Katoamisprosessi

Katoamisprosessi

Joskus siellä kuului ääniä: sahojen, vasaroiden, hiomapapereiden, ihmisten. Puhetta, ehkä kiroilua, aivan varmasti naurua, iloa, surua, arkea. Näkyi parkkiintuneita käsiä, heleitä kasvoja, hentoja viiksiä, pölyä, valoa, työhaalareita.

Nyt siellä kuuluu vain vaimeita ääniä ulkopuolelta, ohiajavan auton moottorin kehräämistä, askeleita, linnunlaulua. Näkyy sitä, mitä ulottuu katsomaan.

Joskus siellä kuuluu ehkä hiiren hienoja askeleita, puoliluvatta käyvien ihmisten keskustelua, kameran sulkimen naksahduksia, rakennuksen oman hengen huokauksia. Näkee sen, minkä rakennuskin.

Ennen siellä kuuluu kaikkea menneisyyden kaikuja ja sitä, mitä olisi voinut olla ja mitä ei koskaan tule. Mutta minne silloin näkee? 

Hylättyjen paikkojen lumoa on vaikea vastustaa, sillä niissä yhdistyy mennyt ja kuviteltu. Haluan säilöä niitä mieleeni – ennen niiden katoamista.

P.S. En kerro, mikä tämä paikka on. Ne, jotka rakennuksen paikkakunnalla asuvat, tunnistavat kyllä. Rakastan puoliurbaania retkeilyä, mutta halua usein pitää nämä mietteet ihan itselläni. Mihinkään en kuitenkaan murtautunut. ;) Tämä postaus voisi melkein mennä Blogivieraissa-sarjaani, muttei oikeasti, koska olen tehnyt tällaisia postauksia muulloinkin. Aiemmin olen kirjoittanut ainakin Kruunuvuoren huviloista ja Bad Gasteinin lumotummasta puolesta.

P.P.S. Kerronpa sittenkin. Tätä kirjoittaessani, 10.9.2018, Paikallislehti Sisä-Savo uutisoi, että tehtaan purkutyöt ovat alkaneet. Katoamisprosessi on siis kiihtynyt. Kuvaamani rakennus on vanha Kutvosen huonekalutehdas Suonenjoella.