Kustantaja: Loki-kirjat 2005
Alkuteos: The Land of Laughs 1980
Suomennos: Laura Lahdensuu
Kansi: Jari Paananen
Ulkomainen romaani, reaalifantasia
Sivuja: 279
Toisaalta tiesin myös, että tuo minulle niin täydellisesti sopiva maailma tuhoutuisi hetkenä minä hyvänsä ja joutuisin loikkimaan ympäriinsä kuin lattia olisi tulessa, pelastaaksen sen minkä voin. Mutta jos joku kysyisi minulta, mikä on ollut kaikkein loistavinta aikaa elämässäni, vastaisin ilman epäilyksen häivää, että uskomattomimpia aikoja olivat nuo syksyiset viikot Galenissa, ennen kuin talvi ja kuihtuminen alkoivat.
Edesmenneen filmitähden poika Thomas Abbey ei oikein tiedä, mitä elämältään haluaisi. Työ opettajana ja satunnaiset treffit eivät anna anna hänelle sitä paloa, mitä hän hakee, vaan elämä vain valuu eteenpäin. Hänen elämänsä merkityksellisimmän ja sydämeenkäyvimmän merkityksen on tehnyt ekstrentisen, vain 44-vuotiaana kuolleen, Marshall Francen lastenkirja Naurujen maa. Thomas päättää kirjoittaa elämäkerran kirjan Francesta, mutta tuntuu kohtaavan niin kustanjan epäilyn kuin huhupuheiden mukaan Fracen nuivan tyttären Annan vastustuksen. Thomas ei anna periksi, vaan alkaa tutkia Francen elämää ja joutuu ihmeelliselle matkalle kohdatakseen todellista arkipäivän epätodellisuutta. Seurakseen hän saa kirjailijasta vähintään yhtä kiinnostuneen Saxony Gardnerin.
Jonathan Carrollin romaani Naurujen maa on sukellus pelottaviin, helliin, hurjiin, uskomattomiin ja arkimaagisiin ulottuvuuksiin. Se on kunnianosoitus lastenkirjoille, hieman hukassa oleville ihmisille sekä mielikuvituksen rajattomalle voimalle. Ennen kaikkea se vie lukijansa vinksahtaneeseen maailmaan, jossa mistään ei voi olla täysin varma.
Thomas ja Saxony ajavat Conneticutista saakka Amerikan keskilänteen Missouriin tutkimaan Marshall France elämää. He majoittuvat Galenin kaupunkiin, jonka talot ovat valkoisia keskilännen unelmia pensasaitoineen ja metallikaiteineen, jossa ruohonleikkuri rätisee ja drive-in-hampurilaisbaarit sekä sekatavarakaupat kutsuvat asiakkaita. Kaikki on kuitenkin jotenkin aavemaista. Kirjailijan tytär Anna sekä omalaatuinen leskirouva Fletcher Nuija-koiransa kanssa ottavat heidät lämpimästi vastaan, vaikka Thomasta oli varoitettu, että Anna on erittäin kylmäkiskoinen ja erakoituva nainen, joka elää kissojensa kanssa. Perillä Galenissa Thomas ja Saxony kohtaavat yllättäen Annan, joka tarjoilee heille kananrintaa ja perunamuusia seuranaan Nuppu-niminen bullterrieri. Anna on vieraanvarainen, puheliaskin. Tosin hänen ruokailuvälineissään koreilevat pahaenteisen näköinen klovi sekä luudalla ratsastava noita... Uneliaan ja keskiluokkaisen kuorensa alla Galenissa piilee monenlaista: Marshall Francen henki tuntuu olevan läsnä kaikkialla, kaupungin jokaisessa asukkaassa, eläimessä ja ruohonkorressa.
"Mikä Isän kirjoista oli lempikirjanne?"
"Naurujen maa"
"Miksi?" Hän otti lasisen paperipainon pöydältä ja pyöritteli sitä käsissään.
"Koska kukaan muu ei ole koskaan päässyt niin lähelle minun maailmaani." Suoristin sääreni ja nojauduin eteenpäin, kyynärpäät polvia vasten. "Kirjan lukeminen on ainakin minulle kuin matka jonkun toisen maailmaan. Jos kirja on hyvä, oloni on mukava ja samalla olen innokas näkemään, mitä tapahtuu ja mitä seuraavan kulman takaa paljastuu. Kehnon kirjan lukeminen on kuin ajaisi New Jerseyn Secaucuksen halki. Siellä haisee ja koko ajan toivoisi, että olisi jossain muualla, mutta koska on lähtenyt matkalle, kiertää ikkunat kiinni ja hengittää suun kautta kunnes on päässyt ulos kaupungista.
Vaikkei olisi koskaan käynyt New Jerseyn Secaucksessa, on Thomaksen repliikki Annalle helppo ymmärtää. Naurujen maa onkin kirjojen ystävien kirja, jonka keskeistarinana on kirjailijan jäljillä oleminen sekä tie uskomattomaan. Naurujen maa on juuri sellainen Carrollin itsensä kuvailema kirja, joka tarjoaa matkan johonkin toisenlaiseen maailmaan. Carroll kirjoittaa hellästi ja julmasti. Hänen tekstiään lukee nopeasti ja tarina vetää kuin missä tahansa laadukkaassa lukuromaanissa. Sivuja on pakko kääntää, koska on pakko saada selville, mitä seuraavaksi tapahtuu: mitä hauskaa, surullista, yllättävää tai omituista. Erikoista on muuten sekin, että sinänsä rakastettavassa tarinassa keskeishenkilöt ovat kaikki enemmän tai vähemmän ärsyttäviä, mikä toki tekee heistä inhimillisiä.
Naurujen maa on erikoinen kirja. Alkupuoliskoltaan se on kuin mikä tahansa taiteilijaa jäljittävä realistinen romaani, jonka päähenkilöiden orastava kiinnostus toisiinsa sekä palava mielenkiinto salaperäistä kirjailijaa kohtaa ajaa romaanin sankarit etsintämatkalle. Itselleni tuli ainakin tunnelmansa osalta mieleen muun muassa Paul Austerin hieno Illuusioiden kirja. Pian lukija kuitenkin huomaa olevansa ihmeellisellä kirjamatkalla, jossa olo on kuin Liisa Ihmemaassa kohtaisi Tim Burtonin Big Fish-elokuvan Spectre-pikkukaupungin. Kaikki on kohdallaan, grillijuhlat, koirienulkoiluttajat, talojen valkoiset aidat, mutta samalla mikään ei ole varmaa ja tutussa on koko ajan jotain vierasta. Myös Pasi Ilmari Jääskeläisen reaalifantastia sekä aavistus Neil Gaimanin ja Stephen Kingin maailmoja kuiskivat lukijalle suuntaviittoja. Jonathan Carroll on kertojana kuitenkin aivan oma itsensä. Naurujen maa tarjoaa lukijalleen sellaisen yllätyksen, ettei moista olisi kirjaa aloittaessaan osannut lainkaan odottaa.
Minä yllätyin, viehätyin ja jäin nyt jonnekin Missourin takamaille. Naurujen maa on aistillinen, aavemainen, hauska, pelottavuuteen saakka jännittävä, ihmeellinen ja sydämeenkäyvä. Kirjassa on sellaista taikaa, jota ei voi selittää. Siksi Naurujen maa on pakko lukea.
****½
Tämän kirjan löytymisestä on kiittäminen Kujerruksia-blogin Linneaa. En löytänyt Naurujen maasta kovinkaan monia blogiarvioita, mutta ainakin Satu on kirjoittanut tästä ja Jäljen äänen Penjami on vertaillut Naurujen maata sekä Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikkoa ja yhdeksää muuta.
