Grace McCleen: Ihana maa
Kustantaja: Otava 2013, Otavan kirjasto
Alkuteos: Land of Decorations
Kansi: Markus Pyörälä
Sivuja: 330
Romaani, Iso-Britannia
Kumpi tulee ensin, rukous vai hiukkaset? Miten pienistä pienin asia voi muuttua kaikista suurimmaksi, ja asiasta jonka olisi voinut estää tulee mahdoton estää, ja miten jostakin mistä ei ajatellut kehkeytyvän paljon mitään voikin kehkeytyä kaikki? Ehkä koska ihmeet toimivat parhaiten tavallisten asioiden kanssa: mitä tavallisempi asia, sen parempi. Ehkä koska ihmiset saavat alkunsa satunnaisesta roinasta. Mitä satunnaisemmasta, sitä suurempi ihme.
Judith on kymmenvuotias tyttö, joka asuu kahden isänsä kanssa. Hän kiertää isänsä kanssa julistamassa Jumalan sanaa ja odottaa Harmageddonia, pieni seurakunta ei vietä joulua eikä hyväksy verensiirtoja. Koulussa Judithia kiusataan, hänen päälleen heitellään räkäpalloja, hänen päänsä uhataan hukuttaa vessanpönttöön ja hänen uskontoaan pilkataan. Kiusaajista pahin on Neil-niminen poika, jonka silmätikuksi Judith joutuu. Judithin pakopaikka on Ihana maa, jonka hän on askarrellut huoneensa lattialle. Ihanassa maassa ovat kaikki, myös Neiliä muistuttava nukkehahmo. Judith alkaa puhua Jumalalle ja kuulla tämän ääneen, mistä seuraa ihmeitä: alkaa sataa lunta, joka peittää kaiken alleen, kinokset ulottuvat ikkunalaudoille ja autot ovat kuin kumpareita. Sitten Judithin luokkaan tulee uusi opettaja rouva Pierce, ja Judithin pahimmalle koulukiusaajalle alkaa tapahtua asioita.
Walesilaissyntyisen Grace McCleenin esikoisromaani Ihana maa (2012) kantaa mukanaan kahta suurta teemaa: koulukiusaamista sekä fundamentalistisessa kodissa kasvamista. Omaelämäkerrallisena markkinoitu romaani kertoo äidittömän tytön yksinäisyydestä, rakkauden- ja hyväksynnänkaipuusta, mielikuvituksen voimasta sekä yhteiskunnan asenteista erilaista maailmankatsomusta kohtaan. Judithin Ihanan maan kautta kuvitelmat ja todellisuus sekoittuvat paikoin vaarallisestikin.
Hän tuli lähemmäksi. Hänen äänensä kohosi. "Mutta oikeasti pelkäät, vai mitä? Nyt pelkäät. Paskot pieniin housuihisi." Hän käänsi huulensa alaspäin. "Maailmanloppu. Uu, kyllä pelottaa."
Kirjassa tapahtuu hirvittäviä asioita, jotka ovat periaatteessa, ikävä kyllä, arkisia ja tosia. Koulukiusaamisen kuvaus ja usko omiin voimiin - tai ainakin omiin voimiin Jumalan välikappaleena olemisen kautta - tuo muistumia Stephen Kingin jo klassikoksi määriteltävästä Carriesta, tosin toki sillä erolla, ettei McCleenin romaani ole luokiteltavissa kauhukirjaksi, vaan kaikki tapahtuu joko arjessa tai mielikuvituksen kautta valottuvassa jokapäivässä.
McCleen kirjoittaa mielenkiintoisesti, toisaalta äärimmäisen intensiivisesti, toisaalta aavistuksen pitkästyttävästikin. Tämä tiheän ja löysän kerronnan vuorottelu johtuu harmaan arjen ja rajujenkin tapahtumien vuorovedoista ja toimii rakenteellisesti hyvin: Judithin elämä on yksinäistä ja tylsääkin. Kotona on vain omaan melankoliaansa ja hulluun uskontoonsa vajonnut isä, joka ei tunnu rakastavan tytärtään. Koulussa päivät toistavat itseään painajaismaisella tavalla. Arki on harmaata, lukijan silmissä hidasta ja ahdistavaa. Mutta Ihanan maan ja Judithin kuvitelmien myötä kaikki muuttuu. Teos saa sellaista intensiivisyyttä, että lukija saa paikoin haukkoa henkeään. Niin Judithin kuvitelmien kuin koulu- ja muunkin kiusaamisen kuvailu on väkevää, kirjan tapahtumat paikoin hurjia. Myös Judithin kertojanääni on vahva, hän on pääosin onnistunut lapsikertoja. Kymmenvuotiaaksi hän on ehkä turhankin aikuismainen, mutta silti läpensä uskottava ja koskettava henkilöhahmo.
Haluan vielä erikseen pohtia kirjassa ilmenevää uskontoa, sillä kuten Hanna Pylväisen We Sinnersin yhteydessä kerroin, uskonnollisiin friikkeihin keskittyvät romaanit kiinnostavat minua, eivät onneksi omakohtaisista syistä. Jehovantodistajista McCleen antaa ristiriitaisen kuvan. Heidän uskontonsa on täynnä sääntöjä sekä tapoja, jotka erottavat heidän muusta maailmasta. Koulutytön mielessä fundamentalistiset opit muuttuvat todeksi, Ihana maa pelottavan Pyhän rekonstruktioksi. Toisaalta jehovantodistajien yhteisö on lämmin, seurakunnan aikuiset tahtovat hyvää Judithille ja tämän yksinäiselle isälle. Kaikessa kuitenkin näkyy jonkinlainen uskontokritiikki, etenkin kaikkein suurin uhraus on sellainen, joka saa minut aina hyvin herkäksi ja vahvistaa tiettyjä - myönnettävä se on - ennakkoluulojani. McCleen kritiikki ei kohdistu vain kiihkouskovaisuuteen, vaan osin myös brittiläiseen yhteiskuntaan. Judithin isän työpaikan, tehtaan, lakko, sekä joidenkin koulukaverien äärimmäisen köyhät kotiolot näyttävät lukijalle hyvinvointivaltion, jossa aineellista ja henkistä hyvää ei jaeta tasapuolisesti.
Ihana maa on vaikuttava kertomus pienestä tytöstä, jonka mielikuvitus laukkaa niin hurjasti, että lukija tempautuu mukaan intensiiviseen tarinaan. Ihana maa ei ole täydellinen romaani, mutta McCleen käsittelee kokonaisuutta koskettavasti, valoisastikin - ja koko ajan ylisentimentaalisuuteen sortumatta.
****
Ihanasta maasta piti myös Hanna.
