Vera Vala: Aprikoosiyöt

 

Vera Vala: Aprikoosiyöt
Gummerus 2021
Kansi Eevaliina Rusanen
368 sivua
Arvostelukappale
Kotimainen, Italiaan sijoittuva romaani

Vihdoin havahdun päättämättömyyden transsistani ja käsitän, että minun on pakko palata Villa Albaan. Kiirehdin takaisin kohti tuttua polkua. Aurinko on jo hylännyt minut, eivätkä pimeän yötaivaan vallanneet tähdet tarjoa minulle tarpeeksi lohtua. Kompastelen ja tajuan samalla itkeväni. Minusta tuntuu, että jotain on rikkoutunut, mutta en tiedä onko särö maailmassa vai ainoastaan omissa unelmissani.

Lauran elämä ei tunnut etenevän. Hän täyttää pian 40, mutta on jumissa niin mitäänsanomattomien työkuvioidensa, kirjailijuushaaveidensa, parisuhteessa kuin lapsuudenperheensäkin kanssa. Poikaystävä Robin tuntuu etäiseltä, isosisko Kati liian täydelliseltä, äidillä on muistisairaus. Lapsuusmuistoja läpi käydessään Laura tekee löydön, joka herättää paljon kysymyksiä, joihin hän etsii vastauksia Italiasta Tolfan alueelta. Italiassa asuva Aino-täti emännöi vanhaa Villa Alba -nimistä huvilaa, mutta nyt Aino on sairaalassa toipumassa onnettomuudesta. Onnettomuuden tapahtumapaikalla on sattunut aiemminkin, miksi?

Vera Valan romaani Aprikoosiyöt kiinnitti huomioni heti kustantajan katalogissa. Olen pitänyt Valan Arianna de Bellis -dekkareista ja myös Italia kiinnostaa minua useistakin syistä. Jännityskirjailijana tunnetun Valan uutuutta markkinoidaan “aistivoimaisena lukuromaanina”, mitä kaiken kiinnostukseni kohdalla hieman kavahdinkin: rakkausromaaniko tämä olisikin? Aistivoimainen rakkausromaani?

Sitäkin, mutta niin paljon enemmän. Upeakantinen Aprikoosiyöt on kahdessa aikatasossa kulkeva lukuromaani, jossa päähenkilön oman elämän solmut kytkeytyvät perhesalaisuuksiin tavalla, joka koukuttaa lukijansa. Sujuva kerronta vie mukanaan: nykyajassa kertojana toimii Laura, mutta menneen ajan minäkertoja pysyy lukijalta salassa hyvän tovin. Mitä pitemmälle romaani etenee, sitä suuremmaksi kasvavat sen arvoitukset. Vuosikymmenten takaiset valheet nousevat päivänvaloon, suvun raskaat salaisuudet ovat täynnä menneisyyden aaveita, jotka Lauran täytyy kohdata samalla kun hän käy läpi omia toiveitaan ja ihmissuhteitaan. Salaisuuksien rinnalla alati ihana Italia hehkuu pittoreskia tunnelmaa, on terrakottalattiat, mutteripannut, aprikoosi- ja viikunapuut... Kaiken viihdyttävän lomassa teoksessa on painavia teemoja: muistisairauden ohella muun muassa mielenterveyteen liittyvät kysymykset sovittuvat luontevasti kokonaisuuteen.

Ennakkoon odotin Aprikoosiöiden olevan nimenomaan viihteellinen lukuromaani, mitä se toki onkin, erinomaisen onnistunut sellainen: otteessaan pitävä ja mukavan kevyt ja samalla syvä ja koskettava. Viihteen ja painokkuuden vuorottelun lisäksi minut yllätti iloisesti Valan dekkaristitaustan näkyminen: Aprikoosiöissä on myös mysteeri jos toinenkin ratkaistavana, ehkä osin ennalta-arvattavana, mutta tihevää jännitystä tyylikkäästi tarjoavana.

Päällimmäiseksi kaikesta mieleen kuitenkin jää romaanin sydämeenkäypä kauneus. En osaa sanoa, vaikuttiko tämä nykyinen maailmanaika vai mikä siihen, että liikutuin kirjaa lukiessani kyyneliin. Olen ihminen, joka itkee hassuja asioita (mm. mainoksia elokuvateatterissa, lentokoneen nousua, koulun kevätjuhlissa…), mutta lukiessani kyynelehdin vain harvoin. Valan romaanin vahva tunnelataus teki hyvää – olin tarvinnut tällaista kirjaa enemmän kuin olin edes aavistanut.

Vera Vala: Milanon nukkemestari

Vera Vala: Milanon nukkemestari
Gummerus 2016
429 sivua
Kansi Laura Noponen
Kotimainen, Italiaan sijoittuva dekkari


- Gianni sanoi minulle, että Nukkemestari tulee ja vie hänet pois. Kuten näet, taulussa Gianni on yhdessä don Matteon kanssa, mutta he näyttävät sivustakatselijoilta, jotka joutuvat todistamaan kolmannen henkilön murhaa. Ajattelin Nukkemestarin olevan pikemminkin hänen mielikuvituksensa tuote, mutta... Arianna epäröi.

Italialais-suomalainen Arianna de Bellis on monitaitoinen nainen. Aiemmin hän on työskennellyt yksityisetsivänä, mutta nyt hän on muuttanut Milanoon jossa hän työskentelee yliopiston oikeuspsykologian laitoksella. Arianna on myös äiti: hänellä ja Bartolomeolla on pieni tytär. Elämä Milanossa ei kuitenkaan, tai tietenkään, suju rauhallisesti. Kaksi opiskelijaa löytyy murhattuina nukke kädessään. Samanlainen murhasarja piinasi aluetta aiemminkin ja silloin murhatuomion sai pappi. Ariannan veli Ares selvittää hänkin murhaa, Vatikaanin pyynnöstä. Onko aiemmin tuomittu pappi syytön? Kuka on Nukkemestari, joka psykiatrisesta hoidosta karannut vanki tuntuu pakenevan? Ariannalla ja Areksella on henkilökohtaisestikin paljon pelissä.

Joistakin lukuelämyksistä alkaa pikkuhiljaa muodostua perinne. Vera Valan Arianna de Bellis -sarjan viidestä osasta olen tainnut lukea neljä kuta kuinkin juhannuksen aikaan. Milanon nukkemestaria luin juhannusviikolla, joten pysyttelin hyvin tässä ennakkoon suunnittelemattomassa lukuaikataulussani. Ja mikäs, Valan dekkarit ovat juuri sopivaa lukemistoa lomaa edeltäviin päiviin (ja miksei lomallekin). Ne tempaisevat mukaansa, ovat viihdyttäviä ja jännittäviä, pitävät sisällään Italia-mielikuvia ja antavat näin täydellisen paon arjesta.

Juuri kuvailemani kaltainen on Milanon nukkemestarikin. Minä maalaisin sinut mielelläni. Ensimmäisten kirjojen auringon väreily ja ruokakuvaukset ovat vaihtuneet synkeähköön ja sumuiseen kaupunkikuvaan (onko Milanon nukkemestarissa ollenaan ruokaa? Miten en muista tätä näin tuoreeltaankaan?), jonka vastapainona on toki Gardan ja Sirmionen raikasta ilmaa. Myös murhat ovat raaistuneet ja täten Valasta on tullut kirja kirjalta vankempi dekkaristi. Ensimmäisten kirjojen hetkittäin turistiopasmaisuus on poissa, tilalla on tiivistä jännitystä, mutta Italian kuvaaminen matkakuumetta herättävällä tavalla on edelleen tallella. Tällä kertaa taidemaailma, etenkin Caravaggion työt, ja katolisen kirkon (tai uskonnon ylipäänsä) pimeät puolet kohtaavat onnistuneesti. Bravo!

Paljon on tuttuakin. Arianna on edelleen romaanisarjan keskeishenkilö, mutta ilahduttavasti Ariannan veli Ares saa hänkin enemmän ja enemmän niin, että kasvaa tasaveroiseksi keskeishenkilöksi siskonsa kanssa. Edellistä Arianna-romaaneista on tuttua myös se, että kirkon lonkerot ulottuvat moneen paikkaan sekä se, miten sosiaalinen asema määrittelee ihmisten toimintaa Italiassa.

Yhdestä asiasta kuitenkin nurisen: Ariannan meneisyys ja tähän liittyvän tarinalinjan kehittyminen jää kevyeksi ja päälle liimatuksi. Tätä tulisi mielestäni joko syventää tai sitten unohtaa pikkuhiljaa, itse en ainakaan kaipaa Ariannan menneisyyttä etenkään, kun se ei tunnu liittyvän suuremmin kulloinkin tutkinnan alla olevaan mysteeriin.

Nukke. Naisen käteen tarvittiin nukke. Hän hymyili. Taideteos oli vihdoin valmis. Ariannan menneisyyttä en kaipaa, mutta tulevaisuutta ja jännittäviä uusia mysteerejä kylläkin. Toivottavasti ensi vuonnakin juhannuksen kieppeillä vietän kirjallisen tovin Arianna de Bellisin Italiassa.

Vera Vala: Tuomitut

Vera Vala: Tuomitut
Gummerus 2015
475 sivua
Arvostelukappale
Kotimainen, Italiaan sijoittuva rikosromaani

Areksen kurkussa tuntui karhealta, kun hän hyvästeli Ariannan. Sisaren silmät kimalsivat, ja hetken aikaa hän vaikutti äärimmäisen hauraalta. Mutta sitten Arianna hymyili tuttua hymyään, joka oli aina tuonut Areksen mieleen kirkkomaalausten Madonnan. Hymy oli samaan aikaan rohkaiseva ja hieman empivä. Se oli maailman vaarat mutta myös mahdollisuuden tunnistavan ihmisen hymy.

Arianna de Bellisin torinolaissukulaisen tytär on liittynyt outoon lahkoon eikä häneen saa yhteyttä. Lisäksi Torinon tuomiokirkon edustalta löytyy pappi, jonka pää on katkaistu miekalla. Hän ei ole ainoa väkivaltaisesti kuollut pappi ja Vatikaanikin puuttuu murhatutkimuksiin lähettämällä yhdeksi tutkijaksi Ariannan veljen Areksen, joka toimii pappina. Sitä mukaa, kun tutkimukset etenevät, oudon lahkon menneisyys raottuu pelottavana. Myös Ariannan oma menneisyys kietoutuu etsivättären ympärille, sillä nyt Ariannalla on ihan erityinen syy koettaa pitää itsensä turvassa.

Arianna de Bellis näköjään kuuluu kesääni: Olen lukenut hänen murhatutkimuksiaan käsitteleviä romaaneja silloin, kun Suomessa on valoisinta. Nyt on vuorossa sarjan neljäs kirja, jonka Italiassa asuva suomalainen Vera Vala on nimennyt Tuomituiksi. Nimi onkin onnistunut, sillä romaani alkaa ensimmäisen kuolemaantuomitun näkökulmasta. Näitä kuolemaantuomittuja tuleekin lisää, kaikki pappeja, ja kyseessä on tietenkin murhien sarja. Tällä kertaa Ariannan pappisveli Ares (Ukko Francesco) on miltei siskonsa vahvuinen romaanihenkilö.

Italia on vie mukanaan nytkin, tällä kertaa pohjoisen Torinon, polentojen alueen maisemissa. Vala kuvaa seutua aistivoimaisesti ja italialaisiaan tyylikkäästi, muttei onneksi ihan niin imelyyttä lähestyen kuin ensimmäisessä Arianna-kirjassaaan, jossa aurinko tietenkin laski horisontissa mereen. Nyt kuvaus on osuvampaa - romaanin tunnelmaan sopivaa: toisaalta metsäistä kuin alppiluonto, toisaalta kirkollista vaaraa uhkuvaa (vaikka lahkolaisten eläinnimet Mustarastaasta Piikkisikaan ja Majavaan huvittivat aluksi aika tavalla). Vala ei myöskään kompastu Da Vinci -koodia mukailevaan salaseurakuvaukseen, vaikka sellainen vaara olisi voinut ollakin kristillisten ritarikuntien, huuhaa-lahkojen ja kiehtovan antiikinaikaisen palindromin myötä. Vala luo näistä onneksi onnistuneen juonen. 

Vielä parempaa on kuitenkin sisarussuhteen kuvaus: Ariannan ja Areksen kautta Vala rakentaa pappien murhia käsittelevään juoneen sellaista henkilökohtaisuutta, johon lukijan on helppo kiintyä. Ares onkin mainio roolihahmo ja oiva lisäys Ariannan harvojen oikeasti läheisten ihmisten joukkoon. Tuomittujen tarinan rinnalla kulkee Ariannan menneisyyttä raottava tarina. Aiemmin pidin tästä tarinalinjasta, joka mielestäni syvensi mukavasti Ariannan hahmoa, mutta nyt rinnakkaistarina jäi irralliseksi ja Tuomitut olisi ollut intensiivisempi ilman sitä. Saa nähdä, millaiseksi tämä kehystarina muodostuu sarjan seuraavassa osassa.

Silkkaa viihdettä? Kyllä, mutta joskus niin tarpeellista. Kaiken kaikkiaan Arianna de Bellis tutkii -sarja on hauskasti hyväntuulista ja kuitenkin jännittävää kesälukemista, ja Tuomitut mielestäni sen toistaiseksi paras osa. Vala tuntuu kirjailijana petraavan osa osalta, ja turhan pitkänäkin Tuomitut vie mukanaan vaivattomasti ja koukuttavasti. Kun vielä hetkittäin ruokakin tuoksuu ja Torinon kujat ovat romaanin aihepiiristä huolimatta eläväisiä, niin matkakuumeeni Italiaan heräsi taas - totta kai. Josko jo ensi vuonna?

--
Myös Tuija on vieraillut Ariannan ja Areksen Torinossa

Vera Vala: Villa Sibyllan kirous

Vera Vala: Villa Sibyllan kirous
Kustantaja: Gummerus 2013
Sivuja: 426
Arvostelukappale / Blogatin kesäkuun kampanja
Kotimainen, Italiaan sijoittuva dekkari

Arianna, Arianna. Olet unohtanut säännön numero yksi. Sinun pitää suojata selustasi paremmin.
Kuiskaus kuului takaa, hänen korvansa vierestä, ja tuntui silti tulevan jostain kaukaa. Vuosien takaa, aiemmasta elämästä.

Loppukesän lämpö väreilee Rooman seudulla. Katia Levrini, vauras uranainen, pyytää yksityisetsivä Arianna de Bellisiltä apua selvittämään Villa Sibylla -nimiseen huvilaansa kohdistunutta väkivaltaista ryöstöyritystä. Aviomies Lorenzo ja pieno Stefano-poika tuntuvat olevan Katialle kaikki kaikessa ja Katia pelkää niin itsensä kuin läheistensäkin puolesta. Katian luona vieraillessaan Arianna aistii huvilan oudon ilmapiirin. Sitten tapahtuu onneton kuolema, tapaturma - tai murha. Ryöstöä ja murhaa tutkiessaan Arianna joutuu syvälle roomalaisen mafian banda della Maglianan sekä antiikin mithra-kultin syövereihin. Miten ne liittyvät toisiinsa ja Villa Sibyllaan? Samalla Ariannan oman menneisyyden haamut piinaavat entistäkin enemmän eikä totuutta ja kuvitelmia ole aina helppoa erottaa.

Italiassa asuvan suomalaisen Vera Valan sankaritar Arianna de Bellis alkaa olla kesätuttavani. Tämä on nimittäin kolmas kesä, jolloin luen Ariannan selvittämistä rikoksista. Toissakesänä Arianna tuli tutukseni Kuolemassa sypressin varjossa, viime vuonna valvoin juhannusyönä lapsuudenkotini pihalla ja luin Kostoa ikuisessa kaupungissa. Nyt sää ei houkuta lukemaan ulkona, mutta bussimatkat töihin taittuivat nopeasti Villa Sibyllan kirousta selvitellessä.

Jos työmatkat taittuivat nopeasti, niin nopeasti tai suorastaan vauhdikkaasti eteni myös Villa Sibyllan kirous, joka on tyylipuhdas viihdejännäri ja sellaisena oikea page turner. Olen sitä mieltä, ettei eri genrejen lukemista tarvitse koskaan perustella, mutta ihmisten lukuvalinnat ovat mielestäni kiinnostavia. Blogini esittelysivulla kerron, ettei suoranainen viihde kiinnosta minua. Arianna de Bellis -kirjat ovat mitä viihdyttävintä viihdettä, joten joku voi ihmetellä että miksi vuodesta toiseen luen hänen seikkailujaan. Yksi sana riittää: Italia. Sattuneista syistä sydämessäni on aina pieni soppi Italialle ja suomalaisen kirjoittama Italiaan sijoittuva romaani kiinnostaa jo lähtökohtaisesti. Lisäksi pidän dekkareista, joissa väkivalta ei ole kerronnan itsetarkoitus, vaan rikosten ja niiden ratkaisemisten väliin mahtuu muutakin, Ariannan kohdalla esimerkiksi ihmissuhteita ja hyvää ruokaa.

Valan, tai pikemminkin Ariannan, Italia on aistillinen. Se tuoksuu parmigianolle ja gelaterian pistacchiolle sekä lasissa olevalle viinille. Korkokengät kopisevat marmoriin, skootterit rämistelevät kapeilla mukulakivikaduilla ja puut pehmentävät auringonpaahdetta. Samalla kaikki on kovin matkamainosmaista, liiaksikin ennalta odotettuihin mielikuviin sukeltavia. Ihmiset ovat kauniita, roistot pahoja, piilopaikka sängyn alla ja maisemat yksinkertaisesti upeita. Tällainen stereotyyppisyys olisi voinut ärsyttää, ellei Valan tarinankuljetus olisi imaissut mukaansa. Aivan romaanin alussa toki nikottelinkin lukijana: alku kaikkine ryöstöön liittyvine käänteineen muistuttaa halvalla tehtyjä epäuskottavia televisiosaippuoita, mutta Ariannan astuttua kehiin tarina kasvaa. Samoin kasvaa Ariannan hahmo, ja ilokseni tällä kertaa myös Ariannan suomalaisia juuriakin kasvatetaan aiempaa pitemmiksi. Juoni kulkee hyvin, vaikka siinä onkin reippaanlaisesti turhia sivupolkuja. Syyllisen arvasin melko nopeasti, mutta tarinalinjat ovat onneksi sellaiset, että muitakin ehdokkaita riittää. Kokonaisuudessaan voisin luonnehtia Villa Sibyllan kirousta toistaiseksi parhaimmaksi Arianna de Bellis tutkii -sarjan osaksi.

Kiiltävää ja jännityssaippamaista, ehdottomasti. Mutta samalla varsin nautittavaa ja otteessaan pitävää. Jos pienille kliseisyyksille antaa palttua, voi Ariannan kanssa viettää jännittäviä hetkiä ja kokea vielä pienen palan Italiaakin. Lisäksi Ariannan oma elämä ja suku saavat kirjassa reippaasti lisää taustoitusta, mikä lopun käänteen kanssa saa odottamaan sarjan neljättä osaa. Toivottavasti siis kohtaamme Ariannan kanssa taas ensi kesänä.

--
Villa Sibyllan kirouksesta ovat kirjoittaneet myös Minna, Tuija, Stazzy ja Karoliina.

Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa

Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa
Kustantaja: Gummerus 2013
Kannen kuva: Istockphoto
Sivuja: 350
Suomalais-italialainen dekkari

Illalla odotin porttiholvissa. Kuulin askeleet jo kaukaa. Olin kiertänyt lampun paikoiltaan. Silmät tottuivat nopeasti pimeyteen. Yö on ystäväni. Pimeys suojelee minua. Saan olla oma itseni. Hän kulki niin läheltä, että haistoin hänen hajuvetensä. Ja sen alla itsekkyyden löyhkän. Eikö hän ymmärrä olevansa jo kuollut?

Arianna de Bellis, puoliksi suomalainen, puoliksi italialainen yksityisetsivä saa tehtävän parlamentaarikko Anna Lucarellilta. Anna epäilee sisarpuolensa Lauran olevan vaarassa. Ennen pitkää kaikille ystävällinen, vaatimattoman oloinen assyrologian professori Laura löydetään kuolleena, ja Arianna alkaa selvittää hänen surmaansa. Jäljet johtavat moneen eri suuntaan: toisaalta assyrologian laitoksen työntekijöiden välit ovat jännittyneet, toisaalta Laura oli ollut Italian ja Ranskan välistä luotijunaratatunnelia vastustava ympäristöaktivisti ja ollut lähellä anarkistipiirejä. Myös Lauran omalla suvulla on omat ongelmansa. Salaisuudet ja kostonhimo punovat verkkojaan ja Arianna huomaa olevansa yhtä syvemmällä sekä Lauran murhatutkinnassa kuin omassa menneisyydessään. Kuka on uniin ja muistoihin tuleva el Lobo?

Vera Valan esikoisdekkarista Kuolema sypressin varjossa tuttu Arianna tulee entistäkin tutummaksi Valan toisessa romaanissa Kosto ikuisessa kaupungissa, jota on esitelty paljon kirjablogeissakin. Kirjaa on luonnehdittu muun muassa mainioksi kesäviihteeksi,  hienostuneeksi dekkariksi, aisteja hiveleväksi salapoliisiromaaniksi, chick lit -jännitykseksi ja matkustushermoakin se on kutkutellut. Linkkejä muihin arvoihin löytyy parhaiten kirjailijan omasta blogista, jonka lukemista suosittelen kaikille Italia-kaipuisille. Sellaiseksi luen myös itseni.

Arianna viipaloi munakoisot ja ripotteli siivujen väliin suolaa. Hän asetti viipaleiden väliin talouspaperia ja päälle painavan lautasen. Pyöreää munakoisoa ei tarvinnut itkettää yhtä kauan kuin karvaampaa pitkulaista. Nesteen poistuessa Arianna alkoi valmistaa tomaattikastiketta. Hän kuumensi pannulla pieneksi silputtua sipulia ja valkosipulia ja lisäsi sitten paseeratun tomaattikastikkeen.

Bloggaajakollegoideni viittaukset aistillisuuteen ja matkakuumeeseen ovat paikallaan. Vaikka Valan kirja solahtaa pehmeän dekkarin genreen oikein hyvin, jää Kostosta ikuisessa kaupungissa päällimmäiseksi mieleen Ariannan seikkailut piazzoilla ja palazzoissa sekä lukuisat kerrontaa tauottavat ruoanvalmistusta kuvailevat kohtaukset. Yllä olevassa lainauksessa kuvaillaan Melanzane alla parmigianan valmistusta: ruoka on yksi Ariannan lempiruoista ja Italian-matkojeni makumuistoista se on ehdottomasti yksi omistakin suosikeistani. Minulla on muutamia kirjoja, joiden lukemisesta olen nauttinut esimerkiksi pikkuleipäkertoimen avulla. Nyt minun onkin ulkokirjallisesti pakko myöntää, että Valan romaania luin kesäiltaisen punaviinilasillisen - yhden vain - kyydittämänä, mikä sopi kirjan tunnelmaan mainiosti. Romaanin aistillisuus asettui minuun lukijana juuri sopivasti. En nimittäin normaalisti ole suuri aistillisten romaanien ystävä; Monen muun kirjan kohdalla kavahtaisin orastavan romanssin ja ehkä hieman turistiopasmaisten kaupunkikuvausten yhteensovittumista, mutta nyt lukuhetki oli kirjalle kohtalaisen otollinen.

Kostossa ikuisessa kaupungissa on toki paljon muutakin kuin pehmeää jännitystä, ruokavinkkejä ja rakkauden varovaista paloa. Vala sitoo Lauran kuoleman kiinnostavasti ajankohtaisiin poliittisiin teemoihin ja viittaa niin Julian Assangeen kuin Tavi-luotijunaan. Myös akateemiset yksityiskohdat ovat paikoillaan. Vala kuljettaa Ariannan niin Rooman pimeimmille kujille kuin päästää hänet ihastelemaan kuusaman lumenvalkeita kukkiakin. Vala myös antaa murhaajan puhua toisinaan ensimmäisessä persoonassa ja raottaa mieleltään sekaisin olevan ihmisen sisintä: Herra on koston Jumala, hän maksaa takaisin täydellä mitalla. Lukijaa kylmäävin kohtaus löytyykin varmasti eräästä murhaajan lapsuusmuistosta, lits, lits. Myös hurjan oloisen anarkisti-Marcon suussa kuuluvat che cazzot ja muut italiankieliset voimasanat tuovat kirjaan jonkinlaista katu-uskottavuutta. Missään vaiheessa kirja ei kuitenkaan pelota, ja paikoin lempeäkin jännitys tahtoo kadota rakennusten ja antiikin kuvailun alle. Juuri oikealla hetkellä tarina saa kuitenkin aina uutta puhtia ja jännitteet jaksavat pysyä kasassa.

Vera Valan toinen Arianna de Bellis -kirja on enemmän fiilistely- kuin jännityskirja. Se on sujuvasti, mutta keskinkertaisesti kirjoitettu, hieman jännittävä ja ennen kaikkea otteessaan pitävä. Se on koko lailla täydellinen kesäjännäri - laatuviihdettä sanan hyvässä merkityksessä.

Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa

Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa
Kustantaja: Gummerus 2012
Kannen kuvat: Isotckphoto
Kotimainen romaani, dekkari
Sivuja: 359

Aamu oli kirkas, usvasta ei ollut jälkeäkään. Jalat iskivät maahan vihaisesti. Arianna tunsi juoksevansa pakoon. Juoksiko hän pakoon pelkojaan, askel askeleelta, kerta toisensa jälkeen? Ainakin hän todisti itselleen, ettei kukaan saanut säikyteltyä häntä.

Realen perheen amerikkalainen miniä on kirkkomaassa. Äitinsä puolelta suomalaiset juuret omaava italialainen yksityisetsiä Arianna de Bellis elää ulkoisesti mukavaa elämää Roomassa. Arianna on leski ja käyttää vapaa-aikansa sukeltamiseen ja juoksulenkkeilyyn, milloin tutkimuksiltaan ehtii; nyt Ariannan tie vie Tolfan pikkukylään, jossa kaunis amerikkalaistaustainen Lily Montgomery löytyy surmattuna. Eläessään Realen hotellisuvun miniällä oli ollut varsin paljon vihamiehiä, koska Lily oli leimattu viettelijättäreksi eikä häntä ihailevista miehistä tuntunut olevan puutetta. Tutkiessaan Lilyn murhaa Arianna huomaa päätyneensä oikean salaisuuksien ja kostonhimon pesään - eikä hän ole turvassa itsekään.

Kuolema sypressin varjossa (2012) on nimimerkillä Vera Vala kirjoittavan italiansuomalaisen kirjailijan esikoisdekkari. Teosta markkinoidaan aistikkaana ja sen kerrotaan tuovan Italian iholle. Tiedän toistavani monia blogistikollegoja, kun kerron kiinnostuneeni Valan romaanista osin siksi, että olen lukenut hänen viehättävää blogiaan. Kesäisen dekkaripuolikuuni myötä löysin myös uuden kipinän lukea jännityskirjallisuutta, ja kotoisaksi dekkariksi mainittu Kuolema sypressin varjossa tuntui iskostuvan hyvin omaan lukijanpirtaani. Totta kai myös Saapasmaa kaiken keskiössä kiinnosti minuakin; itse asiassa olen jo jonkun aikaa kaivannut "minun Italiaani".

Kotona Arianna valmisti illalliseksi tonnikala-tomaattikastikkeella täytettyjä kesäkurpitsoita. Syötyään hän avasi olohuoneen ranskalaiset ikkunat ja istuutui takorautaiselle tuolille ikkunan eteen. Hän otti siemauksen punaviiniä, antoi Barolon hehkun lämmittää kurkunpäätä ja pani lasin maahan. Aurinko laski horisontissa mereen. Ulkona alkoi hämärtyä. Illan tullen liikkeelle lähteneistä hyönteisistä hullaantuneet pääskyset tanssivat, niiden riemastuneet äänet pitivät seuraa Ariannallekin. Piazza Nuovalta kuului vaimeaa puheensorinaa. Kaukaa erottui koiran haukuntaa, toinen vastasi viestiin ulvonnalla.

Italiaa Kuolemasta sypressin varjosta löytyykin: on ikivanhoja kivirakennuksia, ruuhkaisia piazzoja ja Villa Borghesen puiston taivaaseen asti kurkottelevat männyt, miehet ovat klassisen komeita, poskisuudelmia vaihdetaan ja huolettoman tyylikäs pukeutumisetiketti on hallussa. Vastapainoksi Vala viittaa myös maan epäkohtiin: viranomaisia myöten itse kukin harrastaa maan tapana olevaa pokkurointia yläluokan edessä, romanialainen siivooja ei pääse helpolla yksityiselämässäänkään. Ariannan suomalaisuutta Vala ei hyödynnä niin paljon kuin voisi - tai niin paljon kuin suomalainen lukija toivoisi. Kotoisa perkele kuitenkin vilahtaa Ariannan puheessa. Ja jos monet muut henkilöhahmot jäävät hieman kliseisiksi, on Ariannasta ainesta mahdollisiin jatkokirjoihinkin: hän on varsin monitaitoinen ja fiksu nainen, jolla on oma vaikeuksien täyttämä menneisyyteensä. Arianna onkin varsin klassinen dekkarihahmo ja hyvä niin.

Arianna on klassinen dekkarihahmo ja Kuolema sypressin varjossa kuuluu perinteisten kuka-sen-teki -jännäreiden luokkaan. Se on tyypillinen kotoisa dekkari, cozy mystery. Englantilaiset puutarhat ja ruotsalainen saaristomaisema ovat vaihtuneet Lazion kuumiin päiviin, mutta tunnelmassa on jotain samaa. Kovin jännittävä Valan kirja ei ole, se nostata hiuksia pystyyn tai ahdista, mikä on mielestäni raikkaalla tavalla myönteistä kaikkien sarjamurhaajakirjojen ylitarjonnan keskellä. Toki Valan kirja on helppolukuinen, paikoin stereotyyppinen ja viihteellinen. Kuolema sypressin varjossa on siis kirja, jollaisia en tyypillisesti lukemistossani suosi. Mutta Vala kirjoittaa niin vaivattomasti ja iloisesti, että hänen tekstiään on ilo lukea ja pari edestakaista bussimatkaa kodin ja työpaikan välillä sujui nopeasti.

Erikseen ilmaista vielä mielihyväni siitä, kuinka kauniin kunnioittavasi Vala kirjoittaa bolognalaisesta Ragústa, ragú alla bolognesesta, tuosta tuhdista ja kauan kypsennettävästä kastikkeesta, jonka kalpea varjo kotimaisten ravintoloiden pasta bolognese on. Kiitos, melkein liikutuin päästyäni Ariannan keittiöön. Ja koska uskallan toivoa Arianna de Bellis -kirjoille jatkoa, toivon hänen jatkavan myös kokkailujaan.

Summa summarum: Kuolema sypressin varjossa on kuin pullollinen kepeää viiniä tai nopea juoksulenkki aamuaurinkoisessa maisemassa. Se ei ehkä jää mieleen unohtumattomana kokemuksena, mutta sen parissa viihtyy alusta loppun saakka. Kuolema sypressin varjossa täyttää viihdyttävän tehtävänsä kerrassaan mainiosti.

***½

Sypressin varjossa ovat vierailleet myös ainakin Leena Lumi, Kirsti Hietanen, Annika K sekä Kuutar.