Sujata Massey: Rei Shimura ja morsiuskimono
Kustantaja: Gummerus 2004 (pokkaripainos 2005)
Alkuteos: The Bride's Kimono 2001
Suomennos: Titta Leppämäki
Mistä: Löytö
Kansi?
Sivuja 445
Yhdysvaltalai(s-japanilais-intialais-saksalai)nen dekkari
"Neiti Shimura? Teidänhän pitäisi olla kuollut!" Brian huudahti silmät selällään.
"Mitä tarkoitat?" Mieleeni palasi välikohtaus Espanjalaisilla portailla ja siellä odotellut henkilö. Miten Brian tiesi siitä?
"Poliisi sanoi, että he olivat löytäneet teidät."
"Mistä?" kysyin ymmälläni. Olivatko he osallistuneet museon avajaisiin?
""Tästä läheltä kauppakeskuksesta. He kävivät kyselemässä teistä, koska he olivat löytäneet kuolleen japanilaisen naisen, jolla oli kaksi hotellimme avainkorttia ja passi, jonka mukaan hän oli Rei Shimura".
Japanilaisamerikkalainen antiikkikauppias viettää nuoren naisen elämää: seurustelee komean Takeo Kayaman kanssa, ajattelee toisinaan entistä heilaansa Hugh Glendinningiä ja potee akuuttia rahapulaa. Hän saa tehtäväkseen kuljettaa kallisarvoisia kimonoita Tokiosta Washingtoniin sekä luennoida niistä aasialaisen taiteen museossa. Rei tutustuu lennon aikana japanilaisiin virkamaisiin, jotka etsivät Amerikan-lomallaan huvittelua ja yhdenillanromanssia miesten kanssa. Rein asetuttua hotelliin hän huomaa arvokkaan kimonon varastetuksi. Pian yksi japanilaisnaisista löydetään murhattuna mukanaan Rein passi.
Sujata Masseyn Rei Shimura -kirjoja on suositeltu minulle useaan kertaan. Niitä on luonnehdittu vanhanaikaisiksi kuka sen teki -dekkareiksi, joissa on mukana vauhtia, jännitystä, monikulttuurisuutta ja sopivanlaista kepeyttä. Rei Shimura ja morsiuskimono löytyi samasta poistokirjahyllystä kuin muutama päivä sitten esittelemäni Anna Janssonin Vaitelias jumalakin. Vaikka aloitin Rei Shimuran seikkailujen lukemisen keskeltä sarjaa, pääsin hyvin kirjan imuun.
Viini oli todella halpaa - ainoastaan kolme ja puoli dollaria lasilta eikä kymmentä dollaria, kuten Tokiossa. Juuri sitä minä tällä hetkellä kaipasinkin.
Ja sitä kerronnan imua Rei Shimurassa ja morsiuskimonossa todellakin riittää. Luin yli nelisataasivuisen kirjan yhdessä päivässä, vaikka ehdin olla töissä kahdeksan tuntia, pitää seuraa lapsilleni ja hoitaa vielä erinäisiä kotitöitä. Lukemiseni intensiivisyys kertonee siitä, että nyt ollaan hyvin koukuttavan viihteen äärellä. Siinä missä Ammankin inhoama Kiltti tyttö jäi kesken pitkästyttävyytensä vuoksi, sain nyt sitä mitä dekkareilta haen: nokkelia käänteitä, pientä aivotyötä ja hyvin pohjustetun tarinan.
Kaikkein mielenkiintoisinta romaanissa on sen päähenkilö Rei Shimura. Hän on Yhdysvaltain kansalainen, joka on asunut kauan Japanissa. Japanilaisen isän ja amerikkalaisen äidin tyttärenä hän tuntee kummankin maan kulttuurit ja käytösnormit, mutta on silti aavistuksen ulkopuolinen kaikkialla. Tätä ulkopuolisuutta Massey kuvaa kirjan kepeyteen nähden hyvin. On aina hieman vaarallista vetää johtopäätöksiä kirjailijan elämän ja romaanin sisällön välillä, mutta Japanissa syntynyt ja Yhdysvalloissa asuva juuriltaan intialainen ja saksalainen kirjailija tietää varmasti jotain tästä maailmankansalaisen ulkopuolisuudesta. Yhtä kaikki, Rei on nokkela nainen. Hän on eräänlainen nuorempi, kansainvälisempi ja naivampi (!) neiti Marple, joka selvittää rikokset, pitää viinistä ja kuuntelee popmusiikkia. Toisaalta hän on kuin chick lit -kirjojen sankaritar, joka on hieman höslä, reippaudessaan ja toiminnallisuudessaankin miestä rinnalleen kaipaava.
Rei Shimura ja morsiuskimono muistuttaakin osin chick litiä, mutta sellaista chick litiä, jota lajityyppiä hieman vierastavakin lukenee mielellään. Itse tartun helpommin dekkariin kuin chick litiin. Tiedän, että kirjallisuuden arvottaminen lajityypin mukaan on vanhanaikaista ja varmasi tyhmääkin, mutta kumpaakin genreä lukeneena hakeudun omaan lukijanpirtaani. Vaikka pidän Bridget Joneseista ja olen nauranut Himoshoppaajille, luen mieluummin jännityskirjoja (hmm, ja aion parin viikon sisällä kuitenkin tarttua chick litiin, lukeminen avartaa jne.). Yhden kirjan perusteella Rei Shimura -jännäreissä yhdistyvät kummankin genren piirteet hyvällä tavalla.
Kuten chick lit -vertauksestani voi päätellä, ei Masseyn romaani ole kaunokirjallisuutena mitenkään erityistä, ihmeellistä tai tulevaisuutta ajatellen suuria muistikuvia jättävää. Se on hyvää ja mukavaa kertakäyttökirjallisuutta, jollaista aina toisinaan tarvitaan. Dekkarina se on suorastaan virkistävän vanhanaikainen. Lukumaratonien yhteydessä moni bloggaaja puhui kitalaenpuhdistusnovelleista. Rei Shimura ja morsiuskimono taita olla kitalaenpuhdistuskirjallisuutta!
