Ali Smith: Companion Piece

 

Ali Smith: Companion Piece
Penguin Books 2022 (2023 painos)
Kannen maalaus David Hockney: Felled Trees on Woldgate 
240 sivua
Brittiläinen romaani

What I knew was my own absence.
What I sensed, clear as unruined air, was the ghost of a chance, a different presence.

Ali Smith on melkoinen velho kirjailijaksi: tiedostava, sanoilla leikittelevä, moneen suuntaan kurottava ja kaiken keskellä jollakin tavalla myös sydämellinen. Ihastuin Smithin vuodenaikasarjan muutamaan kirjaan: Syksyyn ja Talveen. Jostain syystä minulla on vielä Kevät ja Kesä lukematta. 

Joku aika sitten huomasin kirjan nimeltä Companion Piece, jota pidetään ikään kuin vuodenaikakvartetin jatko-osana tai sisarkirjana. Monikerroksisessa ja paikoin surrealistisessa romaanissa eletään brexitin jälkeisessä Britanniassa, on pandemia-aika. Sandy Gray on keski-ikäinen taiteilija, joka huolehtii sairaalaan joutuneen isänsä koirasta. Sandy saa puhelun vanhalta luokkatoveriltaan, josta ei ole kuullut vuosikymmeniin.

Romaani kieputtaa lukijaansa eri ajoissa ja paikoissa, usein symbolisesti. Tuttuun tapaan Smith käsittelee isoja teemoja, kuten yksinäisyys, pakolaisuus, Englannin ja Irlannin kipeä suhde, covid ja musta surma, taide, sukupuoli, jonnekin kuuluminen – ja kaikki tietenkin kietoutuvat yhteen. 

Smith palkitsee hereillä olevan lukijan enkä ole ihan varma, olinko lukiessani koko ajan sellainen. Voi olla, että englanniksi lukeminen vieraannutti, sillä on aina jollakin tavalla etäännyttävää lukea muulla kuin omalla äidinkielellään. En ehkä saanut ainakaan kaikista surrealismin tasoista, realismissa pysyin mukana helpommin. Toisaalta voi olla onnikin, että luin teoksen sen alkukielellä, sillä Smithin kielellinen leikittely ja älykkyys riemastuttavat aina.

Vaikken ymmärtänyt kaikkea, osaan sanoa että Companion Piece on kantaa ottava ja lämmin kirjallinen kaleidoskooppi, joka avaa näkymiä menneestä tulevaan. Suosittelen sitä kaikille, jotka rakastavat hyvää kirjallisuutta – ja englannin kieltä. <3

Ali Smith: Syksy

 

Ali Smith: Syksy
Kosmos 2022
Autumn 2016
Suomentanut Kristiina Drews
Kansi Anna-Mari Tenhunen; Kannessa oleva teos Eeva Karhu
272 sivua
Brittiläinen romaani

Täytyy vain toivoa, Daniel sanoi, että ne ihmiset, jotka rakastavat meitä ja tuntevat meitä edes vähän, ovat lopulta nähneet meidät aidosti. Muulla ei ole loppujen lopuksi paljon väliä.

Syksy, sävykäs ja tunnelmallinen vuodenaika on rauhoittava ja myös lepoon vievä. Ikuinen lepo on oleva pian Danielin kohtalo, sillä hän elänyt jo kokonaisen vuosisadan. Taidehistorioitsija Elisabeth, hänen naapurinsa ja ystävänsä, on sen sijaan hieman yli kolmekymppinen. Ja siinä missä heidän ystävyytensä on vahvaa, on brexit muuttamassa Isoa-Britanniaa, toiset tuntevat hävinneensä ja toiset voittaneensa, pakolaisiin suhtaudutaan kyräillen, sukupuoli määrittää edelleen ihmisen paikkaa, ilmasto muuttuu, ihmiset elävät arkeaan ja pohtivat merkityksellisiä ja pieniä asioita. Kaiken yllä on silti ihmeellistä lohtua.

Lempivuodenaikani syksy on entistäkin parempi, sillä Ali Smithin vuodenaikakvartologian ensimmäinen romaani Syksy on julkaistu suomeksi. Vivahteikas suomennos on Kristina Drewsin.

Smithille ominaiseen (olen tätä ennen lukenut vain kaksi hänen teostaan, joten ominaisuus on ihaileva oletus) tyyliin Syksy on monikerroksinen niin tematiikkansa kuin kerrontansa osalta. Siinä on nykyhetkeä ja takaumia, erilaisia kertojanääniä, kuvailevaa tekstiä ja asioiden luettelua. Monikerroksinen romaani on täynnä vihjeitä ja viittauksia niin yhteiskuntaan, kirjallisuuteen kuin Profumo-skandaaliin. Alati Smithin kerronta on herkkää ja tarkkaa, tapahtumat osin absurdeja ja osin kuin satunnaisia – mutta niinhän elämäkin, meillä kaikilla.

Syksy on myös haikea, lohdullinen ja kaunis kuvaus ystävyydestä. Ja nimensä mukaisesti se kantaa syksyäkin mukanaan:

Lokakuu on silmänräpäys. Omenat, jotka hetki sitten saivat puun oksat notkumaan, ovat poissa, ja puun lehdet kellertyvät ja ohentuvat. Pakkanen on purrut miljoonat puut heleiksi kautta maan. Ne, jotka eivät ole ikivihreitä, ovat yhdistelmä kauneutta ja sameutta, lehdet punaista oranssia kultaa, sitten ruskeaa ja varisevaa.

Ihana (!), ihana, ihana kirja!

P.S. Luin Smithin vuodenaikakvartologian talvi-kirjan Winterin muutama vuosi sitten ja pidin siitäkin kovasti. Englanninkielisen kirjan kansi on kaunis, mutta haluan hankkia hyllyyni koko sarjan suomennettuna. ♥ 

Ali Smith: Winter

Ali Smith: Winter
Penguin Books 2017
(Pokkaripainos 2018
Kannen maalaus David Hockney
322 sivua
Brittiläinen romaani

Good morning, Sophia Cleves said. Happy day-before-Christmas,
She was speaking to the disembodied head.
It was the head of a child, just a head, no body attached, floating by itself in mid air.

Irrallinen pää lähes aloittaa romaanin, mutta sitä ennen on julistettu monta asiaa kuolleeksi, muun muassa Jumala, romanssi, modernismi ja postmodernismi, rakkaus ja jopa kuolema. Elämä sen sijaan ei ole kuollut – vielä, mutta toisaalta sulkeissa ja kaksoispisteeseen päättyen kuollut on:
(uh huh, earth, also dead):

Ja sitten mennään aamuun, jolloin eläkeikäinen Sophia Cleves näkee leijuvan lapsen pään, mutta näystään huolimatta hän hoitaa arkisia pankkiasioitaan. Sophien poika Art riitautuu tyttöystävänsä Charlotten kanssa juuri ennen kuin heidän pitäisi lähteä jouluksi Sophien luo. Art haluaa piilottaa riidan äidiltään ja palkkaa itselleen jouluksi seuralaisen Charlottea esittämään. 15 makuuhuoneen cornwallilaistalossa on kyllä tilaa, paikalle kutsutaan myös Sophien Iris-sisko, joka ei ole koskaan sopeutunut muottiin, vaan kapinoi sovinnaisuutta vastaan.

Herkullinen asetelma romaanille, joka kuvaa paitsi perhesiteitä ja ihmissuhteita myös kurkottaa laajemmalle: yhteiskuntaan ja taiteisiin. Ali Smithin vuodenaikasarjaan kuuluva Winter on ensimmäinen lukemani Smithin romaani. Nyt en voi käsittää, että miksi luin hänen tuotantoaan vasta nyt. Hyvää kannattaa odottaa jne.

Winter kokoaa yhteen pienen ihmisjoukon, toisilleen tutun ja toisistaan vieraantuneen (ja täysin vieraan) ja liikkuu Sophien talosta eri aikoihin ja paikkoihin, kulkee taakse- ja katsoo eteenpäin. Rakenne vaatii paljon, mutta Smith ei kirjoita vaikeasti, hänen tekstinsä sujuvuus ja älykkyys tekevät lukemisesta nautinnon.

Romaanissa on paljon kipeää ja paljon vieraannuttavaakin, mutta moni asia saa myös nauramaan ääneen tai ainakin hymähtämään, kuten Charlotten kaappaama Artin Twitter-tili Art in Nature sekä Trump- ja Brexit-viittaukset (joka toki myös kylmäävät, mutta myös hymyilyttävät). Toisaalta Cornwall on ihana ja "Art in nature" näkyy auringon säteillessä kuuraiseen maisemaan, kertojan ironia tuntuu hellältä.

Smith on terävä, muttei ilkeä, kokonaisuus on monikerroksinen, lukijaltaan tarkkuutta vaativa ja lämmin, toivoa antava. Smithin Autumnista kirjoittanut Omppu katsoo, että Smith on oma genrensä, minkä jo yhden lukemani teoksen perusteella allekirjoitan. Smith kirjoittaa niin hirveän hyvin. Luen englanniksi mielelläni, mutta harvakseltaan. Smithin kohdalla epäröin lukea vielä suomentamatonta romaania, pelkäsin etten pääse kirjaan sisälle, että menetän jotain olennaista vieraalla kielellä lukiessani, ja ennen kaikkea pelkäsin sitä, ettei Smith olisi ns. minun kirjailijani. Olin tietenkin väärässä: Winterin perusteella Smith kirjoittaa sellaista kirjallisuutta, jota rakastan lukea. 

Luultavasti menetin nytkin jotain ja olisin takuulla saanut kokonaisuuden nyansseista irti vielä enemmän suomeksi (suomennosta odotellessa!), mutta sisäistin tärkeimmän: kaikessa rakenteellisessa monimutkaisuudessaankin (tai leikkimielisyydessään) Winter on hurjan inhimillinen, viisas ja hyvä romaani.

Muualla: Tuomas.