Ranskalaiset, suomenruotsalaiset, suomalaiset sekä hieman saksalaiset ja venäläisetkin äänet kohtaavat, kun tasan satavuotias Marie Myhrborgh elää viimeistä päiväänsä hienostovanhainkodissa Helsingissä. On uudenvuodenaatto vuonna 1999, suurten muutosten vuosisata vetelee viimeisiään Marien tavoin.
Finlandia-ehdokkaanakin ollut Arne Nevanlinnan Marie on tavattoman hieno yhdenpäivänromaani, jossa päähenkilön mielenliikkeistä rakentuu vuosisatainen historia erään naisen muistojen sekä kirkkaiden ja harhailevien ajatusten kertomana.
Vähitellen Marie huomasi, ettei tärkein ollut rakkaus, koska sitä oli tarjolla niin vähän, vaan rutiini, koska sitä oli tarjolla niin paljon, ylös aina samaan aikaan, aamutakki ja tohvelit, tualetti vannahuoneessa, lämpötila termomeetteristä salin isossa huoneessa.
Romaani kertoo myös luokka- ja sukupolvieroista. Marie syntyy Strasbourghissa ylempään porvarisluokkaan asianajajan perheeseen, jossa tyttöjen tule käyttää samettileninkiä välttääkseen näyttämästä soltuilta. Marien mies Guillaume, Wilhelm, on suomenruotsalaisen kalastajan poika, joka on sukunsa ensimmäinen ylioppilas ja opiskelee kirurgiksi. Sota-aika saattaa heidät yhteen ja Marie muuttaa Suomeen - vailla suurta rakkaustarinaa.
Marie on samaan aikaan tajunnanvirtainen ja hyvin ruumiillinen romaani. Marie yhdistää hajuja ihmisiin ja taloihin, bratwurstin ja homeen, pesemättömät vaatteet ja sikari, lääkkeet, vaipat ja virtsa ovat kaikki eri ihmisiä, eri paikkoja niiden suodattamana muistoja. Suomalaiset ovat kummallisia moukkia, mutteivat suomenruotsalaiset ole sen parempia, vaikka ovat olevinaan. Mustikkasoppaa syödään sekä Itä-Suomen kaskimailla että Ranskassa, mutta ei suomenruotsalaisissa porvarispiireissä.
Marie ei ole humoristinen kirja, pikemminkin kunnioittavan melankolinen, mutta Nevanlinnan tekstissä on lempeää ironiaa.Ironia osuu niin dementian sekoittamaan Marieen, ikääntymiseen, suomalaisiin, suomenruotsalaisiin ja ranskalaisiin, älymystöön, sotilaisiin ja palvelusväkeen. Esimerkiksi sodanjälkeisessä Helsingissä Marie ja Guillaume ovat tarjoamassa päivällistä hienoille vierailleen. Suomenkielisessä Tohtori ja Rouva Wilhelm Myhrborghin ruokalistassa kala on kalaa ja viina vodkaa, mutta venäjänkielisiä vieraita varten Docteur Guillaume Myhrborgh et Madame Marie Myhrborgh tarjoavat esimerkiksi Moët et Chandon Brut Imperial 1920:ta.
Nevanlinna kirjoittaa monikerroksisesti. Samassa kappaleessa, jopa lauseessa, Marie on nykypäivässä, lapsuutensa Strasbourghissa, poikansa Edouardin koulussa ja edelleen ranskan, ruotsin ja suomen kielieroissa. Lukija pääsee Punavuoreen ja Töölöön, raitiovaunuun, ruotsinkieliselle Pohjanmaalle, Ranskan saksalaisen alueen maaseudulle ja sairaanhoitajan muistoissa Suomen köyhälle maaseudulle. Kulttuurishokki on ilmeinen, mutta ihmiset samanlaisia. Opettajat ja sairaanhoitajat eivät eroa toisistaan Suomessa ja Ranskassa muuten kuin ulkonäöltään (suomalaiset ovat kaikki samannäköisiä). Marie on koko ajan ulkopuolinen, Strasbourghissa ranskalainen ja neljäsosa juutalainen, vaikka pitäisi puhua saksaa. Suomessa ranskalainen ja suomenruotsalainen, joka puhuu ruotsia aksentilla.
Nevanlinnan kieli on samanaikaisesti unta ja totta. Se on kaunistakin kauniimpaa. Harva kirja tulee näin liki suodattuen samalla seepian sävyisenä lukijan (ainakin minun) mielessä.Yhteen päivään mahtuu puolen Euroopan historia. Marie antaa kasvot 1900-luvun eurooppalaisille naisille. Marien tarinaan sisältyy myös yllätys, joka on oikeastaan vääjäämätön vuosisadan kohtaloita ajatellen.
Tämän arvion kirjoittaminen oli vaikeaa, koska elän edelleen niin tiiviisti Marien ajatuksia. Ei tästä tule kuin ylisanoja, jotka toivottavasti eivät vesitä teidän muiden lukuhaluja. Kiteyttäen voin kuitenkin varmaksi sanoa, että Marie on ylivoimaisesti hienoin tänä vuonna lukemani kotimainen romaani. Sitä ei tahdo raaskia laskea käsistään.
*****-
