Diane Setterfield: Kolmastoista kertomus

 

Diane Setterfield: Kolmastoista kertomus 
Tammi 2007
The Thirteenth Tale 2006
Suomentanut Salme Moksunen
419 sivua
Brittiläinen romaani

"Omiin kammottavuuksiinsa tottuu niin, että ei tule ajatelleeksi, miltä ne näyttävät muiden ihmisten silmissä" --

Sanotaan, ja kokemuskin on toisinaan osoittanut, että vanhojen suosikkien uudelleen lukeminen voi olla vaarallista – ainakin siinä mielessä, että monet rakkaat lukumuistot saattavat vesittyä, joskus harvoin myös vahvistua ja kirja voi tulla entistäkin rakkaammaksi.

Diane Setterfieldin Kolmastoista kertomus oli ilmestyessään oikea hittikirja, suomeksi kirja julkaistiin vuonna 2007. Luin kirjaa tuolloin joulun aikaan, jolloin toivuin eräästä traumaattisesta asiasta. Muistan tuolta ajalta kolme kirjaa, joita kaikkia rakastan – varmaan osin siksi, että pystyin taas lukemaan. Nuo kirjat ovat Audrey Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimo, Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin ja tämä Setterfieldin romaani.

Kolmannestoista kertomuksen luin uudelleen, sillä erään ystäväni kanssa muistelimme kirjaa. Hän kertoi aikovansa lukea kirjan uudelleen nyt joulun aikaan, sitä myötä sitten minäkin.

Kirjaa tuntemattomille sen kehyksestä muutama sana: Nuori Margaret Lea on töissä isänsä omistamassa antikvariaatissa. Kuuluisa ja eksentrinen kirjailija Vida Winter haluaa Margaretin kirjoittavan elämäkertansa. Vidan elämä on täynnä mysteerejä, joista Margaret löytää yhtymäkohtia omaan elämäänsä. Romaani on arvoitusromaani, kartanoromaani, kunnianosoitus brittiläisille goottiklassikoille ja kirjallisuudelle. Oikein kunnon vanhanaikainen lukuromaani, siis.

Uudelleen luettuna Kolmastoista kertomus oli osin viehättävä, osin turhauttava. 

Turhauttavaa on ennen kaikkea se, ettei romaani enää tuntunut niin hyvältä kuin jouluna 2007. Nyt se tuntui siltä mitä se varmasti on: viihdyttävältä lukuromaanilta, ehkä vähän synkemmältä Kate Mortonilta tms. Lukuromaaniksi teoksen alkupuoli ei vetänyt tarpeeksi hyvin. Lisäksi tiheä taitto ja pieni fontti hankaloittivat lukemista (lukulaseista huolimatta).

Onneksi jossain puolivälissä huomasin olevani taas tarinan imussa ja löysin romaanin viehätyksen. En päässyt ihan samaan lumoon kuin vuosia sitten, mutta uppouduin tarinaan, sivut kääntyivät kuin itsestään. Yllätykset seurasivat toisiaan, jo mainittu goottihenkinen tarina onnistui edelleen salaisuuksiensa kanssa. Brittikliseitä rakastavana nautin tapahtumapaikoista kartanoineen ja kirjakauppoinen, sateinen sääkin (niin kirjassa kuin kotimaisemissa ikkunan takana) sopi tunnelmaan mitä parhaiten.

Mitä Kolmannentoista kertomuksen uudelleen lukeminen kertoo paluusta vanhoihin kirjasuosikkeihin? Ei ainakaan sitä, että paluu olisi vaarallista. Setterfieldin romaani ei tuntunut huonolta, olisin viihtynyt sen parissa, vaikka olisin lukenut sen nyt ihkaensimmäisen kerran. Mutta kirjallisuutena se ei tuntunut mitenkään erityiseltä, pikemminkin kelpo lukuromaanilta. Rakasta kirjassa ovat oikeastaan muistot: se, miten tärkeää lukeminen jouluna 2007 oli – ja on edelleen.

Diane Setterfield: Once Upon a River / kirjallinen resepti

Diane Setterfield: Once Upon a River
Doubleday, Penguin Randon House 2018
Kansi Sarah Whittaker
420 sivua
Brittiläinen romaani

We might, in this quiet hour before dawn, leave this river and this long night and trace the tributaries back, to see not their beginnings – mysterious, unknowable things – but, more simply, what they were doing yesterday.

RESEPTI

Brittiläinen maagis-realistis-historiallinen romaani

paljon Viktorian tai Edwardin aikaa
yksi kummallinen olento tai asia
yksi tai muutama löytäjä
innostuja
epäilijä
ahnehtija
huolehtija
kertoja (useampikin sopii)
… ja joukko muita ihmisiä, joista koostuu
yhteisö
kuhinaa yhteisön ympärille (ripaus vallan kysymyksiä)

reippaasti hämmästelyä
oman maun mukainen annos arvoituksellisuutta
kukkuramitallinen Dickens- tai Brontë-tunnelmia
roimasti pituutta
vaihtelevia kertojanääniä
maailmankatsomuksellisia kysymyksiä
luonnontiedettä (Darwinin ajatuksia)
tekniikkaa (esim. kamera)
folklorea

pinnalle ripotellaan rivien väliin jäävää tietoisuutta nykylukijasta

Anna myyttien, epäilyksen, realismin, uskon ja järjen kohdata. Erottele ainekset, valitse niistä sopiva suhde (tässä kohtaa reseptissä voi toimia oman maun mukaan: kannattaa maistaa!), lisää varmuuden vuoksi muutama ylimääräinen henkilö ja sekoita hyvin.

Mausta aavistuksella arvoitusta ja lisää joukkoon reippaasti Viktorian tai Edwardin ajan aatteita, sekä Dickens- tai Brontë-vaikutteita. Anna porista hetken aikaa henkilöhahmojen ihmetyksellä ja vaatimuksilla, pienennä lämpöä miljöökuvailulla (tummasävyisyys sopii erityisen hyvin), lisää taas lämpöä, sekoita, anna hautua. Jos unohdat jotain listan aineksista, niin ehdit lisätä ne tässä vaiheessa (ei haittaa, jos joku unohtuu).

Tarkasta kypsyys ja tarjoile mieluiten loman tai pitkän viikonlopun aikana.

Annos on melko tuhti, joten siitä riittää eväitä vielä arkeenkin. Jos ainesosia on liikaa, kannattaa seuraavalla kerralla vähentää henkilöiden määrää ja lisätä joukkoon ripaus nykyajan aatteita. Mikäli nauttimisen jälkeen vaivaa ähky, on seuraavaksi syytä nauttia pienoisromaani, esseekokoelma tai kevyt mutta ravitseva novelli.

--

Kuinka moni muistaa Diane Setterfieldin Kolmannentoista kertomuksen reilun kymmenen vuoden takaa? Viihteellinen romaani ihastutti monia gotiikkaan kallellaan olevia mysteeritarinoiden ja kirjapinojen ystäviä. Itse rakastin romaania osin siitä syystä, että se oli ensimmäisiä kirjoja joita luin kuopukseni syntymän jälkeen. Teos oli osaltaan palauttamassa lukuiloani.

Siksi kiinnostuinkin, kun huomasin Setterfieldiltä tulleen uuden romaanin, Once Upon a Riverin. Keskeisinä tapahtumapaikkoina ovat vanha The Swan Inn -niminen majatalo sekä Thames-joki hieman Oxfordista pohjoiseen. Outo kulkija kolkuttaa majatalon ovelle sylissään kuollut tyttö, joka joitakin tunteja myöhemmin herääkin henkiin. Onko kyseessä ihme, taikuutta vai tieteellisesti selitettävä ilmiö? Tuntematon tyttö herättää kiinnostusta ja henkilö jos toinenkin alkaa vaatia häntä omakseen.

Ihan kiehtovaa, mutta havaittavissa on selvää sukulaisuutta kahteen viime vuonna lukemaani romaaniin: Sarah Perryn The Essex Serpentiin ja Imogen Hermes Gowarin The Mermaid and Mrs. Hancockiin. Kaikissa näissä kolmessa yllä olevan reseptin ainekset yhdistyvät. Jokainen romaani on toki omanlaisensa kokonaisuus, mutta kaikissa niissä usko ja epäusko, tiede ja yhteisöllisyys kohtaavat jonkun uuden ja oudon edessä. Sen verran näitä kirjoja Britanniassa julkaistaan, että lajityyppi tuntuu olevan suuressa suosiossa. Odotan, että ainakin Perryn ja Setterfieldin romaanit ilmestyvät joskus suomeksi. Edellinen siksi, että se on näistä kolmesta paras ja toinen sen vuoksi, että Kolmastoista kertomus taisi olla Suomessakin menestys.

Setterfieldiin romaaniin mahtuvat kuta kuinkin kaikki reseptin ainekset. Niitä on jopa liikaa ja tästä syystä kokonaisuus ei ole kovin mieleenpainuva, vaikka se pitääkin otteessaan ja lumoaa niin temaattisesti kuin rauhallisen tahtinsa vuoksi. Se on hyvin kirjoitettu, kerronnaltaan tunnelmallista ja jossain määrin jännittävää (myös jännitteistä) luettavaa. Jos siis maagis-realistis-historiallinen brittiromaani kiinnostaa, tarjoaa Once upon a River lukemista useammaksi päiväksi.