Kotimainen keskiviikkoBo Carpelan: Lehtiä syksyn arkistosta
Kustantaja: Otava 2011
Alkuteos: Blad ur höstens arkiv
Käsikirjoituksesta suomentanut Caj Westerberg
Kansi: Timo Numminen, kuva: Lorenzo Puricelli
Kotimainen romaani
Sivuja: 206
Tulkaa sanat, kokoontukaa ikuiseen elämäänne, tähän, paperille! Älkää harhautuko tuuliin, jotka ulkona vaanivat epävakaina ja rutistavat salmen veden kuin tinapaperin. Joutsenten muhkuraiset siiveniskut ahtautuvat ikkunanraosta kuuluviin, kuin linnut ponnistelevat noustakseen taivaalle kuin pakenisivat henkensä hädässä. Onko se, mitä näen ja kuulen, yhteydessä vanhuuteeni?
Eläkkelle jäänyt tilastotieteilijä Tomas Skarfelt matkustaa syksyksi maaseudulle kirjoittamaan Elämänkirjaansa. Hän kirjoittaa eräänlaista päiväkirjaa, merkitsee itsensä muistiin. Muistiinpanoja kirjoittaessaan hän pohtii omaa vanhemistaan, käy katsomassa yhdeksänkymmentäneljävuotiasta äitiään, keskustelee naapurissa asuvan viisivuotiaan Slante-pojan kanssa ja tarkkailee luonnon valmistautumista talveen. Tiirat ja lokit kirkuvat, vilja kypsyy, ensilumi sataa samalla, kun Tomaksen ajatukset kulkevat kehää menneestä tulevaan.
Bo Carpelanin viimeinen romaani Lehtiä syksyn arkistosta (2011) kuljettaa lukijansa Tomaksen irrallisin päiviin, syksyn syliin sekä niiden asioiden äärelle, joita koetamme vaalia mielessämme. Kunnianhimo kohtaa tasapainon ja Tomaksen pohdintojen myötä syksy muuttuu alkutalveksi, kun eräs ajallinen kaari syyskuusta marraskuuhun päättyy.
Romaanin teemat ovat suuria: elämä ja kuolema, lapsuus ja vanheminen, pelkojen kohtaaminen ja ihmiselämän arkiston rakentuminen saavat Tomaksen pohdinnoissa syyslintujen siivet alleen. Carpelan kunnioittaa sivulauseita sekä elämän pikkuseikkoja, sillä juuri satunnaisuus rikastuttaa elämäämme silloin, kun suunniteltu menee vikaan. Lapsuus on koko ajan läsnä, vanhenemisessa ja luopumisessakin. Aina jossain on se huoleton pieni poika, joka heiluttelee iloisesti lyhtyään ja haalii aarteita ullakolta. Vanhalla miehellä on lapsenniska, syyslapsi tietää, että valo pimeässä on voimakkaampi mitään muuta valoa. Ikääntyminen tuntuu jopa lisäävän elämän ihmettelyä.
Syksy tuo tullessaan vivahteet, muodonmuutokset, tuo lämpöön kylmyyden. Korkeina päivinä auringonpaiste on edelleen hunajainen, aamulla herään siunattuun pilviharmaaseen, pehmeyteen, katolla hiljainen sade, etäinen mumina. Alkusyksy on rajamaa, jonka pääskyset ovat jo jättäneet. Koskaan arki ei ole niin arkinen kuin nyt. Olen sekä lonely että alone.
Lehtiä syksyn arkistosta on kanttaa myöten niin kaunis kirja, että miltei kipeää tekee. Se ei ole juonivetoinen kirja, vaan paino on kielessä ja tunnelmissa. Juonen sijaan Carpelan luo huikeita ajatuskaaria kuljettaen lukijaansa tunnelmasta toiseen. Täytyy olla melkoinen mestari, että voi yhdistää Kierkegaardin, Mozartin, tomaattien pilkkomisen, vanhenemuuteen liittyvän kutistuvan ruumiillisuuden sekä ihmeellisen, miltei taianomaisen, luontokuvauksen. Puut näyttävät siltä, kuin ne tietäisivät täysikuun olemassaolon, tyhjästä putoavat lumihiutaleet antavat syyspimeälle keveän huimaavan valon. Lumoavaa!
Carpelan on selvästi mestari ja taituri. Hän pyörittää lukijaansa Tomaksen ajatusten fragmentaarisuudessa, upottaa lempeään lohtuvilttiin, ja kuin vastaparina heittää ilmaan haasteita, niin olemisen filosofiaa, ympäristökysymyksiä kuin suoraa olemassaolon rajallisuuteen liittyvää pelkoakin. Luonto ja ihminen rinnastuvat toisiinsa läpi koko kirjan. Carpelan tuo lukijansa eteen lempeän elämän syyskuisen sunnuntain ja tyynestä vedestä heijastuvan moninaisuuden. Lempeyden rikkoo vulgäärius, urheilumiljonäärin seurue, joka edustaa uutta saaristolaiskulttuuria ja saa Tomaksen raivoihinsa. Tomasta itseään kiusaa pilkallinen kafkamainen Odranek, joka alati muistuttaa läsnäolostaan. Paikoin Carpelan suorastaan leikittelee tai iloittelee: kun liftarityttö Saara ihmettelee Tomaksen ikää ja pohtii, että tämän ikäinen mies pitää Beatlesista tai Miles Daviesista, vastaa Tomas olevansa vanha kuin taivas ja pitävänsä myös Bachista. Hänen vastauksensa sai minut naurahtamaan kuivan sydämellisesti.
Lehtiä syksyn arkistosta on surumielisellä tavalla lohduttava. Muutama bloggaajaystäväni on liimannut kirjan sivuille post it-lappuja tai kokenut, että koko kirjan voisi alleviivata, jos kehtaisi. Niin täynnä hienoja lauseita se on. Minä taittelen omistamieni kirjojen sivuja koirankorville niistä kohdista, jotka tuntuvat erityisen merkityksellisiltä. Kun lopetin Carpelanin teoksen lukemisen, huomasin korvamerkinneeni miltei jokaisen aukeaman.
Kirjan luettuani olen ollut mietteliäs; Haluan kävelylle, olen rauhallinen ja levoton samalla kertaa, rakastan syksyä entistäkin enemmän. Ennen kaikkea toivon ja uskonkin, että tämän kirjan kaikki lauseet, tunnelma ja viisaus pysyvät mielessäni aina.
Seisot kaikkien tuulten ristivedossa, alas laskettuna, valaistuna, poissa maailmoista lähimmässä: oman kokemuksesi maailmassa.
*****
Lehtiä syksyn arkistosta ovat lukeneet myös Joana, Ilse ja Maria.
Katja, usko tai älä: Minä en pysty tähän Carpelaniin...tai ehkä sitten kun on kulunut aikaa.
VastaaPoistaHän oli niin ihastuttava ja saan omistaa niin monet hänen kirjansa signeerattuina. Me kirjoittelimme muutamaan kertaan, tapasimmekin ja minua on haasteltu lehteen hänen kirjastaan Axel. Siis jotenkin kaihdan nyt menetystä. Se asuu nyt minua liian liki muutenkin. Haluaisin niin muistaa Bon muusta!
Toivon, että luet myös Axelin. Siitä minulle avautui polku Sibeliuksen elämään ja musiikkiin.
Ajattele mitä suomenruotsalaisuus on merkinnyt kulttuurillemme Södergranista Carpelaniin!
Vahvaa syksyä sinulle ja lumoavaa viikonloppua!
♥
PS. En voi vastustaa tätä kirjaa. Ostan kirjamessuilta. Sitä en sitten tiedä, että tuonko blogiini. Kansi on niin kaunis ja sinun tekstisi soi samassa tempossa.
VastaaPoistaTe kaikki neljä olette kirjoittaneet niin kauniisti tästä kirjasta. Kun syksyllä pääsen Suomessa käymään, ostan kirjan itselleni ja nautin; syyskuusta marraskuuhun.
VastaaPoistaMinä en ole lukenut vielä yhtään Carpelania. Ehkä tämä? Kuulostaa niin kauniilta ja herkältä kirjalta. Mutta tätä ei nyt, kun tulee pinkoa paikasta toiseen.
VastaaPoistaIhmeellisiä nämä kirjat, jotka tekevät sekä rauhalliseksi että levottomaksi. Miten tässä nyt suhtautuisi.
Ihana Katja <3
Kylmät väreet tuli lukiessa tätä, sillä niin voimakkaasti tuli tunne läpi tekstistäsi! ♥
VastaaPoistaMinä en ole lukenut vieläkään yhtään Carpelania, mutta joskus tartun johonkin hänenkin kehutuista teoksista. Tässä on maagisen upea kansi!
Leena: Tämä on sellainen kirja, jolle on ylipäätään hyvä antaa aikaa. Sinun ehkä etenkin, kun sinulla on omakohtaisia muistoja Carpelanista. Lehtiä syksyn arkistosta on kuitenkin lohdullinen ja kaunis kirja. Siinä on ihan oma rytmiikkansa.
VastaaPoistaEn olekaan Axelia lukenut, koetan muistaa sen kirjastoreissulla.
Ja ihanaa, jos ostat tämän kirjamessuilta. Minä koetan miettiä jonkun itselleni merkityksellisen kirjan, jonka hankin sieltä muistoksi. <3
Jaana: Kiitos. Tämä kirja sopii syksyyn ja on sellainen, joka on ihana omistaa.
Linnea: Tätä ei kannata lukea kiireessä, mutta mielestäni tämä voisi hyvinkin olla ensimmäinen Carpelanisi.
Minäkään en tiedä, miten suhtautuisin olooni kirjan lukemisen jälkeen. Se on vaan jotenkin niin... Ihana?
Susa: Vau, kiitos. Jos joku kirja voi kietoutua lukijansa ympärille turvallisella tavalla, niin tämä kyllä teki sen.
Kansi on tosiaan maaginen. Kun sain kirjan käteeni, halusin vain pidellä kirjaa. Meni muutama päivä ennen kuin uskalsin kunnolla avata sitä.
Voi Katja, niin ihanaa ja niin surullista <3. Kirjoitit upeasti, jälleen kerran.
VastaaPoistaMinun on yleensä helppo kirjoittaa kirjoista, mutta tämä ja Toibin olivat niin kertakaikkisen hyviä, että tuntui ettei millään pysty tekemään oikeutta kirjalle. Oli vain pakko todeta että ei tarvitsekaan :).
Maria: Oi, kiitos. Tämä on niin ihana kirja, että minunkin oli tosi vaikea kirjoittaa tästä. Tuntui, etten osaa tai kykene, että haluan vaan velloa kirjan aikaansaamissa tunnelmissa. :)
VastaaPoistaOlen täällä aivan haltioissani - niin kauniisti kerroit kirjasta, jonka aion hankkia itselleni omaksi. Tuo on kirja, jolle on annettava aikaa, johon voi palata monta kertaa vielä jälkeenpäinkin.
VastaaPoistaKoska, kuten kirjoitit, kirjan paino on kielessä ja tunnelmassa, aion lukea sen kielellä, jolla Carpelan sen kirjoitti, vaikka uskon kyllä, että Caj Westerberg on tehnyt hyvää käännöstyötä. Mutta voi, miksi Blad ur höstens arkiv-kirjan kansi ei ole yhtä upea kuin tuon suomenkielisen käännöksen!
Ihanalta syksyn kirjalta kuulostaa ja kirjoitit niin kauniisti Katja! En ole minäkään lukenut yhtään Carpelan teoksia, mutta joskus pitäisi aloittaa...vielä ei ole kuitenkaan se aika.
VastaaPoistaKuulostaa kauniilta, herkältä, toisaalta myös käsiteltyjen asioiden perusteella vahvalta kirjalta. Tämä on kirja, joka täytyy lukea.
VastaaPoistaSinänsä Bo Carpelania olen lukenut aiemminkin, ainakin kirjat Kesän varjot ja Lapsuus.
Tästä kirjasta tulee mieleen Bargumin Syyskesä. Kirja, jonka luin hitaasti, tunnelmista nauttien.
Clarissa: Minun mielestäni tämä on kirja, joka jotenkin täytyy omistaa. Ainakin itse uskon palaavani tähän. Moni hyvä lukuromaani on sellainen, että kertalukeminen riittää, mutta Carpelanin ajatuksiin haluan palata.
VastaaPoistaOn varmasti onnea lukea Carpelania alkukielellä. Oma ruotsintaitoni ei siihen riitä, ymmärtäisin ehkä sanat, mutta en nyansseja niiden takana tai sidoksissa. Suomenkielisen käännöksen kansi on lumoava. Täytyypä mennä katsomaan, miltä ruotsinkielinen näyttää.
Sara: Aloita joskus! Onneksi itse aina jotenkin tietää, milloin aika on sopiva. Lehtiä syksyn arkistosta tarvitsee mielestäni rauhallisen lukuhetken, silloin kirjaan jotenkin pääsee sisälle. Minä yritin lukea tätä viikonloppuna, jolloin meillä oli vieraita, mutta eihän siitä mitään tullut. :)
Marjatta: Tämä on nimenomaan herkänkaunis ja samalla vahva. Jotenkin sellainen, joka ei päästä otteestaan heti. Nyt en tiedäkään, mitä lukisin seuraavaksi.
Tässä on miljöössä ja asetelmassa samaa kuin ihanassa Syyskesässä, mutta Carpelanin kirja vei ainakin minulta jalat täysin alta.
Minä taitaisin haluta viedä tämän kirjan kanssani mökille, nimenomaan syksyllä.
VastaaPoistaKansi on upea. Hipelöin kirjaa kaupassa livenä, ja se olisi kyllä jo esineenä omistamisen arvoinen. Siis eihän tämä yhtään minunlaiseni kirja ole, mutta ei näiden arvioiden jälkeen voi kuin antautua.
Tuoreessa Juhani Ahon Valikoituja lastuja -teoksessa on muuten hyvin samanlainen kansi.
Karoliina: Aika ihanaa. :) Siis se, ettei tämä kirja ole ehkä kaikkein eniten sinun kirjasi, mutta että nyt olet meidän muutamien kirjoitustemme myötä antautumassa Carpelanille. <3
VastaaPoistaMinä _tiesin_ että tämä kirja on sellainen, josta tulen pitämään. Mutta pidinkin kirjasta vielä paljon enemmän kuin kuvittelin! Minulle tuli taas se kuuluisa lukujumi, en pysty tarttumaan uuteen romaaniin ihan heti. Niinpä olenkin aloittelemassa tietokirjaa, se lie hyvä "välivaiheen" kirja tähän aikaan.
Täytyy kurkata tuon Valikoitujen lastujen kansikuva.
Kiitos tästä.
VastaaPoista<3!!!
VastaaPoistaMenen ihan sanattomaksi. Tämä on ihanuudessaan niin omaa luokkaansa oleva kirja, etten tiedä toista. Mutta arvaan kyllä, ettei sovi kaikille.
Minä alan nyt hiljalleen päästä yli lukukokemuksesta... Pari kirjaa siihen meni. :)
Kirjoitat ihanasti. Ja kiitos linkityksestä!
Maria: Ole hyvä. <3 Mietinkin nyt, että miten sinä kokisit tämän kirjan. Se on lempeä ja ihana, mutta...
VastaaPoistaIlse: Aivan!!! :)
Minäkin olin mennä sanattomaksi. Ensin viivyttelin kirjaan tarttumisen kanssa ja sitten tämän oman kirjoitukseni suhteen, sillä en heti osannut purkaa mietteitäni sanoiksi. En ehkä vieläkään osannut.
Ja luulen samoin, että tässä menee muutama kirja ennen kuin mikään teos tuntuu miltään. Kuten Karoliinalle kommentoin, luen nyt sen vuoksi tietokirjaa. Se on niin erilainen, ettei voi verrata.
Itse kirjoitat ihanasti. <3
Ensimmäinen ajatukseni tämän postauksen nähdessäni oli, että pitääkin kommentoida, että onpa kaunis kansi. Maaginen tuli mieleeni. Näköjään muutkin ovat tulleet samoihin aatoksiin ;)
VastaaPoistaSe nimi olikin Valikoima lastuja. Ja se kansi ei tule oikeuksiinsa virallisissa nettikuvissa, niin kuin ei tässä Carpelaninkaan kirjassa. Mutta kansi on samansävyinen, siinä on puu, ja kirjaimet ovat hopeanhohtoiset. Tosi kaunis sekin!
VastaaPoistaVoi että mikä kirja! Olen ihan varma että minäkin rakastan tätä kirjaa. Kaikki te jotka olette tästä postanneet, olette tykänneet.
VastaaPoistaOlen lukenut Kesän varjot. Se oli upea.Vaikuttaa että tämä on vielä parempi.
Kirjoitit taas niin kauniisti, herkästi, ihanasti. <3
Teresita: Jotkut kirjat lumoavat jo kannellaan, parhaat myös sisällöllään. :)
VastaaPoistaKaroliina: Nettikuvissa ei koskaan näe valon kajoa samalla tavalla kuin luonnossa. Valikoima lastuja on ihanan näköinen. Aho on muutenkin sellainen, josta pidän ja jonka Lastuja en ole vielä lukenut.
Anna Elina: Sinä pidät tästä, olen aivan varma! Kirjassa on melkein kaikki ne elementit, joista kirjassa pidän. <3
Minä en ole lukenut Kesän varjoja, mutta kunhan saan etäisyyttä tästä ihanasta, voisin hyvinkin lukea sen.
Luulenpa, että annoit aika oivaa esimakua lukunautinnosta tässä jutussasi!
VastaaPoistaEhdottomasti haluan lukea tämän.
Erja: Hauskaa, jos niin kävi. :)Carpelanin viimeinen kirja on nimenomaan lukunautinto, ainakin se oli sitä minulle.
VastaaPoistaToivottavasti saat kirjan pian käsiisi.