomalaisen Kirjakerhon painos)
Alkuteos: Love Medicine 1984
Suomentanut: Helene Kortekallio
Ulkomainen (mosaiikki)romaani, Yhdysvallat
Sivuja: 299

Hän ei kadottanut suuntavaistoaan edes lumisateen alkaessa. Hänen jalkansa muuttuivat tunnottomiksi, mutta hän ei kantanut huolta matkan pituudesta. Ankarat tuulenpuuskat eivät saisi häntä poikkeamaan suunnasta. Hän jatkoi kulkuaan. Ja vaikka hänen sydämensä käpertyi kokoon ja hänen ihonsa kävi ritisevän kylmäksi, se ei merkinnyt mitään, sillä puhdas ja alaston osa hänestä jatkoi matkaa.
Sinä pääsiäisenä satoi enemmän lunta kuin neljäänkymmeneen vuoteen, mutta June ylitti sen kuin veden ja pääsi kotiin.

Kashpawin, Morrisseyn ja Lamartinen suvut asuttavat chippewoiden reservaattia Pohjois-Dakotassa.
Asuntovaunujen täyttämä reservaatti sijaitsee alueella, jossa on kuivaankin vuodenaikaan seisovaa ruskeaa vettä. Alueen mahtitalo (!) on hilseilevän maalin peittämä, entistä petuniaa, reservaattiin johtaa kuoppainen ja pölyinen tie. Asuntovaunojen ja tönöjen seinien sisälle mahtuu kokonaisen heimon tarina, monta ihmiselämää. On Marie Kashpaw, kovia kokenut matriarkka, josta oli tulla pyhimys vuosia sitten sairasta nunnakoulua käydessään, on Lulu Lamartine lukuisine poikineen, on Nector Kashpaw, jonka sekä Marie että Lulu haluavat, vanhanakin. On nuori Albertine Johnson ja hänen tätinsä June Morrissey, entinen kaunotar, joka ei pärjää tässä elämässä. Kaikki alkaakin Junen kuolemasta. Humalainen nainen paleltuu lumikinoksiin. Järkyttävä kuolema ei ole tavaton tapa kuolla kylmällä preeria-alueella, ei etenkään intiaaneille.

Resevaattiin mahtuu kaikkiaan 14 tarinaa, jotka kaikki kerrotaan Louise Erdrichin 1984 ilmestyneessä esikoisromaanissa Anna meille siivet. 1930-luvulta romaanin nykypäivään, 1980-luvulle saakka ulottuvat kertomukset rakentavat kuvaa intiaanien ja valkoisen valtaväestön suhteista, reservaatin sisäisestä hierarkiasta ja uskomuksista sekä eri sukupolvien kohtaamattomuudesta - monista kulttuurista kuiluista.

Mutta kun hän alkaa puhua lemmenlääkkeestä, vaaran tunne saa selkäni kihelmöimään. Lemmenlääkkeet ovat eräänlainen chippewoiden vanha erikoisuus. Mikään muu heimo ei hallitse niitä yhtä hyvin. Mutta lemmenlääkkeet eivät ole amatöörien hommia. Semmoista ei hankita noin vain eikä ilman maksua. Ennen lemmenlääkkeen hankkimista on tiivistettävä mielensä hiton hyvin. Asiaa on harkittava syvällisesti. Valittava oikea sekoitus. Koko elämä saattaa mennä lopullisesti pilalle, jos lääkkeeseen jauhaa yhden väärän ainesosan.

Anna meille siivet on alkukieliseltä nimeltään Love Medicine, "Lemmenlääke". Tällä kertaa pidän suomennetusta nimestä enemmän kuin siitä, miltä sanasta sanaan suomennettu nimi kuulostaisi: Lemmenlääke voisi antaa väärän mielikuvan kepeydestä tai sitten taikauskoisista tavoista. Romaanissa toki tehdään lemmenlääkettä ja sen voimaan uskotaan, mutta yhtä lailla uskotaan pyhimyksiin, paholaisiin sekä ihmiselle kohtalonomaisesti annettuihin kortteihin, joilla oma elämä on pelattava, jos vaan jaksaa. Anna meille siivet kuvastaa hyvin sitä ehkä ainoaa toivetta, joka vuosisatojen ajan alistetulla kansanosalla on: että saisi siivet, jotka kantaisivat yli reservaatin parakkiasuntojen, alkoholismin ja perheväkivallan. Erdrich, joka itsekin on chippewa, tuntee oman heimonsa lähtökohdat ja noiden lähtökohtien epätoivon.

Romaani on rakenteeltaan mosaiikkimainen. Monet sen luvuista, tai tarinoista, voi lukea itsenäisinä kertomuksina, mutta kyse ei ole novelli- tai tarinakokoelmasta, sillä se, mitä alussa tapahtuu, kulkee mukana koko teoksen ajan ja sulkeutuu vasta aivan loppusivuilla. Tästä syystä tyylipuhtaasti postmodernin pirstalainen kerronta kasvaa ehjäksi romaaniksi. Erdich kuljettaa mosaiikkiromaaniaan harvinaisen moniäänisesti. On kuin kokonainen heimo, tai ainakin sen keskeissuvut, saisi äänensä kuuluviin, mutta aina yksilötasoisesti ihminen kerrallaan. Kaikki kuitenkin liittyy kaikkeen ja kertomuksissa näkyy jatkumo aikakaudesta uuteen, sukulinjasta toiseen.

Vaikka Anna meille siipiä on kuvailtu sukusaagaksi, ei saagan laajuus tai keskeishenkilöiden määrä hukuta lukijaansa, vaan jokainen yksittäinen luku tuo kertojansa näkökulman esille väkevänä, yhtä lailla alistuneena kuin toisaalta uhmakkaana, itsenäisenä ja pystypäisenä. Erdrich on henkilökohtainen ja poliittinen: reservaatista poispääsy takaa paremman elämän - tai entistäkin pahemman, mutta toisaalta reservaatti on koti. Erdrich ottaa kantaa myös suoraan kirjoittaen, kuinka Yhdysvaltain valtion aikaansaama maanluovutusohjelma on pelkkä vitsi. Ja kun valtio tai yksityisetkään organisaatiot eivät tee mitään, jää jäljelle kaksi asiaa: viina ja rakkaus. Niitä hakevat sekä naiset että miehet, sillä kun piirakat kerran särkyvät, niitä ei saa millään entiselleen.  Silloin tarvitaan myös kirjan nimessä olevaa lemmenlääkettä, ainakin omaa oloa helpottamaan.

En ole lukenut kovinkaan monia Yhdysvaltain intiaaneista kertovia romaaneja. En ainakaan sellaisia, joiden kirjoittaja on itse intiaani ja kantaa oman heimonsa perintöä niin voimakkaasti. Anna meille siivet on intiaanikirja. Mutta se on myös amerikkalaisen modernin realismin perintöä hienosti kantava teos, joka kertoo siitä vaikeasta, miltei mahdottomasta tiestä, jota chippewat kulkevat saadakseen arvoisensa elämän.


****

Erdrichiä ei ole luettu blogeissa, mutta soisin kyllä hänelle ainakin jonkin verran blogisavuja ihan hänen romaaniaiheidensa vuoksi. Jussi Hirvi on kirjoittanut kirjailijasta artikkelin.