Takashi Hiraide: Kissavieras
S&S 2016
Neko no Kyaku 2001
Suomentanut Raisa Porrasmaa
Ulkoasu Satu Kontinen
152 sivua
Arvostelukappale
Japanilainen romaani
"Jospa siepataan se?"
Madalsin varta vasten ääntäni ja vaimoni naurahti sanoilleni voimattomasti. Miten joku joka oli käynyt peremmälle sekä taloomme että sydämiimme, saattoi yhä olla vain vierailija?
Tokion laitamilla kirjallisella alalla työskentelevän kolmekymppisen pariskunnan elämä muuttuu, kun pyykinkuivaukseen käytetylle pihalle ilmestyy kissa. Pieni Chibi kulkee vapaana siellä missä haluaa, vähät välittää ihmisten maailmasta, mutta ihmisten laita kissojen suhteen on toisin.
Miten viehättävä voi kirja olla! Ja kuinka kaunis sekä ulkoa että sisältä. Aloitan ulkoa: Takashi Hiraiden Kissavieras on ulkoasultaan niin hurmaava ja suloinen, että romaania katselee ilokseen, sitä tekee mieli pitää esillä olohuoneen pöydällä, ja Satu Kontisen suunnitteleman kannen kissan vihreiden silmien sisäkannessa jatkuva väritys luo tasapainoisen, tyylikkään, hillityn ja samalla veikeänkin vaikutelman.
Jos kansi viehättää, niin sitä tekee Kissavieraan sisältökin, kissamaisen omaperäisesti, Raisa Porrasmaan raikkaana suomennoksena. Romaanissa on pientä vierautta, joka saattaa johtua kerronnan jonkinlaisesta (mielikuvieni?) perijapanilaisuudesta tai siitä, että Hiraiden kertoja kuvaa kaikkea hieman ulkopuolisena, vaikka välittääkin kokemansa ilon kepeyden ja surun painon. Ja onhan kissakin eläimenä omanlaisensa, oman etäisyytensä ottava. Niin tai näin, lukiessani kokemani vieraus on yksinomaan hyvää laatua ja Kissavieras ihastuttavaa luettavaa.
Hiraiden kirjoitustyyli on samalla kertaa runollista ja lakonista. Hän ikään kuin raportoi tapahtumia: muuttoja, poliittisia ja kulttuurisia muutoksia Japanissa, töitä... Toisaalta hän hidastelee, pysähtyy tuokioihin. On ajelehtivia pilvenhattaroita, sydämen muodostavia (parittelevia) sudenkorentoja, kellonsoittoa buddhalaistemppelissä ja kohtaloksi kutsuttu voima, jonka voi ajatella puuttuvan peliin Chibin myötä. Pieni Chibi on Hiraiden romaanin alkusyy ja taloon ja sydämeen käyvä vierailija, joka kulkee omia polkujaan.
Kissavierasta lukiessa pakostakin rauhoittuu. Lopputulos on yllätyksellinen ja vesivärimäisen haikea pieni romaani - kuten Zephyr sanoo: kissamainen kirja!
