Jokaisella on toivottavasti rentoutumiskirja tai pari. Sellainen, jota kaipaa aina ajoittain, johon on ilo palata vuosienkin jälkeen. Minulla näitä kirjoja on muutama ja uusin niistä on viisi vuotta sitten ilmestynyt Suvi Aholan ja Satu Koskimiehen kirjoittama Uuden kuun ja Vihervaaran tytöt.
Varmasti monille jo tuttu ja paljon luettu teos on tietokirja, antologia, melkein taidekirja, hieman keittokirja ja ennen kaikkea jokaisen Montgomeryn ihailijan unelmakirja, jossa kirjoittajina ovat suomalaiset naiset, Annan ja Emilian ystävät. Kirja koostuu muutamasta tietoiskusta, mutta sen ydintä ovat Montgomeryä lukeneiden ja yhä uudelleen lukevien naisten tekstit. Kirjoittajien joukossa on tuttuja nimiä, kuten Pirkko Saisio, Vilja-Tuulia Huotarinen, Leena Lehtolainen, Rauha S. Virtanen ja Irmeli Sandman Lilius. Enemmistö on kuitenkin kuin kuka tahansa meistä: opettajat, kotiäidit, psykologit, opiskelijat, kirjastonhoitajat ja eläkeläiset ovat varsin antaumuksella antaneet tietokoneensa näppäimistön laulaa. Aineisto on talletettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjallisuusarkistoon.
Dosentti Anna Makkosen kirjoittaman johdannon jälkeen kirja alkaa ensin Tutulla ja turvallisella Annalla (Anna aurinko, kuten myöhemmin luonnehditaan) ja jatkuu Ylväällä, tunnelmoivalla Emilialla (Emilia kuutamo). Näiden jälkeen kirjan eri osioissa pohditaan Montgomeryn rakastetuinpien hahmojen roolia elämäntaidon oppaina, heidän asemaansa maailmankirjallisuudessa, siirtymistä äidiltä tyttärelle sekä vaikutusta kirjoittajanaisten omaan uraan kirjailijana.
Vaikka kirjan jaottelu eri kategorioihin on otsikoiden tasoilla melko yllätyksetöntä, omaa jokainen kirjoittaja idoleilleen Annalle ja Emilialle ominaisen kipinän ja sitä kautta taidon vetää lukija mukaan tuntemaan niin lapsuuden roolileikit, olo sotalapsena Ruotsissa, häpeä ja pettymys sekä onni ja vapautus, tie omaan itseen. Osa teksteistä kulkee tieteen tasolla pohtien jopa Emilian ja tämän Ilse-ystävän madonna-huora-dikotomiaa, kun taas toisissa annetaan tekstin lentää tunteen tasolla. Annat ja Emiliat ovatkin ikuisia ystäviä sekä suoranaisia terapiakirjoja. Tässä suhteessa ne ovat - myös minulle - kuin suklaakakkutaikinaa tai omenahilloa, läsnä tarvittaessa, aina samanlaisina, mutta joka kerta uusina.
Teoksen tietoiskut ovat osin hauskaa, osin sydämeenkäypää luettavaa. Lucy Maud Montgomeryn elämänvaiheet tulevat tutuiksi. Karille menneet rakkaushaaveet, avioliitto, lapset ja yhden lapsen menetys, omat urahaaveet, ristiriitainen suhde uskontoon, metodistipapirouvana eläminen ja ikuinen kaipuu värittivät hänen elämäänsä. Kirjassa käy ilmi, kuinka järki nujersi tunteen, mutta onnentunne jäi puuttumaan. Sitä Montgomery pystyi taikomaan kirjoihinsa, voisin kuvitella että etenkin Annaan.
Hauska pieni osio on mielestäni Terveisiä Lucy Maudin keittiöstä, jonka muutamat reseptit pohjautuvat Kate MacDonaldin kirjaan The Anne of Green Gables Cookbook. En ole lukenut alkukielistä kirjaa, mutta kyse on kaiketi ruoasta, jolloista Annoissa olisi voitu tehdä. Olen itse valmistanut sekä Kananpoikaa mehukkaassa kastikkeessa että Annan vaniljakakkua. Etenkin kananpoika on maukasta, se maritoituu hetken ajan Worcestershire-kastikkeessa ja on täydellinen syksyisen sunnuntain ruoka vaikkapa perunamuusin kanssa. Mitä vaniljakakkuun tulee, niin luulisin, että tuulisena syyspäivänä Marilla leipoisi sitä tai sitten mehevää omenapiiraakkaa, jonka itse yhdistän Anna-kirjoihin, vaikkei sitä tässä kirjassa mainitakaan.
Yhdessä Sisko Ylimartimon tietokirjan Anna ja muut ystävämme kanssa Uuden kuun ja Vihervaaran tytöt tarjoavat tuhdin tietopaketin sekä Lucy Maudin elämästä, Prinssi Edwardin saaresta kuin Montgomeryn tuotantoon pohjautuvista filmatisoinneista aina 1940-luvulta lähtien.
Olen parhaillaan lukemassa romaania, joka niin synkeän aiheensa kuin välimerellisen miljöönsä puolesta liikkuu kaukana Prinssi Edwardin saaren maisemista. Sen rinnalle olen kaivannut jotain aivan muuta. Uuden kuun ja Vihervaaran tytöt on siinä suhteessa oikeaa lääkettä; Sopivasti tuttua ja rakasta, hivenen uutta. Lempeitä muistoja, mutta myös häpeää ja uhmaa. Omassa suvussani naiset ovat sukupolvesta toiseen lukeneet Lucy Maud Montgomeryn kirjoja ja oma tyttäreni sai toiseksi nimekseen Emilia. Runotytöt ovat ehkä runotyttöjä ulkokuoreltaan (eivätkä sitäkään aina!), mutta sisältä täyttä tulta ja tappuraa kanadalaisella syystuulella maustettuna.
Anna on näennäisesti tavallinen ihminen, mutta kirjailijan kyky kuvata Annan vaihtuvia mielialoja tekee Annasta ainutkertaisen. Sama kirjailija on Emiliassaan tarvinnut järeämpiä aseita: mystikkaa ja yliluonnollisia kykyjä. (Pirkko Saisio)
