Edmund de Waal: Jänis jolla on meripihkanväriset silmät. Kätketty perintö
Schildts & Söderströms 2013
Alkuteos: The Hare with Amber Eyes. A Hidden Inheritance 2010.
Suomentanut Virpi Vainikainen
Sivuja: 338 sivua
Brittiläinen sukuelämäkerta
Esineiden siirtäminen eteenpäin on silkkaa tarinankerrontaa. Annan sinulle tämän, koska rakastan sinua. Koska se annettiin minulle. Koska ostin sen hienosta paikasta. Koska sinä pidät siitä huolta. Koska se hankaloittaa elämääsi. Koska se tekee jonkun kateelliseksi. Perintöjen tarinat ovat helppoja. Mikä muistetaan, mikä unohtuu? Omistajien vaihtuminen voi kartuttaa tarinoita tai se voi olla unohdusten ketju. Mitä näiden pienten japanilaisesineiden mukana tulee?
Englantilainen keraamikko ja taidehistorian tuntija Edmund de Waal perii 264 netsuken kokoelman Japanissa eläneeltä isoenoltaan. Pienet norsunluusta ja puusta tehdyt ketut, seisovat sotilaat, rakastelevat parit ja jänis ja kuu ovat de Waalille arvoitus, joka johtaa hänen oman sukunsa vaiheisiin Odessasta Pariisin, Wienin ja Lontoon kautta aina Japaniin saakka. De Waalin äidinpuoleinen suku, Ephrussit, olivat ennen toista maailmansotaa olleet eräs Euroopan juutalaisista mahtisuvuista, taiteen, kirjallisuuden ja pankkimaailman keskiössä elävä dynastia. Sota, tietenkin, muutti kaiken, ja jäljelle jäi hyvin säilynyt netsukekokoelma.
Yksi netsukeista on antanut nimensä kokonaiselle kirjalle: Jänis jolla on meripihkan väriset silmät on romaanimaisen vetävä tietokirja, eräänlainen sukuelämäkerta, jota kirjoittaessaan Edmund de Waal matkusti netsukien perässä esi-isien jäljille ja kävi läpi valtavan määrän kirjeitä, valokuvia, dokumentteja. Tutkimustyöstä avautuu hieno retrospektiivi yhden suvun ja lähestulkoon kokonaisen maanosan historiaan ja taiteeseen.
De Waalin kirja tuli tietoisuuteeni hitaasti. Ensin siitä kirjoitti Leena Lumi ja olin silloin vain varovaisen kiinnostunut, vaikka minun olisi pitänyt jo heti oivaltaa Leenan luonnehdinta "upea". Luulen, että teoksen nimi antoi minulle käsityksen jossain määrin imelästä tai höpsöstä kirjasta - kuinka väärässä olinkaan! Sitten kului tovi jos toinenkin ennen kuin Kaisa Reetta kertoi, ettei ollut aikoihin lukenut niin ihmeellistä kirjaa. Myös ystäväni Sara kehui kirjaa jo silloin kun oli vasta lukemassa sitä, monia muitakin bloggaajia kirja on ihastuttanut. Kaiken lisäksi samoihin aikoihin teos tuli vastaan yhdessä työkirjassani, jonka kirjaesittely vakuutti minut lopullisesti siitä, että de Waalin teos on luettava.
Niinpä ostin kirjan omakseni ja säästelin hiihtolomalukemiseksi. Kirjan kaunis ulkoasu houkutti: kannet, sisäkansiin painetut netsuket sekä lopun kuvaliite, vain huonolaatuinen paperi tuntui väärältä. Miltei juhlallisin mielin aloittelin lukemaan teosta, mutta alku ei vielä vienytkään minua mukanaan. Toki Charles Ephrussin tie Odessasta Pariisiin on kaiken alku, mutta vasta Wienissä pääsin kunnolla kerronnan lumoihin. Sitten se olikin menoa.
Jänistä jolla on meripihkan väriset silmät on luonnehdittu muun muassa runsaudensarveksi. Teemojensa puolesta kirja sellainen onkin, mutta onneksi hallitusti. De Waal rakentaa kirjansa liki täydellisesti: hän itse on koko ajan läsnä, mutta tarkkailijana ja jonkinlaisena sivuhenkilönä. Teoksen rakenne on pääosin lineaarinen ja netsuket kulkevat samaan tahtiin historian kanssa, mutta rinnalla kulkee nykytaso. Lukijalle avautuu menneiden aikojen Eurooppa, loiston ja rappion maanosa, jonka kaupunkien hengen de Waal tavoittaa aina jugend-tyylisestä teemahuvipuistosta nimeltä Wien taiteilijoiden ja kirjailijoiden arkeen ja siihen traumaan, miten historia ei ole juutalaisten Ephrussien puolella.
De Waal kirjoittaa kauniisti ja kuitenkin kuin toimittaja tai tutkija: hän ei runoile, mutta saa lukijansa kiinnostumaan ja liikuttumaan. Kirjan käsittelemät teemat ovat liki elämää suurempia: miten de Waalin sukulaiset assimiloituivat venäläisistä keskieurooppalaisiksi, kuinka he elivät maallistuneiden juutalaisten elämää; millaisia olivat tuntemattomaksi jääneet elämät? Ja millaisen kohtalon yksi suku ja samalla koko Eurooppa riippumatta siitä, millä kannalla oli, joutuikaan kokemaan? Ajatus siitä, miten miten perhe ei ole poispyyhitty, vaan päällekirjoitettu mykistää ja liikuttaa. Suurten kysymysten lisäksi de Waal taitaa myös pienimmät yksityiskohdat ja konkretian: miltä tuntuu pitää kädessään netsukea, joissa jossain täytyy olla muistijälkiä heidän käsistään. Se, miten netsukekokoelma säästyy sodan jaloissa on oikea ihme, jonka äärellä liikuttuu pakostakin - ja heti seuraavalla sivulla de Waal muistuttaa lukijaa, ettei kyse ole kuitenkaan sentimentaalisuudesta tai nostalgiasta, vaan luottamuksesta.
Jänis jolla on meripihkan väriset silmät on oikea aarre. Sellainen aarre, jota en halua jakaa liiaksi, eikä kirja olekaan varmasti kaikkien mieleen. Tahdon kuitenkin vinkata siitä monille: antakaa kirjalle aikaa, viipyilkää (siellä Pariisissakin!), pakahtukaa hieman, kokekaa suurta surua ja järkytystä - ilman liiallista paatoksellisuutta - ja lumoutukaa Edmund de Waalin tutkimusretkestä oman sukunsa, Euroopan historian ja netsukekokoelman ihmeellisen kohtalon äärellä.
