Eeva-Kaarina Aronen: Edda

Eeva-Kaarina Aronen: Edda
Kustantaja: Teos 2104
Kansi: Mika Tuominen
Sivuja: 371
Kotimainen romaani

Olimme kakaroita. Olimme viattomia. Siksi emme tienneet, että viattomuuden ytimessä on aina pimeys, jossa kasvaa se, joka kuljettaa eteenpäin meitä ja kertomustamme.
Sitten, kun oli jo myöhäistä, ymmärsin, ettemme olleet koskaan olleet viattomia.

On Etta ja on Edda. Etta Roos kasvaa 1950-luvun Töölössä. Eetuna tunnettu tyttö leikkii parhaan ystävänsä, mykän Aatun kanssa. He vakoilevat talon muita asukkaita, tuntevat kellarit ja porttikongit, jahtaavat Namusetää ja kokevat maailman - jonka rajat ovat Töölössä - olevan heitä varten. He luovat oman seikkailujen maailmansa, joka ei ole viaton, vaan johon liittyvät aikuisten salaisuudet. Lopulta tapahtuu jotain, joka murskaa leikit. Eetusta tulee Edda Rós, päivisin kuivakka museovirkailija, öisin hekumaa hakeva pukuleikkijä, joka elää muistoissaan ja alkaa selvittää kotitalonsa mysteeriä.

Eeva-Kaarina Arosen Edda tarjoaa moniulotteisen ja salaperäisen sukelluksen menneisen vuosikymmenten Helsinkiin, lapsuuden loppuun, moninkertaisiin pahoihin tekoihin, arvoitukseen, kankaiden kahinaan ja vaaraan. En voi sanoa, että säästelin vuoden parhaimman kotimaisen kirjan tänne vuoden loppupuolelle, minun täytyy vielä pohtia kaikkea tänä vuonna lukemaani. Mutta sen tiedän, että luin taas yhden erinomaisen kotimaisen romaanin. Kallorummun perusteella aavistelinkin toki saavani luettavaksi jotain hyvää.

Arosen romani tarjoaa paitsi mysteerin, myös lumoavan ja kauhistuttavan lapsuuskuvauksen, jonka maailma kantaa samalla kertaa ystävyyttä ja traagisuutta. Lukija aavistaa surun kantavan kauas. Aronen on melkoinen tyylitaituri, jonka teksti koukuttaa ja lumoaa. Hän yhdistää onnistuneesti lapsuudenkokemukset ja aikuisen Eddan pukuleikit arkeen, hän kuvailee eläväisesti ja omaperäisesti töölöläistä naapurustoa ja Eddan työyhteisöä museossa. Tunnelma on uhkaava ja tumma - tai pikemminkin rubiininpunainen. Aronen kuorruttaa kaiken suurilla tarustoilla; nimet Edda, Thor ja Ragnarök (Ragnar Ök), lasten kuvitteluleikit ja niistä syntyvät Eetun kertomukset sekä nykyhetkessä eräänlainen öisen toiminnan lavastaminen rakentavat Eddan omaa suunnitelmaa, hänen omaa suurta kertomustaan.

Tarustoja ja mysteeriä kiehtovampi on Edda itse. Ettan tai Eetun lapsuus on kauheita kertomuksia ja leikkiä, kuvitelmia Fazerin sekalaisista ja ruususuklaasta sekä siitä, mikä muutti kuvitelmien suuntaa. Aikuinen Edda on tip top, to the point. Hän on kellohelmaa, kiiltonahkalaukkua, brokardia, sifonkia. Hän kiitää öisiä reittejään, harjoittaa öisiä vuodesohvamenoja ja rakentaa kaiken uudelleen. Hänen yksiönsä on muistojen saari, mutta menneisyys ei koskaan ole ollutkaan menneisyyttä. Lukijan päätettäväksi jää, mikä on Eddan kokemaa, mikä kuvitelmaa, mikä menneen hakemista nykyhetkestä.

Aronen kirjoittaa sellaisella taidolla ja omaperäisyydellä, ettei Eddan otteesta ei haluaisi irrota. Ilman muutamia romaanin loppupuolen käänteitä teos olisi minulle liki täydellinen. Loistava se on nytkin. Edda on silkkaa lumoa ja tuosta lumosta syntyvää vaaraa: vanhanjan oranssia paperitähteä en ehkä koskaan katso samoin silmin. Sen valosta siivilöityy koko Eddan tummanhehkuva maailma.

--

Eddan ovat lukeneet myös Karoliina, Arja, Susa, Erja, Tuija, Ulla, Maija, Krista ja Annika.