Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi
Kustantaja: WSOY 2012, Aikamme kertojia -sarja
Alkuteos: The Sense of an Ending 2011
Suomennos: Kersti Juva
Kansi: Susanne Dean
Sivuja: 157
Ulkomainen romaani, Iso-Britannia
Minä jäin eloon. "Jäi kertomaan tarinan" - niinhän sitä sanotaan. Historia ei ole voittajien valheita, kuten minä kerran niin liukkaasti väitin vanhalle kunnon Joe Huntille, minä tiedän sen nyt. Historia on se mitä siitä muistavat eloonjääneet, joista suurin osa ei ole sen paremmin voittajia kuin hävinneitä.
Tony Webster on, aikanaan yksi neljästä fiksusta, itseään hakevasta nuorukaisesta, nyt hiljattain eläkkeelle jäänyt virkamies, eronnut, keskiluokkainen isoisä. 40 vuoden takainen aika palaa mieleen, kun Tony saa yllättävän 500 punnan suuruisen perinnön ja arvoituksen sisältävän kirjeen samassa yhteydessä. Ystäväporukan älykkäin, itsemurhan tehnyt Adrian palaa Tonyn mieleen. Mennyt ja nykyisyys kohtaavat, asiat akkumuloituvat.
Brittiläisen Julian Barnesin Kuin Jokin päättyisi (2011) peilaa pieniä menneisyyden tekoja nykyhetkeen. Aika rajaa ja muovaa ihmisiä, mutta silti sekä aikaa että ihmisiä on niin vaikea ymmärtää. Romaani sai Booker-palkinnon vuonna 2011.
Kehittyykö luonne ajan myötä? Romaaneissa se tietenkin kehittyy, mistäpä tarina muuten syntyisi. Mutta entä elämässä? Joskus se mietityttää. Asenteet ja mielipiteet muuttuvat, meille kehittyy uusia tapoja ja pinttymiä, mutta se on eri asia, ne ovat ikään kuin koristeita. Ehkäpä luonne muuttaa älyä, luonne vain saavuttaa huippunsa ennemmin tai myöhemmin, sanotaan jossain kahdenkymmenen ja kolmenkymmenen välissä. Ja sen jälkeen on elettävä sen kanssa, mitä kullakin on.
Kuin jokin päättyisi ei ole vain muistelua jostain kadotetusta ja asioista, joiden tulkintaa aika muuttaa, vaan romaanissa on mukana mysteerin taso, joka kasvaa tarinan edetessä ja onnistuu vielä yllättämäänkin. Romaanin rakenne on mysteeripohjaisuudessan vanhanaikainen ja siksi niin täydellinen, kuten Minna toteaa. Mysteerissä on mukana lukijan taidokasta hämäämistä, jota Maria Barnesin romaanista löysi. Mysteeri on kuitenkin vain yksi monista tekijöistä, joiden ansiosta Kuin jokin päättyisi on niin hieno romaani.
Teos on suorastaan ihmeellinen. Se on ihmeellinen, koska se on niin pieni ja siihen mahtuu silti yhden ihmisen (melkein) koko maailma. Se on ihmeellinen, koska se on niin arkinen, niin voikukanhahtuvan harmaa koko tunnelmaltaan ja silti se käsittelee suuria teemoja: kuolemaa, kohtaamisia ja eroja, sukupolvien välistä kuilua. Se on melankolisen, miltei alistuneen, lempeä ja kuitenkin se nostaa esiin ihmisen julmia puolia. Leena Lumi luonnehtii kirjaa hienonhelläksi, minun on helppo olla samaa mieltä. Barnesin kirjan ihmeellisyys kulminoituukin tarinan ristiriitoihin; jokainen lukija saa itse tulkita oikean ja väärän.
Itselleni tärkein syy kirjasta pitämiseen on kuitenkin yksinkertaisesti se, että Barnes kirjoittaa älykkäästi ja hyvin. Hän kuvaa vanhenemista ja nuoruutta, kiertää kaiken rakkausdraaman ympärille, mutta etäännyttää sopivasti silloin, kun kaikki voisi tulla liiankin liki tai muuttua ylisentimentaaliseksi. Barnes välttää kliseiden karikot ja erilaisilla keskusteluilla hän myös sivistää lukijaansa, mutta ei aliarvioi tätä. Kaiken keskellä on Tony, romaanin minä-kertoja, jonka sisäisen maailman Barnes saavuttaa niin hyvin, että Tonysta tulee lihaa ja verta, tuollainen kaljuuntunut ja koulutettu, menneisyyden osin kasaan painama perienglantilainen mies. Hän herättää sääliä, vaikkei hän sitä tarvitse tai edes kaipaa.
Kuin jokin päättyisi osoittaa, että elämässä on paljon asioita, jotka tekee oikein. Jokainen tekee myös jotain väärin. Barnesin kirjan lukeminen oli minulle täydellisen oikein.
****½ (Tai ehkä täydet viisi tähteä, kuten Hanna olisi antanut, jos lukemisiaan pisteyttäisi. Tätä täytyy vielä miettiä!)
