- Pannaan lasi sen päälle, Niiskuneiti sanoi. Sitten se selviää kylmästä yöstä.
- Älä pane, sanoi Muumipeikko. Anna sen selvitä miten parhaiten taitaa. Minä luulen, että se selviää paremmin, jos sillä on vähän vaikeuksia.
(Tove Jansson: Taikatalvi)
Olen joskus toisten blogien kommenteissa kertonut olevani konservatiivi kahdessa asiassa, joulun ja Muumien suhteen. Jouluisin haluan saavuttaa lapsuuteni joulun tunnelman enkä tahdo luoda mitään uusia jouluperinteitä, koska vanhatkin ovat hyviä silloin kun ne ovat yhtä leppoisia kuin meillä. Muumeista taas taisin sanoa, että pidän vain Tove Janssonin omista muumikirjoista ja sarjakuvista, en uudesta muumikirjallisuustuotannosta, joka on osin jopa alkuteokseltaan muun kuin ruotsin- tai suomenkielistä. Toki meillä, kolme- ja viisivuotiaiden lasten perheessä, luetaan paljon Tove Janssonin luomaan Muumien maailmaan perustuvia kirjoja ja lapset rakastavat niitä. Esimerkiksi Muumin syntymäpäivänappi (Wsoy 2010; MOOMIN and the Birthday Button 2010) on tällainen kirja. Se onkin ihan hyvä, mutta en saavuta niiden kautta Muumilaakson filosofista tunnelmaa.
Nyt muumikonservatiivi joutuu kuitenkin ottamaan hieman sanojaan takaisin. Ensiksi minun on tunnustettava se tosiasia, ettei pikkulapsille suunnattuja muumikirjoja olekaan tarkoitettu samanlaisiksi syvällisiksi elämänylistyksiksi kuin Janssonin omat kirjat. Ja toiseksi jotkut ei-Janssonin muumikirjat ovat hauskoja, oivaltavia ja juuri oikeanlaisia meille muumipuristeillekin. Tällaisia ovat esimerkiksi iki-ihana Muumimamman keittokirja, täällä arvioitu Muumit ja olemisen arvoitus (joka on todella kaukana lapsille suunnatusta muumiteollisuudesta) sekä tietenkin neljä vuotta sitten ilmestynyt Sami Malilan kirjoittama, Tove Janssonin sekä Elina Vannisen kuvitukseen pohjautuva Muumilaakson puutarhakirja (Wsoy 2007).
Muumilaakson puutarhakirja on täydellinen puutarhatietokirja koko perheelle. Vaikka se on esipuheensa tyylin mukaan suunnattu ensisijaisesti lapsille, antaa se hyviä vinkkejä kenelle tahansa kotipuutarhurille, joka ei kaipaa tietoa turhan vaikeista kasvatettavista. Kirja lähtee liikkelle perusasiasta: puutarhan suunnittelusta ja tarvittavista työkaluista edeten kastelun ja lannoittamisen kautta siementen kylvämiseen, salaatteihin, mansikoihin ja kukkiin, rikkaruohojen haittoihin ja hyötyyn sekä edelleen kompostoimiseen ja syyspuutarhan iloihin. Kirjan luvut ovat melko yksinkertaisia, minkä vuoksi Muumilaakson puutarhakirja toimii hyvänä perustietokirjana kenen tahansa kirjahyllyssä, mutta ei anna kovin syvällistä tietoa puutarhanhoidon ongelmakohtiin. Se ei olekaan kirjan tarkoitus, Muumilaakson puutarhakirja on eräänlainen ihastuttava aloituspaketti pihaihmisille.
Malila ei keskity vain puutarhan tai pihapläntin omistajiin, vaan on omistanut luvun myös parvekeviljelijöille ja muistuttaa siitä, että jo yksi ikkunalle pantava laatikkokin voi sisältää pienen kasvi- tai kukkamaan. Tässä luvussa Malila tuo esiin myös yllätyksen. Ainakaan minä en ollut ajatellutkaan sellaista itsestäänselvyyttä, että ruukussa voi kasvattaa monia pientareelta löytyviä luonnonkukkia, esimerkiksi rönsyleinikki tai ketohanhikki näyttävät jännittäviltä ruukkuissa. Lasten kanssa puutarhanhoitoa aloitellessa tällainen viljely on paitsi edullista, myös aika hauskaa. Itselleni tuli hieman hemulimainen olo, kun ajattelin pientä kasvitieteellistä parvekepuutarhaa:
Kun ruukut varustaa pienillä kulteillä, joissa lukee kasvin suomalainen ja tieteellinen nimi, on parvekkelle perustettu pikkuruinen kasvitieteellinen puutarha.
Koska teoksen nimi on Muumilaakson puutarhakirja, on syytä pohtia sitä, mikä kirjasta tekee muumimaisen. Toki kirjassa on joukko sitaatteja muumiromaaneista sekä Tove Janssonin alkuperäiskuvitus, jota Elina Vanninen on värittänyt kirjaan sopivaksi. Jo pelkät kuvat tuovat mukanaan sitä levollisuutta, oivaltavuutta ja erilaisia tunnetiloja, joita muumikirjoissakin on. Silti kuvat yksin eivät riitä. Onneksi kuvat eivät olekaan pelkästään päälleliimattuja. Vaikka Malilan teksti sinänsä on asiapitoista ja opastavaa, kuten koko perheen tietokirjassa kuuluu ollakin, on siinä mukana huolettoman iloinen ote. Puutarhaa tai pientä parvekelaatikkoa on syytä hoitaa hellästi. Jos joku kasvi kuolee tai viljely ei ohjeista huolimatta onnistu, ei kannata huolestua, seuraava kasvukausi koittaa taas ensi keväänä!
Olen itse jossain määrin fiilispuutarhuri; Näen jotain ihanaa tuttavan pihassa tai puutarha-aiheisella internetsivulla ja haluan heti samanlaisen kasvin itselleni. Vielä joitakin vuosia sitten saattoi käydä jopa niin, että ehdin ostaa taimen, jonka kasvattaminen ilmeni niin vaikeaksi, että kasvirukalle kävi huonosti. Muumilaakson puutarhakirja auttoi minua suunnitelmallisemmalle ja paremmin organisoidulle kotipihanhoitouralle. Kirjan (sekä äitini ja anoppini, terveisiä vaan!) ansiosta tiedän paremmin, mitä istuttaa, minne ja milloin. Kasvun ihmettä on aikuisenakin ilo seurata.
Muumilaakson puutarhakirjan parissa on helppoa päästä puutarhamielelle. Jätän teidät nyt kirjassa olleen Muumipeikko ja pyrstötähti-siteerauksen sekä muutaman tänään aamulla omasta pihastamme ottamani kuvan pariin. Mitäpä sitä muuta kesältään kaipaisi kuin tätä (ja kasaa hyviä kirjoja):
Muumipeikko istuutui maahan ja käänsi kasvonsa auringonpaistetta kohti, sulki silmänsä ja huokaisi onnesta.
PS. Muumilaakson puutarhakirjasta on kirjoittanut ainakin Leena Lumi. Innostavasti ja laajasti muumeja on pohtinut Kirjavan kammarin Karoliina. Koko lailla kirjallisesti-blogin Jenni taas on kirjoittanut ihastuttavasti Tove Janssonista.
