Kustantaja: Atena 2012
Kansi: Nina Leino
Kotimainen romaani
Sivuja: 311
Sukseni luistavat, hiihto on huimaa. Iltaisin minut tuudittaa uneen koirien kumea haukku. Yöllä tuuli kasaa lunta, aamulla isot kinokset lepäävät teltan ympärillä. Jatkan matkaa. Lopulta löydän uuden vitilumen seudun. Maata halkovat vain minun suksieni jäljet, ei kenenkään muu. Karttaan kirjoitetaan Helmin maa, itse löytämä ja ikioma.
Pieni Helmi elää maailmassa, jossa mitä tahansa voi sattua: uusi isoveli syntyy yllättäen perheeseen, kun taas Helmi ja hänen aikaisemmat veljensä ovat isättömiä, äidin eräältä mieheltä lahjaksi saamia lapsia. Elsa-äidillä on aina kiire: täytyy ehtiä töihin pankkineidiksi tai toiseen työhön kauppaa siivoamaan, on kiire tansseihin, kiire saada kampaus valmiiksi, vain Helmille hänellä ei ole aikaa. Onneksi Helmillä on kuitenkin Mirjami, paras ystävä. Lisäksi koulunsa aloittavalla Helmillä on myös Kaarina, nuori uraansa aloitteleva kansakoulunopettaja, jolla on idealistinen käsitys työstään lasten rakastamana kansankynttilänä. Toisena koulupäivänä Mirjami jää auton alle ja kuolee. Helmi vetäytyy omaan mielikuvitusmaailmaansa, jossa kaikkialla vaanii Otus ja jossa Mirjami on läsnä aina läsnäolevana enkelinä.
Vaasalaisen, Jyväskylässä varttuneen Satu Grönroosin esikoisteos Lumen syli (2012) vie lukijansa 1960-luvun talviseen Keski-Suomeen, jossa elämä on ulkoisesti hyvinkin erilaista kuin nykyisin. On kansakoulu, Uusi matematiikka, juomapallo, klapeilla lämmitettävä uuni ja ahdas koti; puhutaan ryssistä ja naisten ja miesten roolit ovat selkeät. On aika, jolloin Kekkonen on aina ensimmäisenä. Tässä ajassa Helmi ja Kaarina yrittävät selviytyä menetysten keskellä ja varsin yksinäisinä. Elämää on yritettävä elää sellaisena kuin se on annettu, mutta se on kovin vaikeaa ilman ymmärtäjää.
Jos jokin alkaa huonosti, päättyykö se myös. Äiti sanoi, että vaikeudet kasaantuvat. Jos tämä oli ensimmäinen, kohta niitä tulisi lisää. Kasvaisiko niiden intensiteetti, pieni, isompi, isoin. Jos lapsen kuolema oli ensimmäinen, en halunnut kuvitella, mitä loput olisivat. Tähän asti kaikki oli mennyt hyvin. Koulu, opiskelut, Antero, työpaikka. Minusta piti tulla koulun paras opettaja, lasten rakastama ja kollegoiden ihailema. Mutta minusta tuli se, jonka luokalta oli kuollut lapsi.
Grönroosin romaani on taidokkaasti kirjoitettu ja juonensa osalta hienosti yhteensolmittu. Romaani on vahva etenkin, kun ottaa huomioon sen roolin esikoisteoksena - olkoonkin, että toimittajataustainen Grönroos on kirjoittamisen ammattilainen. Lumen sylissä ei ole mitään turhaa, kaikki sanottu on saumaton osa Helmin ja Kaarinan elämää ja kokemusmaailmaa. Lapsen pelot, nuoren opettajan toiveet tai mielikuvituksen ei-ihan-kaikkialle yltävä voima kannattelevat Lumen syliä. Aivan erityisen hyvää on Grönroosin luoma ajankuva: saunalimonadi, ulkohuussit ja ilta-aikainen sangolla käyminen, voimakashajuisella hiuslakalla kiinnitetty pallokampaus ja Paul Anka sekä Penan tuoman uuden ajan airueena The Doors. Myös jyväskyläläinen miljöö on kuvattu elävästi.
Kirja koostuu lyhyistä luvuista, joissa kertojina toimivat vuoroin Helmi, vuoroin Kaarina aina luku tai kaksi kerrallaan. Kirjan alku ja loppu kiertyvät yhteen, mikä on kerrontateknisesti onnistunut ratkaisu. Grönroos myös kirjoittaa kauniisti, hänen kielensä on hiottua ja miltei virheetöntä, väliin ehkä suorastaan toteavaa. Ainoastaan paikoin turhankin lyhyet lauseet saivat minut toivomaan hieman laajempaa kuvailua nimenomaan Helmin ja Kaarinan mielenliikkeiden osalta. Harmikseni Kaarina jää hieman vieraaksi tai ulkokohtaiseksi hahmoksi, vaikka juuri hän olisi voinut tarjota ainakin minulle sen suurimman samaistumiskohteen. Häneen ainakin kiinnyin eniten, häntä ymmärsin. Helmin maailman Grönroos tavoittaa erinomaisesti, Helmi on uskottava pikkulapsi, jota kukaan ei huomaa tai osaa kohdata oikealla tavalla. Helmin maailma Otuksineen ja enkeli-Mirjamineen on kouriintuntuvan tosi. Elsa sen sijaan saakin jäädä itsekkään oloiseksi menijä-äidiksi, varmasti tarkoituksella.
Lumen syli sai minut ajattelemaan myös ulkokirjallisia asioita: onko omassa elinpiirissäni lapsia, jotka elävät kuin Helmi? Huomaako heitä edes? Mistä sen voi tietää? Voin ainakin oman tietämykseni mukaan huokaista, että onneksi ei. Onneksi ei, sillä Lumen sylin maailma kouraisee sielua varsin syvältä. Vaikka kirja sijoittuu yli neljänkymmenen vuoden takaiseen aikaan, on teoksen maailma edelleen jollain tasolla tosi. Siksi Grönroos haastaakin lukijansa pohtimaan sitä, mitä jokainen meistä voisi tehdä toisten ihmisten hyväksi. Se on muutenkin hyvän kirjan tärkein viesti.
Satu Grönroosin esikoinen kantaa mukanaan vahvaa kotimaisen realismin ja mielenmaisemien kuvailun perintöä. Lumen sylissä 1960-luvun loppu tuntuu elämänmakuiselta ja todelta. Pientä Helmiä haluaisi lohduttaa, mutta lopulta ainakin itse koin lukijana samanlaista neuvottomuutta kuin Kaarinakin. Kokonaisuudessaan Lumen syli on siinä määrin ehjä ja ennen kaikkea koskettava romaani, että se on mielestäni kuin pieni helmi (!) laadukkaiden kotimaisten romaanien jatkumoon. Niin lapset kuin aikuisetkin tarvitsevat ymmärtäjän, oikeaa läheisyyttä lumen kylmän sylin sijaan.
****-
Lumen sylissä ovat olleet myös Leena Lumi, Susa ja Kirsi Hietanen.
