Kustantaja: Otava 2011
Kannen maalaus: Georges Pierre Seurat
Kotimainen romaani, päiväkirjaromaani
Sivuja: 158
3.10. 1898 Veljeni Fredrik toisteli aikanaan sanontaa: ei haittaa vaikka olisit väärässä, kunhan pysyt sitkeästi kannassasi, koska silloin saatat tietyllä hetkellä olla oikeassa kuten pysähtynyt kaappikello, joka kaksi kertaa vuorokaudessa näyttää oikean ajan.
--
14.2.1899 Kirjoitan omasta kokemuksestani: Suorapuheisuus on yhtä tuhoisaa kuin nuorallakävelijän köyden poikki iskeminen, ura katkeaa ja putoat päistikkaa!
William N., arvonsa tunteva suomalainen jäkäliin erikoistunut kasvitieteilijä, asuu 1800-luvun lopun Pariisissa, jonne rakennetaan Eiffel-tornia ja jossa jäkälät eivät ilmansaasteiden vuoksi enää kasva kuin harvassa. Hän elää kituuttaa pienellä apurahalla sekä ihmisten laupeuden, lähinnä ruokakorien, turvin. Hän paheksuu maailmanmenoa, lihavia rouvia Luxembourgin puistossa, muusta kuin tieteestä puhuvia kollegoitaan, suomenkielistä koulutusta ja suomalaisuutta ylipäätään: ei kai kukaan voi, hyvänen aika sentään, asua Iisalmessa, kuten hänen Elise-sisarensa. Hän paheksuu myös yksinäistä itseään luonnehtien kehoaan heinäsirkkamaiseksi ja itseään itaraksi ja katkeraksi.
William N. on William Nylander, suomalaisen kasvitieteen uranuurtaja, joka nousee fiktiivisen päiväkirjansa myötä eloon Kristina Carlsonin pariisilaiskuvauksessa William N. päiväkirja (2011). Oikeastikin Pariisissa elänyt jäkälätutkija yrittää kirjoittaa toista suurteostaan ja pitää samalla päiväkirjaa, jonka uskoo päätyvän aineistoksi hänen elämäkertureilleen. William N.:llä on vankka usko itseensä ja hän uskaltaa pitää aikalaistensa Loius Pasteurin ja Charles Darwinin teorioita humpuukina. Musiikki ja kaunokirjallisuuskaan eivät häntä kiinnosta, mutta yllättäen August Strindbergin tekstit osaavat puhutella häntä.
Carlsonin kirja vie lukijansa uuden aikakauden kynnyksellä olevaan Pariisiin, ihmeiden, muodin, vaurauden ja köyhyyden, koreilunhalun ja siivottomuuden kaupunkiin. Yksin asuva William N. havainnoi ympäristöään tarkkanäköisesti ja hauskalla tavalla sarkastisesti. Hän kohtaa niin rakastavaiset Seinen silloilla, toriväen Montmartrella kuin seisovan veden Saint Martinin kanavalla. Vaikka William N. närkästyy, on hänen Pariisinsa kaunis ja tunnelmallinen.
6.11.1989 Olen elpynyt ja kävelen Jardiniin, sillä sää oli marraskuiseksi lämmin ja aurinkoinen, ja koska on sunnuntai, puistossa oli paljon väkeä, jota kasvimaailman ihmeet eivät kiinnosta, vaan perheet tulevat eväskoreineen ja huopineen ja pöytäliinoineen viettämään pyhäpäivää. Eräällä seurueella oli runsaat eväät: kokonainen paistettu kana, savulohi, kovaksi keitettyjä kananmunia, makaronisalaattia, tuoretta leipää, juustoa kolmea laatua, viinipulloja ja limonadipulloja. -- Minä istuin puutarhan penkillä, eikä minulla ollut edes vettä juodakseni.
William N:n päiväkirja on teemaltaan läheinen Carlsonin edellisen romaanin, Herra Darwinin puutarhurin, kanssa. Molemmissa tiedemaailman keskeisteorioita tarkkaillaan ikään kuin sivusta omaperäisten ajattelijoiden, aikansa vastarannankiiskien näkökulmasta. Siinä missä Herra Darwinin puutarhurissa kertojia on useita, keskittyy William N. päiväkirja vain Nylanderin fiktiivisiin ajatuksiin. William N. päiväkirja on myös helppolukuisempi kuin Kentiin sijoittuva tajunnanvirtainen edeltäjänsä, vaikkei se helppo olekaan. Sitä, kumpi kirja on hienompi, en osaa sanoa. Carlson nimittäin kirjoittaa samaan aikaan intelligentisti ja salaviisaasti. Hän on salaviisas sen vuoksi, että William N.:n näennäisen naiiveja huuhdahduksia lukee nopeaan, mutta niihin sisältyy paljon: päähenkilönsä lyhyisiin päiväkirjamerkintöihin Carlson ujuttaa valtavan määrän tietoa, rivien välit täyteen yleisiä ja yksityisiä hienoja vivahteita. Carlsonin älykkyys suorastaan säkenöi, minkä ansiosta lukija sekä sivistyy että nauttii.
William N:n tuhahdukset ja paheksunnanosoitukset, päiväkirjan huudahteleva ja paikoin naiivi tyyli tekevät lukemisesta helppoa, jopa nopeaa. William N.:lle on helppo naureskella, sillä hänen päähänpinttymänsä ovat perin juurin omalaatuisia. Kaiken takana on kuitenkin itseensä uskova mies, ajatuksiltaan (meitä) monia uniikimpi. Romaanin kannessa oleva Georges Pierre Seuratin maalauksella Petit homme au paparet on kirjassa useita merkityksiä. Seuratin maalaukset viehättävät William N:ää suunnattomasti ja lukijalle maalauksessa hahmottuu oikeastaan kaikki, mitä William N itsestään päiväkirjaansa kertoo. Hän on yksinäinen mies eräässä aikansa tieteen ja taiteen keskuksista.
Carlsonin lumoava Pariisi ja William N.:n erakkoimaisuus muodostavat kiehtovan vastaparin. Uskon palaavani tähän kirjaan vielä monta kertaa, koska haluan lukea tätä myös ajatusleikkimäisesti päivän sieltä ja toisen täältä. William N. päiväkirja on kuin sipuli. Se avaa umpimieliset kuorensa vähitellen, paljastuu meheväksi, löyhkääkin hieman, mutta sen aromikkuutta ei voi olla huomaamatta.
**** (vähintään, sulattelen kirjaa vielä tovin)
Myös Ilse täällä näin on lukenut tätä samaa kirjaa ihan juuri näinä hetkinä. :)
