Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä

Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä
Kustantaja: Bazar 2014
Alkuteos: The Weed that Strings the Hangman's Bag 2010
Suomennos: Laura Beck
Kansi: Satu Kontinen
Sivuja: 383
Kustantamosta
Kanadalainen, Isoon-Britanniaan sijoittuva dekkari

Sydämeni melkein pysähtyi rinnassani! Oliko hän nähnyt minut?
Paras pysytellä aivan hiljaa, minä päätin. Älä liikauta lihastakaan. Jos jään kiinni, teeskentelen että tulin etsimään Rupertia ja eksyin metsään kuin Kultakutri. Ihmiset aina uskovat sadunomaisiin selityksiin, koska saduissa on jotain todelta kuulostavaa.

Bishop's Laceyssa tapahtuu, kun kiertävän nukketeatteriseurueen auto hajoaa hautaumaan nurkilla ja seurakuntatalolla järjestään kaksi nukketeatteriesitystä. Esityksistä ensimmäinen sujuu hienosti, mutta toinen tuo mukanaan kuolemaa. Tarvitaan taas Flavia de Lucen nokkeluutta, kun nukkemestarin kuolema juuri Bishop's Laceyssä ei ollutkaan sattumaa. Joku tuntuu vetelevän kaikkea naruista kuin marionetteja ikään eikä murha ole ehkä ainoa alueella sattunut.

Tutustuin mainioon varhaisteiniin Flavia de Luceen ensin äänikirjan, sitten suomennetun dekkarin myötä. Piiraan maku makea tuntui ihan pahuksen hauskalta ja peribrittiläiseltä, vaikka kanadalaisen kirjoittama onkin. Eläkkeelle jäätyään kirjailijaksi ryhtynyt Alan Bradley jatkaa nuoren kemistiharrastajan suorittamien murhatutkimusten sarjaa Kuolema ei ole lastenleikkiä -dekkarillaan ja lisää on kuulemma luvassa.

Flavia on mainio hahmo ja koko kirjan suola tälläkin kertaa. Luonnontieteellisiä kokeita suorittava tyttö on sopivasti tulta ja tappuraa. Bradleyn romaani on tälläkin kertaa tunnelmallinen ja viehättävä, joskaan ei aivan yhtä raikas kuin sarjan esikoinen - tämä johtuu tietenkin siitä, että Flavia metkuineen on jo tuttu. Dekkari ei tarjoakaan suuria yllätyksiä, mutta Bradleyn kerronta on varmaa ja romaanihenkilöt mainioita, tunnelmakin on sopivan jännittävä ja kotoisa. Teetä nautitaan kirjastossa korinttiskonssien kera ja kurkkuvoileipiäkin on eväänä. Vähättelyä  -- nukkuma-aikasi taitaa olla jo ohi -- kokiessaan Flavia tuntee suuttumusta aikuisia kohtaan. Kokonaisuus on tarpeeksi monimutkainen eikä ratkaisuja anneta ilman, että pähkinää täytyy hieman purrakin. Jännitteitä syntyy paitsi rikostarinasta, myös Flavian nuoruudesta: lapsen nokkeluutta ei aina oivalleta eikä Flavian tekemiä tutkimuksia arvosteta. Toisaalta Flavia näkee ja kuulee enemmän, koska häntä ei pelätä samalla tavalla kuin aikuisia.

Flavia de Luce -sarjan toinen osa tarjoaa tyylipuhtaan jännityskirjan, jossa murhamysteeriä tarjotaan agathachristiemäisessä hengessä. 1950-lukulainen miljöö on suorastaan viehättävä. Keskinkertaista dekkaria kummemmaksi Kuolema ei ole lasten leikkiä ei missään vaiheessa tarvitsekaan ylly, mutta miksi sen pitäisikään. Vanhanaikainen, aivonystyröitä herättelevä teos tarjoaa rentouttavan lukukokemuksen. Lisäksi se on kirjoitettu elokuvakäsikirjoitusmaisen sujuvasti ja se on tulvillaan vanhanaikaista brittitunnelmaa ja hyvää ilkikurisuutta.

Alan Bradley: Piiraan maku makea

Alan Bradley: Piiraan maku makea
Kustantaja: Bazar 2014
Alkuteos: Sweetness at The Bottom of The Pie 2009
Suomennos: Maija Paavilainen
Sivuja: 385 (ennakkokappale)
Kustantamosta
Kanadalainen, Iso-Britanniaan sijoittuva mysteeri

Kunpa voisin sanoa, että olin ytimiäni myöten järkyttynyt, mutta en ollut. Kunpa voisin sanoa, että vaisto käski minun juosta pois, mutta se ei olisi totta. Sen sijaan katsoin tuota näkyä lumoutuneena ja yritin huomata kaikki yksityiskohdat: vapisevat sormet, ihon joka muuttui lähes huomaamattomasti pronssisen himmeäksi, aivan kuin kuolema itse olisi hengittänyt siihen siinä silmieni edessä.
Huomasin myös täydellisen hiljaisuuden.
Kunpa voisin sanoa että minua pelotti, mutta ei minua pelottanut. Oikeastaan päinvastoin. Tämä oli ilman muuta mielenkiintoisin asia mitä minulle oli koskaan tapahtunut.

Buckshaw, Englannin maaseutu vuonna 1950. 11-vuotias Flavia de Luce asuu isänsä ja ärsyttävien siskojensa kanssa suvun vanhassa kartanossa ja keskittyy mieluummin keittäjän, rouva Mulletin, kiusaamiseen sekä kotilaboratoriossaan tekemiin kemian kokeisiinsa kuin hyvään käytökseen ja kasvamiseen. Eräänä päivänä kartanon alueelta löytyy kuollut lintu, jolla on nokassaan arvokas postimerkki. Pian tämän jälkeen Flavia kohtaa kuolemaa tekevän miehen, joka ennen pitkää muuttuu murhatuksi ruumiiksi kartanon kukkapenkissä. Kuka on tuo vainaja, tuo punatukkainen muukalainen? Miksi isä on niin outo ja kenen kanssa hän riiteli aiemmin? Ja kuka ihme on haukannut palasen rouva Mulletin vaniljapiirakasta? Tarvitaan Flavian nokkeluutta ja kemian tuntemusta ennen kuin monimutkaisen murhamysteerin palaset loksavat kohdilleen.

Luen harvoin samaa kirjaa kahteen kertaan. Teen sen tavallisesti vain silloin, kun kirja on itselleni rakas klassikko, kuten vaikkapa monet Jane Austenin teokset tai silloin, kun kirja puhuttelee ja kantaa mukanaan ihmeellistä valoa, kuten Joel Haahtelan romaanit. Nyt tartuin teokseen, jonka kuuntelin äänikirjana pari vuotta sitten. Kanadalaisen Alan Bradleyn Sweetness at The Bottom of The Pie on julkaistu suomeksi nimellä Piiraan maku makea ja se kolahti postilaatikkooni ennakkokappaleena. Flavian seikkailut murhamysteerin parissa olivat jääneet mieleeni kohtalaisen näppäränä tarinana, jossa oli hieman höttöinen juoni, mutta tismalleen oikeanlaista brittitunnelmaa. Kotoisten dekkarien ystävänä halusin rentoutua Bradleyn kirjan parissa viimeinkin suomeksi - ja viimeinkin painetun kirjan sivuilla, sillä en ole suuri e- tai äänikirjojen ystävä.

Voisin kirjoittaa vertailun siitä, millaista on kuunnella ja lukea samaa kirjaa kahdella eri kielellä. En kuitenkaan tee sitä, vaan totean, että kuten Piiraan maku makeaa äänikirjana kuunnellessani, ihastuin nytkin hyvään tarinan kuljetukseen, nokkelan Flavian persoonaan ja täydelliseen tunnelmaan. Bradley hallitsee miljöökuvauksen ja kaltaiseni puolianglofiili ei voi olla kuin ihastunut siihen. Periaatteessa Bradley tuntuu suorastaan leikittelevän kliseillä. Hän kirjoittaa brittiläisestä ruuasta, rouva Mulletin valmistamista de Lucen perheelle kelpaamattomista piiraista, lämmöllä ja hartaudella, mutta pieni pilke silmäkulmassa: leipäkin käy pullasta, kun sille levittää paljon voita ja fariinisokeria. Sama ironia on tunnistettavissa vaikkapa Greyminsterin koulun nurmikenttien kuvauksessa. Kampusalue on kuin valtavaksi suurennettu Agfacolor-valokuva, jotain sellaista kuin kirjassa Kuvankaunis Britannia.

Bradley kirjoittaa sujuvasti, mutta Flavian tarina on paikoin epäuskottava: kuinka moni 11-vuotias toimii niin fiksusti kuin Flavia? Tarinassa on myös jonkin verran tyhjäkäyntiä, mutta toisaalta se sopii brittiläiseen kartanomiljööseen eikä murhakaan heti ratkea, vaan sen selvittely vaatii vääriä johtopäätöksiä ja paljon odottelua. Onneksi Flavia on nokkela tyttö eikä mitään söpöliini, hän osaa käyttää fiksuuttaan hyödyksi silloin, kun se on tarpeen oman ja läheistensä nahkan pelastamiseksi: Joka valheen suusta luikauttaa, sen äiti henkensä menettää saa. Entä sitten, kun äiti on jo kuollut? Flavia voi hyvin valehdella hieman ja Piiraan maku makea pitääkin sisällään aimo annoksen veijaritarinaa. Lisäksi Flavian mieltymys luonnontieteisiin, kemiaan, on hauskaa vaihtelua. Tässä yhteydessä voisin vinkata toisestakin luonnontieteilijätytöstä, tyttökirjaperinteeseen nojaavasta Luonnonlapsi Calpurnia Tatesta. Flavia De Luce on kuitenkin nuoresta iästään huolimatta oikean murhamysteerin äärellä, minkä vuoksi nämä tiedemaailmasta viehättyneet tytöt saavuttavat varmasti osin eri yleisön.

Vaikken vertailekaan englanninkielistä äänikirjaa ja suomennettua painettua kirjaa, sanon että nautin tietenkin enemmän lukemisesta kuin kuuntelemisesta. Olen huolimaton äänikirjan kuuntelija ja nyt lukiessani kirjan monet nyanssit nousivat paremmin esille. Piiraan maku makea ei ole täydellinen dekkari eikä se ole kirja, joka jää ikuisiksi ajoiksi mieleen. Se on vain nokkela ja kestonsa verran viihdyttävä tarina. 

Mutta se on pahuksen hauska, juuri oikealla tavalla peribrittiläinen - kanadalaisen kirjoittamanakin! - ja viehättävästi vanhanaikainen lajityyppinsä edustaja. Se edustaa juuri sitä kotoisten dekkarien perinnettä, josta Neiti Marple ja Midsomerin murhatkin ovat peräisin ja juuri siksi suosittelen tätä postimerkkeihin ja myrkkyihin keskittyvää romaania kaikille vanhanaikaisten dekkarien ja Englannin ystäville.

Kirjamatsi 1: äänikirjat - Catherine Hall & Alan Bradley

Alan Bradley: Sweetness At The Bottom of The Pie
Delacorte Press / Random House 2009
Äänikirjan lukija: Jayne Enwistle
Ulkomainen romaani, Kanada

Catherine Hall: Days of Grace
Viking Books / Penguin Books 2010
Äänikirjan lukija: Josephine Bailey
Ulkomainen romaani, Iso-Britannia

Blogiani pitempään seuranneet saattavat muistaa viimesyksyisen kirjoitukseni äänikirjakävelyistäni. En tiedä, onko minulla huono keskittymiskyky vai mikä lie, mutta en osaa kuunnella äänikirjoja esimerkiksi kotitöitä tehdessäni tai autoa ajaessani (no, ajan autolla muutenkin ehkä kerran kahdessa viikossa), kuuntelen äänikirjoja vain kävellessäni, mutta en tietenkään aina. Koska minun on vaikea keskittyä äänikirjaan, kaipaan kuuntelemiltani kirjoilta enemmän lukuromaanimaisuutta kuin lukemiltani teoksilta, joilta yleensä toivon sitä kuuluisaa jotain enempää.

Koska äänikirjojen kuuntelu on minulle normaalia lukemista vaikeampaa, koen myös niiden blogiarvioinnin hankalaksi. Äänikirjaa on hankala selata lukemisen jälkeen ja kaiken kukkuraksi tunnun unohtavan kuulemani nopeammin kuin lukemani. Siksi arvioin nyt kaksi kevättalven ja kevään mittaan kuuntelemaani romaania eräänlaisen kilpailun asetelmista. Mikään Literary Death Match tämä ei ole, mutta Alan Bradleyn Sweetness at The Bottom of The Pie ja Catherine Hallin Days of Grace ottavat seuraavaksi mittaa toisistaan kolmessa eri erässä. Jokaisen erän maksimipistemäärä on kolme pistettä, jonka tarvittaessa jaan kahtia (esim. 2-1 tai 3-0). Ja kisa alkakoot: yksi, kaksi, kolme, nyt!


Erä 1: Tarina & kehys

Bradley: Sweetness at The Bottom of The Pien päähenkilö on nuori Flavia de Luce, joka asuu 1950-luvun Englannissa suuressa maaseutukartanossa yhdessä kahden nenäkkään isosiskonsa sekä postimerkkikokoelmaansa uppoutuvan kenraali-isänsä kanssa. Flavian äiti on kadonnut ja olettavasti kuollut kiipeilyonnettomuudessa Tiibetissä kymmenen vuotta aikaisemmin. Flavia on paitsi hontelo teini-iän kynnyksellä oleva tyttö, myös kaikenlaista myrkyistä kiinnostunut kotikemisti. Eräänä päivänä Flavia kuulee isänsä väittelevän vieraan kanssa. Pian vieras löytyy kuolleena perheen kasvimaalta ja Flavian isää epäillään murhasta. Jokainen varmasti arvaa, että tarina vasta alkaa tästä pidätyksestä. Kuka on murhannut muukalaisen ja mitä muukalainen oikein teki de Lucen suvun mailla? Bradleyn romaani on siis perinteinen "kuka sen teki" -dekkari, johon sekoittuu mysteerin lisäksi politiikkaa, luonnontiedettä sekä kartanomiljöötää. Erilaiseksi kirjan tekee se, että sen päähenkilö on vasta 11-vuotias.

Hall: Days of Grace on kahdessa aikatasossa, nykyisyydessä sekä toisen maailmansodan ajan Englannissa kulkeva kirja, jonka kertojana toimii nyt ikääntyvä Nora. Sairasteleva Nora tutustuu nuoreen raskaana olevaan naiseen, jonka kanssa hän ystävystyy. Ystävyys kuljettaa Noran ajatukset vuosikymmenten taakse aikaan, jolloin hän lapsuuden ja teini-iän rajamailla ollessaan joutuu Lontoon pommituksia paetakseen muuttamaan pois lapsuudenkodistaan maalaispappilaan. Suuressa talossa hän ystävystyy itsensä ikäisen Gracen kanssa. Tytöistä tulee melkein siskokset ja elämä soljuu eteenpäin. Rauhallisuutta ei riko kaukana jylläävä sota, vaan erilaiset jännitteet, suuretkin yllätykset. Tarina kuljettaa lukijansa muistoihin, ystävyyteen, syyllisyydentuntoon, anglikaanisen ja katolisen uskonnon kysymyksiin, orastavaan seksuaalisuuteen sekä ennen kaikkea luottamuksen kysymysten äärelle.

Pisteet: 1-2 Hallin hyväksi. Molemmissa on talo Englannin maaseudulla, teini-ikään astuva tyttö kokijana (Hallin kirjassa tyttö on myöhemmin myös nuori nainen ja lopulta sairasteleva vanhus) ja varsin koukuttavaa tarinankerrontaa. Hallin tapa kuljettaa kahta eri rinnakkaistarinaa kahdessa aikatasossa on onnistuneempi. Bradleyn kirja on jännittävä ja hauskakin, mutta nostaa esiin kysymyksen siitä, kenelle kirja oikein on suunnattu: aikuisille mysteerien rakastajille vai salakerhoja harrastaville teineille?


Erä 2: Kirjoitustyyli

Bradley: Vetävä mysteeri. Koukkuja, kasvukipuja, yllätyksiä. Tarina etenee kuin juna - anteeksi kulunut ilmaisu - se on sujuvasti kirjoitettu, muttei tuo kaunokirjallisesti mitään uutta. Se ei toki ole tarkoituskaan, viihdyttämisen funktio täyttyy muutenkin. Bradley, noin 70-vuotias mies, ei yritäkään tavoittaa teinitytön ajatuksenjuoksua, mutta kuvailee hyvin suuren maalaistalon tunnelmaa ja äidin ikävää sekä ilkikurisiakin mietteitä. Bradley myös pelaa analogioilla sen verran, että vähempikin riittäisi. Hän onneksi kirjoittaa Flavian älykkääksi ja hauskaksi, kirjaa on ilo lukea. Mutta kaikessa vetävyydessäänkin romaani on epäuskottava, mikä johtuu nimenomaan siitä, että Flavia on iältään liian nuori ollakseen niin "aikuinen".

Hall: Myös Hallin romaani on erittäin vetävä. Tarina koukuttaa heti: Nora ja Grace, pappila, menneisyyden tapahtumat, mutta myös nykyaikaan sijoittuva kehyskertomus toimivat. Kahdessa eri aikatasossa liikkuminen tuo vaihtelua ja syvyyttä tarinaan, joskin ikääntyvän Noran tarinointi on paikoin pitkästyttävää. Hall osaa kirjoittaa tarpeeksi omaperäisesti, että teksti tuntuu hänen omaltaan ja samalla kuitenkin tarpeeksi viihdyttävästi, että kirjaa jaksaa kuunnella. Englanti-kuvaus on onnistunutta, ainakin kaltaiseni vain turistin silmin maata nähnyt uskoo melkein kaiken ja haluaa Hampstead Heathille vaikka heti. Mikä parasta, Hall osaa yllättää silloin kun lukija-kuuntelija pitkästyy ja kuvittelee arvaavansa seuraavat tapahtumat.


Pisteet Hallille 1-2. Bradleyn kirja pitää otteessaan, mutta se on epäuskottava ja paikoin on vaikea saada selvää, miksi mysteerissä on mukana kaikki ne elementit, jotka siinä ovat. Hallin kirja puolestaan on ylipäätään ensimmäisiä kuuntelemani äänikirjoja, jonka jatkamista odotin melkein yhtä innokkaana kuin hyvän painetun kirjan lukemista. Hall todellakin hallitsee lukuromaanin periaatteet ja osaa hyödyntää niitä.


Erä 3: Äänikirja, kuunneltavuus

Bradley: Kirjan lukija puhuu moitteetonta brittienglantia, jota on ilo kuunnella. Hän eläytyy teokseen, mutta ei liioittele. Äänensävy on lämmin silloin, kun sitä tarvitaan, hauska, jännittynyt ja asiallinen kirjan juonikuvioita noudattaen. Vaikka lukija puhuu paikoin turhankin nopealla temmolla, on häntä ilo kuunnella!

Hall: Kuten Kirjavan kammarin Karoliinakin huomauttaa, on lukija paikoin liiankin eläytyvä. Lukija todellakin nostaa ja madaltaa ääntään niin, että välillä hän tuntuu kimittävän ja toisinaan vajoavan jonnekin pappilan perimmäiseen ja pimeimpään nurkkaan, huu. Olin kävellä ojaan siinä vaiheessa, kun lukija alkoi laulaa (!) Amazing Grace-virttä. On hyvä, että lukija osaa käyttää ääntään, se luo kirjaan tunnelmaa, mutta liika on liikaa. Brittienglanti sentään on aina plussaa ja erilaiset aksentit ovat minulle yksi syy nauttia äänikirjoista.

Pisteet Bradleyn kirjalle 2-1.


Summa summarum

Pisteet: Bradley 4 - Hall 5.

Voittajaksi julistetaan Catherine Hallin romaani Days of Grace. Hurraa! Tulos ei ole mikään yllätys, vaikka olisin halunnut pitää pientä magiaa ja kotikemiaa harrastavan tytön mysteeristä enemmänkin. Bradleyn kirja on hauskempi ja siinä on parempi tunnelma, mutta minun olisi pitänyt olla varmasti yli 20 vuotta nuorempi pystyäkseni uppoutumaan tarinaan. Hallin voitto meni oikeaan osoitteeseen ja häneltä itse asiassa voisin nimenomaan kuunnella - en lukea -  toisenkin kirjan, mutta Flavia de Lucen tarinaa (Bradley on kuulemma kirjoittamassa kirjasarjaa) taidan mieluummin suositella omille lapsilleni sitten, kun he ovat Flavian iässä.

Niin - ja jos arvioisin kirjoja samalla tavalla kuin muitakin blogissani esittelemiäni teoksia, antaisin molemmille kolme ja puoli tähteä. Ihan kelvollisia, oikein hyviäkin lukuromaaneja, ei sen enempää eikä vähempää.