Julie Kibler: Matkalla kotiin
Kustantaja: Gummerus 2013
Alkuteos: Calling Me Home 2013
Suomennos: Riie Heikkilä
Kansi: Anna Gorovoy & Eevaliina Rusanen
Sivuja: 504
Yhdysvaltalainen romaani
Tässä minä siis nyt olen: aion pyytää Dorrieta ajamaan minut autolla koko matkan Teksasista Cincinnatiin, puolen mantereen halki, ja auttamaan minua hoitamaan asioitani. En ole erityisen ylpeä joutuessani tunnustamaan etten pysty tekemään matkaa yksin. Niin kauan kuin jaksan muistaa, olen ollut aina hirvittävän itsenäinen. Olen myös ollut aina yksin.
Entä sitten matka Cincinnatiin? Siihen en pysty yksin. Enkä haluakaan. Haluan tyttäreni; haluan Dorrien.
Yhdeksännelläkymmenennellään käyvä Isabelle-neiti pyytää kampaajaansa ja ystäväänsä, nuorehkoa Dorrieta ajamaan hänet ystävänsä hautajaisiin. Naisten ystävyys on yllättävä nykypäivänkin Yhdysvaltain syvässä etelässä: valkoinen vanha nainen ja nuori afrikkalaisjuurinen kampaaja eivät ole tavanomainen näky tienvarsien dinereissa. Heidän ystävyytensä on kestänyt kuitenkin jo vuosikymmenen ajan ja he kertovat toisilleen mieltään painavat ja ilahduttavat asiat: Dorrie lapsiinsa ja entiseen mieheensä liittyvät tuntonsa, Isabelle muistonsa kielletystä rakkaudesta 1940-luvun alusta. Kun matka etenee, Isabellan tarina syvenee. Mustien ja valkoisten rinnakkaiselo, ystävyys ja rakkaus sekä ennakkoluulot, kattavat vuosikymmenten kaaren.
Amerikkalaisen Julie Kiblerin esikoisromaani Matkalla kotiin (2013) julkaistaan nyt maaliskuussa Suomessa erittäin tuoreeltaan. Kirjan julkaisupäivä Yhdysvalloissa oli 12.2.2013. Sain kirjan luettavakseni jo parisen viikkoa sitten. Koska pidän melkein kaikista Yhdysvaltain etelän lähihistoriaan sijoittuvista romaaneista, oikein odotin Kiblerin romaaninkin lukemista. Odotin, vaikka samalla tiesin luvassa olevan viihdyttävän lukuromaanin eikä mitään sen enempää.
Tänä yönä rintaani kuitenkin kiristi tuskallinen häpeän tunne. Robert oli pelastanut minut joltakin jota olin tuskin edes osannut kuvitella, eikä hänellä ollut silti lupaa saattaa minua kotiin tämän säännön takia, jota en koskaan ennen ollut edes kyseenalaistanut. Luin kyltin ikään kuin olisin nähnyt sen ensimmäistä kertaa: NEEKERI, ÄLÄ ANNA AURINGON LASKEA YLLESI TÄÄLLÄ SHALERVILLESSÄ.
Viihdyttävän lukuromaanin sainkin. Viihdyttävyys ei missään nimessä ole Kiblerin romaanin kohdalla huono asia, vaan kirja täyttää funktionsa naisten lukuromaanina. Se pitää otteessaan, koskettaa ja korostaa sitä, että ihmisellä on oikeus kapinoida yhteiskunnan normeja ja oman sukunsa asettamia vaatimuksia vastaan - kammottavaa rasismia vastaan. Isabellan ja Dorrien road tripillään vuoroluvuin kertomat tarinat peilaavat nykyhetkeä sekä toisen maailmansodan ajan Yhdysvaltoja sivumäärältään tasavahvasti, mutta kiinnostavuudeltaan menneisyys on se, johon ainakin itse kiinnityin. Melkein hypin Dorrien tarinan yli, koska halusin tietää, miten Isabellin tarina etenee.
Matkalla kotiin olisi voinut olla paljon enemmän. Esimerkiksi rasismin teemaa hienosti kuvaava Kathryn Stockettin Piiat onnistuu olemaan sekä koskettava että viihdyttävä. Syvän etelän tunnelma ja rasismin vääryys on romaanissa elävästi kuvattu. Vanhan ja nuoren naisen ystävyyttä sekä menneisyyden ja nykyisyyden tarinoita etelävaltioissa kuvaava Fannie Flaggin Paistetut vihreät tomaanit suorastaan imaisee mukaansa ja saa uskomaan niin ystävyyteen kuin tarinankerronnan voimaan. Matkalla kotiin jää näistä ulottuvuuksista paitsi. Kibler toki kirjoittaa sujuvasti, ja etenkin Isabellen ja Robertin tarina pitää otteessaan. Matkalla kotiin ei kuitenkaan tee samanlaista soppea sydämeen kuin mainitsemani Stockettin ja Flaggin kirjat, se vain viihdyttää ja toki koskettaakin, mutta ei tarjoa yllätyksiä tai suuria elämyksiä. Päinvastoin, romaanin kulku on alusta loppun saakka arvattavissa ennalta. Vakavista teemoistaan huolimatta Kiblerin kirja on turvallista, mukavaakin luettavaa esimerkiksi illalla ennen nukkumaanmenoa tai työmatkalla bussissa.
Romaanin ei onneksi tarvitse olla aina suuren elämyksen kirja taatakseen kelvollisen lukukokemuksen. Matkalla kotiin täyttää lukuromaanityhjiön mainiosti. Se on oikein mainio kirjallinen välipala, joka muistuttaa lukijaansa ihmisten välisen tasa-arvon tärkeydestä: oikeus rakkauteen kuuluu jokaiselle aikuiselle eikä ystävyyden rajoja voi onneksi määrittää sukupuolen, iän tai ihmisen etnisen alkuperän mukaan. Matka Teksasista Cincinnatiin on pitkä, mutta ladattu muistoilla, jotka ansaitsevat tulla kerrotuksi.
***
Hanna viihtyi "lukusukkulan" parissa, Maija ei voinut laskea kirjaa käsistään.
