Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nousiainen Miika. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nousiainen Miika. Näytä kaikki tekstit

torstai 11. huhtikuuta 2013

Miika Nousiainen: Metsäjätti

Miika Nousiainen: Metsäjätti
Kustantaja: Otava 2011
Kansi: Markus Pyörälä
Sivuja: 286
Kotimainen romaani

Olen matkalla kotiin, vaikka joskus vannoin etten palaa. 19-vuotiaana luulin karistaneeni Törmälän pölyt lopullisesti. Yliopppilaslakin alus oli täynnä uskoa tulevaan. Helsingissä oli kaikki mitä tarvitsin.
Miksi tartuin Turon tarjoukseen? En tiedä miksi. Hulluuttani tai tyhmyyttäni? Ei sentään. Kyllä se oli ahneutta. Niin se menee liike-elämässä. Harva on ahne syntyjään, mutta kun ahneudelle annetaan tilaisuus, niin siihen on pakko tarttua.

Helsingistä Törmälään on vain reilut kolmesataa kilometriä, mutta henkinen etäisyys on valtava. Vaneritehtaan varjosta on ollut hankala ponnistaa maailmalle lukuun ottamatta yhtä jääkiekkoilijaa sekä Sarajevon olympialaisissa vilahtanutta kyläläistä. Jo naapurikaupungin kauppaoppilaitokseen pääsy on merkinnyt tietä kohti parempaa elämää. Pasi Kaupin on onnistunut jättää Törmälä taakseen heti lukion jälkeen. Ekonomi ja Metsäjätti-yhtiön kehitysjohtaja palaa kuitenkin lapsuutensa maisemiin, sillä hän on työnantajansa asialla eikä asia ole pelkästään mukava, YT-neuvottelut uhkaavat tehdasta, josta Pasin oman lapsuudenkodin perhekin on leipänsä tienannut. Monet tutut kasvot, vanhat pelikaverit, Metallica-fanit ja myös koulukiusaajat ovat tehtaassa töissä. Lapsuudenystävästä Jannesta on tullut jo isoisä, kun taas Pasi vasta odottaa esikoistaan yhdessä suomenruotsalaisen Emilia-vaimonsa kanssa.

Kukaan ei pelaa enää Commodore 64:lla ja juopuneet isät ovat vaihtuneet juopuviksi pojiksi, mutta Miika Nousiaisen luomassa Törmälässä elämä kulkee kuin parin vuosikymmenen takaisia uomiaan. Metsäjätti (2011) kuvaa kaupunkilaisuuden ja pikkupaikkakuntalaisuuden eroja, ystävyyden säilymistä läpi vuosikymmenten sekä siitä rakennemuutoksesta, joka viime aikojenkin uutisoinnissa on ollut pelottavan tuttua. Pasin ja Jannen vuoroluvuin kertoma tarina vie mukanaan.

Käyn Stockmannin levyosastolta hakemassa kanta-asiakastarjouksessa olevan Metallican viimeisimmän levyn Death Magnetic. Ajatus Metallican levystä Stockan kanta-asiakkaille naurattaa. 80-luvulla saatanallista, nyt porvarillista.


Maailma on tosiaan muuttunut, kun Metallicaa voi ostaa kanta-asiakasalennuksella Helsingin hienoimmasta tavaratalosta ja ricottajuusto sekä pinjansiemenet tekevät ruoan kuin ruoan. Toisaalta mikään ei ole muuttunut, ihmiset ovat samanlaisia kuin ennenkin ja huonojen uutisten tuominen vanhoille ystäville koettelee miestä. Metsäjätti on ihailemani Miika Nousiaisen paras tähän mennessä julkaistu kirja, sillä se toisaalta pitää otteessaan suorastaan viihdyttävällä tavalla, toisaalta ja ennen kaikkea koskettaa ja kasvatta yhteiskunnallista tietoisuutta. Nousiaisen luoma maailma on sekä menneisyydessä että tässä hetkessä: nuorukaisten rännikiekko ja aikuisen miehen hätä kulkevat rinnakkain ja kaikki tuntuu niin todelliselta.

Osansa Metsäjätti-rakkauteeni lisää varmasti se, että olen syntynyt samana vuonna kuin Nousiainen. Lukiessani tavoitin ainakin osan 1980-lukulaisesta lapsuudestani ja nuoruudestani. Muistan esimerkiksi TDK:n kasettien eri mallien erot sekä sen, kuinka paljon kelaaminen kulutti korvalappustereoiden pattereita tai miten kukaan ei raaskinut soittaa kaukopuheluita ennen viittä. Muistan myös, kun Mauno Koivisto valittiin presidentiksi. Omalla Keskusta-voittoisella lapsuuteni kotipaikkakunnalla asetelma oli varmastikin Koivisto - Virolainen, mutta tunnistan hyvin lasten jakautumisen kahteen leiriin. Metsäjätin teollisuusvoittoisessa Törmälässä paperityöläiset jakautuvat Kivistön ja Koiviston kannattajiin ja se, kummalla puolella vanhemmat ovat, ratkaisee myös sen, kenen rinnalla lapset ovat lumisodassa. Yli 25 vuoden takaisen lumisodan vaikutukset näkyvät myös nykyhetkessä, kun Pasi saapuu tehtaalle herrojen edustajana Pasi T. Kauppina ja kuitenkin kivistöläisen, aikoinaan duunarina niin arvostetun Maunon poikana.

Nousiainen kirjoittaa samaan aikaan humoristisesti ja vakavasti, sujuvasti ja ilmeikkäästi.  Suru, pelko, turhautuminen ja  huoli vuorottelevan lämpimienkin muistojen kanssa. Nousiainen ymmärtää neuvottelupöydän eri puolilla istuvia: YT-neuvottelut ovat raskaat kaikille muille paitsi tarkoituksen nilkkimäiselle Turolle. Henkilöhahmot ovat näennäisen karikatyyrimäisiä, mutta jo mainitsemaani Turoa lukuun ottamatta jokainen on pintaansa enemmän. Metsäjätti on paitsi kuvaus irtisanomista ja pikkupaikan nurkkakuntaisuudesta, myös kertomus ystävyydestä, Pasista ja Jannesta. Heille toivoo kaikkea hyvää, sillä heidät Nousiainen on luonut niin oikeiksi, että voisin kuvitella Pasin tulevan vastaan Stockan herkussa ja Jannen lapsuuteni kotipaikkakunnan raitilla. Ehkä he tulevatkin.

Blogimaailmassa kaikki ovat lukeneet Metsäjätin. Jos joku ei ole vielä ehtinyt, niin lukekaa nyt ihmeessä! Hieno romaani!


4,5/5

perjantai 8. tammikuuta 2010

~MIIKA NOUSIAINEN: MAANINKAVAARA~


Miika Nousiaisen Maaninkavaaran luettuani olen hengästynyt ja vaikuttunut. Aloin lukea kirjaa odottaen sen olevan samantapainen (erinomainen) tragikoominen pakkomielteen kuvaus kuin Vadelmavenepakolainen, mutta Maaninkavaara osoittautui suuremmaksi lukukokemukseksi.

Maaninkavaara lähtee liikkeelle, kun Huttusen perheen nuori juoksijalupaus Jarkko katoaa Ruotsinlaivalta. Perheen isä, Jarkon valmentaja ja koulun talonmies Martti alkaa menettää otettaan elämään ja äiti Sirkka pakenee kutomisen sekä Kauniiden ja rohkeiden maailmaan. Taiteellisesti lahjakas tytär Heidi päättää auttaa isäänsä piristymään ja ikään kuin periä veljeltään roolin juoksijalupauksena sekä isän valmennettavana arvaamatta, mitä kaikkea edessä koittaakaan.

Romaani rakentuu Martin ja Heidin minä-kertojaäänten varaan. Nousiainen onnistuu hyvin kuvatessaan niin Martin rakkautta menneitä juoksijasuuruuksia kohtaan kuin Heidin kouluarkea ensin melko tavallisena teinityttönä ja myöhemmin luokan friikkinä. Martin ideaalimaailma on 1970-luvun Suomessa, kun taas Heidi on 2000-luvun teini.

Olen itse harrastanut jonkun verran juoksulenkkeilyä ja ymmärrän, miten harrastuksesta voi tulla pakkomielteen omaista toimintaa, mutta kirjan kuvaukset juoksutreenien rankkuudesta pyöristyttävät lukijaa. Kun Heidi oksentaa tai ulostaa kesken lenkin, tajuaa Martin pakkomielteen - ja Heidin rääkin - kauheuden, ja vielä pahempaa on luvassa. Martti ei kuitenkaan ole vihattava hahmo eikä Maaninkavaara (onneksi) jätä lopuksi pahaa oloa. Kirjassa on pakkomielteen vuoksi tai sen ansiosta myös hillittömän hauskoja kuvauksia; Kuinka moni muu voisi ihaillen kehuskella Kaarlo Maaningan myöntämää veritankkausta, kuokkia Lasse Virénin häissä tai viedä vaimonsa romanttiselle lomalle Martti Vainion Lomakouheroon? Myös Martin luonnehdinnat luotettavasta Marie-keksistä, hieman paremmasta ja silti turvallisesta Dominosta sekä kaikenlaisen pahan alkusyystä Jaffasta saavat nauramaan ääneen.

Maaninkavaara on paljon enemmän kuin tragikoominen romaani pakkomielteestä ja juoksemisesta. Nousiaisen teksti pitää otteessaan, se naurattaa, itkettää, hirvittää, huvittaa ja koskettaa. Maaninkavaara on mielettömän hyvä kirja.

torstai 8. tammikuuta 2009

~MIIKA NOUSIAINEN: VADELMAVENEPAKOLAINEN~


Miika Nousiaisen hirtehisessä kirjassa keskeinen teema on eräänlainen transnationaalisuus tai väärään maahan ja kansallisuuteen syntyminen. "Kansallisuustransu" Mikko Virtanen ei ole koskaan kokenut olevansa suomalainen, joten ratkaisuna on tulla ruotsalaiseksi, jollainen hän on aina sisimmässään ollutkin. Vaikka Mikko Virtanen, tulevaisuuden Mikael Andersson, on aina lapsuuden vadelmaveneiden ylensyönnistä aiheutuneesta oksentamisesta saakka kokenut olevansa ruotsalainen, ei häntä kelpuuteta kansankodin asukkaaksi tuosta vain. Tie Mikael Andersoniksi ei ole helppo, mutta yrittänyttä ei laiteta.

Nousiainen kirjoittaa tyylillä, joka naurattaa ja kauhistuttaa. Kylmä nauru nousee huippuunsa esimerkiksi kohtauksessa, jossa Mikko Virtanen salakuuntelee ruotsalaisten ystäviensä elämää Thaimaan lomallaan. Myös ruotsalaisuudelle rakennettu alttari tai joulunvieton kuvaus tuntuvat lähestulkoon groteskeilta, vaikka niitä lukiessa naurattaakin. Vadelmavenepakolainen nostaa esille myös useita lähihistoriamme tapahtumia aina Anna Lindhin puukotuksesta joulukuun 2004 tsunamiin ja edelleen Lordin Euroviisu-voittoon. Tätä kaikkea Nousiainen tarkastelee Mikko Virtasen sinikeltaisten lasien takaa, mutta kuitenkin hyvin suomalaisesti.

Luin Vadelmavenepakolaisen matkalukemisena lentokoneessa. Kerronta oli siinä määrin nautittavaa ja mukaansatempaavaa, että luin sen kokonaan kahden ja puolen tunnin mittaisen lennon aikana. Mielestäni Vadelmavenepakolainen oli hirvittävän hauska, ja hirtehisen pintansa alla vallan älykäs kirja.

****