Olen parhaillaan lukemassa raskaslukuista, vaikeita asioita käsittelevää kirjaa. Sen vuoksi on ollut mukava poiketa nostalgiakirjojen maailmaan, juhannuksen aikaahan nappasin lapsuudenkodissa käsiini kokonaisen pinon äitini lapsuusajan kirjoja, joita itsekin luin omassa lapsuudessani. Eräs niistä on Ilmari Vainion Onnen linna (balettina 1938, kirjana 1953).
Klassisen fantasiasadun kaavaa noudattava satu alkaa luonnontutkija, professori Toppilan seitsemänkymmentäviisivuotisjuhlista, joissa vieraana on muun muassa hänen sukulaistyttönsä Liisa sekä naapuritorpan poika Metsäkulman Paavo. Liisa ja Paavo seuraavat perhosta metsään, jossa he nukahtavat suuren puun juurelle hyvän haltijattaren Heilemän suojaamina. Kun Liisa herää, tapaa hän kauniin perhosneidon, joka osoittautuu Löyhikäs-nimiseksi yöperhoseksi, ötökkäkuningas Pärnä-Kopsan lähetiksi.
Löyhikäs onnistuu siirappisilla puheillaan sekä kultaisella kruunulla houkutella Liisan Pärnä-Kopsan morsiameksi, hyönteisten valtakunnan valtiattareksi. Kaikesta sokaistuneena Liisa lähtee koppakuoriaisten matkaan Paavon jäädessä etsimään häntä. Heilemän avulla Paavo lähtee ristiretkelle Liisaa pelastamaan kaiken huipentumana heijastuva Onnen linna mielessään.
Onnen linna avautuu niille, joiden sydämessä asuu kaikki se, mitä pidämme rakkaana ja kauniina. Jokainen varmasti arvaa, kuinka tämä satu päättyy. Vaikka kirja on ennalta-arvattava ja kieleltään paikoin yksinkertainen, on siinä vanhan ajan lumoa. Myös teoksen kuvitus on kauttaaltaan viehättävää ja sadun henkeä mukailevaa. Jos kirja sattuu eteen esimerkiksi antikvariaatissa, niin kehoitan tarttumaan paitsi lumovoiman, myös suomea kauniisti mukailevien satuhahmojen nimien, Heilemän tai Vinkuran, vuoksi.
Charles Edouard Ilmari Vainio (1892-1955) oli satukirjojaan paremmin tunnettu kuvittajana, lavastajana sekä eräänä Suomen ensimmäisistä sarjakuvan tekijöistä. Vuonna 1925 ilmestynyt Professori Itikaisen tutkimusretki mainitaan usein ensimmäisenä suomalaisena sarjakuvakirjana. Onnen linnaa esitettiin Suomalaisessa Oopperassa Väinö Hannikaisen säveltämänä vuosina 1938-39 sekä 1944. Kirjana se ilmestyi 1953. Vainio kuului roomalais-katoliseen kirkkoon, mikä näkyy hänen kirjoissaan avoimena tunnuksellisuutena. Häntä pidetään myös eräänä Baden-Powelilaisen partioliikkeen isänä Suomessa.
