jos tahdot taivalta karua
läpi tulen ja veden ja jäljettömiin.
Polun ojennus kesyttää uuvuksiin.
Mene rimpeä pitkin
ja kuuntele kurppaa,
mene tiheikön kautta tiettömiin.
(kokoelmasta Vedessä palaa, Wsoy 1954)
Jennin runohaasteeseen on aina ihana vastata ja nyt sain syyn tuoda Mirkka Rekolan hienoa runoutta blogiini.
Me emme menneet tiettömiin, vaan kolmen sukupolven naisten kera poimimaan puolukoita ja haaparouskuja. Viisivuotiaani etsi myös mörrimöykyn koloja, söi munkkia ja löysi vielä jäkälän peittämän haltiasauvan. Olin lapsuusmaisemissani Savossa.
Kävimme myös vanhan kouluni pihassa. Kouluaikaan meillä oli kummitushuone ja ulkohuussit. Joulukuussa valoimme kynttilöitä ja vanhan UKK-ajan hengessä joka talvi hiihdettiin perheviesti (edit.: joka ei ollut oikea UKK-hiihto, Koivisto taisi olla jo presidenttinä). Koulurakennus pääsi myös mukaan Kaarina Huhtisen nuortenromaaniin Kelloaaria. Nyt vanha kouluni on monitoimitalo erilaisten järjestöjen tarpeisiin. Uusi (hah, 1980-luvun lopulla valmistunut) koulu sijaitsee reilun kilometrin päässä. Siellä on totta kai sisävessat, liikuntasali ja kaikki muu tarpeellinen, mutta sieltä ei varmasti pääse vuorenpeikkojen vuorelle eikä kummitussalolle.
Ihana vanha koulu, oih!
VastaaPoistaSatu: Niin, oih! Oli se aika ihana ala-aste. :)
VastaaPoistaTuosta runosta tuli mieleen suosikkisarjamme kotikatsomosta Kivi ja Kilpi toivottavasti sinäkin olet sitä seurannut!
VastaaPoistaMiten hyvin kuvasi sopivat runon tunnelmaan.
VastaaPoista♥
Päivikki: Hauska kuulla. En ole katsonut tuota sarjaa. Katson televisiota niin vähän, etten itsekään olisi pari vuotta sitten tätä uskonut. :)
VastaaPoistaMinttuli: Kiitos. Niin ne taitavat sopia. Runossa on jonkinlainen kaiho läsnä.
Vau mikä kuva tuohon runoon! Parempaa et olisi voinut löytää.
VastaaPoistaKaunis metsä ja kauniit kuvat! Minäkin pidän Mirkka Rekolasta. Luulin murkkuna, että hän on nuori, mutta elämänkokemushan hänen runoistaan teki niin koskettavia ja viisaita.
VastaaPoistaLauleskelin Mörrimöykkyä lauantaina sienimetsällä! ;)
Mukavaa viikkoa!
Ihanan tunnelmallisen näköinen koulu! Puolukoita menisin minäkin niin mielelläni poimimaan,mutta onneksi sentään täältä marketista saan pakastepuolukoita:)
VastaaPoistaOnko tuo vanha koulusi? Oioi, olen ihan kateellinen. Minä kävin ensimmäiset luokat ns. viipalekoulussa, mitä ikinä se tarkoittaakaan. Hienompi nimitys parakkikoululle varmaan.
VastaaPoistaMinä olen käynyt kouluni tylsissä 80-90 -luvun rakennuksissa. Olisipa ihanaa kun olisi muistoja oikeastan kunnon kyläkoulusta jne :)
VastaaPoistaMirkka Rekola se vaan osaa!
Ihanat naavat ja punaiset puuseinät <3 Nämä runohaastepostaukset piristävät kyllä aina päivää.
VastaaPoistaKauniissa rakennuksessa olet saanut aloittaa koulun.Varmasti paljon ihania muistoja :)Meilläkin oli ekaluokalla koulussa ulkovessat, vaikka asuttiin ns. kirkonkylällä. Huussiin piti kiivetä puurappusia pitkin toiseen kerrokseen! Tokalla tuli sisävessat ja oranssit pöntönkannet :)Koulu on edelleen käytössä, kivitalo jossa on korkeat huoneet, rakennettu 1920-luvulla. En tiedä onko luokissa enää opettajan-korokkeita,urkuharmonia ei ainakaan. Opettajan pöydässä oli kiinni vankka metalliterotin, jolla käytiin kyniä teroittamassa!
VastaaPoistaMinäkin muistan nuo UKK-hiihdot.
Mirkka Rekolan runoihin on tehnyt musiikkia Aava Uusikuu niminen taiteilija, ehkä tiesitkin. Hän asui lapsena meidän naapurustossa. Nauhoteltiin aikanaan c-kasetille kaikkea hassua. Sittemmin emme ole olleet yhteyksissä.
Kaunis, jotenkin pysäyttävä runo.
VastaaPoistaIhana koulu tosiaan! Meidänkin lapset pääsevät aloittamaan koulutiensä vanhassa puukoulussa, mutta ei missään pienessä kyläkoulussa kuitenkaan, vaan n. satavuotiaita hirsikouluja on kolme ja lisäksi vielä 1950-luvun kivikoulu samassa pihapiirissä ja oppilaitakin monta sataa, huh!
Niin, ette te tiettömiin menneet, sillä
VastaaPoista"Metsän seinä
on vain vihreä ovi
josta valo
ohjaa ystäväänsä", kuten Risto Rasa hienosti sanoo.
Mirkka Rekola on minullekin hyvin mieluinen runoilija. Usein tulee siteerattua hänen viisaita kauniisti oivaltavia runojaan tai aforismejaan.
Oi, mikä koulu, ja muutenkin sekä kuvasi että sanasi koskettavat jälleen kerran. <3
VastaaPoistaTätä oli hauska lukea, ihan kuin olisi ollut aikamatkalla, monet jutut kuulostivat niin nostalgisilta. :) Eipä taida enää olla kauheasti noin kauniita kouluja eikä ainakaan kouluja, joissa olisi ulkohuussit! En ollut muuten ajatellut, että sellaisia oli sinunkaan kouluaikanasi. Itse kuljin iiiisoon kerrostalomaiseen kouluun ratikoita väistellen ekalle luokalle...
VastaaPoistaMulla on muuten Mirkka Rekolan Virran molemmin puolen kesken, enkä tiedä, milloin saan sen valmiiksi ja mitä onnistun siitä kirjoittamaan. Vaikka olen n. puolivälissä, kirjan sivujen välissä on jo kymmeniä huomiolappuja. Voi vähän kestää, kun purkaa niitä kaikkia ajatuksiksi ja tekstiksi.
Minäkin olen käynyt ala-asteeni pienessä kyläkoulussa, valkoisessa vanhassa puutalossa. Meillä oli tavallaan sisävessat, mutta erillisessä pienessä rakennuksessa pihan toisella puolella, eli ei koulussa sisällä. Meidän luokallamme oli kuusi (!) oppilasta. Koulussa oli aina yksi oppilas "järjestäjänä" välituntisin, tämä henkilö pyyhki liitutaulut puhtaaksi, pesi sienen, ja soitti kelloa kun välitunti päättyi. Pakkasella oli ihanaa saada olla järjestäjä, kun ei tarvinut mennä välitunnilla ulos, vaan sai hoitaa "tärkeitä tehtäviä" sisällä lämpöisessä. Ihania muistoja! :)
VastaaPoistaKäyn samaten koulua katsomassa aina kun liikun siellä päin. Nykyisin se tosin on remontoitu niin ettei enää samaksi tunnista, ja oppilaitakin on rutkasti enemmän kun kylä on kasvanut niin kovasti. Meidän kylällämme Osuuspankki oli lapsuudessani näkyvä ja merkittävä tekijä, ja siksi meilläpäin olikin aina vain niitä iänikuisia Hippo-hiihtoja, en ole UKK-hiihdoista kuullutkaan. :)
Allu: Kiitos. Otin molemmat metsäkuvat nyt lauantaina tuolla "kotiseutumatkallani". :)
VastaaPoistaSari: Ehkä onkin niin, että toisaalta nuoruus ja toisaalta juuri elämänkokemus saavat aikaan ne vahvimmat runot? Tuota siteeraamani runoa kirjoittaessaan Rekola oli melko nuori, hänen mestarillisuutensa näyttää säilyneen edelleen.
Sienimetsässä on ihanaa samoilla, eikö vain?!
Yaelian: Tuo koulu oli ihan mukava ala-aste ja meillä oli nyt kesällä luokkakokouskin. Ihanaa, että sieltäkin saa puolukoita, vaikka pakasteenakin.
Kirjailijatar: Kyllä! Sain käydä tuossa koulussa kuusi ensimmäistä luokkaani. Ja olihan se tosi tunnelmallinen - ulkohuusseista huolimatta. :)
Susa: Tuokaan ei ollut oikea kyläkoulu, sillä se sijaitsee pikkukaupungin taajamassa. Mutta ihan keskustassa oli moderni tiilikoulu ja me muutaman kilometrin päässä asuvat saimme nauttia koulutiestämme tuolla. <3
Linnea: Naavan näkeminen tekee minut onnelliseksi, ilma on hyvää hengittää. :)
Johanna: Kuten Susalle kommentoin, tuo koulurakennus sijaitsee ihan kaupungissa, tosin 8000 asukkaan pikkupaikkakunnalla, mutta kuitenkin. :) Silti siinä oli oikean kyläkoulun henkeä. Minäkin muistan nuo metalliset teroittimet! Ja urkuharmonin, jolla opeteltiin soittamaan Kissanpolkkaa sekä Für Eliseä.
En ollut kuullut Aava Uusikuusta, tosi kiinnostava tieto. Kiitos! Taidanpa googletella häntä tänään.
Maria: Oi, sinun lapsesi pääsevät ihanaan kouluun, vaikka siellä paljon oppilaita onkin. Silti vanhassa koulussa on aina oma tunnelmansa.
Clarissa: Hih, meinasin ensin postata tänne tuon Rasan runon. Häntä parempaa luontorunoilijaa saa etsiä. Ja Rekola on vaan niin hieno.
Karoliina: Kiitos. Olet kyllä ihana. <3
Jenni: Minulle käynti vanhan kouluni pihalla oli melkoinen aikamatka. Minä luulen, että aika harvalla ikäiselläni oli ulkohuussit, mutta muutamassa paikassa kuitenkin. Aloitin ala-asteen 1980-luvun alussa. :) Mainitsemasi ratikat ovat melkoinen kontrasti sille, että itse kuljimme omakotitaloalueelta koululle pimeää metsäpolkua (=oikotie).
Jään innolla odottaman, miten Rekolan koet.
Sara: Osin samoja, osin eri muistoja. Meilläkin oli järjestäjät ja oli tosiaan ihanaa, kun sai pakkasella jäädä sisälle. Minä muuten jäin elämäni ainoan kerran jälki-istuntoon, kun pikkukoululaisena jäin muutaman luokkakaverini kanssa katsomaan Sarajevon olympialaisia.
Laitoin tekstiini pienen korjauksen: Meidän hiihtomme eivät olleet UKK-hiihtoja, mutta jotain kekkosmaista noiden perheviestienkin hengessä oli (ja kotipaikkakuntani oli tosi kepulainen). Niiden aikana kuitenkin Koivisto oli jo presidenttinä. Minäkin osallistuin Hippo-hiihtoihin. :)
Ihana ja liikauttava, omiinkin koulumuisteloihin vievä posti!
VastaaPoistaJa niin kaunis runo, pidän kovin Rekolasta.
Lämpöisin syysterveisin, Hannah
Se on suurta nostalgiaa kulkea vanhan koulun ympäristössä, tuntea vieläkin kaikki pikkupolut sinne, ei vain sitä suoraa kylänraittia.
VastaaPoistaKivasti runo ja kuva stemmasivat.
Pakko oli heti vastata, että: Vedessä palaa!
Olen ollut tulessa Rekolasta jo muutaman vuoden...eikä loppua näy.
Kaunis runo! Ja olipa mukavaa lukea muistojasi tuosta tutusta tunnelmallisesta koulusta! :)
VastaaPoistaHuomenta, en ole unohtanut sitä Tabermannin kirja juttua...huomasin just et toriamos.com:ista voi nyt kuunnella kaikki tulevat kappaleet levyltä joka julkastaan 20 tätä kuuta! Taivaallista noin niinku kevyesti ilmaistuna! Ostin jo lontoon lennot joten nyt odottelen et liput kolahtaa postiluukkuun:) Päivän jatkoja
VastaaPoistaHannah: Ihana kuulla, että sinulla on samansuuntaisia koulumuistoja. Mirkka Rekola on lahjakas, rohkea ja koskettava runoilija. <3
VastaaPoistaLeena: Totta! Ja on jännää, miten polunmutkat ovat edelleen iskostuneet mieleen. Puut kasvavat, mutta juurakoita kuuluu väistellä juuri samoissa paikoissa, saniaiset kasvavat edelleen ja tunnelma on jotenkin ihan samanlainen kuin kouluaikana.
Minä löysin Rekolan lukiolaisena. Nyt olen löytänyt hänet uudelleen.
Mustikkatyttö: Oi, hauskaa, että rakennus on kuin onkin sinulle tuttu. :)
Mirka: Huomenta! Tai iltapäivää jo. :) Kiitos vinkistä. Ensi viikollahan Torin levy jo ilmestyykin, voi että. Ja sinulla onnellisella on vielä Lontoon reissukin edessäsi.