Kustantaja: Teos 2012
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti
Kotimainen chick lit-romaani
Sivuja: 307
Jos asian ilmaisi suoraan, voisi tunnustaa, että melko pian sivistyneet kahvilahetket muuttuivat yhä riehakkaammiksi, sivistynyt elämäntapamme alkoi rapistua. Vietimme paljon, todella paljon aikaa röyhkeän aktiiviseen miesten metsästykseen. Eikä kohteena ollut mitkä tahansa perusjampat vaan aidot, oikeat Ranskalaiset Miehet. Mieluiten aidot Pariisilaiset Miehet.
Suomalainen Vera haaveilee Ranskalaisesta Rakastajasta, minkä vuoksi hän muuttaa asumaan Pariisiin yhdessä ystävänsä Moonan sekä sylikoiransa Philippen kanssa. Ja mikäs on kaupunkiin asettuessa, kun Vera on rakastanut Pariisia viisivuotiaasta lähtien, puhuu täydellistä ranskaa, on kaunis, rikas ja vapaa sekä omaa tietenkin vaatekaapillisen laatuvaatteita. Komeita ja puoleensavetäviä miehiä rakkauden pääkaupungissa toki riittääkin, mutta sitä oikeaa ei tunnu osuvan kohdalle. Vera kohtaa miehen toisensa jälkeen; on ranskalaisia, suomenruotsalaisia ja kaikkea siltä väliltä, mutta aina joku on törkimys, toinen kalju, kolmas liian itsehyväinen. Kohdalle osuu kuitenkin jumalainen Jean-Baptiste: komea, huomaavainen, herkkä ja ennen kaikkea ranskalainen. Joko korkeissa koroissaan ja chanelissaan viihtyvä Vera onnistuu kohtaamaan sen miehen, jonka kanssa viettää loppuelämänsä tai ainakin loma Korsikalla?
Suomalaisen, taiteilijanimi Maria Rocherin taakse kätkeytyvän esikoiskirjailijan romaani Enchanté. Hauska rakastua! (2012) kertoo rakkaudenkipeästä Pariisissa, Suomessa ja hetkittäin muuallakin. Hauskaneleganttia kanttaan myötenkin kirjaa lupaa jotain, mitä toisinaan kaipaan välipalakirjallisuudeksi: kotimaista chick litiä. Olen huomannut sen vaikeaksi tyylilajiksi, sillä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta olen ollut varsin pettynyt genren suomalaisiin edustajiin. Maria Rocherin kirja vaikutti heti kättelyssä raikkaalta tuttavuudelta. Enchanté, todellakin! Kohtaisinko viimein sellaisen lajityypin romaanin, johon ihastuisin varauksetta ja jonka parissa viihtyisin ainakin samppajakuplaisen tuokion ajan?
Homma ei edennyt asetettuja tavoitteita kohti. Se tökki kuin olisi karauttanut rullaluistimilla hietikolle. Takana oli reilu kuukausi kaupungissa, joka alkoi totta puhuen osoittautua hulluuden hillittömäksi ylistykseksi rakkauden pääkaupungin sijasta. Kaikenlaiselle idiotismille oli annettu tilaa ja oli toiveikkaana poikettu jopa alkuperäisestä ranskalaismiessuunnitelmasta. Duunia oli painettu helvetisti eikä ylityökorvauksia herunut. Muutamaa limaista suudelmaa lukuunottamatta.
No, minulla pieni asenneongelmani ei kadonnut minnekään eikä minulla ollut samppanjaakaan, vaan saksalaista Rieslingiä. Ehkä sen hapokkuus söi osan kirjanautinnostani. Enchanté. Hauska rakastua! on vauhdikas kirja. Se pursuaa sinkoilua niin ihmisten kuin tuotemerkkienkin välillä, kaikkea maustetaan annoksella Marcel Proustia. Rocher tuntee edustamansa lajityypin erinomaisesti. Järjellä ja tunteella-blogin Susa kirjoitti jokun aika sitten mainion tekstin chick litistä. Hänen mukaansa genren tyypillisimpiä piirteitä ovat muun muassa 20-40-vuotias päähenkilö, rakkaudenkaipuu, shoppailu sekä tapahtuminen sijoittuminen kaupungin vilkkaaseen sykkeeseen. Tämä kaikki täyttyy Rocherin kirjassa. Vera on täydellinen sinkkukirjan päähenkilö, mutta minun makuuni hän on kaikkine ongelmineenkin liiankin täydellinen.
Rochier rakentaa kirjansa kulttuurisille ja sukupuolisille eroille. Naiset ja miehet ovat kuin eri planeetoilta: nainen haluaa rakastua, mies vapaata rakkautta. Ranskalaiset ovat jumalallisia ja tyylitajuisia niin vaatteidensa, keskustelutaitonsa kuin ruokiensakin osalta. Noutopitsa, pinaattikeitto ja ruisleipä edustavat ikävää suomalaisuutta, sitä samaa kuin piereskelevät ja itsetyytyväiset miehetkin. Ymmärrän hyvin Rocherin romaanin parodisen otteen, mutta siitä huolimatta aloin suorastaan kaivata Enni Mustosen lomittajaromaaneja, jotka itse asiassa menevät hyvin maaseutumaisen chick litin piiriin (osataanhan sitä siis Suomessakin!). Kyllä minäkin suussasulavaa tarte tatinia ja rapeaa patonkia rakastan eikä pinaattikeittokaan oikein maistu, mutta ruisleipää ei saa pilkata (kirosana).
Rocherin kirja uuvuttaa. Tämä johtuu siitä, että romaanissa on aivan liikaa kaikkea: liikaa miehiä, liikaa upgreidaamista, liikaa nokkeluushakuista dialogia, liikaa toistoa. Pintaliitoa jopa silloin, kun mennään matalalla. Kuinka ärsyttävää! Etenkin kirjan alkupuolella tuskastuin romaanin kulkuun, se tuntui juuttuvan muka-nokkeluuteen, mutta kunhan totuin Veeran muotisanoja vilisevään kerrontaan, parani romaani loppuaan kohti. Teoksen pinnan alla kulkee myös toisenlainen taso, jonka tunnistaa ja joka paikoin kosketttaa, mutta jota ainakaan minä en täysin saavuttanut. Kirja olisi kaivannut napakkaa toimittamista, koska nyt tarina tuntuu paikoin hukkuvan kaiken paljouden alle. Varmasti rakkautta etsivän ja välillä kolhujakin kokevan sinkkunaisen chanelintuoksuinen elämä houkuttelee ympärilleen kokonaisen joukon hännysteleviä miehiä, mutta vähemmälläkin tulisi toimeen. Se mahdollinen oikea on totta kai selvillä ja silti Rocherin onnistuu pitää yllä jännite sen suhteen, miten Veran käy. Tuo jännite on pariisilaiskuvauksen ohella kirjan parasta antia.
Huonoimmillaan Rocher tuskatuttaa, parhaimmillaan hän onneksi osaa sekä ilahduttaa että liikuttaa. Puutteistaan huolimatta Enchantéssa on paljon hyviä aineksia, kuten ystävyyden voima, eikä kirjasta puutu viehätystä. Erikseen onkin mainittava, että Pariisin ystäville kirja antanee paljon aina sisäkannen ihastuttavia kuvakollaaseja myöten. Toki Rocher kuvailee kaupunkia sellaisin kuvin, jotka ovat elokuvista ja matkaoppaista tuttuja, mutta hän tuntee kaupungin ja kuvaa sitä suurella rakkaudella. Île Saint-Louisin katusoittajat, Sacre Coeurin kupeesta ihaillut kaupungin valot tai Jean-Baptisten kattoterassilta ihailtu tähtitaivas tuovat Grand Tour de Parisin lähelle lukijaakin. Kirjan luettuani aloin potea matkakuumetta kaupunkiin, jossa kävin viime toukokuussa. Kuinka ihanaa olisikaan päästä taas noihin maisemiin. Eikä se samppanjakaan pahaksi olisi.
Vaikka en erityisemmin ihastunut kirjan maailmaan, hakkaa Rocherin romaani viime syksynä lukemani kotimaisen chick lit-kirjan mennen tullen. Veran Pariisissa taivas on juuri sellainen kuin pitääkin: se valaisee kirkkaudellaan koko kaupungin. Kun aurinko kimmeltää Seinen pinnalla ja askel käy Musée d'Orseyn suuntaan, kun kaakao on pehmeää ja croissantit loistavia, on lukijankin pakko tuntea olonsa onnelliseksi - ainakin tuokion verran.
**½
