Kreetta Onkeli: Ilonen talo
Kustantaja: WSOY 1996
Kansi: Martti Ruokonen
Mistä: Kirjastosta
Sivuja: 148
Kotimainen omaelämäkerrallinen romaani
Äiti ei ole käynyt kotona viikkoon. Mummo soittaa opettajalle. Opettaja kyselee äidistä. Kiemurtelen pulpetissa enkä katso opettajaa silmiin. En tykkää kyselyistä. Ne tahtovat kysymyksillään jotain pahaa. Mummo on soittanut myös lautakuntaan ja lautakunta on kieltänyt baaria ja kauppiasta myymästä äidille kaljaa. Pelkään toimenpiteitä. Siksi en kerro että äiti ei ole ollut kotona. Antaisivat meidän olla rauhassa. Tai auttaisivat äitiä. Mutta ne eivät auta meitä. Ne eivät auta ketään.
Ruut ei ole huolissaan, vaikkei äiti olekaan kotona, koska on isosisko Birge. Silloin kun äiti on kotona ja oksentaa tai kun äidille tulee useita miesvieraita, tytöt pakenevat lastenhuoneeseen ja panevat oven lukkoon. Joskus äiti reipastuu, menee töihin keltahampaisen Annikki Tähden ravintolaan ja kulkee silitetyissä samettihousuissa. Useimmiten äiti kuitenkin etsii pulloaan, kutsuu Birgeä saatanan votakaksi ja kakkaa ulos ikkunasta.
Kreetta Onkelin esikoisromaani Ilonen talo oli melkoinen tapaus ilmestyessään 17 vuotta sitten. Sittemmin tv-elokuvaksikin päätynyt romaani on ollut kirjoittamattomalla lukulistallani koko tuon ajan, mutta syystä tai toisesta tartuin romaanin vasta nyt. Osin omaelämäkerrallinen romaani kertoo tarinan luhankalaisesta Tomperin perheestä, jonka poliisi-isä on taivaassa ja äiti melkein aina kateissa. Viina vie ja tytöt Ruut, kirjan minäkertoja, ja Birge koettavat elää omaa lapsuuttaan ja nuoruttaan äidin, mummolan ja sijaiskodin tarjotessa vaihtuvia asuinsijoja.
Miehet käyvät kamarissa jokainen, vuoronperään. Minä otan vaatehuoneesta isän vanhat riipuntarenkaat ja käyn lyömässä yhtä miestä takapuolelle joka nousee ja laskee äidin päällä. Vasta aamulla hiljenee. Toyota ajaa pois. Itken, Birgekin itkee.
Kuten Ilosen talon nimestä voi melkein päätellä, on elämä eri kodeissa kaikkea muuta kuin iloista. Onkelin romaani on toisaalta perisuomalaista (kuinka inhoankaan tuota sanaa juuri nyt, koska eihän se pidä edes paikkaansa!) kurjuuskerrontaa, toisaalta vavahduttavaa ja herättelevää kuvausta perheestä, jossa kasvamisen on pakko olla helvettiä. Kuten sulkeisiin kirjoitin, en ole sitä mieltä, että kotimaiset romaanit sisältäisivät erityisen paljon kurjuutta, mutta rankahkoja kuvauksia on kuitenkin ollut kautta aikain. Onkelin lisäksi esimerkiksi hänen ikätoverinsa Peter Franzénin Tumman veden päällä kuvaa fiktion keinoin Franzénin omaa lapsuutta, ruotsalaisen Susanna Alakosken romaanit taas jatkavat suomalaisen kurjuuskerronnan perinnettä Ruotsissa. Omaa elämäänsä, oman sukunsa ja entisten naapuriensa elämästä kertovan romaanin kirjoittaminen on varmasti myös vaatinut kirjailijalta paljon, herättänyt monenlaisia tuntemuksia.
Onkeli kuitenkin kirjoittaa tavalla, jonka ansiosta kauheaankin lapsuuteen mahtuu myös hyviä hetkiä - tai ainakin kaikkeen suhteutettuna normaalia, Ruutille ja Birgelle tavallista, elämää: joulunviettoa, kouluvuodenkiertoa, haaveita meikeistä ja äidin selvien kausien aikana miltei tasaista elämää. Enimmäkseen pääosassa on kuitenkin äidin tilanteen toivottomuus. Onkelin kerronta on toisaalta miltei naivistista, toisaalta millaista juuri siksi syvälle lapsen maailmaan katsovaa. Asiat eivät ole hyviä tai pahoja, ne vain ovat, mutta lukija toki huomaa, ettei mikään ole kunnossa. Ruutin kasvaessa teini-ikäiseksi hänen kertojanäänensä ja tapansa havainnoida ympäristöään pysyvät miltei samana kuin alle kouluikäisenä. Tämä tuo Iloseen taloon yhtenäisyyttä, mutta samalla se lisää kirjassa olevaa kertomuksenkin tasolla olevaa toiseisuutta. Toisteisuuden vuoksi kooltaan pienen kirjan lukeminen on paikoin puuduttavaa eikä kirja anna aivan niin voimakasta lukukokemusta kuin ennakkoon oletin. Vuodet vierivät, mutta kaikki toistuu ja kaltaiseni tylsästä haahuilusta pitävä lukija tylsistyi ainakin hieman.
Onkelin kirja on toisteisuudestaan huolimatta kaareltaan ehjä romaani. Se on totta fiktiossa. Ilonen talo kuvaa ajelehtivaisia ihmisiä, jotka koettavat ja toivovat jonkinlaista kiintopistettä. Ennen kaikkea se on romaani siitä, millaista lapsuus ei saisi koskaan olla.
