Kustantaja: Avain 2011
Kansi: Satu Kontinen
Kotimainen novellikokoelma
Sivuja: 254
Nainen ja mies katsovat häntä nyt, ja lapsikin. Katsovat häntä. Siat, hän ajattelee mielessään, ja ajatus kuohahtaa. Hetken vielä hän on valeasussa ja solahtaneena näiden ihmisten keittiöön, hän tarkastelee niiden kasvoja, yrittää löytää niistä selitystä. Nämä olennot haluavat hänelle hyvää, vaikka epäilevät häntä. Mutta minä en ole niin kuin te, hän haluaa huutaa. Samalla hän ymmärtää, että se ei ole totta. Hän on juuri sellainen, samanlainen. Hänelle kuuluvat samat asiat.
Kahdeksannella kuulla raskaana oleva Anni tuntee vielä syntymättömän vauvansa miltei eläimen kaltaiseksi. Lapsi on kuin maankuoren alla mylläävä sokea myyrä tai kuin pussiin pantu kissanpentu, äidistään tiedoton, mutta täysin riippuvainen. Ajatus saa Annin muistelemaan lehdessä näkemäänsä sikatilalla otettua kuvaa emakosta kaltereiden takana. Miltei pakkomielteenomaisesti isomahainen Anni matkustaa maaseudulle asettuakseen itse emakkohäkkiin. Emakkohäkki on yksi Anu Silfverbergin novellikokoelman He eivät olleet eläimiä (2011) tarinoista, joissa kaikissa keskiössä ovat kirjailijan Luonto pakastimessa-esseekokoelmasta (Teos 2011) tutut ihmisenä olemisen ja luonnon, nimenomaan eläinten, kohtaamisen kipupisteet.
Kokoelmassaan Silfverberg pohtii fiktion keinoin sosiaalisten sidosten sekä moraalisen vallan käytänteitä ja kytkee ne osaksi eettistä pohdintaa. Hän kuljettaa lukijansa niin kuolleen isän asuntoon, sikatilalle, Lontooseen kuin suomalaiseen rappukäytäväänkin. Kaiken takana on näennäisen pieni kysymys, johon mahtuu koko maailma: Mikä on ihmisen ja eläimen ero?
Jokin sellainen heidän onneaan uhkasi. Idea, jonka mies oli saanut päähänsä. Idealla oli jotain tekemistä kuolevaisuuden ja ajan rajallisuuden kanssa.
Silfverberg kirjoittaa hyvin. Hänen tekstinsä on tarkkanäköistä ja terävää, mutta samalla jotenkin ankaruudessaankin hellää. Hylkeet-novellissa väljähtäneessä avioliitossa elävä Mirjami tirkistelee miehensä ja tämän rakastajattaren, miehen idean, hyljemäistä rakastelua ja huomaa tahran naisen alushousuissa. Kopissa kaikkien tunnustusten välissä maisema on kuin lapsuuden sadusta lumisine polkuineen ja pakkasvoiteen tuoksuisine poskineen. Liimassa äiti kammoaa omaa lastaan, mutta lohduttautuu ajatuksella, ettei kammoa vain itseään, vaan myös muita. Jännitteet syntyvät pienin vedoin, mutta jännitteiden väliin jäävä kuilu on valtava, on kyse sitten ihmisten tai ihmisten ja eläinten välisestä vallasta.
Vaikka Silfverbergin tekstiä on ilo lukea, vaivaa He eivät olleet eläimiä monen novellikokoelman "helmasynti". Usein nimittäin käy niin, että kokoelma on joko liian epätasainen tai sitten se on liian tasapaksu. Silfverbergin kohdalla voisin sanoa kirjan olevan "sekä että". Se on epätasainen siinä mielessä, että monissa muissakin arvioissa esille nostettu Emakkohäkki on niin huikea, niin vaikuttava ja ajatteluttava, että kaikki muut novellit jäävät kauas sen taakse. Tämän vuoksi He eivät ollet eläimiä on kaikkien muiden novellien osalta tasapaksu, laadukkuudessaankin hivenen puuduttava. Vaikka novelleissa on totta kai eroja niin miljöön, henkilöiden kuin kertojaääntenkin osalta, eivät ne jää erityisemmin mieleen. Ne ovat vain tasaisen hyviä novelleja. Ja hyviksi Silfverbergin kaikkia novelleja voi onneksi sanoa. Yksikään kirjan novelli ei ole huono, vaan jokaisen lukee mielellään. Itse luin kirjan pienissä erissä, novellin tai kaksi päivässä. Se oli onnistunut lukuratkaisu, koska se toi eräänlaista raikkautta muuten niin samatunnelmaisten novellien lukemiseen.
He eivät olleet eläimiä voi olla hieman tasapaksu, mutta tuo tasapaksuus ei syö kokoelman tärkeyttä. Loppujen lopuksi kyse onkin siitä, mikä tekee meidät eläinten kaltaiseksi ja mikä erottaa meidät eläimistä: tavat, ideat, tosi, valheet vai materia? Ja onko tuo ero aina ihmisten eduksi? Vaikka en varauksetta ihastunut, olen ehdottoman vaikuttunut: He eivät olleet eläimiä ei anna valmiita vastauksia, mutta panee pohtimaan vallan, ihmisyyden ja moraalin dimensioita ja suhteuttamaan niitä lukijansa omaankin elämään.
***½
Novellikokoelman ovat lukeneet myös Arja, Liisa ja Sanna.
