Kööpenhaminassa asuvat Vera ja István Adorján ovat toisiinsa hitsautunut yksikkö, vetovoimainen, hauska, originelli ja lahjakas ikääntyvä, syntyjään unkarinjuutalainen aviopari. István, Pista, on parantumattomasti sairas ja haluaa jättää maailman ennen kuin hänen vointinsa käy liian huonoksi. Vera on monta kertaa sanonut, että tappaa itsensä, jos joutuu elämään ilman rakasta Pistaansa. Pariskunta päätyy tekemään kaksoisitsemurhan 71- ja 81-vuotiaina.
Saksalainen toimittaja Johanna Adorján on kirjoittanut kauniin, järkyttävän ja ennen kaikkea ajatteluttavan kirjan isovanhempiensa kohtalosta ja historiasta. Rakkaudessa erottamattomat (Otava 2010; saks. Eine exklusive Liebe 2009) kertoo Veran ja Pistan nuoruudesta porvarillisessa Unkarissa, heidän kokemuksistaan holokaustista selvinneinä uhreina, Korean sodan vuosista ja edelleen vauraan keskiluokkaisesta elämästä Tanskassa, jonka he valitsevat uudeksi kotimaakseen kuin sattuman oikusta. Kirja myös pohtii sitä, miksi holokaustin kauheudet kokeneet ihmiset päätyvät päättämään elämänsä oman kätensä kautta ja vielä yhteisellä päätöksellä.
Ennen kaikkea teos on sukellus Adorjánin omiin juuriin ja omaan identiteettiin. Hän peilaa itseään isovanhempiensa historiaan sekä pohtii, missä määrin on maallistunut juutalainen tai kristitty, saksalainen tai tanskalainen. Hän selvittelee isovanhempiensa ja samalla oman sukunsa tarinaa haastatteluin, matkoin sekä arkisto- ja poliisidokumentein.
Holokaustista ja etenkään Mathausenin keskitysleiristä, jonne István joutui, ei suvussa puhuta. Sen sijaan elämän täyttää ilo, tanskalaisuus jopa joulukuusineen, tyylikkyys, ketjutupakointi, klassinen musiikki, koirat, puutarha ja rakkaus. Vera ja István ovat iäkkäinäkin kuin pariskunta Hollywoodin kulta-ajoilta; István on hienostunut ja Vera kuin Lana Turner konsanaan. Kaikkea tätä vasten itsemurhan ajattelu tuntuu käsittämättömältä.
Onko tyypillisen juutalaista tappaa itsensä, kun on ensin selvinnyt holokaustista hengissä ja päättänyt nyt sen jälkeen, että haluaa itse määrätä omasta kuolemastaan? --
Vai onko se tyypillisen unkarilaista? Unkarissa on prosentuaalisesti maailman korkeimmat itsemurhaluvut. Onko olemassa jotain sellaista kuin unkarilainen sielu, joka ei mitenkään erityisesti yritä pysytellä kiinni elämässä?
Ajordán pohtii, voiko jonkun kansan luonteessa olla taipumusta itsemurhaan. Voiko kyse olla hurjasta itseironiasta, kylmästä naurusta? Ajordán kuitenkin huomauttaa traagisenhauskasti, että suurin osa unkarilaisista ei suinkaan tapa itseään, vaikka toivottoman surullinen ja monien popmuusikoidenkin esittämä Gloomy Sunday on unkarilainen alkujaan sekin. Rakkaudessa erottamattomat on kaiken surun, ihmetyksen ja kaihon keskellä hyvin hauska, jopa lohdullinen kirja; Että ihmiset voivat rakastaa toisiaan niin paljon!
En voi olla peilaamatta tätä kirjaa tammikuussa lukemaani hienoon Mitfordin tyttöihin. Vaikka sen kohdalla kyse on suuresta sukukronikasta ja hullunlahjakkaista englantilaisista sisaruksista, tulee juutalaisten kohtalo vastaan siinäkin etenkin Unity Mitfordin ja Adolf Hitlerin ystävyyden kuvauksissa. Vaikka Mitfordin tytöissä Hitleriä ei missään nimessä puolusteta, vaan hänen tekonsa ja Unityn ajatukset tuomitaan, kuvataan Hitler hyvänä keskustelijana. Rakkaudessa erottamattomissa on kohtaus, jossa isovanhemmat saapuvat 1980-luvulla vierailulle Müncheniin pienen Johannan perheeseen. Saksan televisio näyttää Eva Braunin kuvaamaa materiaalia, jossa Hitler silittää koiraa ja natsien lapset syövät herkkuja. Kaikki katsovat televisiota hiljaa ja lopulta Johanna sanoo neutraalisti aika mielenkiintoista, vai mitä?. Vera vastaa lapsenlapselleen: Ei minusta. Miksi ketään kiinnostaisi, millainen Hitler oli yksityiselämässä. Niin, miksi inhimillistää diktaattoria ja kansanmurhaajaa?
Adorjánin kerrontatyyli on ehkä hänen toimittajataustastaan johtuen aavistuksen lakonista, raporttimaista, osin kömpelöä. Tyyli kuitenkin sopii kirjaan, koska näin kirjasta ei tule yliromanttista tai houkuttelevaa, ainoastaan toteava ja jollain tapaa paljaan rehellinen. Vaikka kirja pohjautuu dokumentteihin, haastatteluihin ja muistoihin, lisään sen omassa blogiluokittelussani myös luokkaan ulkomainen kaunokirjallisuus. Teen sen siksi, että Veran ja Istvánin viimeisen päivän tapahtumien kulku on osin Johanna Adorjánin kuvitelmaa. Kukaan ei voi varmaksi tietää, mistä Vera ja István ovat keskustelleet tai miltä aamiaispaahtoleipä heidän suussaan maistui. Siksi Rakkaudessa erottamattomat sisältää fiktiota faktassa.
En yleensä päätä kirja-arvioitani sitaatteihin, koska sain joskus vuosia sitten kuulla sen olevan epäsopivaa. Nyt kuitenkin niin teen, koska vastaus kaikkeen on tässä:
Kuolinilmoituksessa, joka julkaistiin tanskalaisessa sanomalehdessä ja joka olisi voinut identtisen kuolinpäivän vuoksi herättää ulkopuolisissa kysymyksiä, luki: "Vastaus on heidän suuri rakkautensa".
Vaikka Rakkaudessa erottamattomat ei olekaan kaunokirja, olen yllättynyt siitä, miten vähän tästä on kerrottu blogeissa. Kannattaa kurkata anni.m:n arvio.
***+
