Pirjo Suvilehto ja Karoliina Pertamo: Anni ja ihana pentu

Pirjo Suvilehto ja Karoliina Pertamo: Anni ja ihana pentu
Kustantaja: WSOY 2014
Arvostelukappale
Kotimainen lastenkirja

Niin pieniä ja suloisia olentoja en ole aiemmin nähnyt. Pennut kirmaavat huoneesta toiseen kuin hattarapallot, sikin sokin siellä täällä.

Voi parempaa päivää ollakaan kuin se, jolloin saa oman koiran. Koirasta haaveillut Anni saa koiran, pörröturkkisen mittelspitzin pennun. Hattara-nimisen pennun kanssa Anni kokee uusia asioita joka päivä: pentu on opettava sisäsiistiksi, sille on annettava oikeanlaista ruokaa ja eläinlääkärikin tulee tutuksi. Huuliharppu saa sen laulamaan ja joskus Hattara säntäilee sinne tänne kuin hassu hamsteri. Voiko parempaa ollakaan?

Pirjo Suvilehdon kirjoittama ja Karoliina Pertamon kuvittama Anni ja loistokoirat on saanut jatkoa, kirjassa Anni ja ihana pentu eletään arkea pienen pennun kanssa.

Nyt voin sanoa lukeneeni täsmäkirjan koirakuumeisille lapsiperheille! Suvilehto rakentaa Hattaran ja Annin elämästä aukeaman kokoisia arjen kaaria: sitä mukaa, kun Hattara kasvaa, oppi Annikin kaikenlaista uutta. Suvilehto tuntee selvästi koirien elämää ja hän kuvailee Hattaraa hauskasti: pentu esimerkiksi vispaa tassuillaan tai yrittää rapsuttaa pois pantaa, tuota mokomaa harmistuksen aihetta. Tilannetajuista pissahuumoriakin on mukana. Voisi melkein sanoa, että kyseessä on kehityskertomus - nimittäin koiranpennun kasvutarina.

Karoliina Pertamon helposti tunnistettava kuvitusjälki on tälläkin kertaa iloista, värikylläistä ja muodoiltaan selkeää. Anni ja ihana pentu toimiikin loistavasti nimenomaan kuvakirjana: vaikka Suvilehto tarinoi hauskasti Annin ja Hattaran arjesta, tarvitaan mukaan kuvia ja nimenomaan Pertamon kuvia. Ne tuovat hyvää tuulta ja eläväisyyttä.

Lastenkirjana Anni ja ihana pentu asettuu vähintäänkin laadukkaaseen kotimaiseen keskikastiin. Kyllä Suomessa tehdään hyviä lastenkirjoja. Anni ja ihana pentu on niin tekstiltään kuin kuvitukseltaankin toimiva kirja, joka viehättää nimenomaan koirien ystäviä. Omassa perheessäni kuvakirjoja on luettu viime aikoina vähemmän ja vähemmän, sillä kuopuskin on aloittanut koulun. Laadukkaat kuvakirjat kuitenkin kelpaavat vielä onneksi molemmille lapsilleni ja  perheen kolmasluokkalainenkin upposi Annin ja Hattaran maailmaan vielä varsin mukavasti. Tosin meillä saattaa yksi erityinen syykin innostua mittelspitzin pennusta kertovasta kirjasta...

Ja ei, ikävä kyllä meillä ei ole omaa koiraa, mutta mummolassa, omassa lapsuudenkodissani, asuu nyt kahdeksan viikon ikäinen mittelityttö. Minulla on ilo ja kunnia olla koiran osaomistaja, joten vaikkei meillä olekaan koiraa tässä talossa, on täällä aina Sissin kakkoskoti.

Mysi Lahtinen ja Karoliina Pertamo: Hei me kokataan!

Mysi Lahtinen: Hei me kokataan!
Kustantaja: Tammi 2013
Kuvitus: Karoliina Pertamo
Sivuja: 56
Kokkauskirja lapsille

Ovikello soi helisten. Kun Aku meni avaamaan, seikoi isoisä oven takana ja leyhytteli kasvoja lippalakillaan. Hän oli hengästynyt ja puuskutti kuin veturi. Keittiöön päästyään hän istuutui heti pöydän ääreen ja nosti kassin polvilleen.
 - Meinasi mennä myttyyn koko hieno idea, isoisä sanoi.
- No, mikä? Tuuli kysyi.
- Tämänpäiväinen ruoka, isoisä vastasi.

Voileipiä, äidin lihapullat, syötäviä kukkia, perunamuusi, lohiperhoset sekä lättyjä aprikoosihillon ja vaniljajäätelön kanssa. Mikä kumma on lisuke ja miten pöytä katetaan, miten siellä istutaan? Kouluikäiset sisarukset Aku ja Tuuli ovat kyllästyneitä eineksiin. Onneksi apuun tulee isoisä, jolla on aikaa Akulle ja Tuulille näiden koulupäivän jälkeisten tuntien aikana. Isoisä yllättää lapset, sillä hänpä osaakin laittaa ruokaa. Eräänäkin päivänä isoisä saapuu hieman salamyhkäisenä täysien ostoskassien kanssa. Ja mitäs sieltä löytyykään? Aineksia herkulliseen keittoon!

Ruoanlaitosta ja ruokakulttuurista paljon kirjoittanut Mysi Lahtinen on yhdessä kuvittaja Karoliina Pertamon kanssa saanut aikaan mainion lastenkirjan Hei me kokataan! (2012), joka yhdistää tarina- ja keittokirjaa. Kirjassa kulkee kehystarina, jossa Aku ja Tuuli kokkaavat yhdessä isoisänsä kanssa. Toisinaan isoisä tarinoi ruokien alkuperästä, toisinaan antaa hyviä vinkkejä keittiöpuuhiin. Pääosassa ovat kuitenkin ruokaohjeet, joiden avulla kuka tahansa voi kokea olevansa mestarikokki.

Hei me kokataan! sisältää arkisia ruokaohjeita lämpimistä voileivistä jauhelihakastikkeeseen ja nokkossopasta uuniomenoihin. Ohjeet ovat selkeitä, esimerkiksi vanhojen ja uusien perunoiden keittäminen selitetään vaihe vaiheelta patakintaiden tärkeyttä unohtamatta. Kirja pohjautuu myös vahvasti lähiruokaideaan, kaikkien ruokien ainekset on mahdollista löytää kotimaisesta tarjonnasta. Monet raaka-aineet voi jopa kasvattaa itse, kuten yrtit ruukussa keittiön ikkunalla tai raparperit ja perunat varsin helposti omalla mahdollisella pihamaalla. Nuoria nokkosia kuka tahansa voi hansikkaat kädessä poimia alkukesällä polun reunalta. Vinkkejä luonnosta löytyviin ja itse kasvatettaviin kasviksiin olisi voinut olla enemmänkin.

Kirja on pääosin toimiva ja kokkaamaan innostava. Teoksen yksi rikkaus ja samalla heikkous on siinä, että kirja soveltuu kaikille kouluikäisille lapsille. Kirjan ulkoasu, arkisen satukirjan kaltainen tarina sekä kuvitus houkuttavat pikkukoululaiset kirjan äärelle, innostavat keittiöpuuhiin vanhempiensa kanssa. Osa ohjeista on kuitenkin niin vaikeita ja esimerkiksi paljon veitsenkäyttöä sisältäviä, että vasta (varhais)teinit uskaltaa päästää yksin kirjan ohjeita toteuttamaan. Heitä lastenkirjamaisuus ei ehkä kiehdo. Siksi kirja sopiikin parhaiten kokkaaville vanhemmille, joiden apuna alakouluikäiset lapset voivat olla. Olisin myös kaivannut mukaan enemmän helppoja reseptejä, joita jo eka-tokaluokkainen voisi toteuttaa yksin. Meillä ainakin ekaluokkainen innostui eniten köyhistä ritareista, koska sai valmistaa ne (valvottuna) kokonaan itse.

Ruokaohjeet ovat monipuolisia ja seikkaperäisiä. On makuasia, millaisia ohjeita keittokirjoihin kaipaa. Itse olen aina ollut "allerginen" nakeille ja siskonmakkaroille, joten sivuutin kyseisiä aineksia sisältävät ohjeet kokonaan. Monet ohjeet, kuten miilunpolttajan spaghetti ja munakas, ovat myös muista keittokirjoista niin tuttuja, että niiden tilalle olisin kaivannut jotain uutta, toki kirjan hyvään lähiruokaperiaatteeseen sopivaa. Kaikkein eniten olisin kaivannut kirjaan leivontaohjeita. Olen innokas leipoja, kuten lapsenikin. Leivontaohjeiden puuttuminen lapsille suunnatussa keittokirjassa onkin pieni pettymys, sillä useimmilla kotikokkailu alkaa varmaan juuri leipomisesta. Kirjaa olisi hyvin voinut täydentää vaikkapa teeleipä-, sämpylä- tai marjapiirakkaohjeella.

Kirjan ulkoasu on värikäs ja erittäin retro. Hannele Huovin Ihme juttu - runokirjan yhteydessä esittelin kuvittaja Karoliina Pertamon kädenjälkeä, josta pidän kovasti. Pidän Pertamon raikkaanreippaasta tyylistä, jossa värit, muodot ja hahmot pomppaavat iloisesti ja elävästi esiin. Hei me kokataan! näyttää muun muassa pastapurkkien lomassa perhosta jahtaavan kissan, kattilaan lentävät ilmeikkäät kasvikset sekä perunakellarin idut - kaikki värikkäinä, suurina, reippaina. Hempeän ja prinsessamaisen näpertelyn ystäville kirja ei siis sovi, ei ohjeidensa eikä kuvituksensakaan puolesta. Itse pidin siitä, että keittokirjoissa on väriä ja iloa, lapsille suunnatuissa aivan erityisesti.

Kokonaisuudessaan Lahtisen ja Pertamon kirja on perinteisyydessään oikein mallikas. Lahtisen idea yhdistää tarinallisuus ja keittokirja toimii hyvin, Pertamon kuvat ilahduttavat. Vaikka kaipasinkin kirjaan pientä yllätyksellisyyttä ja leivontaohjeita, tullee Hei me kokataan! olemaan kodissani ahkerassa käytössä.

***½