Ali Smith: Winter

Ali Smith: Winter
Penguin Books 2017
(Pokkaripainos 2018
Kannen maalaus David Hockney
322 sivua
Brittiläinen romaani

Good morning, Sophia Cleves said. Happy day-before-Christmas,
She was speaking to the disembodied head.
It was the head of a child, just a head, no body attached, floating by itself in mid air.

Irrallinen pää lähes aloittaa romaanin, mutta sitä ennen on julistettu monta asiaa kuolleeksi, muun muassa Jumala, romanssi, modernismi ja postmodernismi, rakkaus ja jopa kuolema. Elämä sen sijaan ei ole kuollut – vielä, mutta toisaalta sulkeissa ja kaksoispisteeseen päättyen kuollut on:
(uh huh, earth, also dead):

Ja sitten mennään aamuun, jolloin eläkeikäinen Sophia Cleves näkee leijuvan lapsen pään, mutta näystään huolimatta hän hoitaa arkisia pankkiasioitaan. Sophien poika Art riitautuu tyttöystävänsä Charlotten kanssa juuri ennen kuin heidän pitäisi lähteä jouluksi Sophien luo. Art haluaa piilottaa riidan äidiltään ja palkkaa itselleen jouluksi seuralaisen Charlottea esittämään. 15 makuuhuoneen cornwallilaistalossa on kyllä tilaa, paikalle kutsutaan myös Sophien Iris-sisko, joka ei ole koskaan sopeutunut muottiin, vaan kapinoi sovinnaisuutta vastaan.

Herkullinen asetelma romaanille, joka kuvaa paitsi perhesiteitä ja ihmissuhteita myös kurkottaa laajemmalle: yhteiskuntaan ja taiteisiin. Ali Smithin vuodenaikasarjaan kuuluva Winter on ensimmäinen lukemani Smithin romaani. Nyt en voi käsittää, että miksi luin hänen tuotantoaan vasta nyt. Hyvää kannattaa odottaa jne.

Winter kokoaa yhteen pienen ihmisjoukon, toisilleen tutun ja toisistaan vieraantuneen (ja täysin vieraan) ja liikkuu Sophien talosta eri aikoihin ja paikkoihin, kulkee taakse- ja katsoo eteenpäin. Rakenne vaatii paljon, mutta Smith ei kirjoita vaikeasti, hänen tekstinsä sujuvuus ja älykkyys tekevät lukemisesta nautinnon.

Romaanissa on paljon kipeää ja paljon vieraannuttavaakin, mutta moni asia saa myös nauramaan ääneen tai ainakin hymähtämään, kuten Charlotten kaappaama Artin Twitter-tili Art in Nature sekä Trump- ja Brexit-viittaukset (joka toki myös kylmäävät, mutta myös hymyilyttävät). Toisaalta Cornwall on ihana ja "Art in nature" näkyy auringon säteillessä kuuraiseen maisemaan, kertojan ironia tuntuu hellältä.

Smith on terävä, muttei ilkeä, kokonaisuus on monikerroksinen, lukijaltaan tarkkuutta vaativa ja lämmin, toivoa antava. Smithin Autumnista kirjoittanut Omppu katsoo, että Smith on oma genrensä, minkä jo yhden lukemani teoksen perusteella allekirjoitan. Smith kirjoittaa niin hirveän hyvin. Luen englanniksi mielelläni, mutta harvakseltaan. Smithin kohdalla epäröin lukea vielä suomentamatonta romaania, pelkäsin etten pääse kirjaan sisälle, että menetän jotain olennaista vieraalla kielellä lukiessani, ja ennen kaikkea pelkäsin sitä, ettei Smith olisi ns. minun kirjailijani. Olin tietenkin väärässä: Winterin perusteella Smith kirjoittaa sellaista kirjallisuutta, jota rakastan lukea. 

Luultavasti menetin nytkin jotain ja olisin takuulla saanut kokonaisuuden nyansseista irti vielä enemmän suomeksi (suomennosta odotellessa!), mutta sisäistin tärkeimmän: kaikessa rakenteellisessa monimutkaisuudessaankin (tai leikkimielisyydessään) Winter on hurjan inhimillinen, viisas ja hyvä romaani.

Muualla: Tuomas.