sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Ali Smith: Winter




Ali Smith: Winter
Penguin Books 2017
(Pokkaripainos 2018
Kannen maalaus David Hockney
322 sivua
Brittiläinen romaani

Good morning, Sophia Cleves said. Happy day-before-Christmas,
She was speaking to the disembodied head.
It was the head of a child, just a head, no body attached, floating by itself in mid air.

Irrallinen pää lähes aloittaa romaanin, mutta sitä ennen on julistettu monta asiaa kuolleeksi, muun muassa Jumala, romanssi, modernismi ja postmodernismi, rakkaus ja jopa kuolema. Elämä sen sijaan ei ole kuollut  vielä, mutta toisaalta sulkeissa ja kaksoispisteeseen päättyen kuollut on:
(uh huh, earth, also dead):
Ja sitten mennään aamuun, jolloin eläkeikäinen Sophia Cleves näkee leijuvan lapsen pään, mutta näystään huolimatta hän hoitaa arkisia pankkiasioitaan. Sophien poika Art riitautuu tyttöystävänsä Charlotten kanssa juuri ennen kuin heidän pitäisi lähteä jouluksi Sophien luo. Art haluaa piilottaa riidan äidiltään ja palkkaa itselleen jouluksi seuralaisen Charlottea esittämään. 15 makuuhuoneen cornwallilaistalossa on kyllä tilaa, paikalle kutsutaan myös Sophien Iris-sisko, joka ei ole koskaan sopeutunut muottiin, vaan kapinoi sovinnaisuutta vastaan.

Herkullinen asetelma romaanille, joka kuvaa paitsi perhesiteitä ja ihmissuhteita myös kurkottaa laajemmalle: yhteiskuntaan ja taiteisiin. Ali Smithin vuodenaikasarjaan kuuluva Winter on ensimmäinen lukemani Smithin romaani. Nyt en voi käsittää, että miksi luin hänen tuotantoaan vasta nyt. Hyvää kannattaa odottaa jne.
Winter kokoaa yhteen pienen ihmisjoukon, toisilleen tutun ja toisistaan vieraantuneen (ja täysin vieraan) ja liikkuu Sophien talosta eri aikoihin ja paikkoihin, kulkee taakse- ja katsoo eteenpäin. Rakenne vaatii paljon, mutta Smith ei kirjoita vaikeasti, hänen tekstinsä sujuvuus ja älykkyys tekevät lukemisesta nautinnon.
Romaanissa on paljon kipeää ja paljon vieraannuttavaakin, mutta moni asia saa myös nauramaan ääneen tai ainakin hymähtämään, kuten Charlotten kaappaama Artin Twitter-tili Art in Nature sekä Trump- ja Brexit-viittaukset (joka toki myös kylmäävät, mutta myös hymyilyttävät). Toisaalta Cornwall on ihana ja "Art in nature" näkyy auringon säteillessä kuuraiseen maisemaan, kertojan ironia tuntuu hellältä.

Smith on terävä, muttei ilkeä, kokonaisuus on monikerroksinen, lukijaltaan tarkkuutta vaativa ja lämmin, toivoa antava. Smithin Autumnista kirjoittanut Omppu katsoo, että Smith on oma genrensä, minkä jo yhden lukemani teoksen perusteella allekirjoitan. 
Smith kirjoittaa niin hirveän hyvin. Luen englanniksi mielelläni, mutta harvakseltaan. Smithin kohdalla epäröin lukea vielä suomentamatonta romaania, pelkäsin etten pääse kirjaan sisälle, että menetän jotain olennaista vieraalla kielellä lukiessani, ja ennen kaikkea pelkäsin sitä, ettei Smith olisi ns. minun kirjailijani. Olin tietenkin väärässä: Winterin perusteella Smith kirjoittaa sellaista kirjallisuutta, jota rakastan lukea. 
Luultavasti menetin nytkin jotain ja olisin takuulla saanut kokonaisuuden nyansseista irti vielä enemmän suomeksi (suomennosta odotellessa!), mutta sisäistin tärkeimmän: kaikessa rakenteellisessa monimutkaisuudessaankin (tai leikkimielisyydessään) Winter on hurjan inhimillinen, viisas ja hyvä romaani.

Muualla: Tuomas.

8 kommenttia:

  1. Kommentoin Ompunkin blogiin, että toivon näiden Smithin vuodenaikakirjojen suomentamista. Minäkin pelkään, että englanniksi liian paljon menisi ohi, mutta ehkä pelkään turhaan. Olen lukenut suomennetun Oli kerran kello nolla, josta pidin todella paljon, ja siinäkin huomasi että teksti on Smithin kirjoissa merkittävässä roolissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, tämän luki englanniksi aika helposti, mutta ehkä luen mahdollisen suomennoksenkin, koska nautin kuitenkin enemmän suomeksi lukemisesta.

      Pitääkin etsiä tuo Oli kerran kello nolla luettavaksi.

      Poista
  2. Ach, nämä ovat vuodenaikakirjoja. Tämä Winter olisi ihan mun kirjani, mutta luen hitaasti enkuksi, etenkin kun nyt haen aina vastinetta saksankielestä: En anna periksi, haluan saksani kohentuvan. Ihana kettukortti♥ Nyt tuli mieleen se Talvipäivän seisaus ja lukija, joka antoi minulle vinkin saman kirjailijan toiseen kirjaan...Tämä aukaisi nyt muistilukon eli kirjaa varaamaan.

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, ovat. Winter olisi sinun kirjasi, Autumn kuuluu olevan vielä parempi.

      ♥♥

      Poista
  3. Luetko jo suomennettujen kirjojen kohdalla sitten rinnakkain englanniksi ja suomennettua versiota?
    Hyvä muistaa, että käännös on aina yksi tulkinta, vaikka alkuperäiselle uskollisena yritetäänkin pysyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, en yleensä lue. Luen joko alkukielisen tai käännöksen, en molempia ellen sitten pidä alkukielistä itselleni liian vaikeana.

      Muistan toki, että käännös on aina tulkinta, olenhan kirja-alalla töissä. Jokaisella suomentajalla on oma tapansa ja omat valintansa.

      Arvostan suuresti suomentajia, uskon että lukija saa omalla äidinkielellään aina enemmän irti, nyanssit jne.

      Poista
  4. Asian toki niin, että jos ei omaa riittävän hyvää kielitaitoa (tai kulltuuritietoutta), niin siinä menettää jotain lukiessaan vieraalla kielellä. Toisaalta, jos kielitaito riittää lukumaan kirjoja, kannattaa lukea alkuperäiskiellä. Koen että käännöksissä monesti menetetään jotain esim. juuri niitä nyansseja ja vaikka sanaleikkejä tai sanojen monitulkintaisuutta tai jos kyse on esim. murteista. Ja englannin kielessähän niitä nyansseja on paljon ja sanosto valtava, mikä toisaalta voi tehdä englanniksi lukemisesta haastavaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan, noinkin voi ajatella. Se, mikä on riittävän hyvä kielitaito tai kulttuuritietous, on tietenkin aina tulkintakysymys - eikä sellaista voi tarkkaan määritelläkään, koska näkökulmia on monia.

      Itse arvostan suomentajien työtä suuresti ja olen aina iloinen hyvistä käännöksistä, mutta luen mielelläni myös englanniksi. Vieraalla kielellä lukeminen on hyvä tapa pitää kielitaitoa yllä.

      Lopetan tämän keskustelun tänän. Kiitos kommenteistasi.

      Poista