David Nicholls: Yhtä matkaa

David Nicholls: Yhtä matkaa
Kustantaja: Otava 2014
Alkuteos: Us 2014
Suomennos: Inka Parpola
Sivuja: 444
Kustantamosta
Brittiläinen romaani

Tietenkin, liki neljännesvuosisadan jälkeen, kaikki kaukaista menneisyyttä koskevat kysymykset on jo esitetty, ja jäljellä on enää "miten päivä sujui?" ja "milloin tulet kotiin?" ja "oletko vienyt roskapussin ulos?" Kuulumme nykyään niin oleellisesti toistemme elämäkertoihin, että esiinnymme molemmat miltei jokaisella sivulla. Tiedämme vastaukset, koska olimme paikalla, ja niinpä uteliaisuutta on vaikea pitää yllä. Oletan, että sen o korvannut nostalgia.

Mikä voi paikata päättymässä olevaa avioliittoa? Onko mitään, millä korjata välejä puolison kanssa ja lisäksi lähestyä omaa aikuisuuden kynnykselle astuvaa poikaansa? On: vanhanajan henkeen toteutettava Grand Tour Euroopassa. Englantilainen Douglas Petersen on elänyt tavallista, tylsää ja hyvää elämää: hän työskentelee biokemistinä ja on naimisissa taidealalla toimivan Connien kanssa. Pariskunnan poika Albie on aloittamassa collegeopintoja. Eräänä yönä Connie herättää Douglasin ja kertoo, että haluaa erota. Perhe päättää kuitenkin lähteä junamatkalle Eurooppaa kiertämään: merkittäviä kaupunkeja Pariisista Amsterdamiin ja Müncheniin, taidemuseoita ja toivottavasti mahdollisuus jatkaa yhdessä.

Olen usein kertonut, etten lue mielelläni hyvin kevyttä kirjallisuutta. Joskus väsyneenä tartun viihteellisempiin lukuromaaneihin ja silloin ne täyttävätkin tehtävänsä tarjoillen helppoa ja juonivetoista ajanvietettä - kirjallista suklaata, kuten vaikkapa Kate Mortonin Hylätty puutarha. David Nichollsin Yhtä matkaa on sekin kepeä, muttei vain viihteen ehdoilla. Nicholls edustaa mallikkaasti sitä lukuromaanikirjailijaa, joka osaa välttää tyhjänpäiväisyyttä ja laatia kokonaisuuden elokuvakäsikirjoitusmaisen koukuttavasti.

Nichollsilla on paljon sanottavaa, tarkkanäköisyyttä, brittiläisen huumorin tajua ja sydämeenkäypä taito luoda epätäydellisyydessään ja ärsyttävyydessäänkin juuri oikeanlaisia ja koskettavia henkilöhahmoja. Yhtä matkaa onkin siis niitä romaaneja, joita voi kutsua ihanaksi. Se on ihana ilman imelyyttä. Se on kepeä, mutta kypsä. Se saa paikoin miltei onnelliseksi ja silti siinä on surua ja haikeutta. Tärkeintä on kuitenkin se, miten mainiosti Nicholls kirjoittaa. Hän kertoo tarinan, joka koukuttaa.

Vain aivan romaanin alussa tekstin napakkuus työnsi minua pois: liian lyhyitä lukuja, liian insinöörimäisiä lauseita. Ja vaikka Nichollsin tapa kertoa on napakkaa ja jopa brittiläisen lakonista, on Yhtä matkaa paikoin liiankin pitkä ja hieman toisteinen. Silti voin sanoa, että Yhtä matkaa nousi minulle mieluisimmaksi Nichollsin teokseksi, se ylittää mielessäni jo  Rimakauhua ja rakkautta -sarjaa osin liiaksi muistuttaneen Sinä päivänä -romaanin. Yhtä matkaa on aikuisempi ja kypsempi ja sen matkateema on hurmaava. Lainaan Saria: "Mikä voi mennä vikaan, kun käsissäni on brittiläinen (!) matkakirjanomainen (!) romaani, jossa puidaan ihmissuhteita (!)?" Ja olen Sarin kanssa aika lailla samaa mieltä: ei (juuri) mikään.

Peterin ja tämän perheen matkoista Nicholls kertookin hurmaavasti. Tunnistan hyvin esimerkiksi Amsterdamin, joka on kuin trendikäs faija: ehkä arkkitehti, paljain jaloin ja parta ajamatta. München puolestaan on kuin juopunut kenraali, outo sekoitus loisteliasta seremoniallisuutta ja riehakasta oluthuurua. Amsterdamissa Regina-niminen hyvä huora voisi olla suoraan John Irvingin romaanista. Venetsian kohdalla on syytä jo melkein huudahtaa: tuo suljettujen ovien kaupunki on tosiaankin samaan aikaan niin surullinen ja jotenkin onnellinen. Kaikkien kaupunkien taidemuseot saivat ainakin tämän lukijan sydämen läpättämään: olen käynyt useimmista mainituista ja Peterin myötä tuntui kuin olisin miltei astunut niihin uudelleen.

Vaikka romaani onkin laajasti matkakertomusta, ovat keskiössä parisuhde sekä isän ja pojan tulehtuneet välit. Peter peilaa itseään ja Connieta, heidän suhdettaan: onko rakkautta enää ja jos on, niin missä muodossa ja keneltä kenelle? Mitä on antanut toiselle? Miten kaikki on muuttunut? Kasvaako erilleen pariskuntana ja perheenä vai hitsautuako uudelleen yhteen? Romaanin loppu on juuri oikeanlainen, Karoliinan tavoin mietin, miten sellaisen luominen tähän kirjaan on mahdollista.

Yhtä matkaa on kevyt ja kuitenkin painava romaani parisuhteesta, vanhempien ja lapsen suhteesta, keski-ikäistymisestä ja tietenkin brittisilmin nähdystä Euroopasta. Sen keski-ikäisyys on kuorensa alla piikikästä ja samalla lempeää. Elämä ei aina tarjoa mukavia yllätyksiä, mutta ihminen voi silti kasvaa.