Elokuu on mielestäni vuoden ihaninta aikaa joulun ja
syksyn ohella. Nyt kaikki on jotenkin uutta ja silti vanhaa ja tuttua. On vielä
ihanan lämmintä, vaikka toisaalta kaipaan jo villatakkikelejä. On vielä kukkia
ja valoa, mutta on myös pimeneviä iltoja. Kaikkialla tuoksuu maa: kypsyvät
omenat, multa, mäntykangas, mutta jossain vielä vastaleikattu nurmikko ja
kesäsateen jälkeinen koivikko. Olo on toisaalta päättäväinen: kesän jälkeen
palaan salille, lenkkeilen enemmän, koetan edes kerran viikossa keittää puuroa.
Ja toisaalta laiskottaa, jopa kirjabloggaus, muttei onneksi lukeminen: tällä
hetkellä minulla on kesken kolme hyvin erilaista kirjaa.
Jos ei laiskota lukeminen, niin ei sen puoleen
äänikirjojen kuuntelukaan. Innostuin uudelleen kuuntelemaan kirjoja, mutta nyt
tietokirjallisuutta. Romaanit mieluummin luen, joskin etsin koko ajan hyvää
kuuntelufiktiota. Ajatukseni vaan harhailevat, suorastaan karkailevat silloin
kun koetan kuunnella romaaneja. Unohdan henkilöiden nimiä, havahdun, kun en
muista, miksi hahmo X meni paikkaan D jne. Napakat, kertovat tietokirjat
pitävät ajatukseni paremmin kurissa ja aihepiiriltään innostava kirja saa minut
nyökyttelemään ja joskus kiistelemäänkin. Edellä mainittuja teen tietenkin
ajatuksissani; Minulla on tapana kuunnella äänikirjoja lenkkeillessäni, joten
en lenkkipolun varrella sentään ala elehtiä päälläni tai väitellä ääneen. Haha.
Tällä hetkellä käytössäni on ollut BookBeat-palvelu,
mutta yhtä hyvin voisin tilata sen kilpailijan Storytellinkin. En usko, että
palveluissa on juuri muuta eroa kuin että toisessa on mukana Tammen ja WSOY:n,
toisessa Otavan kirjoja. Muiden kustantajien tuotantoa on kummankin
valikoimissa, mutta olisiko Storytellissä hieman enemmän englanninkielisiä?
Mitä sitten olen viime aikoina kuunnellut, mitä on jäänyt
kesken? Kesken ovat jääneet muun muassa Sophie Kinsellan Himoshoppaajan
ratkaiseva askel ja Sophie Hannahin Nimikirjainmurhat. Edellinen, koska se oli
liian hömppää makuuni. Jotkut Kinsellan teokset, kuten Kevytkenkäinen kummitus, ovat olleet kohtalaisen mainiota kuunneltavaa, mutta himoshoppaajahahmon häähörhöily
ei jaksanut kiinnostaa. Nimikirjainmurhat taas toimisi ehkä paremmin luettuna.
Hannahin teoksessa on mysteeritunnelma kohdillaan, mutta ehkä kuitenkin luen
Poirotit kirjoina ja Christien itsensä kirjoittamina - silloin kun dekkarinostalgiaa kaipaan.
Kuunnelluista haluan erikseen nostaa esille Satu Rämön ja
Hanne Valtarin Unelmahommissa -kirjan,
joka vei mukanaan. Teoksen fokuksessa on kysymys siitä, miten tehdä työelämästä
itsensä näköinen. Työmaailma muuttuu ja uudenlaisia mahdollisuuksia tehdä
itselle mielekästä työtä on enemmän ja enemmän. Näin on Rämön ja Valtarinkin
kohdalla, molemmilla naisilla on monipuolinen, heille itselleen mieluisia
asioita sisältävä työnkuva. Unelmahommissa antoi paljon ajateltavaa, mutta pientä
kateuttakin kirja mielessäni nosti: että joku oikeasti istuu kahvilla tai
viinillä mukavan porukan kesken tai vie perheensä puuhamaahan ja laskuttaa
siitä kaikesta. Tai miten joku tekee bloggaamisesta ammatin. Kateus, kuten
kirjassakin todetaan, voi olla voimavara. Hyvä kateus vie ihmistä eteenpäin. Eivätkä Rämö ja Valtari onneksi kerro
vain mielekkään työn ihanuudesta, vaan myös siitä kovasta työstä, jota
unelmahommatkin vaativat.
Unelmahommissa on äänikirjana kuta kuinkin täydellinen: kerronta on hauskaa ja napakkaa, Rämön, Valtarin ja eri asiantuntijoiden kokemukset rytmittyvät kivasti. Pienestä toistosta huolimatta kirja antoi paljon oivalluksia. Hetkittäin toki ärsyynnyinkin: työnkuvat muuttuvat ja moni voi oikeasti tehdä unelmastaan työtä. Loistavaa! Mutta miksi pitää vähätellä ”konttorirottaa”, koska jonkun unelmahomma voi oikeasti olla kellonkortin määrittelemän työajan puitteissa tehty assistenttityö. Pieni ärsyyntyminen piristi sekin, antoi vauhtia lenkille.
Ennen kaikkea Unelmahommissa antaa oivia eväitä pohtia
omaa työtään: mitä minä haluan omalta työltäni? Mitkä ovat vahvuuksiani, mihin
kannattaa panostaa, millä tehdä työstä parempaa? Työ ei aina ole ole paikka,
jonne mennään, vaan asia jota tehdään. Sisältö tekee työn.
Kukapa ei olisi kiinnostunut lukemaan ulkomaisten
kokemuksista Suomessa? Ehkä jotkut, mutta veikkaan aihepiirin kiinnostavan
useimpia. Taught by Finland -blogistaankin tunnetun opettaja Tim
Walkerin Lost in Suomi on mitä
mainiointa kuunneltavaa: pieniä ja isoja episodeja Suomesta ja Yhdysvalloista,
rakkaudesta ja perheestä, maailmankatsomuksesta, opettajuudesta, ruoasta,
metsästä… Onhan se nyt hauska lukea (tai tässä tapauksessa kuunnella!) siitä,
millaista on mennä ensimmäistä kertaa alasti saunaan – tai koettaa toteuttaa
Suomessa opittua saunakulttuuria Yhdysvalloissa; Miten erikoisia suomalaisten
kirjoittamattomat tervehtimissäännöt ovat; Kuinka itsenäisiltä suomalaisnuoret
vaikuttavat amerikkalaisiin verrattuna. Tuttua ja vierasta, sopivasti,
helposti.
Lost in Suomessa olen äänikirjamukavuusalueellani: sujuvaa, mukavaa, hauskaa, vaivatonta kerrontaa. Episodimaisittain rakentuvat luvut mahdollistavat kuuntelun pienissäkin pätkissä. Kokonaisuudesta jää hyvä, lämmin mieli.
Sokerina pohjalla mainitsen vielä Ylen Hömppäkirjalistalle
suosittelemani Kaisa Haatasen Ylipainolisämaksun.
Meikkipussin pohjalta -teoksesta
tuttu Tytti Karakoski matkustaa – lähelle ja kauas, yksin ja yhdessä,
omatoimisesti ja ryhmämatkalla. Haatasen teksti on viihdyttävää ja kepeää,
mutta se on täyttä timanttia. Se viihdyttää ja hetkittäin viiltääkin, vaan
hetkittäin tarkkanäköisiä havaintoja matkustamisesta, turismista, uusista
kokemuksista.
Ylipainolisämaksu on melkeinpä vaarallinen
lenkkikirjaksi, koska a) kaltaiseni laiskanpulskea hölkkääjä innostuu tekemään
itselleen ylimitoitetun pitkiä lenkkejä, koska kirja on niin hauska b) hetkittäin se naurattaa niin, että pissa meinaa tulla housuun,
ja c) paikoitellen on pakko keskeyttää koko ylimitoitettu lenkki, jotta hapenotto
ei vaarannu liiallisen nauramisen vuoksi. Noin hauskaa minulla ei ole koskaan
ollut lenkillä. Lisää näitä!
Haluaisin kyllä löytää äänikirjaksi erinomaisesti sopivia
romaanejakin. Sellainen olisi juonivetoinen, ei liian pitkä eikä liioilla
henkilöhahmoilla varustettu, ja tietenkin se olisi myös äärimmäisen koukuttava.
Suosituksia? BookBeatin tai Storytellin puolelta? Ehkä englanniksi löytyisi
enemmän.
Kuunteletteko te äänikirjoja? Ja jos kuuntelette, niin
ostatteko äänikirjoja, oletteko tällaisten palveluiden tilaajia, tai onko Audible tuttu? Millaisia kokemuksia viimeksi mainitusta on? Vai lainaatteko
äänikirjoja esimerkiksi CD-muotoisina?
♥
Ja se vilja, niin: kotimme lähellä on peltomaisemaa. Kun
kuljen siitä ohi näin elokuussa, en voi olla ajattelematta Juice Leskisen ”Syksyn
säveltä”. Pahoittelen mahdollisesti tartuttamaani korvamatoa, mutta onhan se
hieno kappale. Viime aikoina omissa kuulokkeissani on kuitenkin soinut
ikisuosikkini Tori Amosin maistiaiskappaleet tulevalta Native Invader -levyltä. Kunhan se ilmestyy, saavat äänikirjat
hetkeksi jäädä.
