Kustantaja: Karisto 2012
Kannen kuva: Marjukka Vainio; Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen
Kotimainen romaani
Sivuja: 238
Minä olen lakannut kuvittelemasta, että voin säädellä. Olen luullut valitsevani mutta ei täällä tehdä valintoja, täällä meitä vievät olot ja harhaluulot. Täällä toimitaan vaistoin varassa.
Emilia on koulutyttö, joka tykkää makkarakeitosta, punaisesta - ei pinkistä - sekä rakastaa hihoista rispaantunutta oksennuksenhajuista paitaansa, koska se yllä tulee turvallinen olo. Hänen äitinsä Ellu on Nainen isolla N-kirjaimella. Ellulla on tärkeä työ, korkeat korot, Volvo, rakastaja ja aviomies. Ellun äiti Elsa asuu maalla Veikko-kissansa kanssa ja leipoo piirakkaa pakastimeen sunnuntaivieraiden varalle, hänen pakastimessaan odottaa monta sunnuntaita. Vaikka kolmen sukupolven naiset, tai Emilia toki on vasta pikkutyttö, ovat samaa verta, heitä erottavia asioita on enemmän kuin heitä yhdistäviä. He kaikki ovat enemmän tai vähemmän kadoksissa niin nykypäivässään kuin menneisyydessään, suhteessaan tulevaan kuin ennen kaikkea itseensä. Kuinka monella tavalla ja minne kaikkialle ihmisen voi sulkea ja mikä ihmismieltä ohjaa tilanteissa, jolloin hallinta katoaa eikä huuto pääse karkaamaan ulos?
Kariston syys(!)kauden ensimmäinen romaani, nyt toukokuussa julkaistava Olot (2012) on vuonna 1986 syntyneen Sanna Eevan toinen aikuisten romaani. Eevan kirjailijakuva on kiinnostava: hänen esikoisteoksensa, nuortenromaani On luvattu leudompaa sijoittui toiseksi Tiina 2006-kirjoituskilpailussa ja hänen ensimmäinen aikuisten romaaninsa Maamorsian ilmestyi kaksi vuotta myöhemmin. Kaiken lisäksi Eeva työskentelee sanataideopettajana. Kariston syksyn 2012 uutisissa Olot-romaania kuvaillaan tiheän kerronnan mestariteokseksi. Lähtökohdat kirjan lukemiseen olivat siis vähintäänkin houkuttelevat.
Muun ajan olen oma itseni.
Olen ajatusten vyyhti, välillä kirkas ja selkeä, välillä harmaa, hidastunut, kattilaan unohtuneen kaurapuurontahmea. Kun olen itseni oma, ajattelen kaikkia niitä asioita, joita ei muiden läsnäollessa saa ajatella. Kuljeskelen, löydän tontiltamme paikkoja, joihin tahdon istahtaa, haistelen loppukesän imelää, runsasta tuoksua, kuuntelen tuulen mukana kantautuvaa traktorin pörinää.
Olot on niitä kirjoja, joita voi todellakin kutsua tunnelmaltaan tiheäksi. Latautunut ja merkityksiä täynnä oleva kertomus vuorottelee Emilian, Ellun ja Elsan kertojanäänten mukaan luku luvulta intensiivisesti ja napakasti. Kirjan kieli on kaunista, muttei maalailevaa. Eeva hallitsee lauseet sekä merkitykset rivien välissä: miten Ellun hyvä mies Jarkko asettelee sämpylän lautaselle niin kuin ei olisi oikeasti aseteltukaan tai miksi muurahaisten hampaanjäljet jäävät pakaroihin. Kaikista kehuistani huolimatta olin kuitenkin luovuttaa aivan ensisivuilla: Lempielokuva on Aladdin, koska Aladdinin vaimo on kaunis, luonnehtii pieni Emilia mieltymyksiään. On toki mahdollista, ettei Emilia muista Aladdinin ihastuksen nimeä, mutta tiedän pikkutyttöjen olevan hyvin tarkkoja etenkin suosikkielokuviensa ja prinsessojen kohdalla, minkä vuoksi kaiken pilkunviilaamisen uhallakin sanon, että kyllä Emilia olisi varmaan kuitenkin ajatellut, että koska Jasmine on kaunis. No, tämä huomautukseni oli toki vain sellainen pieni sivujuonne, joka kertoo oman lukukokemukseni subjektiivisuudesta, mutta en vakuuttunut kirjan alusta.
Onneksi kuitenkin jatkoin lukemista, sillä Olot on kokonaisuudessaan varsin hyvä romaani. Se pureutuu synkeisiin teemoihinsa, joita en romaanin yllätyksellisyyden vuoksi erittele tässä enempää, vahvasti. Eeva osaa kirjoittaa tavalla, joka pitää otteessaan. Hän myös rakentaa henkilöhahmonsa uskottaviksi: Emiliaa käy sääliksi, Elsa tuntuu kiinnostavimmalta ja Ellu ehkä tarkoituksellakin vieraimmalta, pinnaltaan kovalta, mutta pohjimmiltaan pelottavan ailahtelevaiselta naiselta.
Vaikka Eeva kirjoittaa taitavasti, on Oloissa jotain aiemmin tuttua. Temaattisesti kirja tuo mieleeni toisaalta Essi Tammimaan Paljain käsin, toisaalta Marisha Rasi-Koskisen Katariinan. Olojen naiset eivät kuitenkaan ole lähtöisin samanlaisestä epäonnen ketjusta kuin Tammimaan romaanihenkilöt eikä kirjassa ole sellaista arvoituksellisuutta tai samanlaisia sosiaalihuollon kysymyksiä kuin Katariinassa. Silti Elsan, Ellun ja Emilian välillä on samanlaisia keskinäisen ymmärtämättömyyden kuiluja ja tunnelmia kuin mainitsemissani romaaneissa, kirjaa lukiessa kokee jonkinlaista tuttuutta. Pidän sukupolviromaaneista, mutta viime vuosina niitä on ilmestynyt siinä määrin runsain mitoin, että hyväkin romaani vaatisi jotain lisää erottuakseen. Oloissa tätä jotain onneksi vielä on, mutta vielä muutamaa uutta kolmen sukupolven naistarinaa en välttämättä kaipaa luettavakseni ainakaan heti. Eeva kuitenkin käsittelee vaiettuja, suorastaan hurjia asioita niin kipeästi, että asiat kääntyvät ylösalaisin samaan tapaan kuin kirjalle hyvin sopivassa kansikuvassa.
Olot on kirja äideistä ja tyttäristä sekä niistä asioista, joita ihmisten omat olot ja harhaluulot saavat aikaan. Elsan, Ellun ja Emilian tarina ei ole mikään hyvää mieltä tuottava romaani luettavaksi äitienpäivän alla, mutta se saa pohtimaan äitiyden ja tyttäryyden ulottuvuuksia yllättävällä, suorastaan sivaltavalla tavalla. Jään mielenkiinnolla seuraamaan Eevan kirjailijanuraa, sillä hän on selvästi lahjakas kirjoittaja.
***½
