Kuukauden tyttökirjaklassikko
Jean Webster: Setä Pitkäsääri
Kustantaja: WSOY, Nuorten toivekirjasto 1955 (5. painos)
Alkuteos: Daddy-Long-Legs 1912
Suomennos: Tyyni Haapanen-Tallgren
Kuvitus: Jean Webster
Sivuja: 176
Ulkomainen tyttökirjaklassikko, kirjeromaani, Yhdysvallat
Tuntuu hullulta kirjoittaa kirjeitä ihmiselle, jota ei tunne. Minusta tyntuu hullulta ylipäätään kirjoittaa kirjeitä - en elämässäni ole kirjoittanut muuta kuin kolme tai neljä, niin että anna anteeksi, jos nämä eivät ole vallan mallikelpoisia.
Jerusha Abbot, pienestä pitäen orpokodissa kasvanut tyttö, saa aikuisuuden kynnyksellä yllättävän uutisen kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona, joka on vanhastaan ollut Ihan Kamala Päivä. Silloin orpokodin johtokunta kokoontuu ja kaiken täytyy olla tahratonta ja tomutonta. Nyt Jerushalle kerrotaan, että herra John Smith -nimeä käyttävä johtokunnan vaikutusvaltainen jäsen on päättänyt lähettää Jerushan korkeakouluun ja maksaa tytön koulutuksen ja ylläpidon opinahjossa. Ainoana ehtona koulutukselle on, että Jerusha kirjoittaa herra Smithille kirjeen kerran kuussa ja kertoo niin opintojensa etenemisestä kuin kampuksella viettämästään arjesta. Aikana, jolloin tytöillä, varsinkaan orvoilla, ei ollut kuin harvoin mahdollista kouluttautua, kohtaa Jerusha melkoisen onnenpotkun. Mutta miten orpotytöllä sujuu hienostopiireissä? Ja kuka kumma on herra Smith?
Herra Smith on Setä Pitkäsääri, kuten Jerusha häntä kirjeissään nimittää. Sata vuotta sitten Yhdysvalloissa ilmestynyt Jean Websterin romaani Setä Pitkäsääri (1912) on käsitykseni mukaan erittäin rakastettu teos kotimaassaan ja kirjan maine sekä klassikkoasema saivat minutkin sen lukemaan. Jerushan, joka keksii kutsua itseään Judyksi, opiskeluvuosien tarina kerrotaan Setä Pitkäsäärelle osoitetuissa kirjeissä.
Rakas Setä Pitkäsääri!
Onko sinulla koskaan ollut herttaista tyttölasta, joka pienenä varastetttiin kehdosta?
Ehkä minä olen se tyttö! Jos olisimme romaanissa, olisi ratkaisu sellainen, eikö totta?
On todella hirvittävän hullunkurista, kun ei tiedä kuka on - jännittävää ja romanttista.
Jännittävä ja romanttinen on Websterin kirjakin ja sellaisenaan se on tyylipuhdas tyttökirja. Jerusha, Judy, on nokkela, hyväntuulinen, kirjallisesti lahjakas, muihin verrattuna sopivan erilainen - ulkopuolinen - tyttö. Hänen kirjeensä Setä Pitkäsäärelle ovat hauskoja, täynnä tunteita epävarmuudesta pyyteettömään ihailuun sekä arjen ja juhlan kuvailua aina koripallopeleistä filosofian opiskeluun ja sairastumisesta ihmeelliseen Crêpe de chinestä valmistettuun juhla-asuun. Kirjeromaani etenee vetävästi ja viehättävän tarkkanäköisesti.
Vetävä ja tarkkanäköinen kerronta voisi ihastuttaa suuresti eikä kirjeromaanejakaan tule vastaan liiaksi saakka. En kuitenkaan päässyt varauksetta kirjan lumoihin, sillä ollakseen korkeakouluopiskelija Judy on kovin naiivi, hän on kuin yli-ikäinen Pollyanna-hahmo. Kaikki huudahtelu ja kirjeitä elävöittävät sinänsä hauskat piirustukset saivat minussa aikaan tunteen, että luen kaksitoistavuotiaan lapsen, en aikuisuuteen astuvan korkeakouluopiskelijan, kirjeitä. Tämä ristiriita häiritsi minua kirjan puoliväliin saakka, mutta lopulta tarinan voima vei mukanaan.
Kouluelämän kuvaus on vahvaa. Webster tunnettiin voimakkaana tyttöjen koulunkäynnin puolestapuhujana ja naisten oikeuksien esimarssijana. Saran mukaan Wesbterin kirjoissa korostetaan oppiaineiden tasa-arvoisuutta; Judykin opiskelee klassisia kieliä, geometriaa ja voimistelua, oppiaineita, joita vain joitakin vuosia aiemmin pidettiin tytöille sopimattomina. Setä Pitkäsääri onkin sivistykseen voimaan uskova romaani, vaikka teoksessa on myös - ainakin nykynäkökulmasta - muutamia kyseenalaisia sävyjä, joita myös Luru nostaa esille. Nämä teemat ovat helposti arvattavissa ja kyynisin silmin luettuna ne voisivat jopa närkästyttää. Nyt onnistuin ilokseni heittämään kyynisyyden romukoppaan ja tiedän, että jos olisin lukenut kirjan varhaisteininä, olisin suorastaan haltioitunut Judyn elämän käänteistä.
Vaikkei Setä Pitkäsääri tehnyt minuun niin suurta vaikutusta kuin toivoin, on sen klassikkoasema täysin ymmärrettävissä: orpo, älykäs ja iloinen Judy on täydellinen henkilöhahmo, kirjan kirjerakenne toimii ja tarina on kuin aikuinen versio Burnettin Pikku Prinsessasta. Aikuiselta lukijalta (useimmat) tyttökirjaklassikot vaativat kuitenkin jonkinlaisen omakohtaisen, vanhaan lukukokemukseen perustuvan kiinnittymispinnan. Ne omassa lapsuudessa tai nuoruudessa luetut tuppaavat ainakin omalla kohdallani olemaan niitä kaikkein rakkaimpia. Setä Pitkäsääri osoittaakin sen, kuinka vaikea on rakastua aikuisena luettuun tyttökirjaklassikkoon, vaikka kirja sisältää kaikki ihanan kirjan elementit.
Onneksi aina ei ole pakko rakastua: Setä Pitkäsääri kiehtoi ja rentoutti, minkä vuoksi kirja pääsee yhdeksi aarteeksi muiden omistamieni tyttökirjaklassikoiden joukkoon. Luultavasti tulen vielä lukemaan kirjan uudemmankin kerran.
***½
P.S. Kuukauden tyttökirjaklassikko -sarjani, jonka aloitin kesällä 2011, on ollut tauolla nyt muutamia kuukausia. Koetan tormistautua sarjan suhteen, koska siinä missä toiset lukijat rentoutuvat vaikkapa dekkareiden tai chic litin äärellä, nautin itse tyttökirjojen lukemisesta. Ja ehkä voin tyttökirjoja blogiini tuoden kuljettaa teitä lukijoitakin jonkinlaiselle nostalgiatripille? Onko Setäpitkäsääri tuttu teille blogini lukijoille?
